Minun on kauhean vaikea ymmärtää tytätäni, joka on ihan erilainen kuin minä

Kestikö sinulla oikeasti 12 vuotta tajuta tuo?

hänestä tulee vielä helmi. Jostain syystä teinit eivät oikein tykkää samoista jutuista kuin fossiilit :)

Minä olisin varmaan ollut sinulle sopiva lapsi - olin kaltaisesi lapsesta asti. Minunkin tyttäreni on aivan erilainen kuin minä, toivottavasti osaan suhtautua häneen positiivisesti. Suosittelen Keltinkangas-Järvisen kirjaa Temperamentti, ihmisen yksilöllisyys.

voisinko adoptoida sinut nro4?

Minun otokseni mukaan ainakin 80 % äideistä jostain syystä saavat täysin vastakohdan lapsekseen.

Sama meillä (tosin tyttö vasta 2v). Mutta on aina ollut hiljainen, arka, ujo, kiltti jnejne. Itse olen aina ollut melkoinen rämäpää. On vaatinut melkoista opetteleua, että edes jonkinlainen tasapaino löytyy.



Mutta sen lisäksi lohduttaisin myös, että tuossa vaiheessa on aikuiseksi kasvamisen alku pahimmillaan & nuoren ajatukset sekavimmillaan, että kärsivällisyyttä vaan... Ehkä hän jopa kokee keskustelusi mielenkiinnon kohteista ja vaatteista ahdistavaksi ja painostavaksi ja tahallaan toimii vastoin toiveitasi. Anna tytön olla, niin kauan kun pysyy käytöksellään & pukeutumisellaan ees suunnilleen hyvän maun ja lain rajoissa. Murkku mikä murkku, kyllä sen kaikki muutkin näkevät & ymmärtävät!

Olen sellaisen äidin tytär, joka ei sietänyt minun erilaisuutta. Arvet ovat olleet syvät ja vasta kolmekymppisenä äidin kuoltua, oman tyttären saatua ja terapian käytyä olen kutakuinkin jaloillani. Ole kärsivällinen ja opettele tuntemaan tyttäresi, sellaisena kuin hän on. Arvosta häntä sellaisena kuin hän on vaikka onkin erilainen kuin sinä ja ehkä joitakin hänen piirteitään on vaikeaa arvostaa sinun näkökulmastasi käsin. Itselleni oli tuon ikäisenä ulkonäkö maailman tärkein asia. Ja usein marssijärjestys onkin tämä ensin ulkonäkö ja sitten kun sen kanssa on jotenkin sujut niin alkavat tulla muut asiat mieleen. Sanoisin todellakin, että kärsivällisyyttä ja kiinnostusta, rakkautta ja välittämistä. Hän on helmi.

minulla on monta tyttöä, joista vanhin on aivan kuin toiselta planeetalta minuun verrattuna, ja sitä on oikeasti vaikea hyväksyä. Hän on jo aikuinen, joten muutosta tuskin enää tulee tapahtumaan. Enkä tarkoita, että pitäisi olla jotenkin asioista samaa mieltä, tai edes mistään asioista, ja enhän minäkään kuvittele olevani täydellinen, päinvastoin. Mutta sellaisia asioita on toki vaikea hyväksyä, että toinen on täysin materian perään, mikään muu ei juurikaan kiinnosta kuin se, mitä rahalla saa ja että kaikessa ajatellaan vain ja ainoastaan itseä. Omahyväisyyttä on juuri vaikea hyväksyä. Mitään kirjoja ei lueta, vain jotain BB:tä tuijottaisi. Se sentään lohduttaa, että kasvatuksesta se ei ole kiinni, sillä meidän perheessä on samalla tavalla kasvatettuja, täysin toisenlaisia nuoria aikuisia tyttöjä.

Kiitos edellisestä viestistä. Minulla on myös poika, joka imee kultturia kuin sieni, eikä koskaan kyllästy. Kyse on nimenomaan tuosta materiantavoittelusta ja siitä, että ulkokuori toisi onnen. Jotenkin nämäkin untuvat olevan sisäsyntyisiä piirteitä, mutta yritän lohduttautua sillä, että ainakin tyttärelleni on annettu mahdollisuus valita.

siksi nuori on niin kiinnostunut omasta kehostaan ja siitä miltä näyttää.

Katson mielummin elokuvia ja käyn kaupungilla esittelemässä uusia vaatteitani :)



Tyttäreni taas on ihan erilainen,hän lukee huoneessaan kirjoja ja tekee käsitöitä :)