Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mt-ongelmien positiiviset puolet! Etsitään pilvestä se hopeareunus
15.05.2017 |
Tänään on täällä mt-ongelmaisia mollattu oikein olan takaa (koska paskaa oloahan mielenterveyden kuntoutujat tarvitsevat, eikö jeh?) joten listataanpa tähän alle, mitä positiivista mt-ongelmatausta sinulle on tuonut? Onko mt-tausta ehkäpä avartanut mieltäsi, tuonut sinulle uuden ammatin tai elämänsuunnan, tai onko sairastumisessasi ollut jokin muu positiivinen puoli?
Itse sairastan elämää ajoittain vaikeuttavaa ahdistuneisuushäiriötä, mutta sen kääntöpuolena osaan eläytyä ihmisten tilanteeseen ja olla empaattinen. Tuntosarveni ovat erittäin herkät ja tunnistan esim. kumppanini huonon päivän silmänräpäyksessä, välillä tuntuu että "tunnen" hänen huonon olonsa vaikka hän olisi ihan eri huoneessakin. Saan kavereiltani kiitosta siitä että olen heille kuuntelevana korvana ja osaan neuvoa heitä esimerkiksi ihmissuhdekriiseissä, koska yleensä pääsen myös heidän kumppanien ja kaveriensä pääkopan sisälle ja ymmärrän heidän käytöstään. Ihmiset hakeutuvat pariini ongelmiensa kanssa myös esim. työpaikallani, vaikka työnkuvani ei mitenkään liity hoiva-alaan tai mielenterveysasioihin. Mt-ongelmistani huolimatta uskon että tämän piirteeni vuoksi pystyisin myös olemaan hyvä ja tarpeisiin vastaava vanhempi ihmisten ennakkoluuloista huolimatta, vaikka minulla ei tällä hetkellä ole vielä lapsia.
Kommentit (78)
No jaa... En mä ainakaan keksi mitään. Moni mieskin säikähtänyt ja jättänyt mut heti kun on saanut kuulla että mulla on mt-taustaa. T. kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja keskivaikeaa masennusta sairastava nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolikolla on aina kaksi puolta. Mt-ongelmien stigmatisointi on medikalisaation aikaansaamaa siinä missä lihavuuden ja muiden mitattavien ja näkyvien poikkeavuuksien stigmatisointi. Diagnoosit toisaalta voivat olla helpotus joillekin ihmisille, jotka eivät muutoin ymmärrä omaa itseään eivätkä hahmota miksi he eivät sovi yhteiskunna utopiseen standardiin, mutta ne useimmiten ovat erittäin haitallisia, siinä missä mikä tahansa muu yhteiskunnan asettama stigma.
Mikäli haluaa löytää jotain hyvää, niin sellainen ihminen, joka on itse kokenut, tuntenut ja ymmärtänyt sairauden, voi ymmärtää toisia saman kokeneita ihmisiä. Tätä voi verrata vaikkapa siihen, että ei perheetön ymmärrä välttämättä perheellisen arkea. Yhteiskunnassa ongelma näyttää olevan se, että tunteettomuudella pärjää paremmin kuin tunteilla. Näin ollen kehityksen voisi ennustaa menevän enemmän siihen suuntaan, että tulemme lisäämään medikalisaation avulla entistä enemmän stigmatisoitavia ihmisiä, jotka haluamme syrjäyttää. Tämä sopii kahteen suuntaukseen: globalisaation vuoksi vain 20% ihmisistä on tarpeellisia ja ihmisten ylikansoitus hoituu, kun ihmiset eivät lisäännyt saatuaan sopivia lääkkeitä libidon tappamiseen.
Joo,en keksi kyllä yhtään mitään.elämä on täyttä helvettiä näiden kanssa. Kukaan ulkopuolinen ei itseasiassa näitä minusta huomaa, vain läheiseni tietävät suunnilleen miten menee. Kun en pääse ulos kotoa, voisin sanoa,että oireeni ovat hiukan hankalat.
