mihin voisi autoton lapsiperhe helsingistä lähteä viikonloppulomalle?
siis että olisi helppo lähteä, ei monia kulkuvälineen vaihtoja ja pitkää kävelymatkaa.
Kommentit (4)
voi syödä hyvin, käydä eläintarhassa ja vaikka ajella ratikalla.
Eläintarhaan ja Rocca al Mareen
Tallinnan Rocca al Mare on kuin Helsingin Seurasaari, johon on koottu vanhoja taloja joka puolelta Viroa. Sassi-Jaanin tai Körtsiasemen talossa esitetään lauantaisin perinteisiä kansantansseja ja -lauluja. Kolun kievarissa on tarjolla maalaisruokaa.
Vähän ennen Rocca al Marea vasemmalla puolella tien varressa on isot ZOO-kirjaimet. Siellä on 90 hehtaarin eläinpuisto, jossa on peräti 450 eri lajia eläimiä. Vuoristolampaita ja -vuohia, kaksikyttyräisiä kameleita, biisoneita, Tasmanian kenguruita, Afrikan norsuja, ilveksiä ja jääkarhuja. Tropiikkitalossa krokotiileja ja alligaattoreita, simpansseja, silkkiapinoita ja tamariineja sekä monenkirjavia kaloja.
Varaa aikaa ainakin kolme tuntia, että lapset ehtivät myös kiipeillä telineissä ja paijata kotieläimiä lasten eläintarhassa. Perheen pienimpiä varten on saatavilla vetokärryjä.
Kävin siellä kesällä, vanhoja ruosteisia häkkejä ja ontuvia eläimiä. Tulin tosi surulliseksi.
ja mitä tekemistä siellä olisi?