Määritelkää pyytämiskulttuuri ja olettamiskulttuuri

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ymmärsit kommenttini väärin. Jatkoin nimittäin pohdintaa, jonka olin käynnistänyt aiemmassa kommentissani. Jos pyytäjällä ei ole tarvetta, vaan hän vain haluaa itselleen jotain (rahaa, tavaroita, palveluja) ja pois joltain toiselta, niin onko sekin ok pyytämiskulttuurin "kriteereiden" mukaan? Onko hänellä oikeus siihen, koska "tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa"?

Oletan vastauksesi perusteella, että et allekirjoita tätä siteeraamaani tunnettua periaatetta? Jos oletukseni on oikea, et edusta puhdasoppista pyytämiskulttuuria.

Ja kyllä olettamiskulttuurissakin pyydetään, mutta vain jos on tarve ja jos pyyntö ja pyytämistilanne on eri aspektit huomioiden kartoitettu kohtuulliseksi.

En ole tuo, jolle vastasit, mutta kommentti viimeiseen kappaleeseen: olettamiskulttuurilainen myös pyytää joskus, mutta hän loukkaantuu, jos saa kielteisen vastauksen. Tai jotenkin pahoittaa mielensä.

Vierailija kirjoitti:

Missä tällaisia termejä käytetään? En ole koskaan tällaisiin törmännyt.

Huhuu! Missä näitä sanoja käytetään? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tällaisia termejä käytetään? En ole koskaan tällaisiin törmännyt.

Huhuu! Missä näitä sanoja käytetään? 

En tiedä. Av:lla oli kerran aloitus. Koeta googlata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ei tuo ole se eroa. Eo on että olettamiskulttuurissa mietitään ensin, onko pyyntö kohtuullinen, toisenkin mielestä. Pyytäjäkulttuurissa pyydetään vaan.

Olettamiskulttuurin kasvattina, lapsuudessani (perheessä) ei sanottu ei toisillemme. Koska kukaan ei pyytänyt kohtuuttomia. Jos oli epävarma niin tiedusteli ensin, lähestyi aihetta varovaisesti. Näin ei pakotettu toista sanomaan ei, kuten pyytämiskulttuurissa tehdään.

Korjaan harhaluulosi. Myös pyytäjä ajattelee kohtuullisuutta. Ero on vain tavassa toimia: pyytäjä kysyy suoraan (ja hyväksyy myös ei-vastauksen), olettaja uskoo muiden lukevan hänen ajatuksensa ja tarjoavan apuaan ilman, että hänen pitää pyytää.

Et ole ymmärtänyt näiden termien tarkoitusta. Puhut eri asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ymmärsit kommenttini väärin. Jatkoin nimittäin pohdintaa, jonka olin käynnistänyt aiemmassa kommentissani. Jos pyytäjällä ei ole tarvetta, vaan hän vain haluaa itselleen jotain (rahaa, tavaroita, palveluja) ja pois joltain toiselta, niin onko sekin ok pyytämiskulttuurin "kriteereiden" mukaan? Onko hänellä oikeus siihen, koska "tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa"?

Oletan vastauksesi perusteella, että et allekirjoita tätä siteeraamaani tunnettua periaatetta? Jos oletukseni on oikea, et edusta puhdasoppista pyytämiskulttuuria.

Ja kyllä olettamiskulttuurissakin pyydetään, mutta vain jos on tarve ja jos pyyntö ja pyytämistilanne on eri aspektit huomioiden kartoitettu kohtuulliseksi.

En ole tuo, jolle vastasit, mutta kommentti viimeiseen kappaleeseen: olettamiskulttuurilainen myös pyytää joskus, mutta hän loukkaantuu, jos saa kielteisen vastauksen. Tai jotenkin pahoittaa mielensä.

Oman kokemukseni mukaan olettamiskulttuuriin ei kuulu loukkaantuminen kieltävästä vastauksesta, koska olettaja olettaa, että kieltävän vastauksen antajalla on jokin erityinen syy olla vastaamatta toisen tarpeeseen. Muistutan, että olettamiskulttuurilainen ei pyydä huvikseen eikä kohtuuttomia asioita.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ymmärsit kommenttini väärin. Jatkoin nimittäin pohdintaa, jonka olin käynnistänyt aiemmassa kommentissani. Jos pyytäjällä ei ole tarvetta, vaan hän vain haluaa itselleen jotain (rahaa, tavaroita, palveluja) ja pois joltain toiselta, niin onko sekin ok pyytämiskulttuurin "kriteereiden" mukaan? Onko hänellä oikeus siihen, koska "tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa"?

Oletan vastauksesi perusteella, että et allekirjoita tätä siteeraamaani tunnettua periaatetta? Jos oletukseni on oikea, et edusta puhdasoppista pyytämiskulttuuria.

