Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mt-ongelmien positiiviset puolet! Etsitään pilvestä se hopeareunus
15.05.2017 |
Tänään on täällä mt-ongelmaisia mollattu oikein olan takaa (koska paskaa oloahan mielenterveyden kuntoutujat tarvitsevat, eikö jeh?) joten listataanpa tähän alle, mitä positiivista mt-ongelmatausta sinulle on tuonut? Onko mt-tausta ehkäpä avartanut mieltäsi, tuonut sinulle uuden ammatin tai elämänsuunnan, tai onko sairastumisessasi ollut jokin muu positiivinen puoli?
Itse sairastan elämää ajoittain vaikeuttavaa ahdistuneisuushäiriötä, mutta sen kääntöpuolena osaan eläytyä ihmisten tilanteeseen ja olla empaattinen. Tuntosarveni ovat erittäin herkät ja tunnistan esim. kumppanini huonon päivän silmänräpäyksessä, välillä tuntuu että "tunnen" hänen huonon olonsa vaikka hän olisi ihan eri huoneessakin. Saan kavereiltani kiitosta siitä että olen heille kuuntelevana korvana ja osaan neuvoa heitä esimerkiksi ihmissuhdekriiseissä, koska yleensä pääsen myös heidän kumppanien ja kaveriensä pääkopan sisälle ja ymmärrän heidän käytöstään. Ihmiset hakeutuvat pariini ongelmiensa kanssa myös esim. työpaikallani, vaikka työnkuvani ei mitenkään liity hoiva-alaan tai mielenterveysasioihin. Mt-ongelmistani huolimatta uskon että tämän piirteeni vuoksi pystyisin myös olemaan hyvä ja tarpeisiin vastaava vanhempi ihmisten ennakkoluuloista huolimatta, vaikka minulla ei tällä hetkellä ole vielä lapsia.
Kommentit (78)
Ajattelin, et lukaisen tän ketjun. Et jos joku olis keksiny jotain positiivista. Mut ei. Tuli vaan paha mieli. Ihan niin kuin ei jo muutenkin olis. En tosiaankaan tiedä mitä hyvää tässä sairaudessa olisi tai mitä hyvää minussa olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, et lukaisen tän ketjun. Et jos joku olis keksiny jotain positiivista. Mut ei. Tuli vaan paha mieli. Ihan niin kuin ei jo muutenkin olis. En tosiaankaan tiedä mitä hyvää tässä sairaudessa olisi tai mitä hyvää minussa olisi.
Eikö se nyt ole hieman liikaa vaadittu, että masentunut näkisi missään mitään positiivista? Eikös se ole tavallaan osa diagnoosiakin, ettei mikään tunnu missään? Tai jos tuntuu, on lääkitys pielessä.
Terve pää kommentti oli hyvä. Itsekin usein toivonut, et vois mennä kauppaan ostamaan uuden pään. Yksi normaali pää. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen kolmekymppinen mies, sairastaa paniikki- ja ahdistuneisuushäiriötä. Tällä hetkellä erittäin huono vaihe menossa. Lääkkeet ei sovi lainkaan, joten pakko vaan koittaa hoitaa ongelmaa terapialla. Tän takia elämä kaventunut mielettömän paljon. Kyllä tästä on hyvin vaikea keksiä mitään positiivista. Toki sitä oppii arvostamaan pieniäkin asioita tämmösen hyvin monin eri tavoin elämänlaatua heikentävän sairauden kanssa eläessä. Ja osaa olla empaattinen toisia ihmisiä kohtaan.
Itseäni harmittaa suunnattomasti, kun sitä haluaisi löytää vastaavassa tilanteessa olevan naisen, jonka kanssa voisi paitsi jakaa kokemuksia myös rakentaa kemioiden kohdatessa jotain romanttistakin. Tää vaiva rajoittaa elämää suunnattomasti, mutta silti sitä näyttää ulkoisesti täysin normaalilta ja on muuten täysin normaali ihminen normaalien tarpeiden kanssa (tietenkin). Treffikumppanin löytäminen ei olisi ongelma, ellei tämä vaiva poistaisi mahdollisuuden lähteä treffeille jne. Kertokaa, että mistä ihmeestä sitä voisi löytää vastaavassa tilanteessa olevan naisen? Vertaistukiryhmiä ei juuri ole, vaikka Helsingissä asunkin.
