Miten tukea masentunutta

Olen kokeillut kysyä täällä samaa. Vastaus on aika lailla, että mies pitää toimittaa lääkäriin. Kun kysyn miten aikuinen mies sinne toimitetaan, tulee hiljaista. Asia on minullakin vielä ratkaisematta. Tai on ratkaistu niin, että olen opetellut hyväksymään sen, että vastentahtoista aikuista ihmistä ei voi pakottaa lääkäriin ja hoitoon, jos hän ei itse sinne halua.

Kiitos asiallisesta vastauksesta. Harmillista että olet samassa tilanteessa. Ison miehen tai ylipäänsä aikuisen ihmisen lääkäriin vieminen vastoin omaa tahtoa on mahdoton tehtävä. Onnistuisi varmaan vain kutsumalla lääkäri kotiin. Haluan kuitenkin kunnioittaa yksilön autonomiaa tässä.

Juuri nyt mietin miten omalla toiminnallani voisin edistää asiaa etten ole liian tungetteleva tai päin vastoin liian etäinen. Haluan antaa kaiken tukeni mitä puolisona voin.

Olisipa mahdollista päästä toisen ihmisen pään sisään edes tällaisina hetkinä.

Ap

suurin miestä masentava asia on sosiaalinen status tai siis sen puute. Miehesi käyttäytyy juuri niin kuin sellainen mies, joka kokee ettei ole saanut sellaista asemaan yhteiskunnassa, jonka olisi halunnut tai ansainnut. Miestä ahdistaa olla perusjannu, joka ei tienaa tarpeeksi eikä voi tuntea olevansa arvostettu. Onko hänellä joku sukulaismies, joka on pärjännyt huomattavasti paremmin elämässä? Tai oletteko vierailleet lomallanne jossain muussa paikassa, joka on laukaissut hänessä tietoisuuden siitä, kuinka paljon huonommin hän on menestyntyt elämässä? Miehessäsi on kaikki sosiaalinen status -ahdistuksen merkit.

Roskaa. Melankolia kuuluu elämään. Se ei ole masennusta. Tue miestäsi tekemällä jotain repäisevää, täysin poikkeavaa. Tai vedä vaikka turpaan. Kunhan teet jotain. Siitä se lähtee.

Olisin voinut kirjoittaa sanasta sanaan tuon aloituksen. Olen siis kohtalotoverisi, ja tämä elämä on kyllä todella surkeaa kun mies on tuollainen. En osaa auttaa sinua, mutta seuraan tätä jos joku muu osaa. 

Jotain repäisevää... Tätä en olekaan kokeillut. Yritän keksiä jotain sopivaa, mutta väkivallatonta :-)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Jotain repäisevää... Tätä en olekaan kokeillut. Yritän keksiä jotain sopivaa, mutta väkivallatonta :-)

Ap

Voisit vaikka yllättää miehen irtisanomalla itsesi työstäsi tai kertomalla, että olet raskaana pillereistä huolimatta tms repäisevää. 

Mitä masennuksesta tiedän, niin repäisyt voi olla se viimeinen pisara jaksamiselle.

Mä en osaa ap sanoa sun tilanteesta mutta osaan kertoa omastani. Olen 33 vuotias mies. Kaksoisveljeni rakastaa kertoa kuinka voin elää paremmin. Hän muistuttaa asiasta joka viikko. Itse hän on superlihava ihminen joka rakastaa alkoholia.

Hän saattaa kävellä kotiini kutsua minut noutopöytään ja sen jälkeen alkaa arvostella minun päätöksiäni omasta elämästäni. Mä itse vihaan todella syvästi sitä kuinka hän arvostelee elämääni. 

Minun vinkkini on, että anna miehesi miettiä asioita rauhassa. Ole valmis kuuntelemaan miestäsi tuomitsematta häntä taikka koettamatta kertoa kuinka sinä tekisit asiat paremmin. 

Olisi hyödyllistä kuulla melankoliaan/masennukseen/alakuloon/you name it taipuvaisten näkemyksiä. Miten itse toivoisit tulevan kohdatuksi? Mietin myös sitä, ymmärtääkö henkilö itse oman käyttäytymisen vaikutuksia ympäristöönsä. Oikeasti tekisi mieleni läpsiä miestäni poskille, koska käyttäytyy minun silmissäni ah niin veemäisesti. Sanoinko hänelle, että emme hyväksy omilta lapsiltamme samanlaista käytöstä.

Todennäköisesti ulkopuolinen ei huomaisi mitään outoa, korkeintaan pitäisi miestäni hiljaisena.

Ap

Siis sanoin, ettemme hyväksy lapsiltamme mököttävää käyttäytymistä loputtomiin vaan asiat pitää selvittää ja ratkaista. Sama ei ilmeisesti päde meihin aikuisiin.

