Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Avioliitto kuin kaverisuhde, mutta ei uskalla/ kehtaa erota?
09.07.2017 |
En varmasti liene ainoa, joten kohtalotoverit tänne! Arvostelijoilta en niinkään kaipaa kommentteja.
Meillä 10 yhteistä vuotta, 2 naimisissa. Lapsia kaksi, alle kouluikäisiä. Parisuhde kuollut pystyyn, ei hirveästi enää edes riidellä mutta ei ole mitään yhteistäkään oikein.. paitsi koti ja lapset.
Mutta mietityttää ensinnäkin lapset; miten ero heihin vaikuttaa. Ja se että erotessa pitäisi "jakaa" lapset... mietityttää myös ympäristön reaktiot eroon.
Joskus olen jopa toivonut että mies pettäisi tms, jotta tämä päättyisi sitä kautta.
Niin ja mies tietää epävarmat tunteeni, mutta ei kuulemma halua erota.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
Miten seksi?
On meillä seksiä. Tosin ei minua se sillä tapaa enää kiinnosta. Mekaaninen suoritus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.
Jätä nyt ihmeessä se sika. Ja lapset tykkää tietenkin, siitähän on ihan tutkimustietoakin. Isä voi selitellä sitten lapsille, että me kasvettiin erilleen jne.
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.
En luule. Mutta olen 27v, en haluaisi oman seksuaalisuuden ja romanttisuuden kuolla pystyyn ihan vielä.
Petä niin saatte hyvän syyn erota
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä kaveruus on parasta parisuhteessa. Ei se alun huuma. Kaverin kanssa nauretaan ja itketään yhdessä. Tehdään kaikkea kivaa.
Mä en riitele kavereiden kanssa. Enkä miehenkään. Ainakaan usein.
Teidän suhde ei kuulosta kaveruudelta.
Meillä on sama tilanne kuin ap:lla mutta sillä erotuksella että seksiä on joskus ja jouluna (koska mies ei halua kovin usein). Eikä mies näe mitään ongelmia suhteessa, paha lähteä edes korjaamaan mitään.
Ero on lähes päivittäin mielessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ei olla oikeastaan kavereitakaan; asutaanpahan samaa kämppää ja ollaan yhteistaloudessa. Tänään taas olen tuskaillut kun mies ei puhu - mitään - ja kuitenkin yritetään tästäkin viikonlopusta jotenkin perheenä suoriutua. Mä haluaisin joskus jutella jostain, pariskunta kun ollaan, kaipaisin jonkinlaista näkemystä yhteisiin menemisiin jne. Käytiin uimassa lasten kanssa kun sitä ehdotin. Mies tekee mekaanisesti juttuja joita pyydän mutta ei oikein kommentoi mihinkään mitään eikä toisaalta myöskään kerro mitä itse haluaisi tehdä jne. Tuntuu että ois helpompaa olla yksin kun ei tarviis yrittää huomioida tuollaista olentoa jolta ei saa kunnollista vastakaikua mihinkään. Ei se tästä meidän elämästä ilmeisesti yhtään nauti ja pakko myöntää että en kyllä minäkään. Jos vaan lähtisin ja jättäisin nämä tänne keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.
En luule. Mutta olen 27v, en haluaisi oman seksuaalisuuden ja romanttisuuden kuolla pystyyn ihan vielä.
Olette aivan liian nuoresta (17) olleet yhdessä. Vähän pitäisi kokea muitakin asioita elämässä ennen kuin ekan vastaantulijan kanssa pariutuu ja hankkii lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap aloituksesi voisi olla minun tekemä noin 5 vuotta sitten.
Me kävimme noihin aikoihin vakavia keskusteluita suhteemme tilasta ja kumpikin näki tilanteen samalla tavalla. Kumpikin oli sinäänsä tyytyväinen suhteeseen, mutta suhteesta vain puutui "se joku kipinä".
Menimme tosi nuorina yhteen ja kumpikin tunnusti sen, että meitä vaivasi, ettei tullut nuorena sinkkuna "hurjasteltua". Lueskelimme paljon siitä miten sen "kipinän" voisi saada takaisin ja ruvettiin puhumasn avoimesti seksifantasioista, joissa on vieraita. Jotenkin tämä toi kipinän suhteeseemme takaisin ja olemmepa nyt kumpikin päässeet yhteisymmärryksessä "hurjastelemaankin" ja se on entisestään parantanut meidän suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kaveruus on parasta parisuhteessa. Ei se alun huuma. Kaverin kanssa nauretaan ja itketään yhdessä. Tehdään kaikkea kivaa.