Ja kyllä olettamiskulttuurissakin pyydetään, mutta vain jos on tarve ja jos pyyntö ja pyytämistilanne on eri aspektit huomioiden kartoitettu kohtuulliseksi.

Eli vastauksesi perusteella en kohteliaana ja toisia henkilöitä ajattelevana pyytäjänä edusta "puhdasoppista pyytämiskulttuuria", johon sinun näkemyksesi mukaan kuuluu se, että pyytää, vaikka ei ole tarvetta?

Se voi olla sinun pohdintaasi, mutta minun ja muiden "puhdasoppisten (kyllä, sellainen koen olevani) pyytäjien" pitämistä lähtökohtaisesti epäkohteliaina, mikä loukkaa minua. Ilmeisesti sinun mielestäsi olettajat ovat oikein toimivia, pyyteettömiä ja nöyriä? Ilmeisesti olet itsekin "olettaja"?

Olen tämän ketjua ainoita pyytäjiä vastausten perusteella ja siksi altavastaajan asemassa. Yritän jälleen kerran vääntää rautalangasta:

pyytäjä pyytää tai kysyy apua suoraan ihan yksinkertaisella predikaatti, subjekti, objekti -lauseella. Hän hyväksyy myös kieltävän vastauksen eikä pidä kieltäytyjää pahana ihmisenä. Hän ei pyydä kohtuuttomuuksia eikä ole epäystävällinen tai häikäilemätön (paitsi ilmeisesti olettajien mielestä), hänhän voi pyytää asioita myös toisten puolesta (esim. itse olen pyytänyt muita auttamaan huonosti liikkuvaa vanhusta, kun en itse viimeisilläni raskaana siihen kyennyt).

Tässä ketjussa olettajat ovat kuvailleet pyytäjiä myös vähemmän mairittelevin sanoin, mutta pyytäjän mielestä olettaja ei ole "pyhimys", vaan pahimmillaan raivostuttavan epäselvä, "kiero", marttyyriviittaa kantava, "väärin toimiva", kursailija.

Olen ollut yli 10 vuotta parisuhteessa olettajan kanssa, ja nämä erilaiset toimintapamme ovat paitsi aiheuttaneet riitoja myös opettaneet meitä kumpaakin huomaamaan, että kyse on vain tavasta toimia, ei siitä, että jommankumman tavan ihmiset olisivat jotenkin huonompia tai epäkohteliaampia kuin toiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tällaisia termejä käytetään? En ole koskaan tällaisiin törmännyt.

Huhuu! Missä näitä sanoja käytetään? 

En tiedä. Av:lla oli kerran aloitus. Koeta googlata.

Googlasinkin. Tämän ketjun lisäksi tuli ainoastaan yksi blogi. 

Miten te voitte keskustella aiheesta, josta ette edes tiedä, missä yhteydessä sitä käytetään? Kai kaikki nyt tietävät, mitä on pyytäminen ja olettaminen, mutta jos puhutaan kokonaisesta kulttuurista, niin olisi se kontekstikin ihan kiva tietää. Onko kyse johtajuudesta, lasten kasvatuksesta, etiketistä, kielenkäytöstä vai mistä ihmeestä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Missä tällaisia termejä käytetään? En ole koskaan tällaisiin törmännyt.

Huhuu! Missä näitä sanoja käytetään? 

En tiedä. Av:lla oli kerran aloitus. Koeta googlata.

Googlasinkin. Tämän ketjun lisäksi tuli ainoastaan yksi blogi. 

Miten te voitte keskustella aiheesta, josta ette edes tiedä, missä yhteydessä sitä käytetään? Kai kaikki nyt tietävät, mitä on pyytäminen ja olettaminen, mutta jos puhutaan kokonaisesta kulttuurista, niin olisi se kontekstikin ihan kiva tietää. Onko kyse johtajuudesta, lasten kasvatuksesta, etiketistä, kielenkäytöstä vai mistä ihmeestä? 

Kyse on käytöksestä ja suhtautumisesta toisiin ihmisiin. Oletuskulttuurilainen ei voi toimia tuttavien ja perheen ulkopuolella tapojensa mukaisesti, koska pyytäjiä on kaikkialla, ja pyytävät ihan mitä vaan.

Pyytäminen ("ojennatko suolapurkin") on reilua käytöstä. Olettaminen (toisen pitäisi ymmärtää ojentaa suolapurkki, kun toteaa, että ruoka on suolatonta) on passiivisagressiivista ja manipuloivaa.

Yllä oleva esimerkki on mittasuhteiltaan merkityksetön, mutta selvittää eron.

Vierailija kirjoitti:

Pyytäminen ("ojennatko suolapurkin") on reilua käytöstä. Olettaminen (toisen pitäisi ymmärtää ojentaa suolapurkki, kun toteaa, että ruoka on suolatonta) on passiivisagressiivista ja manipuloivaa.

