Lue keskustelun säännöt.
Kysymys teille, jotka ette puhu vaikeista asioista / ongelmista / riidoista parisuhteessa. Miksi ette puhu?
15.05.2017 |
Jokainen haluaisi varmaan sanoa, että on itse se fiksu riitelijä, joka aina haluaa selvittää riidat ainakin jälkikäteen keskustelemalla. Ja joka haluaa puhua ongelmista (jos niitä on) ja etsiä niihin yhdessä ratkaisuja. Ja joka tietysti osaa puhua myös vaikeista asioista. Mutta kuitenkin kaikki tietää, että moni parisuhteista ja avioliitoista on sellaisia, että vähintään toinen ei osaa tai halua tai uskalla puhua noista vaikeista asioista. Että keskustelut menee niin, että toinen vaatii että ongelmasta puhutaan ja toinen vaikenee. Tai pakenee toiseen huoneeseen. Tai suuttuu, mutta ei keskustele siitä itse asiasta (ongelmasta, riidan aiheesta). Tai jos vaikka sänkyhommat on epätyydyttäviä toisen mielestä, ja tämä ottaa puheeksi että miten ratkotaan sitä, niin toinen vaikenee ja välttelee aihetta, kääntää selkänsä eikä sano mitään.
Kysymys nyt siis sinulle, joka tunnistit itsesi tuosta. Sinulle, joka olet huomannut itsessäsi, että sinun on vaikea puhua niistä vaikeista asioita. Tai että välttelet hiljaisuuteen vetäytymiseen asti vaikeista asioista ja ongelmista puhumista parisuhteessasi. Kerro miksi niin teet. Pelkäätkö jotain? Etkö löydä sanoja kun ahdistaa tai suututtaa? Vai mistä on kysymys. Olen useammassa suhteessani törmännyt siihen, että toinen ei vaan puhu. Tai puhuu kyllä kaikesta muusta paljonkin, mutta sitten kun olisi se vaikea asia selvitettävänä, niin vaikenee täysin. Haluaisin ymmärtää mistä on kysymys.
Kommentit (97)
Asia on vähän niin ja näin.
Jos on jotain erimielisyyttä ja tämä asioiden tila noteerataan niin se jo itsessään on eräänlainen ratkaisu että tiedetään että ollaan asiasta eri mieltä.
Jos joku vaatii että tämmöisestä asiasta pitää keskustella niin taka-ajatus helposti tämmöiseen "rakentavaan palaveeraamiseen" on se että halutaan että toinen esim. muuttaa mielipidettään. Omaa mileipidettäänhän voisi muuttaa ilman rakentavaa keskusteluakin.
Kun vastapuoli ymmärtää että tavoite on että hän muuttaisi asennettaan ja mileipidettään mutta ei halua tätä tehdä niin miksi hän ei vaikenisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asia voi olla vaikea, muuta jos siihen ei ole ratkaisua/mahdollisuutta itse vaikuttaa, niin silloin siitä jatkuva puhuminen turhauttaa.
Omassa parisuhteessani keskustelemme säännöllisesti asiasta, joka ei varsinaisesti kuulu meille kummallekaan, mutta siitä huolimatta saamme siitä riidan (tai ainakin pahan mielen) aikaiseksi joka kerta.
Tarkoitat siis asialla, joka ei teille kuulu ja johon te ette voi vaikuttaa esim. miehen veljen alkoholismia tms? Hain aloituksellani kuitenkin tilanteita, joissa se vaikea asia tai ongelma tai riidan aihe jotenkin liittyy siihen parisuhteeseen ja sen osapuoliin. Omasta mielestäni suurimpaan osaan ongelmista tai vaikeista asioista voi vaikuttaa, jos ne liittyy itseen. Sitten taas voisi olla esim. syöpään sairastuminen, joka on vaikea asia, mutta siihen ei ole paljoa mahdollisuuksia itse vaikuttaa (paitsi menemällä niihin hoitoihin). Moni vaikenee sellaisestakin asiasta, vaikka puoliso yrittäisi puhua, puhua vaikka siitä miten se syöpä ahdistaa ja pelottaa jne. Onko sinun mielestä puhumisen tarkoitus vain etsiä ratkaisuja, ja jos asiaan ei ole ratkaisua, niin siitä ei kannata puhua? Minun mielestä taas puhuminen on ajatusten jakamista ja yhteyden rakentamista. Ap
Vierailija kirjoitti:
Asia on vähän niin ja näin.