T.ocd,yleistynyt ahdistuneisuus, jonkinasteinen syömishäiriö ja paniikkikohtaukset. Ja näihin liittyy siis jatkuva kuoleman-ja sairauksien pelko.
Vierailija kirjoitti:
Kolikolla on aina kaksi puolta. Mt-ongelmien stigmatisointi on medikalisaation aikaansaamaa siinä missä lihavuuden ja muiden mitattavien ja näkyvien poikkeavuuksien stigmatisointi. Diagnoosit toisaalta voivat olla helpotus joillekin ihmisille, jotka eivät muutoin ymmärrä omaa itseään eivätkä hahmota miksi he eivät sovi yhteiskunna utopiseen standardiin, mutta ne useimmiten ovat erittäin haitallisia, siinä missä mikä tahansa muu yhteiskunnan asettama stigma.
Mikäli haluaa löytää jotain hyvää, niin sellainen ihminen, joka on itse kokenut, tuntenut ja ymmärtänyt sairauden, voi ymmärtää toisia saman kokeneita ihmisiä. Tätä voi verrata vaikkapa siihen, että ei perheetön ymmärrä välttämättä perheellisen arkea. Yhteiskunnassa ongelma näyttää olevan se, että tunteettomuudella pärjää paremmin kuin tunteilla. Näin ollen kehityksen voisi ennustaa menevän enemmän siihen suuntaan, että tulemme lisäämään medikalisaation avulla entistä enemmän stigmatisoitavia ihmisiä, jotka haluamme syrjäyttää. Tämä sopii kahteen suuntaukseen: globalisaation vuoksi vain 20% ihmisistä on tarpeellisia ja ihmisten ylikansoitus hoituu, kun ihmiset eivät lisäännyt saatuaan sopivia lääkkeitä libidon tappamiseen.
Ssri-koekaniinina toimineena voin todeta että näinhän se varmaan on.
Löysin Depeche Moden musiikin ja paljon muuta hyvää musiikkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se kun huomaa että aina jonkun oireen takaa löytyy syy ja jokin tapahtuma.
Ja se että on tähän saakka pärjännyt jotenkin vaikka on ollut vaikeaa ja ilman lääkkeitä.
Yksistäni ollessa olen saanut joskus tunteita käsiteltyä ja kehoa kuunnellen.
Kehoterapiassa saan käsiteltyä myös asioitani.
Lisäksi elämään on tullut uusia asioita.
Ööö....Sillä on hauskinta, jolla on parhain lääkitys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muut ihmiset eivät ehkä tunne empatiaa minua kohtaan (en tykkää puhua asioistani sellaisille joille ne eivät kuulu, joten tuomitsevampien sukulaisten silmissä olen sossupummi, jota ei kerta kaikkiaan vain huvita mennä töihin), mutta itse olen vastoinkäymisten myötä oppinut suhtautumaan itseeni muihinkin lempeämmin. En kyllä tiedä onko tästä mitään hyötyä nyt, mutta ehkä sitten jos joku päivä vielä käyn töissä.
Ihan kiinnostuksesta, löytyyköhän näitä positiivisia puolia vasta taudinkuvan ollessa aisoissa? Ihan ymmärrettävää jos joku ei keskellä depressiokautta tai pahimman ahdistuksen vallassa keksi mitään hyvää sanottavaa tilastaan. Jälkikäteen voi jotain löytyäkin.
Itse löysin paljon hyviä kirjoja ja aloin itsekin kirjoittamaan ollessani masentunut. Silloin elämä oli yhtä helvettiä mutta sanallinen harrastus on jäänyt ja nykyisin tärkeä ja iso osa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä keksi muita kuin huonoja puolia vaikka kuinka yrittäisin miettiä. Ei ole muutenkaan mitään yhdistävää tekijää, miten mt-ongelmaiset voisi koputtaa, ei edes tässä. Ap:n omat tunnot kun eivät sovi todellakaan jokaiseen...