Yllä oleva esimerkki on mittasuhteiltaan merkityksetön, mutta selvittää eron.

Tämä EI ole se ero. Olettamiskulttuurissa pyydetään yhtä lailla ojentamaan suolapurkin, vaikka se on kyllä sirotin eikä purkki. Tai sitten avoin astia jos on jotain erikoisempaa suolaa/suolasekoitusta.

Toki oletetaan, koska se kuuluu hyviin tapoihin, että muut seuraavat mitä toinen tarvitsisi ruokapöydässä, mutta silti joutuu pyytämään asioita usein. Koska ei toinen edes huomatessaan tarpeen voi tietää haluaako suolan vai pippurin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyytäminen ("ojennatko suolapurkin") on reilua käytöstä. Olettaminen (toisen pitäisi ymmärtää ojentaa suolapurkki, kun toteaa, että ruoka on suolatonta) on passiivisagressiivista ja manipuloivaa.

Yllä oleva esimerkki on mittasuhteiltaan merkityksetön, mutta selvittää eron.

Tämä EI ole se ero. Olettamiskulttuurissa pyydetään yhtä lailla ojentamaan suolapurkin, vaikka se on kyllä sirotin eikä purkki. Tai sitten avoin astia jos on jotain erikoisempaa suolaa/suolasekoitusta.

Toki oletetaan, koska se kuuluu hyviin tapoihin, että muut seuraavat mitä toinen tarvitsisi ruokapöydässä, mutta silti joutuu pyytämään asioita usein. Koska ei toinen edes huomatessaan tarpeen voi tietää haluaako suolan vai pippurin.

Kiitos, kun sinä ilmeisesti kaikkien alojen asiantuntijana määrittelet keskusteltavan asian yksiselitteisesti ja objektiivisesti! ;)

Passiivisaggressiivinen olettaja sanoo, että ruoka on suolatonta - ja ajattelee, että onpa törppöjä kanssaruokailijoita, jos nämä eivät siitä vinkistä ojenna suolaa - kun taas reilu pyytäjä sanoo, että saisinko suolan.

Ei liene vaikea päätellä kumman ihmisryhmän kanssa kaveeraaminen on helppoa ja mukavaa ja mutkatonta ja kumpi porukka tekee koko elämästä ongelman ja ihmissuhteista kummallisen miinakentän.

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ymmärsit kommenttini väärin. Jatkoin nimittäin pohdintaa, jonka olin käynnistänyt aiemmassa kommentissani. Jos pyytäjällä ei ole tarvetta, vaan hän vain haluaa itselleen jotain (rahaa, tavaroita, palveluja) ja pois joltain toiselta, niin onko sekin ok pyytämiskulttuurin "kriteereiden" mukaan? Onko hänellä oikeus siihen, koska "tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa"?

Oletan vastauksesi perusteella, että et allekirjoita tätä siteeraamaani tunnettua periaatetta? Jos oletukseni on oikea, et edusta puhdasoppista pyytämiskulttuuria.

Ja kyllä olettamiskulttuurissakin pyydetään, mutta vain jos on tarve ja jos pyyntö ja pyytämistilanne on eri aspektit huomioiden kartoitettu kohtuulliseksi.

Eli vastauksesi perusteella en kohteliaana ja toisia henkilöitä ajattelevana pyytäjänä edusta "puhdasoppista pyytämiskulttuuria", johon sinun näkemyksesi mukaan kuuluu se, että pyytää, vaikka ei ole tarvetta?

Se voi olla sinun pohdintaasi, mutta minun ja muiden "puhdasoppisten (kyllä, sellainen koen olevani) pyytäjien" pitämistä lähtökohtaisesti epäkohteliaina, mikä loukkaa minua. Ilmeisesti sinun mielestäsi olettajat ovat oikein toimivia, pyyteettömiä ja nöyriä? Ilmeisesti olet itsekin "olettaja"?

Olen tämän ketjua ainoita pyytäjiä vastausten perusteella ja siksi altavastaajan asemassa. Yritän jälleen kerran vääntää rautalangasta:

pyytäjä pyytää tai kysyy apua suoraan ihan yksinkertaisella predikaatti, subjekti, objekti -lauseella. Hän hyväksyy myös kieltävän vastauksen eikä pidä kieltäytyjää pahana ihmisenä. Hän ei pyydä kohtuuttomuuksia eikä ole epäystävällinen tai häikäilemätön (paitsi ilmeisesti olettajien mielestä), hänhän voi pyytää asioita myös toisten puolesta (esim. itse olen pyytänyt muita auttamaan huonosti liikkuvaa vanhusta, kun en itse viimeisilläni raskaana siihen kyennyt).