Vauva AV näyttäisi olevan täynnä sopivia kandidaatteja. Laita jokin sähköposti tähän ketjuun, sellainen, josta sinua ei tunnisteta. Varma mätsi.
Koska olisi kiva löytää vertaistuen lisäksi ihminen myös romanttisessa mielessä, niin sitä toki toivoisi hyvännäköisenä (en ole ylpeä, vaikka itse sanonkin) ihmisenä myös toisen ihmisen olevan hyvännäköinen. Kuulostaa hirveän turhamaiselta ja tekee sen takia mieli sanoa, että liiallinen ulkonäkökeskeisyys ei viehätä muakaan yhtään. Mutta kyllä se nyt vaan on niin, että suurimmalle osalle meistä myös potentiaalisen kumppanin ulkonäöllä on merkitystä etenkin alkuvaiheessa ja vetovoiman syntymisessä. Toivoisin toisen ihmisen olevan lisäksi paitsi luotettava myös puhelias ja kykenevä juttelemaan asioista laidasta laitaan. Läpänheitosta vaikeampiin aiheisiin.
"Voittotodennäköisyys" tätä kautta on varmaan samaa luokkaa kuin Eurojackpotissa, mutta kerran kannustettiin kokeilemaan, niin kokeillaan sit! :)
Tässä just äsken luotu sähköposti: vertaistukea@luukku.com
Koska en tällä hetkellä ole masentunut, pystyn näkemään moniakin positiivisia puolia mt-ongelmissa.
-mt-ongelmat ovat ruokkineet luovuuttani, tuloksena mm. julkaistu runokirja
-koen kokemuksieni myötä olevani empaattinen ja tunneälykäs, joskus jopa vahva
-ilman ahdistuneisuuttani, (jota alkoholin nauttiminen korostaa) olisin varmasti jo ajautunut alkoholistiksi
-koska ahdistun sekasorrosta, kotini on aina siisti
-levottomuuteni vuoksi en pysty olemaan pitkiä aikoja paikoillaan, joten pakollinen liikunta tulee suoritettua joka päivä
-kokemus masennuksesta saa arvostamaan normaalia mielialaa, voin siis iloita ns. pienistä asioista.
Diagnoosini: kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö + eriasteiset masennukset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mt ongelmaiset eivät tarvitse on sitä, että heidän mt-ongelmia nähtäisiin positiivisina asioina. Itse olen mt-ongelmainen mutta ei tuo mitään positiivista tuo.
Nämä jotkut jotka sanoo huomaavansa heti miltä muista tuntuu ovat vain ylitarkkaavaisia muista ja usein myös ylitulkitsevat tilanteita. He usein peilaavat omia tunteitaan muihin eivätkä välttämättä ymmärrä miltä muista oikeasti tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mikään ei tunnu miltään, ei voi tuntua kovin pahaltakaan. No okei, tuntuu se kammottavalta.
En keksi mitään hyvää.
Olen käynyt vuosia terapiassa vatvomassa syntyjä syviä. On sieltä joskus tullut merkityksellisempiä oivalluksiakin, joista olen sitten ammentanut muillekin elämänviisauksia :) Minua pidetään hyvänä kuuntelijana ja tukijana. Vaikeiden aikojen vuoksi arvostaa elämässä korkelle hyvinvointia, oman terveyden vaalimista, läheisiä ihmissuhteita ja muita onnellisuutta lisääviä asioita. Suorittamisella ja rahalla ei ole minkäänlaista painoarvoa. Samaten ihan pienet vastoinkäymiset eivät hetkauta. Minusta voisi löytyä rohkeutta tehdä isokin elämänmuutos tarvittessa. En pelkää lainkaan kuolemaa, olen sitä niin paljon odottanut ja kaivannut jo :)
Kun masennus/ahdistus jyllää pahimmillaan päällä, niin enkykene näkemään siinä yhtään mitään hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen työkyvyttömyyseläkkeellä,
pysyvällä, 25-v asti, joten saan olla paljon kotona.