Jos on jotain erimielisyyttä ja tämä asioiden tila noteerataan niin se jo itsessään on eräänlainen ratkaisu että tiedetään että ollaan asiasta eri mieltä.
Jos joku vaatii että tämmöisestä asiasta pitää keskustella niin taka-ajatus helposti tämmöiseen "rakentavaan palaveeraamiseen" on se että halutaan että toinen esim. muuttaa mielipidettään. Omaa mileipidettäänhän voisi muuttaa ilman rakentavaa keskusteluakin.
Kun vastapuoli ymmärtää että tavoite on että hän muuttaisi asennettaan ja mileipidettään mutta ei halua tätä tehdä niin miksi hän ei vaikenisi.
Mutta entä se aloitukseni seksiesimerkki vaikkapa? Sinun tekstisi mukaan tilanne menisi näin: Toinen haluaisi joka toinen päivä, toinen kerran kuussa. Ja useammin haluava yrittää puhua asiasta. Kysellä mitä hänen pitäisi tehdä toisin, jotta seksiä olisi enemmän jne. Kerran kuussa haluava vaikenee, koska hänen mielestään se useammin haluava yrittää vain muuttaa häntä ja hänen mielipidettään. Kerran kuussa haluavan mielestä asiasta ei siis kannata puhua. Aika kurja tilanne.
Sellaiset jotka haluaa hallita tilannetta haluavat keskustella ja päästä itseä miellyttävään ratkaisuun. Sitten kun joku sanoo tämmöiselle ettei halua asiaan muutosta niin tämmöinen ei millään käy vaan saa syytöksen ettei kykene keskustelemaan.
Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä ja tapoja ja sen verran pitäisi kunnioittaa toisen oikeuksia että soisi tämän toiselle.
Koska se on kiusallista. En pidä henkilökohtaisten asioiden vatvomisesta kenenkään kanssa, en edes puolison. On todella kiusallista yrittää puhua asioista jotka ovat huonosti tai muuten vain hankalia. Helpompi lakaista asia maton alle ja toivoa, että se selviää itsestään jotenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska se on kiusallista. En pidä henkilökohtaisten asioiden vatvomisesta kenenkään kanssa, en edes puolison. On todella kiusallista yrittää puhua asioista jotka ovat huonosti tai muuten vain hankalia. Helpompi lakaista asia maton alle ja toivoa, että se selviää itsestään jotenkin.
Kiusallista? Eli siis noloa ja hävettävää vai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on vähän niin ja näin.
Jos on jotain erimielisyyttä ja tämä asioiden tila noteerataan niin se jo itsessään on eräänlainen ratkaisu että tiedetään että ollaan asiasta eri mieltä.
Jos joku vaatii että tämmöisestä asiasta pitää keskustella niin taka-ajatus helposti tämmöiseen "rakentavaan palaveeraamiseen" on se että halutaan että toinen esim. muuttaa mielipidettään. Omaa mileipidettäänhän voisi muuttaa ilman rakentavaa keskusteluakin.
Kun vastapuoli ymmärtää että tavoite on että hän muuttaisi asennettaan ja mileipidettään mutta ei halua tätä tehdä niin miksi hän ei vaikenisi.
Mutta entä se aloitukseni seksiesimerkki vaikkapa? Sinun tekstisi mukaan tilanne menisi näin: Toinen haluaisi joka toinen päivä, toinen kerran kuussa. Ja useammin haluava yrittää puhua asiasta. Kysellä mitä hänen pitäisi tehdä toisin, jotta seksiä olisi enemmän jne. Kerran kuussa haluava vaikenee, koska hänen mielestään se useammin haluava yrittää vain muuttaa häntä ja hänen mielipidettään. Kerran kuussa haluavan mielestä asiasta ei siis kannata puhua. Aika kurja tilanne.