Tässä ketjussa olettajat ovat kuvailleet pyytäjiä myös vähemmän mairittelevin sanoin, mutta pyytäjän mielestä olettaja ei ole "pyhimys", vaan pahimmillaan raivostuttavan epäselvä, "kiero", marttyyriviittaa kantava, "väärin toimiva", kursailija.

Olen ollut yli 10 vuotta parisuhteessa olettajan kanssa, ja nämä erilaiset toimintapamme ovat paitsi aiheuttaneet riitoja myös opettaneet meitä kumpaakin huomaamaan, että kyse on vain tavasta toimia, ei siitä, että jommankumman tavan ihmiset olisivat jotenkin huonompia tai epäkohteliaampia kuin toiset.

Ymmärsit väärin. Argumenttini on alusta lähtien ollut, että jos pyytämiskulttuurin mukaan on ihan ok pyytää myös kohtuuttomia sekä vain huvikseen (laiskuuttaan, ahneuttaan, ilkeyttään...) eikä tarpeeseen, niin silloin pyytämiskulttuuri on moraalisesti ongelmallinen, koska se mahdollistaa itsekkään hyväksikäytön – olkoonkin, että kaikki pyytämiskulttuurin edustajat eivät niin toimi.

Määritelmäni pyytämiskulttuurin edustajalle on lyhyesti sanottuna se, että hän allekirjoittaa lausahduksen "Tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa, ja siten kaikki pyynnöt (myös ahneudesta ja laiskuudesta johtuvat) ovat ok, koska toinenhan voi aina kieltäytyä!"

Jos esim. sinä et allekirjoita em. lausahdusta, et ole määritelmäni mukaan pyytämiskulttuurin edustaja.

Jos puhutaan vaikka parisuhteesta, niin pyytäjä ilmaisee tarpeensa suoraan ("tule viereeni ja halitaan, mulla on halipula") ja siihen on helppo vastata joko tulemalla tai sanomalla, että tulen vartin päästä, kun olen saanut laskut maksettua.

Olettaja ei ilmaise tarpeitaan suoraan vaan toivoo toisen lukevan ajatuksensa. ("Kyllä sen pitäisi nyt tajuta halia minua, kun ei olla moneen päivään halittu kunnolla.") Harvemmin kuitenkaan kukaan lukee ajatuksia. Niinpä olettaja alkaa kiukutella tai vetäytyä ja reilu pyytäjä on ihmeissään, että mistä nyt kiikastaa. Hänen kysyessään sitä vastaukseksi ei tule, että on halipula vaan "ei mulla mitään ole."

Kahden pyytäjän - selkeän tarpeidensa ilmaisijan - välinen suhde on selkeä ja toimiva, pyytäjän ja olettajan välinen on vuoristorataa ja kahden olettajan välinen...Huh, en halua edes ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pyytäminen ("ojennatko suolapurkin") on reilua käytöstä. Olettaminen (toisen pitäisi ymmärtää ojentaa suolapurkki, kun toteaa, että ruoka on suolatonta) on passiivisagressiivista ja manipuloivaa.

Yllä oleva esimerkki on mittasuhteiltaan merkityksetön, mutta selvittää eron.

Tämä EI ole se ero. Olettamiskulttuurissa pyydetään yhtä lailla ojentamaan suolapurkin, vaikka se on kyllä sirotin eikä purkki. Tai sitten avoin astia jos on jotain erikoisempaa suolaa/suolasekoitusta.

Toki oletetaan, koska se kuuluu hyviin tapoihin, että muut seuraavat mitä toinen tarvitsisi ruokapöydässä, mutta silti joutuu pyytämään asioita usein. Koska ei toinen edes huomatessaan tarpeen voi tietää haluaako suolan vai pippurin.

Kiitos, kun sinä ilmeisesti kaikkien alojen asiantuntijana määrittelet keskusteltavan asian yksiselitteisesti ja objektiivisesti! ;)

Passiivisaggressiivinen olettaja sanoo, että ruoka on suolatonta - ja ajattelee, että onpa törppöjä kanssaruokailijoita, jos nämä eivät siitä vinkistä ojenna suolaa - kun taas reilu pyytäjä sanoo, että saisinko suolan.

Ei liene vaikea päätellä kumman ihmisryhmän kanssa kaveeraaminen on helppoa ja mukavaa ja mutkatonta ja kumpi porukka tekee koko elämästä ongelman ja ihmissuhteista kummallisen miinakentän.

Olettaja ei todellakaan sano että ruoka on suolatonta, koska omaa käytöstavat ja on hienovarainen.

Sinä olet kyllä selkeä esimerkki WT-pyytäjästä, joka ei ymmärrä olettamiskulttuurista, tai hienovaraisuudesta yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan vaikka parisuhteesta, niin pyytäjä ilmaisee tarpeensa suoraan ("tule viereeni ja halitaan, mulla on halipula") ja siihen on helppo vastata joko tulemalla tai sanomalla, että tulen vartin päästä, kun olen saanut laskut maksettua.