Mä en riitele kavereiden kanssa. Enkä miehenkään. Ainakaan usein.
Teidän suhde ei kuulosta kaveruudelta.
No enempi tarkoitin kämppäkaveruutta. En ystävyyttä. Ei todellakaan olla mitään sydänystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhteet muuttuu. Itse olen ymmärtänyt sen että se alkuhuuma ei kestä ikuisesti. Ja että vaihtamalla ei parane. Mulla On elämänkumppani jonka kanssa jaan arjen ilot ja surut. Se tosiaan tuntuu enemmän kaverilta nykyään, mutta ei se minua haittaa. Kuitenkin saa tehdä asioita jotka tekee onnelliseksi ja molemmat kohtelee toisiaan kunnioittavasti ja huomioiden.
Jos rupeis ikuisesti menemään vaan sen jännän tunteen perässä nii loputtomiin saisi vaihtaa.
Mutta minäpä oonkin tehny päätöksen rakastaa tuota miestä niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Vaikka ei naimisissa vielä ollakaan. Ei edes kihloissa. 7 vuotta oltu yhdessä kuitenkin. Tämä on sitä avioliiton harjoittelua ennenkuin mennään sinne alttarille ja mietitään mitä luvataan.
Mitä tahansahan voi tapahtua ja aina ei asiat mene niinkuin suunnittelee. Sen takia ei ole kiire naimisiinkaan kun jos tarkoitus on loppuelämä yhdessä olla nii mikä hoppu? Koska jos tuleekin ero ja esim just tuon takia mitä ap kertoi nii helpompi erota kun ei tartte avioeroa ottaa. Itselleni saattaa myös käydä noin että jossain vaiheessa tunteet kuolee. Se vähän pelottaa.
Mutta onneksi on saanut kokea jo kaikkea, niitä tietää ja ymmärtää että vaikka joku Uusi olisi kuinka komea tahansa, saattaa se olla lopulta uskoton kusipää. Siispä hyvä näin. Luotettavan hyvän miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Me ei olla oikeastaan kavereitakaan; asutaanpahan samaa kämppää ja ollaan yhteistaloudessa. Tänään taas olen tuskaillut kun mies ei puhu - mitään - ja kuitenkin yritetään tästäkin viikonlopusta jotenkin perheenä suoriutua. Mä haluaisin joskus jutella jostain, pariskunta kun ollaan, kaipaisin jonkinlaista näkemystä yhteisiin menemisiin jne. Käytiin uimassa lasten kanssa kun sitä ehdotin. Mies tekee mekaanisesti juttuja joita pyydän mutta ei oikein kommentoi mihinkään mitään eikä toisaalta myöskään kerro mitä itse haluaisi tehdä jne. Tuntuu että ois helpompaa olla yksin kun ei tarviis yrittää huomioida tuollaista olentoa jolta ei saa kunnollista vastakaikua mihinkään. Ei se tästä meidän elämästä ilmeisesti yhtään nauti ja pakko myöntää että en kyllä minäkään. Jos vaan lähtisin ja jättäisin nämä tänne keskenään.
Meillä vähän samanlaista. Mies osallistuu perhe-elämään, mutta näen kilometrin päähän ettei häntä kiinnosta. Minä joudun aina keksimään ja vetämään kaikki jutut. Kavereitaan jaksaa tapailla ja yhä enevissä määrin, mutta esim parisuhdeaikaa meillä ei ole (miinus se kotona makaaminen ja seksin harrastaminen, mikä herralle kelpaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.
En luule. Mutta olen 27v, en haluaisi oman seksuaalisuuden ja romanttisuuden kuolla pystyyn ihan vielä.
Olette aivan liian nuoresta (17) olleet yhdessä. Vähän pitäisi kokea muitakin asioita elämässä ennen kuin ekan vastaantulijan kanssa pariutuu ja hankkii lapsia.
Palaankin aikakapselilla taakse ja muutan kaiken. Kiitos!
Ensihuuma ei jatku ikuisesti, se on totta, mutta ei se tarkoita sitä, että pystyyn kuolleessa parisuhteessa pitäisi jatkaa.
On outo ajatus, että vain silloin on hyvä syy erota, jos koko ajan riidellään.