Herään aamuisin 6:lta, laitan aamiaista ja klassista musiikkia, käyn pesulla, herätän lapsen ja saattelen kouluun. Hän on ylpeä, kun äiti välittää niin paljon että saattaa joskus kouluun - ja koulun jälkeen on aina paikalla tarjoamassa päivällistä ja pelikaverina.
Aamulla saatan mennä treeneihin,
tai jos olen rasittunut, voin mennä hiljaiseen kotiin ja laskeutua sängylle venyttelemään ja nukkumaan päiväunia, lukemaan hyvää kirjaa tms., joka päivä.
Päivät ovat rahattomia, pelkään aina kauheasti että saan laskun jota en voikaan maksaa,
mutta olen myös vapaa.Välillä tapailen terveitä tai mt-ongelmaisia naisia, käymme kirjastossa, museossa, teatterissa urheiluhallilla, keilaamassa tai ravintolassa: ravintolaa lukuunottamatta saan kaikkialla eläkeläisalennuksen.
Nykyinen miesystäväni on platoninen tuttavuus, mutta tärkeä ystävä minulle. Me veneilemme yhdessä, joskus matkustelemme.
Lapseni ei vietä koskaan iltoja yksin äidin työssäkäynnin takia, jos käyn jossain illalla, hän on kaverilla kylässä sen aikaa.
Elämä on aika seesteistä, nauran joka päivä. Otan Opamoxeja tarpeen mukaan, yleensä 2-3 päivänä viikossa, joskus on kuukausien tauko lääkityksessä.
Diagnoosini on piilevä skitsofrenia eli skitsofreenistyyppinen persoonallisuushäiriö. (en ole koskaan ollut sairaalahoidossa).Eli et ole millään mittapuulla sairas? Mikään skitsoperäinen sairaus ei hoidu muutamalla Opamoxilla viikossa, joten ihan hyvin olet työkyvyttömyytesi junaillut. Jaksat oikein kovasti harrastaakin, niin mikäs siinä. Oikeasti, tämmöiset tekosairaat korpeaa ja pahasti.....
Tekosairaat?
Ei piilevä skitsofrenia ole mikään näkyvä sairaus, senkin typerys.
Olen nyt hyvässä kunnossa, koska osaan hoitaa itseäni. Työssäkäydessä muutuin aina paranoidiksi.
Sinä olet siis kateellinen, kun 700€:n työkyvyttömyyseläkettä nauttiva puolikuntoinen nainen saa käydä jossain muuallakin, kuin roskakatoksella tonkimassa ja mielisairaalassa huutamassa suoraa huutoa?
Skitsofreniaa hoidetaan antipsykooteilla, skitsof.persoonallisuushäiriötä ei,
siihen ei suurimmaksi ajaksi liity lainkaan deluusioita.
Tätähän sinä harmittelit?
Vastasin ketjuun, jossa peräänkuulutettiin niitä POSITIIVISIA ASIOITA mt-potilaiden elämässä.
Peruskatkerana ihmisenä tämä oli Sinulle liikaa.
Syöksyit tänne kyyläämään, että mitä mukavaa ne mt-potilaat kirjoittavat ja hyökkäsit nilkkaan kuin hyeena. Haepa sinäkin lisää Opamoxeja, kyllä sinulla on pakko olla siellä taustalla jonkinlainen ahdistuneisuushäiriö ja vajaaälyisyys: matalaälyisyys oireilee nimenomaan jatkuvana tyytymättömyytenä ja kiukkuisena valituksena.
Voisit mennä askartelemaan johonkin päiväkeskukseen,
tulisi sinullekin joskus hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on sitkeä tämä yksi trolli. Kaikki päivät kirjoittaa AV lle aiheeseen kun aiheeseen vastarannankiiskenä ja komentoi omia kommenttejaan. Tunnen jo kirjoitustyylistä. Ilmeisesti työtön ressukka ja purkaa pahaaoloaan sitten muihin.