Useammin haluava voi toistaa tätä mielihaluaan että partnerilla pysyy mielessä tämä ongelma. Keskustelun vaatiminen asiasta taas on turhaa koska siitä pitää lähteä että ollaan kykeneviä järkevään ajatteluun ja voi asiaa työstää ilman alituista asiasta puhumistakin. Eihän ongelma puhumalla ratkea, korkeintaan voi tulla luvatuksi asioita joita ei kykene täyttämään, ja taas uusi palaveeraamisen aihe kuinka toiseen ei voi luottaa.
Omien halujen julki tuominen ja keskusteluun pakottaminen on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se on kiusallista. En pidä henkilökohtaisten asioiden vatvomisesta kenenkään kanssa, en edes puolison. On todella kiusallista yrittää puhua asioista jotka ovat huonosti tai muuten vain hankalia. Helpompi lakaista asia maton alle ja toivoa, että se selviää itsestään jotenkin.
Kiusallista? Eli siis noloa ja hävettävää vai?
Sekä että.
On terapeuttien ja muiden kaltaistensa läpi löymä ajatus että kaikista ongelmista pitäisi keskustella ja päästä johonkin ratkaisuun.
Elämässä on paljon epävarmuuksia joita vaan pitää kyetä sietämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On terapeuttien ja muiden kaltaistensa läpi löymä ajatus että kaikista ongelmista pitäisi keskustella ja päästä johonkin ratkaisuun.
Elämässä on paljon epävarmuuksia joita vaan pitää kyetä sietämään.
No en minä ainakaan kuvittele, että kaikkeen pitäisi tehdä ratkaisu. Mutta kyllä parisuhteessa ollessani haluan ymmärtää sitä kumppaniani. Haluan tietää mitä hän ajattelee jostain asiasta. Haluan tuntea hänet ja haluan tietää mikä on hänen mielipide jostain meidän yhteistä olemista koskevasta asiasta. Miten voisin tietää mitä hän ajattelee, jos hän ei puhu? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asia on vähän niin ja näin.
Jos on jotain erimielisyyttä ja tämä asioiden tila noteerataan niin se jo itsessään on eräänlainen ratkaisu että tiedetään että ollaan asiasta eri mieltä.
Jos joku vaatii että tämmöisestä asiasta pitää keskustella niin taka-ajatus helposti tämmöiseen "rakentavaan palaveeraamiseen" on se että halutaan että toinen esim. muuttaa mielipidettään. Omaa mileipidettäänhän voisi muuttaa ilman rakentavaa keskusteluakin.
Kun vastapuoli ymmärtää että tavoite on että hän muuttaisi asennettaan ja mileipidettään mutta ei halua tätä tehdä niin miksi hän ei vaikenisi.
Mutta entä se aloitukseni seksiesimerkki vaikkapa? Sinun tekstisi mukaan tilanne menisi näin: Toinen haluaisi joka toinen päivä, toinen kerran kuussa. Ja useammin haluava yrittää puhua asiasta. Kysellä mitä hänen pitäisi tehdä toisin, jotta seksiä olisi enemmän jne. Kerran kuussa haluava vaikenee, koska hänen mielestään se useammin haluava yrittää vain muuttaa häntä ja hänen mielipidettään. Kerran kuussa haluavan mielestä asiasta ei siis kannata puhua. Aika kurja tilanne.
Useammin haluava voi toistaa tätä mielihaluaan että partnerilla pysyy mielessä tämä ongelma. Keskustelun vaatiminen asiasta taas on turhaa koska siitä pitää lähteä että ollaan kykeneviä järkevään ajatteluun ja voi asiaa työstää ilman alituista asiasta puhumistakin. Eihän ongelma puhumalla ratkea, korkeintaan voi tulla luvatuksi asioita joita ei kykene täyttämään, ja taas uusi palaveeraamisen aihe kuinka toiseen ei voi luottaa.
Omien halujen julki tuominen ja keskusteluun pakottaminen on eri asia.
Mistä minä voisin tietää, että puolisoni hiljaa mielessään työstää asiaa, jos siitä ei puhuta? Jos hän ei sano, että työstää asiaa hiljaa mielessään? Minähän luulen, että häntä ei vain kiinnosta, jos hän vaikenee täysin. Eroonhan sellainen johtaa. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska jatkuva keskustelu ei tuossa vaiheessa muuta mitään. Yleensä se keskustelija vain haluaa saada toisen olemaan kanssaan samaa mieltä - vaikka inttämällä. Kun ensin on puhuttu asiasta ja vaikka riidelty ja saatu aikaan konsensus, niin sitten keskustelija haluaakin tietää, että miksi ihmeessä olet tuota mieltä, miksi et ole kanssani samaa mieltä.