Vierailija kirjoitti:
Muut ihmiset eivät ehkä tunne empatiaa minua kohtaan (en tykkää puhua asioistani sellaisille joille ne eivät kuulu, joten tuomitsevampien sukulaisten silmissä olen sossupummi, jota ei kerta kaikkiaan vain huvita mennä töihin), mutta itse olen vastoinkäymisten myötä oppinut suhtautumaan itseeni muihinkin lempeämmin. En kyllä tiedä onko tästä mitään hyötyä nyt, mutta ehkä sitten jos joku päivä vielä käyn töissä.
Siis *itseeni ja muihinkin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ööö....Sillä on hauskinta, jolla on parhain lääkitys?
:D Repesin! Jos tuolla asenteella lähtee liikenteeseen, niin varmasti pärjää!
Vierailija kirjoitti:
Muut ihmiset eivät ehkä tunne empatiaa minua kohtaan (en tykkää puhua asioistani sellaisille joille ne eivät kuulu, joten tuomitsevampien sukulaisten silmissä olen sossupummi, jota ei kerta kaikkiaan vain huvita mennä töihin), mutta itse olen vastoinkäymisten myötä oppinut suhtautumaan itseeni muihinkin lempeämmin. En kyllä tiedä onko tästä mitään hyötyä nyt, mutta ehkä sitten jos joku päivä vielä käyn töissä.
Olet asian ytimessä. Hyväksymällä itsesi sellaisena kuin olet lähestyt onnellisuuttasi. Silloin, kun itsetuntosi on hyvä, et välitä yhteiskunnan stigmatisoivasta ja epäempaattisesta suhtautumisesta. Vihankin suhteen logiikka on se, että se joka vihaa, kärsii eniten, mutta toisten ihmisten vihaaminen on vähemmän haitallisempaa kuin itsensä vihaaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on se että sen takia mitä oon elämässä kokenut ja oireillut niin olen paljon vahvempi ihmisenä ja mulla on tosi hyvä ihmistuntemus, juurikin tuo vahva tunneäly että aistii ihmisistä mitä muut ei yleensä huomaa. Oon myös hyvä auttamaan muita just sen takia ja ainakin monelta kuullut että olen se järjen ääni ja lohtu jos on joku hätä tai ongelma.
Se ehkä kuulostaa kummalta mutta en ikinä vaihtaisi mun traumoja tai ahdistusta mihinkään koska ne on silti tehnyt ja kasvattanut musta just tälläisen ja sellasen ihmisen mistä olen ylpeä olla. Olen käynyt todella paljon läpi ja ylpeä itsestäni etten ole luovuttanut ja noussut ylös.
Sairastan vakavaa masennusta josta olen vasta hiljalleen alkanut toipua. Vartuin alkoholistiperheessä ja kaikki muut sisarukset mua lukuunottamatta ovat alkoholisoituneet.
Mua ei nuorena masennuksen takia bailaaminen ja villi nuoruus oikein napannut. Vaikka masennus on kamala sairaus niin se tavallaan myös "suojeli" mua. Jos en olisi masentunut niin varmaan olisin sukulaisten tapaan alkoholisoitunut.
Mietin edelleen kuolemaa ja etenkin vanhuutta paljon ja tiedän että elämä päättyy jossain kohtaa. Siksi yritän rohkeasti kokeilla uusia asioita ja päästä eroon masennuksesta jotta voisin opiskella uuden tutkinnon, harrastaa ja saada elämästä mahdollisimman paljon irti jotta olisi vanhana muisteltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Enpä keksi muita kuin huonoja puolia vaikka kuinka yrittäisin miettiä. Ei ole muutenkaan mitään yhdistävää tekijää, miten mt-ongelmaiset voisi koputtaa, ei edes tässä. Ap:n omat tunnot kun eivät sovi todellakaan jokaiseen...
Siksi kysyinkin kaikenlaisia kokemuksia. Enkä suinkaan väittänytkään että kaikki tuntevat samoin kuin minä, lähinnä halusin vain lieventää yleistä pahaa mieltä mitä monelle mt-ongelmaiselle on tämän päivän ketjuista tullut. Mikäli siis jotain hyvää keksii omasta sairaudestaan, niin se sopii tänne jakaa, tai sitten voi lukea muiden ajatuksia ja toivottavasti saa siitä jotain rohkaisua oman tilansa kanssa. -Ap
Aloittaja: Hienoa, että otat esille tämän aiheen.