Olettaja ei ilmaise tarpeitaan suoraan vaan toivoo toisen lukevan ajatuksensa. ("Kyllä sen pitäisi nyt tajuta halia minua, kun ei olla moneen päivään halittu kunnolla.") Harvemmin kuitenkaan kukaan lukee ajatuksia. Niinpä olettaja alkaa kiukutella tai vetäytyä ja reilu pyytäjä on ihmeissään, että mistä nyt kiikastaa. Hänen kysyessään sitä vastaukseksi ei tule, että on halipula vaan "ei mulla mitään ole."

Kahden pyytäjän - selkeän tarpeidensa ilmaisijan - välinen suhde on selkeä ja toimiva, pyytäjän ja olettajan välinen on vuoristorataa ja kahden olettajan välinen...Huh, en halua edes ajatella.

Juu, on se kyllä selvää että pyytäjät eivät tajua olettamiskulttuurista mitään. Vaikka se teille selitetään, ette kykene ymmärtämään. Olette kai liian itsekeskeisiä ja yksinkertaisia. 

Kahden olettajan suhde on täynnä molemminpuoleista huolenpitoa, rakkauden osoitusta ja toisen hyvinvoinnin ajattelua. Se vaatii älyä, empatiaa, viitseliäisyyttä ja muiden tarpeiden asettamista etusijalle.

Kylläpä on taas röyhkeät ihmiset omaa häntäänsä kohottamassa. Kuvittelevat olevansa niin suoria ja rehellisiä ja muutenkin ihania kun marssivat paikasta toiseen suoraan vaatien asioita itselleen - tyhmä kun ei ole se joka pyytää vaan se joka antaa, joten hölmöjähän ne on jotka eivät joko ymmärrä että ahneuksissaan vain kaikkea vaaditaan eikä vakavaan tarpeeseen tai että aikuista ihmistä pitää aina erikseen anella tekemään itsestäänselviä asioita. Sehän se on kai tarkotus, saada kaikki itselleen ja päästä kuin koira veräjästä asioiden hoitamisessa. Muiden ihmisten huomioinninkin voi jättää täysin retuperälle, eihän se ole pyytäjän asia miettiä toisen resursseja, auttaa ei tarvitse jos joku ei erikseen pyydä ja kaikki on kynittävä irti jos toinen ei jyrkästi kiellä. Ahneita ja itsekäitä hyväksikäyttäjiä, hyi hitto.

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ymmärsit kommenttini väärin. Jatkoin nimittäin pohdintaa, jonka olin käynnistänyt aiemmassa kommentissani. Jos pyytäjällä ei ole tarvetta, vaan hän vain haluaa itselleen jotain (rahaa, tavaroita, palveluja) ja pois joltain toiselta, niin onko sekin ok pyytämiskulttuurin "kriteereiden" mukaan? Onko hänellä oikeus siihen, koska "tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa"?

Oletan vastauksesi perusteella, että et allekirjoita tätä siteeraamaani tunnettua periaatetta? Jos oletukseni on oikea, et edusta puhdasoppista pyytämiskulttuuria.

Ja kyllä olettamiskulttuurissakin pyydetään, mutta vain jos on tarve ja jos pyyntö ja pyytämistilanne on eri aspektit huomioiden kartoitettu kohtuulliseksi.

Eli vastauksesi perusteella en kohteliaana ja toisia henkilöitä ajattelevana pyytäjänä edusta "puhdasoppista pyytämiskulttuuria", johon sinun näkemyksesi mukaan kuuluu se, että pyytää, vaikka ei ole tarvetta?

Se voi olla sinun pohdintaasi, mutta minun ja muiden "puhdasoppisten (kyllä, sellainen koen olevani) pyytäjien" pitämistä lähtökohtaisesti epäkohteliaina, mikä loukkaa minua. Ilmeisesti sinun mielestäsi olettajat ovat oikein toimivia, pyyteettömiä ja nöyriä? Ilmeisesti olet itsekin "olettaja"?

Olen tämän ketjua ainoita pyytäjiä vastausten perusteella ja siksi altavastaajan asemassa. Yritän jälleen kerran vääntää rautalangasta:

pyytäjä pyytää tai kysyy apua suoraan ihan yksinkertaisella predikaatti, subjekti, objekti -lauseella. Hän hyväksyy myös kieltävän vastauksen eikä pidä kieltäytyjää pahana ihmisenä. Hän ei pyydä kohtuuttomuuksia eikä ole epäystävällinen tai häikäilemätön (paitsi ilmeisesti olettajien mielestä), hänhän voi pyytää asioita myös toisten puolesta (esim. itse olen pyytänyt muita auttamaan huonosti liikkuvaa vanhusta, kun en itse viimeisilläni raskaana siihen kyennyt).

