Kymymys veloille: Onko teillä koskaan ollut (biologista) vauvakuumetta?

Tuli pieni vauvakuume, kun kuulin lähipiirin vauvauutiset. Se meni kuitenkin parissa päivässä ohi, kun mietin syitä siihen miksi en halua lapsia. En yrittänyt tarkoituksella tukahduttaa vauvakuumetunteita, olen vielä nuori ja tiedän, että mieli voi aina muuttua. Syyni lapsettomuuteen on siis enemmän järkiperäinen.

Mä olen 50-vuotias, vauvakuumetta ei ole ollut koskaan. Sen verran huonosti raskautuvakin, että lasta olisi pitänyt oikein erikseen yrittää, jos sellaisen olisi halunnut. Pidän kyllä lapsista ja olen sukulaislasten suosikkitäti. Mutta vauvakuume... ei. 

Täysin tunneperäinen. En tunne mitään halua saada lapsia. En tunne kiinnostusta lapsiin, tai mihinkään mitä elämä niiden kanssa toisi väistämättä tullessaan.

Joskus olen miettinyt, millaista olisi olla raskaana, mutta siinäpä se. Ei ole ollut vauvakuumetta vaikka ystävien vauvat ovatkin ihania. En ole koskaan kokenut halua olla äiti eikä äitiys mielestäni toisi elämääni mitään, mitä haluaisin. Päinvastoin, koen, että äitiyden myötä menettäisin paljon.

Olen entinen vela. Minulla ei ole koskaan ollut vauvakuumetta, ei biologista eikä muunlaista. Nyt olen kahden adoptiolapsen äiti. Halusin adoptioäidiksi.

Ei. Koskaan.

Ei vauvakuumetta koskaan, olen 35 nyt. Tässä on helppo samalla miettiä järkiperäisiä syitä, kun ei haluakaan ole.

Ei ole ollut minkäänlaista vauvakuumetta koskaan. En pysty erottelemaan tunnetta ja järkeä tässä(kään) asiassa; on ollut niin selvä valinta eikä mitään ristiriitaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko siis päätöksenne pysyä lapsettomana enemmän järkiperäinen (maailmassa tarpeeksi ihmisiä jo nyt tai sitten olette järkeilleet elämän olevan kuitenkin parempaa ilman lapsia tai ettei teistä olisi vanhemmaksi tms.) vai tunneperäinen (ei vauvakuumetta)?

-Ei vauvakuumetta - ei mtn tietoa miltä se tuntuu-

Mitä on biologinen vauvakuume? Jotain kipua kohdussa vai?

Joskus on ollut hetkiä (tai kausia) kun tuntuu että olisi kiva pidellä tai helliä vauvaa, ja joskus olen miettinyt paljon raskautta ja synnytystäkin, mutta ei se mitenkään erityisen biologiselta tuntunut.

T.34v vela

Ei ole ollut ikinä vauvakuumetta, enkä pidä ylipäätään lapsista. Enkä ole koskaan keksinyt yhtään järkisyytä lisääntymiseen. Puuttuu siis sekä tunne- että tahto jakaantua.

"vauvakuume", sellaista asiaa nyt ei vaan ole olemassa.

Mä en ole koskaan asiaa "päättänyt", mulle on ollut aina ihan itsestään selvää että lapsia ei tule.  Hetkeäkään ei ole käynyt mielessä että "jos silti..." Ajatus raskaana olemisesta on vastenmielinen, synnytys kauhistuttaa, enkä pidä lapsista. Eli ei todellakaan ole ollut vauvakuumetta.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 50-vuotias, vauvakuumetta ei ole ollut koskaan. Sen verran huonosti raskautuvakin, että lasta olisi pitänyt oikein erikseen yrittää, jos sellaisen olisi halunnut. Pidän kyllä lapsista ja olen sukulaislasten suosikkitäti. Mutta vauvakuume... ei. 

Jäin vielä miettimään asiaa, ja lisään tämän: Mä en ole koskaan ajatellut, että saisin lapsia. Muistan jo ihan pienenä olleeni tätä mieltä, mutta huomasin myös varsin varhain, että ajatusta ei kannata suureen ääneen mainostaa. Tässä iässä voi jo ehkä sanoa, että mieli ei sitten koskaan muuttunut.

Ei minullakaan ole koskaan ollut vauva- tai lapsikuumetta. Yksi lapsi on silti, kohta aikuinen. Onpahan koettu sekin.

Olen 50+. En ole koskaan ollut vela, törmäsin tähän sanaankin tällä av-palstalla vasta vähän aikaa sitten. Biologista vauvakuumetta ei ole koskaan ollut. Nuorena minulla ei ollut sellaista kumppania, jonka kanssa olisi voinut lisääntyä, jos olisi niin ehkä olisin tehnyt (tai ainakin yrittänyt) lapsia. Tapasin ns. oikean miehen 40v, en enää halunnut siinä vaiheessa lapsia. En ole koskaan kärsinyt lapsettomuudesta, en pidä lapsen saamista itseisarvona. Tykkään kyllä läheisten lapsista.

Ei ole ollut. En ymmärrä, mikä se sellainen vauvakuume on.

En ole vela, mutta saanen osallistua keskusteluun? 

Olen tehnyt (tiedän, että tätä sanaa eivät kaikki hyväksy) ensimmäisen ihan kulttuurisista, ympäristösidonnaisista syistä. 

Eli sellainen "mäkin haluun" - juttu. Mitään biologista en ole havainnut enkä myöskään pitänyt lapsista yhtään. Päinvastoin miltei inhosin kuten palstan pahimmat... 

Mutta kun oli se yksi, iski jokin selittämätön vimma saada toinen. Tämä ei enää selittynyt ympäristöllä.. eli olisiko ollut sitten se vauvakuume. Sitten vielä kolmaskin meni tähän pirtaan. 

Joskus, jos joku tuttavapiirin lapsi on tosi söpö, mukava ja vaivaton, tulee tunne, että olisi kiva itsellekin. Mutta se on lähinnä sellaista lapsentasoista "haluan pupun" -halaumista. En halua lasta, koska en halua lasta. Ikää 35v, joten aikaa siihen kuuluisaan mielen muuttumiseen ei enää valtavasti ole jäljellä.

Ei ole ollut koskaan. Olen 40-vee ja toistelin tätä samaa jo 25-vuotiaana.

Kauhea kohtalo olis joutua perheenäidiksi, tuntuu ihan vankilalta! En tajua miten te jaksatte.