Ja kiitos, että tuet muita ihmisiä.
Olet hieno ihminen.
Mt-sairauksista, tai oireista puhuminen ei vaan ole kovin populaaria.
Mikä on sääli.
Lisäksi sanoisin kaikille niille, jotka jostakin syystä leimaavat mt-ongelmaisia, tai haukkuvat heitä, että heiltä yksinkertaisesti puuttuu sieltä aivoista jokin toiminto. Lähinnä empatiaan ja tunnepuoleen liittyvät aivoalueet.
Joten tässä tullaankin siihen kysymykseen, kuka on oikeastaan normaali?
Ja onko sellaisia edes olemassakaan?
Kullakin on omat ongelmansa, sairautensa ja vikansa.
Toki on sitten niitäkin, jotka ovat trolleja. Eli heille tuottaa jotain sairasta mielihyvää toisten pilkkaaminen.
Joku ottaa elämäntehtäväkseen levittää negatiivista ilmapiiriä.
Jotenkin tässä ajassa ja somessa siitä on tullut ilmiö.
Mutta aiheeseen liittyen.
Minusta jotenkin vaan nuo sanat, mt-ongelmat, ja etenkin sana mielisairas ovat aivan liian leimaavia.
Ne jo itsessään saavat aikaan negaatioita, tai herättävät ihmisissä negatiivista ajatusta.
Jos me kaikki alkaisimme enemmän nähdä itsessämme ja toisissamme niitä hyviä ja ihailemisen arvoisia puolia ja ominaisuuksia, meillä olisi paljon vähemmän yksinäisyyttä, syrjäytymistä, sairauksia, toivottomuutta, masennusta ja henkistä pahoinvointia.
Olisiko se mistään pois, jos me jokainen meistä kehuisimme toisiamme?
Olisimme ystävällisempiä ja armollisempia toisillemme.
Halaisimme. Kiittäisimme siitä, että juuri Sinä olet siinä, olemassa, kulkemassa vieressäni ja olet tässä.
Kertoisimme kaikista tunteistamme, pelkäämättä, että joutuisimme niistä jotenkin tuomituksi, tai arvostelluksi.
En ainakaan minä näe, että näin tehdessä häviäisi ainakaan mitään.
Eikö humaanisuus ja empatia ole juuri hmisyyteemme kuuluva piirre?
En tiedä onko mt-ongelmissa mitään hopeista pilvenreunusta.
Ei ainakaan silloin, jos ahdistaa, tai masentaa erittäin paljon.
Jotkut oireet, kuten paniikkihäiriöt voivat olla aika voimakkaita.
Minä sanoisin näin, kaikki oireet saavat kuitenkin näkemään ne elämässä hyvin olevat asiat, tai nauttimaan niistä pienistäkin hetkistä. Ja ehkä vastoinkäymiset tekevät itsestä vain vahvemman.
Oppii arvostamaan enemmän niitä asioita, joilla on todella merkitystä.
No, voi rauhassa taantua ja lössöttää kotona diagnoosin varjolla. Ei tarvitse edes yrittää, koska ahdistuneisuus tai masennus. Jos osaa hyvin itkeä vastaanotolla, saa saikkua ja myöhemmin tk-eläkkeen. Siinä voi sitten rauhassa elää muiden rahoilla ja leikittää kissaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
No, voi rauhassa taantua ja lössöttää kotona diagnoosin varjolla. Ei tarvitse edes yrittää, koska ahdistuneisuus tai masennus. Jos osaa hyvin itkeä vastaanotolla, saa saikkua ja myöhemmin tk-eläkkeen. Siinä voi sitten rauhassa elää muiden rahoilla ja leikittää kissaa kotona.
Kissat on ihania 💞
Alue: Aihe vapaa
.