Tässä ketjussa olettajat ovat kuvailleet pyytäjiä myös vähemmän mairittelevin sanoin, mutta pyytäjän mielestä olettaja ei ole "pyhimys", vaan pahimmillaan raivostuttavan epäselvä, "kiero", marttyyriviittaa kantava, "väärin toimiva", kursailija.

Olen ollut yli 10 vuotta parisuhteessa olettajan kanssa, ja nämä erilaiset toimintapamme ovat paitsi aiheuttaneet riitoja myös opettaneet meitä kumpaakin huomaamaan, että kyse on vain tavasta toimia, ei siitä, että jommankumman tavan ihmiset olisivat jotenkin huonompia tai epäkohteliaampia kuin toiset.

Ymmärsit väärin. Argumenttini on alusta lähtien ollut, että jos pyytämiskulttuurin mukaan on ihan ok pyytää myös kohtuuttomia sekä vain huvikseen (laiskuuttaan, ahneuttaan, ilkeyttään...) eikä tarpeeseen, niin silloin pyytämiskulttuuri on moraalisesti ongelmallinen, koska se mahdollistaa itsekkään hyväksikäytön – olkoonkin, että kaikki pyytämiskulttuurin edustajat eivät niin toimi.

Määritelmäni pyytämiskulttuurin edustajalle on lyhyesti sanottuna se, että hän allekirjoittaa lausahduksen "Tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa, ja siten kaikki pyynnöt (myös ahneudesta ja laiskuudesta johtuvat) ovat ok, koska toinenhan voi aina kieltäytyä!"

Jos esim. sinä et allekirjoita em. lausahdusta, et ole määritelmäni mukaan pyytämiskulttuurin edustaja.

Lopultakin selvisi!

Ilmeisesti Sanan määritelmän mukaan mennään näin.

Pyytäjä:

1. Voitko maksaa bussilippuni? (Vaikka itsellänikin on rahaa, hähhähhää.)

Olettajat:

2. Voitko maksaa bussilippuni? (Koska unohdin käsilaukkuni työpaikalle.)

3. Voi voi, mitenköhän minä nyt kotiin pääsen... (Koska unohdin käsilaukkuni työpaikalle.)

Minulle pyytäjiä ovat sekä 1 että 2, joista 1 on epärehellinen k-pää ja 2 minun kaltaiseni ihmiset.

Oma määritelmäni sisältää myös ihmistyypin 4, toisia hyväksikäyttäjän ja epärehellisen manipulaattoriolettajan. Sanalle tämä tyyppi ei liene mahdollinen.

4. Voi voi, mitenköhän nyt kotiin pääsen... (Vaikka itsellänikin on rahaa, hähhähhää)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan vaikka parisuhteesta, niin pyytäjä ilmaisee tarpeensa suoraan ("tule viereeni ja halitaan, mulla on halipula") ja siihen on helppo vastata joko tulemalla tai sanomalla, että tulen vartin päästä, kun olen saanut laskut maksettua.

Olettaja ei ilmaise tarpeitaan suoraan vaan toivoo toisen lukevan ajatuksensa. ("Kyllä sen pitäisi nyt tajuta halia minua, kun ei olla moneen päivään halittu kunnolla.") Harvemmin kuitenkaan kukaan lukee ajatuksia. Niinpä olettaja alkaa kiukutella tai vetäytyä ja reilu pyytäjä on ihmeissään, että mistä nyt kiikastaa. Hänen kysyessään sitä vastaukseksi ei tule, että on halipula vaan "ei mulla mitään ole."

Kahden pyytäjän - selkeän tarpeidensa ilmaisijan - välinen suhde on selkeä ja toimiva, pyytäjän ja olettajan välinen on vuoristorataa ja kahden olettajan välinen...Huh, en halua edes ajatella.

Juu, on se kyllä selvää että pyytäjät eivät tajua olettamiskulttuurista mitään. Vaikka se teille selitetään, ette kykene ymmärtämään. Olette kai liian itsekeskeisiä ja yksinkertaisia. 

Kahden olettajan suhde on täynnä molemminpuoleista huolenpitoa, rakkauden osoitusta ja toisen hyvinvoinnin ajattelua. Se vaatii älyä, empatiaa, viitseliäisyyttä ja muiden tarpeiden asettamista etusijalle.

Ne suhteet, mitä olen olettajien välillä nähnyt ovat kylläkin olleet täynnä puhumattomia asioita, epämääräistä ilmapiiriä ja pahoinvointia.