Ahaa.
Ihmettelinkin, kuka viitsii tunkea joka ketjuun nalkuttamaan ja inttämään, aina kaikesta ulkopuolisena.
Työttömillä onkin nykyään tosi kovat oltavat: niillä on jotain uusia ilmoittautumis-rituaaleja ja jatkuvaa korvauksen katkaisemista ja uhkailua te-toimistosta.
Jotkut pitkäaikaistyöttömät kai sitten murtuu paineen alla ja tekee mieli hyökätä omasta mielestään itseä heikompien päälle, tässä tapauksessa mt-potilaiden niskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ei! Ketjussa on mielestäni kiva ajatus. Ainakin yritetään yhdessä jakaa jotain positiivista omasta elämästä. Minusta ainakin tuntuu, että näiden kirjoitusten lukeminen auttaa minua ymmärtämään muita ja muiden elämiä paremmin. Jos ei mitään muuta positiivista löydy , niin ainakin tällaisen itsekkään pöhelön eli minun maailmankuvani on taas vähän enemmän tullut avarammaksi.
Kiitos teille, jotka olette avoimesti kertoneet elämästänne! Tsemppiä ja jaksamista!
Osaan arvostaa pieniä hyviä hetkiä elämässä. En ole ainakaan missään työelämän oravanpyörässä. Olen oma itseni enkä osaa esittää mitään. En tuomitse muita ihmisiä, koska en voi ulkoisista seikoista päätellä mitään kenenkään elämästä. Taustalla mulla on kymmenen vuotta masennusta, ahdistusta, keskittymis/opiskeluvaikeuksia ja uusimpana sosiaalisten tilanteiden pelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kymmenen pistettä otsikosta, muuten en kyllä jaksa paneutua tähän ketjuun!
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt vuosia terapiassa vatvomassa syntyjä syviä. On sieltä joskus tullut merkityksellisempiä oivalluksiakin, joista olen sitten ammentanut muillekin elämänviisauksia :) Minua pidetään hyvänä kuuntelijana ja tukijana. Vaikeiden aikojen vuoksi arvostaa elämässä korkelle hyvinvointia, oman terveyden vaalimista, läheisiä ihmissuhteita ja muita onnellisuutta lisääviä asioita. Suorittamisella ja rahalla ei ole minkäänlaista painoarvoa. Samaten ihan pienet vastoinkäymiset eivät hetkauta. Minusta voisi löytyä rohkeutta tehdä isokin elämänmuutos tarvittessa. En pelkää lainkaan kuolemaa, olen sitä niin paljon odottanut ja kaivannut jo :)
Kun masennus/ahdistus jyllää pahimmillaan päällä, niin enkykene näkemään siinä yhtään mitään hyvää.
Kiitos viestistäsi! Hoksasin minäkin, että parasta on se, että ei ole kuoleman tai kuolemansairauden pelkoa :)
Jos joku siellä jossain kuuntelee, niin parantumattoman syövän saa laittaa tähän osoitteeseen jonkun lapsen äidin/isän sijasta. Bring it on!
Olen sillä lailla lempeä ja avarakatseinen, että en koe tarvetta tai halua arvostella ja tuomita muita. Tiedän kuinka paljon itse esimerkiksi salaan ja jätän kertomatta, ja kuinka minua itseäni usein tulkitaan ja leimataan väärin.
T. Lapsesta asti vaikeasti masentunut, pakko-oireinen sosiaalinen jännittäjä.
En keksi muita hyviä puolia kuin sen, että mikään ei enää yllätä minua. Niin paljon pahaa tullut nähtyä ja koettua tässä elämässä.
T. Keskivaikea masennus + paniikkihäiriö N22
Alue: Aihe vapaa
No silloin harvoin kun se lievä maniajakso tulee, niin on ihan juhuu-fiilis. ;)