On puhuttu vaikka siitä, että toinen haluaa perheen ryhtyvän vegaaniperheeksi. Toinen ei halua. Asiasta voidaan puhua vaikka ikuisuus, mutta jos toinen vetoaa koko ajan sikapossujen kärsimyksiin ja toinen siihen, että liha maistuu hyvältä, niin miten pitkään siitä pitää puhua? Siihenkö asti, että se lihansyöjä on lannistettu ja suostuu.
Edellinen parisuhteeni oli juuri tuollainen. Mies ei halunnut puhua mistään ongelmistamme. Yritin vuosien varrella eri tavoin yrittää puhua asioista, mutta lopulta mulla meni vaan hermo miehen kykenemättömyyteen puhua mistään.
Muistan huutaneeni joka ikisen riidan/keskusteluyrityksen lopuksi "voitko sanoa edes jotain? Edes jotain? Kerro mitä ajattelet nyt? Sano vaan ne ajatukset ääneen" ja aina vastaus oli "en tiedä mitä pitäis sanoo". Tätä sitten seuras mykkäkoulua miehen taholta niin pitkään, kun MINÄ pyysin anteeksi ja aloin elää normaalisti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Pisimmillään oltiin joku viikko puhumatta?
Ei varmaan yllätä, että olemme eronneet. Nykyisen puolison kanssa puhutaan kaikesta avoimesti. Kannattaa puhua yhtä syvällisesti myös niistä hyvistä asioista, jolloin keskustelu ei tarkoita negatiivisten asioiden vatvomista vaan on omien tunteiden ja kokemusten jakamista niin hyvässä kuin pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni taivostuu aikalailla helposti, jos puheena oleva asia alkaa ärsyttää. Lisäksi hän ei kykene kunnolliseen vuoropuheluun, jossa on lyhyet lauseet, joihin toinen vastaa. Hän pitää valtavan pitkiä paasauspuheenvuoroja, lähinnä kuin jotain luentoja.
Minä sitten en halua keskustella oikein mistään hankalista asioista, kun en jaksa tulla jyrätyksi valtavalla paasauksella tai räyhäyksellä. Se menee oikeasti aivan tolkuttomaksi. Mieheni valittaa, kun emme puhu tärkeistä asioista.
Tietenkin olen sanonut syyn. Olen sanonut, että haluan lyhyemmät puheenvuorot ja että hän ei ota sitä kiukkutunnettaan niin valtavasti esiin. Ei hän vaan ilmeisesti pysty.
Ollaan käyty puhutaan ja kuunnellaan -kurssi ja avioliittoleireillä. Tässä 15 vuoden aikana on hänessä tapahtunut ehkä ihan lievää kehitystä suotuisaan suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Koska jatkuva keskustelu ei tuossa vaiheessa muuta mitään. Yleensä se keskustelija vain haluaa saada toisen olemaan kanssaan samaa mieltä - vaikka inttämällä. Kun ensin on puhuttu asiasta ja vaikka riidelty ja saatu aikaan konsensus, niin sitten keskustelija haluaakin tietää, että miksi ihmeessä olet tuota mieltä, miksi et ole kanssani samaa mieltä.
On puhuttu vaikka siitä, että toinen haluaa perheen ryhtyvän vegaaniperheeksi. Toinen ei halua. Asiasta voidaan puhua vaikka ikuisuus, mutta jos toinen vetoaa koko ajan sikapossujen kärsimyksiin ja toinen siihen, että liha maistuu hyvältä, niin miten pitkään siitä pitää puhua? Siihenkö asti, että se lihansyöjä on lannistettu ja suostuu.
Ymmärrän, että ikuisuuden asiasta jankkaaminen on raskasta. Mutta en todellakaan tarkoittanut sellaista tilannetta, jossa asiasta on jo puhuttu monta kertaa. Tarkoitin aloituksessani tilanteita, joissa toinen ei puhu asiasta. Ei sitä ensimmäistäkään kertaa. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska jatkuva keskustelu ei tuossa vaiheessa muuta mitään. Yleensä se keskustelija vain haluaa saada toisen olemaan kanssaan samaa mieltä - vaikka inttämällä. Kun ensin on puhuttu asiasta ja vaikka riidelty ja saatu aikaan konsensus, niin sitten keskustelija haluaakin tietää, että miksi ihmeessä olet tuota mieltä, miksi et ole kanssani samaa mieltä.