T. empaattinen ja sydämellinen "pyytäjä", jonka ihmissuhteet ovat syvällisiä ja molempien tarpeet tyydyttäviä

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sana kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli kuuluuko pyytämiskulttuuriin kuitenkin se, että pyytäjän täytyy oikeasti tarvita sitä asiaa, jota hän pyytää? Vai saattaako pyytämiskulttuurin edustaja pyytää vaikka toista antamaan itselleen viisi kymppiä karkkiin ja kynsilakkoihin tms.? AP

Jos pyytäjä on epäkohtelias juntti, hän voi toimia noin. Normaali pyytäjä ei tietenkään.

Osallistuin siihen aiempaan keskusteluun ja siitä ketjusta muistan, että olettajien mielestä pyytäjät ovat aina epäkohteliaita - ja päinvastoin.

Mutta jos kerran itsekkyys ja hyväksikäyttö, eli "epäkohteliaan juntin" tavoin käyttäytyminen, on mahdollista pyytämiskulttuurissa, niin eikö silloin näihin pyytämistilanteisiin aina sisälly riski, että kyse on vain itsekkäästä hyväksikäytöstä? Jokuhan voi pyytää vaikka euroa toiselta ihan huvikseen, mutta pyynnön kohde antaa euron olettaen, että kyseessä on tarve ja vieläpä täpärä tarve sekä sellainen, joka saattaa olla hieman nolo pyytäjän perustella, esim. pyytäjän pitäisi nopeasti päästä euron kolikolla toimivaan vessaan...

Pitäisikö näin ollen pyytäjän aina sisällyttää pyyntöön perustelu pyynnölle jo lähtökohtaisesti: "Voitko antaa minulle 50 euroa, kun haluaisin ostaa itselleni karkkia ja kynsilakkoja?",  tai: "Voitko antaa minulle euron kolikon, kun minulla on ripuli ja pitäisi nopeasti päästä tuohon yleiseen vessaan?", niin pyytäjä tavallaan pelaisi avoimin kortein?

Itse en kannata tuollaista.

Erikoista ajattelua. Lähtökohtaisestiko pidät pyytäjiä epäkohteliaina ihmisinä?

Minä olen pyytäjä ja omasta ja läheisteni mielestä hyvinkin kohtelias ja ystävällinen ihminen, joka ei hyväksy hyväksikäyttöä.

Vain muutama päivä sitten pyysin ihan vieraalta ihmiseltä apua. Pyysin ihan suoraan ja reilusti, että voitko auttaa minua. Hän auttoi ja tarjosin hänelle kahvirahaa kiitokseksi. Hän ei huolinut sitä, mutta olisin antanut rahan mielelläni.

Jos olen unohtanut sateenvarjon ja mun pitää kesken sateisen työpäivän käydä asioilla, kysyn kollegalta, voiko hän lainata minulle omaansa. Onko sekin hyväksikäyttöä? Hyväksyn myös sen, jollei hän jostain syystä lainaa, se ei tee hänestä k-päätä.

Pyytäjänä minä arvostan suoria pyyntöjä, joita olettajat ilmeisesti pitävät epäkohteliaina tai jonain hyväksikäyttönä. Vastaavasti mua harmittaa olettajien marttyyrina oleminen. Sateenvarjoesimerkissä olettaja olisi varmaan voivotellut käytävällä, että voi että kun siellä sataa, kun apteekissa pitäisi käydä (ja sitten loukkaantunut, kun työkaveri ei oma-aloitteisesti syöksyisi työhuoneestaan tuomaan sateenvarjoa).

Ymmärsit kommenttini väärin. Jatkoin nimittäin pohdintaa, jonka olin käynnistänyt aiemmassa kommentissani. Jos pyytäjällä ei ole tarvetta, vaan hän vain haluaa itselleen jotain (rahaa, tavaroita, palveluja) ja pois joltain toiselta, niin onko sekin ok pyytämiskulttuurin "kriteereiden" mukaan? Onko hänellä oikeus siihen, koska "tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa"?

Oletan vastauksesi perusteella, että et allekirjoita tätä siteeraamaani tunnettua periaatetta? Jos oletukseni on oikea, et edusta puhdasoppista pyytämiskulttuuria.

Ja kyllä olettamiskulttuurissakin pyydetään, mutta vain jos on tarve ja jos pyyntö ja pyytämistilanne on eri aspektit huomioiden kartoitettu kohtuulliseksi.

Eli vastauksesi perusteella en kohteliaana ja toisia henkilöitä ajattelevana pyytäjänä edusta "puhdasoppista pyytämiskulttuuria", johon sinun näkemyksesi mukaan kuuluu se, että pyytää, vaikka ei ole tarvetta?