Ap

Sun  miehesi miettii miten hänen elämänsä menee ja mitä hän todellakin haluaa elämältänsä. Tottakai sä voit läpsiä miestäsi poskille. Se vetäisee nyrkillä takaisin mutta älä itke sitä tälle palstalle koska tiedät tulevaisuutesi etukäteen.Miehet eivät ole mikään agresion purkautus kohdetaikka mikään  muukaan nyrkkelysäkki.

Kiitos myös tästä kommentista. Pidän nämä sanat mielessäni. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä en osaa ap sanoa sun tilanteesta mutta osaan kertoa omastani. Olen 33 vuotias mies. Kaksoisveljeni rakastaa kertoa kuinka voin elää paremmin. Hän muistuttaa asiasta joka viikko. Itse hän on superlihava ihminen joka rakastaa alkoholia.

Hän saattaa kävellä kotiini kutsua minut noutopöytään ja sen jälkeen alkaa arvostella minun päätöksiäni omasta elämästäni. Mä itse vihaan todella syvästi sitä kuinka hän arvostelee elämääni. 

Minun vinkkini on, että anna miehesi miettiä asioita rauhassa. Ole valmis kuuntelemaan miestäsi tuomitsematta häntä taikka koettamatta kertoa kuinka sinä tekisit asiat paremmin. 

Ilmaisin itseäni huonosti. En tarkoittanut, että alan nyrkkeillä mieheni kanssa. todellakaan en läpsi ketään! :-(

Voi olla että hän miettii elämäänsä. Eikö sen voisi ilmaista niin että muut ymmärtävät toimia "oikein" tilanteessa. Mielestäni ei ole reilua vain vetäytyä omaan kuplaan. Jos hän haluaa rauhaa, järjestän sitä. Jos jotain muuta, pieni vinkki auttaisi. Ristiriitainen viestintä hämmentää minua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sun  miehesi miettii miten hänen elämänsä menee ja mitä hän todellakin haluaa elämältänsä. Tottakai sä voit läpsiä miestäsi poskille. Se vetäisee nyrkillä takaisin mutta älä itke sitä tälle palstalle koska tiedät tulevaisuutesi etukäteen.Miehet eivät ole mikään agresion purkautus kohdetaikka mikään  muukaan nyrkkelysäkki.

Itse olen nainen, mutta parisuhteessa olen ollut se, joka on tehnyt ja pärjännyt ja huolehtinut. Kun aloin voimaan huonosti, niin en osannut kertoa sitä. Sitten kun asiat oli jo tosi huonosti niin sain kerrottua jotain, mutta mies ei ymmärtänyt vaan "neuvoi" (tee sitä ja tätä niin sitten on asiat paremmin) ja "lohdutti" (sullahan on kaikki hyvin kun on sitä ja tätä, tuntu tosi pahalta ja vähättelyltä, että ihan kun olisin tosi tollo eikä mitään hätää oikeesti oo).

Mun kohdalla olis auttanut, että mies ois sanonu mulle että on huolissaan kun en näytä siltä, että mulla on hyvä olla. Ja että hän ei halua, että mulla ei ole hyvä olla. Ja että tukee ja auttaa, jos osaisin kertoa mikä helpottaa.

Mutta lihavoituna tärkein. Uskon että moni ihminen jää umpikujaan sen pahan olon kanssa. Ei osaa sanoa sitä, eikä oo sellaisia sanoja käyttänyt. Ja tuntee epäonnistuneensa, olevansa tyhmä, heikko ja vähästä nillittävä pska.

Kiitos tuhannesti. Tunnistan että lähden liian herkästi etsimään ratkaisuja. Pitää enemmän kuunnella. Lainaan näitä sanojasi ja sanoitan omaan suuhun sopivaksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nainen, mutta parisuhteessa olen ollut se, joka on tehnyt ja pärjännyt ja huolehtinut. Kun aloin voimaan huonosti, niin en osannut kertoa sitä. Sitten kun asiat oli jo tosi huonosti niin sain kerrottua jotain, mutta mies ei ymmärtänyt vaan "neuvoi" (tee sitä ja tätä niin sitten on asiat paremmin) ja "lohdutti" (sullahan on kaikki hyvin kun on sitä ja tätä, tuntu tosi pahalta ja vähättelyltä, että ihan kun olisin tosi tollo eikä mitään hätää oikeesti oo).

Mun kohdalla olis auttanut, että mies ois sanonu mulle että on huolissaan kun en näytä siltä, että mulla on hyvä olla. Ja että hän ei halua, että mulla ei ole hyvä olla. Ja että tukee ja auttaa, jos osaisin kertoa mikä helpottaa.