Mun mielestäni on oikein hyvä syy erota, jos suhde ei tunnu aikuisten parisuhteelta ja jos toinen on esim. lakannut puhumasta, osoittamasta kiinnostusta mihinkään tai osallistumasta yhteiseen elämään.
Ajatus siitä, että avioliitossa kuuluu vain sinnitellä, kun kerran on menty naimisiin, on jostain 1900-luvulta. Ja se on juuri se, mitä ihmiset pelkää. "Jos mä nyt jätän ton miehen, joka on ihan ok eikä ole koskaan lyönyt mua, niin mitä sukulaiset ajatelee?"
Mitä väliä, mitä muut ajattelee? Sinun avioliittosi, sinun elämäsi, sinun päätös.
Vierailija kirjoitti:
Ap aloituksesi voisi olla minun tekemä noin 5 vuotta sitten.
Me kävimme noihin aikoihin vakavia keskusteluita suhteemme tilasta ja kumpikin näki tilanteen samalla tavalla. Kumpikin oli sinäänsä tyytyväinen suhteeseen, mutta suhteesta vain puutui "se joku kipinä".
Menimme tosi nuorina yhteen ja kumpikin tunnusti sen, että meitä vaivasi, ettei tullut nuorena sinkkuna "hurjasteltua". Lueskelimme paljon siitä miten sen "kipinän" voisi saada takaisin ja ruvettiin puhumasn avoimesti seksifantasioista, joissa on vieraita. Jotenkin tämä toi kipinän suhteeseemme takaisin ja olemmepa nyt kumpikin päässeet yhteisymmärryksessä "hurjastelemaankin" ja se on entisestään parantanut meidän suhdetta.
Ehdottomasti tämä! Suhteen alkuhuumaa ei voi saada takaisin, mutta tuosta huumasta voi nauttia yhdessä fantasioiden ja miksei käytännön toteutuksenkin kautta. Meillä ainakin fantasioista puhuminen tuo aivan mahtavaa kipinää suhteeseen.
Itsensä julkisti taas yksi elämässään tyhjyyttä tunteva mamma. Kyllä, uskotaan! Tyhjyyttä on, ja se on siellä korvien välissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että kasikymppisenä pariskunta kiimailee päivittäin ja suhde perustuu jännitykseen? Eiköhän se ole ystävyys, yhteistyö ja avunanto joka pitää ihmisiä loppupeleissä yhdessä. Toiset vaihtavat viiden vuoden välein, toiset ymmärtävät pelin hengen jo vähän nuorempina.
En luule. Mutta olen 27v, en haluaisi oman seksuaalisuuden ja romanttisuuden kuolla pystyyn ihan vielä.
Olette aivan liian nuoresta (17) olleet yhdessä. Vähän pitäisi kokea muitakin asioita elämässä ennen kuin ekan vastaantulijan kanssa pariutuu ja hankkii lapsia.
Palaankin aikakapselilla taakse ja muutan kaiken. Kiitos!
Hyvä ap, että osaat suhtautua oikein. Menneitä ei kannata alkaa suremaan. Olen varma, että jos nostat kissan pöydälle ja keskustelette asiat kunnolla läpi niin löydätte ratkaisun.
Vierailija kirjoitti:
Ensihuuma ei jatku ikuisesti, se on totta, mutta ei se tarkoita sitä, että pystyyn kuolleessa parisuhteessa pitäisi jatkaa.
On outo ajatus, että vain silloin on hyvä syy erota, jos koko ajan riidellään.
Mun mielestäni on oikein hyvä syy erota, jos suhde ei tunnu aikuisten parisuhteelta ja jos toinen on esim. lakannut puhumasta, osoittamasta kiinnostusta mihinkään tai osallistumasta yhteiseen elämään.
Ajatus siitä, että avioliitossa kuuluu vain sinnitellä, kun kerran on menty naimisiin, on jostain 1900-luvulta. Ja se on juuri se, mitä ihmiset pelkää. "Jos mä nyt jätän ton miehen, joka on ihan ok eikä ole koskaan lyönyt mua, niin mitä sukulaiset ajatelee?"
Mitä väliä, mitä muut ajattelee? Sinun avioliittosi, sinun elämäsi, sinun päätös.
Ensin kannattaisi katsoa, jos asian voi korjata. Miksi toinen yhtäkkiä lopettaa puhumasta.
Alue: Aihe vapaa
Miten seksi?