Se voi olla sinun pohdintaasi, mutta minun ja muiden "puhdasoppisten (kyllä, sellainen koen olevani) pyytäjien" pitämistä lähtökohtaisesti epäkohteliaina, mikä loukkaa minua. Ilmeisesti sinun mielestäsi olettajat ovat oikein toimivia, pyyteettömiä ja nöyriä? Ilmeisesti olet itsekin "olettaja"?

Olen tämän ketjua ainoita pyytäjiä vastausten perusteella ja siksi altavastaajan asemassa. Yritän jälleen kerran vääntää rautalangasta:

pyytäjä pyytää tai kysyy apua suoraan ihan yksinkertaisella predikaatti, subjekti, objekti -lauseella. Hän hyväksyy myös kieltävän vastauksen eikä pidä kieltäytyjää pahana ihmisenä. Hän ei pyydä kohtuuttomuuksia eikä ole epäystävällinen tai häikäilemätön (paitsi ilmeisesti olettajien mielestä), hänhän voi pyytää asioita myös toisten puolesta (esim. itse olen pyytänyt muita auttamaan huonosti liikkuvaa vanhusta, kun en itse viimeisilläni raskaana siihen kyennyt).

Tässä ketjussa olettajat ovat kuvailleet pyytäjiä myös vähemmän mairittelevin sanoin, mutta pyytäjän mielestä olettaja ei ole "pyhimys", vaan pahimmillaan raivostuttavan epäselvä, "kiero", marttyyriviittaa kantava, "väärin toimiva", kursailija.

Olen ollut yli 10 vuotta parisuhteessa olettajan kanssa, ja nämä erilaiset toimintapamme ovat paitsi aiheuttaneet riitoja myös opettaneet meitä kumpaakin huomaamaan, että kyse on vain tavasta toimia, ei siitä, että jommankumman tavan ihmiset olisivat jotenkin huonompia tai epäkohteliaampia kuin toiset.

Ymmärsit väärin. Argumenttini on alusta lähtien ollut, että jos pyytämiskulttuurin mukaan on ihan ok pyytää myös kohtuuttomia sekä vain huvikseen (laiskuuttaan, ahneuttaan, ilkeyttään...) eikä tarpeeseen, niin silloin pyytämiskulttuuri on moraalisesti ongelmallinen, koska se mahdollistaa itsekkään hyväksikäytön – olkoonkin, että kaikki pyytämiskulttuurin edustajat eivät niin toimi.

Määritelmäni pyytämiskulttuurin edustajalle on lyhyesti sanottuna se, että hän allekirjoittaa lausahduksen "Tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa, ja siten kaikki pyynnöt (myös ahneudesta ja laiskuudesta johtuvat) ovat ok, koska toinenhan voi aina kieltäytyä!"

Jos esim. sinä et allekirjoita em. lausahdusta, et ole määritelmäni mukaan pyytämiskulttuurin edustaja.

Lopultakin selvisi!

Ilmeisesti Sanan määritelmän mukaan mennään näin.

Pyytäjä:

1. Voitko maksaa bussilippuni? (Vaikka itsellänikin on rahaa, hähhähhää.)

Olettajat:

2. Voitko maksaa bussilippuni? (Koska unohdin käsilaukkuni työpaikalle.)

3. Voi voi, mitenköhän minä nyt kotiin pääsen... (Koska unohdin käsilaukkuni työpaikalle.)

Minulle pyytäjiä ovat sekä 1 että 2, joista 1 on epärehellinen k-pää ja 2 minun kaltaiseni ihmiset.

Oma määritelmäni sisältää myös ihmistyypin 4, toisia hyväksikäyttäjän ja epärehellisen manipulaattoriolettajan. Sanalle tämä tyyppi ei liene mahdollinen.

4. Voi voi, mitenköhän nyt kotiin pääsen... (Vaikka itsellänikin on rahaa, hähhähhää)

Ymmärsit edelleen väärin.

Se, kumpaa kulttuuria edustat, on ratkaistavissa yksinkertaisella kysymyksellä (sanon tämän jo kolmannen kerran tässä ketjussa): allekirjoitatko periaatteen "Tyhmä ei ole se, joka pyytää, vaan se, joka antaa, ja näin ollen mistä tahansa motiivista esitetyt pyynnöt ovat ok, koska pyynnön kohdehan voi aina kieltäytyä!"?

Me kaikki pyydämme joskus jotain, aina suolasirottimesta rahalainaan, mutta mikä on se periaate, jonka hyväksyy?

Itse en hyväksy periaatetta, että mitä tahansa kohtuutontakin voi pyytää, koska vastuu on pyynnön kohteella – ainahan voi kieltäytyä!. En siis ole pyytämiskulttuurin edustaja. Sitähän pyytämiskulttuurilla tarkoitetaan.

Jaa. Meillä on "ei tipu eikä lirise" -kulttuuri kaikkia muita paitsi omia perheenjäseniä kohtaan. Helppoa ja vaivatonta.