Mutta lihavoituna tärkein. Uskon että moni ihminen jää umpikujaan sen pahan olon kanssa. Ei osaa sanoa sitä, eikä oo sellaisia sanoja käyttänyt. Ja tuntee epäonnistuneensa, olevansa tyhmä, heikko ja vähästä nillittävä pska.

Oletko täysin varma siitä että miehesi käytös on masennusta? Onko ollut aiemmin taipuvainen masentumaan-tai olemaan alakuloinen? Rakastaako miehesi sinua, voiko hän kokea syyllisyyttä jostain mistä sinä et tiedä? Onko hän ollut aina uskollinen-rehellinen liittonne aikana? Myös tyytymättömyys puolisoon voi saada ihmisen toimimaan kuten miehesi toimii... Onko liittonne toimiva, onko siinä rakkautta. Vai oletteko enemmänkin "kavereita"

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tuhannesti. Tunnistan että lähden liian herkästi etsimään ratkaisuja. Pitää enemmän kuunnella. Lainaan näitä sanojasi ja sanoitan omaan suuhun sopivaksi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Itse olen nainen, mutta parisuhteessa olen ollut se, joka on tehnyt ja pärjännyt ja huolehtinut. Kun aloin voimaan huonosti, niin en osannut kertoa sitä. Sitten kun asiat oli jo tosi huonosti niin sain kerrottua jotain, mutta mies ei ymmärtänyt vaan "neuvoi" (tee sitä ja tätä niin sitten on asiat paremmin) ja "lohdutti" (sullahan on kaikki hyvin kun on sitä ja tätä, tuntu tosi pahalta ja vähättelyltä, että ihan kun olisin tosi tollo eikä mitään hätää oikeesti oo).

Mun kohdalla olis auttanut, että mies ois sanonu mulle että on huolissaan kun en näytä siltä, että mulla on hyvä olla. Ja että hän ei halua, että mulla ei ole hyvä olla. Ja että tukee ja auttaa, jos osaisin kertoa mikä helpottaa.

Mutta lihavoituna tärkein. Uskon että moni ihminen jää umpikujaan sen pahan olon kanssa. Ei osaa sanoa sitä, eikä oo sellaisia sanoja käyttänyt. Ja tuntee epäonnistuneensa, olevansa tyhmä, heikko ja vähästä nillittävä pska.

Kiva jos oli apua. Näin jälkikäteen myös sen tunnustaminen, tunnistaminen, että paha olo ei lähde pois heti, on tärkeetä. Ja että saa olla paha olo, ja varmaan on vielä jonkin aikaa. Viikkoja, ehkä kuukausia. Ei mitään neuvoja tai ratkaisuja, vaan sen tunnustaminen, että nyt on levon aika. Ja että riittää ihmisenä, vaikka olisi vaan ja olisi kiukkuinen.

Neuvominen ja kaikki liian "sulla on sitä ja tätä" tyyppinen lohdutus tuo sen tunteen, että kaikki mitä tunnet, pitää saada pois ja heti. Usko pois, jos se olisi noin helppoa, niin masentunut pystyisi siihen ihan itse.

Voit sanoa, että hänellä on sinut, ja sinä et häneltä mitään vaadi. Lupaat vaan rakastaa ja olla läsnä.

Olen varmaansamassa mielialassa kuin miehesi. En tiedä mikä olisi oikea ratkaisu :( vaimo yritti käydä käsiksikin, mutta sanoin että en puolustaudu kun jälkikäteen kerrot kaikille väkivaltaisesta miehestä jos hänelle jää mustelmia tms..

Elämä vaan tuntuu toivottomalta, vaikka ehkä ei olisi syytä....

Asia on korjattavissa 30 minuutissa. Ensin 15 minuutin hieronta ja senn jälkeen 15 minuutin suuhoito. Kokeilkaapa. Meillä ainakin mieheni eheytyy tuolla konstilla. n32

Exäni kerran masentui ja silloin pohdin samoja asioita, kun toinen ei avaudu ja mököttää. Lopulta yksi viikonloppu luovutin pohtimasta. Pyysin häntä jäämään sänkyyn peiton alle. Vedin verhot takaisin kiinni ja menin makaamaan hänen viereen. Ujutin käden peiton alle ja pidin häntä kädestä kiinni. Vein hänen lempi eväitä sänkyyn ja luin hänen lempikirjaa ääneen. Lopulta oivalsin, etten voi parantaa häntä, mutta voin elää sitä hänen kanssaan. Me vain makasimme sängyssä ja olimme hiljaa. Vielä pitkään eron jälkeenkin muistaa tuon viikonlopun voimana jaksaa eteenpäin. En vain vaatinut häneltä mitään.