On puhuttu vaikka siitä, että toinen haluaa perheen ryhtyvän vegaaniperheeksi. Toinen ei halua. Asiasta voidaan puhua vaikka ikuisuus, mutta jos toinen vetoaa koko ajan sikapossujen kärsimyksiin ja toinen siihen, että liha maistuu hyvältä, niin miten pitkään siitä pitää puhua? Siihenkö asti, että se lihansyöjä on lannistettu ja suostuu.
Ymmärrän, että ikuisuuden asiasta jankkaaminen on raskasta. Mutta en todellakaan tarkoittanut sellaista tilannetta, jossa asiasta on jo puhuttu monta kertaa. Tarkoitin aloituksessani tilanteita, joissa toinen ei puhu asiasta. Ei sitä ensimmäistäkään kertaa. Ap.
Entä jos hän ei näe mitään syytä puhua siitä? Koska tietää, että toinen ottaa asian esille vain loukatakseen ja jotta säilyttää edes viimeiset itsekunnioituksen rippeet, on parempi kääntää selkänsä ja antaa asian olla.
Vierailija kirjoitti:
Edellinen parisuhteeni oli juuri tuollainen. Mies ei halunnut puhua mistään ongelmistamme. Yritin vuosien varrella eri tavoin yrittää puhua asioista, mutta lopulta mulla meni vaan hermo miehen kykenemättömyyteen puhua mistään.
Muistan huutaneeni joka ikisen riidan/keskusteluyrityksen lopuksi "voitko sanoa edes jotain? Edes jotain? Kerro mitä ajattelet nyt? Sano vaan ne ajatukset ääneen" ja aina vastaus oli "en tiedä mitä pitäis sanoo". Tätä sitten seuras mykkäkoulua miehen taholta niin pitkään, kun MINÄ pyysin anteeksi ja aloin elää normaalisti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Pisimmillään oltiin joku viikko puhumatta?
Ei varmaan yllätä, että olemme eronneet. Nykyisen puolison kanssa puhutaan kaikesta avoimesti. Kannattaa puhua yhtä syvällisesti myös niistä hyvistä asioista, jolloin keskustelu ei tarkoita negatiivisten asioiden vatvomista vaan on omien tunteiden ja kokemusten jakamista niin hyvässä kuin pahassa.
Juuri tällaisia parisuhteita tarkoitin aloituksessani. Sitä, kun toisesta ei saa sanaakaan irti, vaikka mitä tekisi. Ei vaikka yrittäisin itse vain kuunnella hiljaa sanomatta itse sanaakaan. Ei vaikka kirjoittaisin kirjeen. Ei sano mitään, niin ei sano mitään. Muista asioista puhuu kyllä paljonkin, mutta ei niistä ongelmista tai muuten vaikeista. Ja minä siis en siis paasaa tai huuda tai pidä mitään luentoja, enkä edes ole ensimmäiseksi kertomassa omaa mielipidettäni, vaan haluan vain kuulla mitä se toinen ajattelee tai on mieltä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska jatkuva keskustelu ei tuossa vaiheessa muuta mitään. Yleensä se keskustelija vain haluaa saada toisen olemaan kanssaan samaa mieltä - vaikka inttämällä. Kun ensin on puhuttu asiasta ja vaikka riidelty ja saatu aikaan konsensus, niin sitten keskustelija haluaakin tietää, että miksi ihmeessä olet tuota mieltä, miksi et ole kanssani samaa mieltä.
On puhuttu vaikka siitä, että toinen haluaa perheen ryhtyvän vegaaniperheeksi. Toinen ei halua. Asiasta voidaan puhua vaikka ikuisuus, mutta jos toinen vetoaa koko ajan sikapossujen kärsimyksiin ja toinen siihen, että liha maistuu hyvältä, niin miten pitkään siitä pitää puhua? Siihenkö asti, että se lihansyöjä on lannistettu ja suostuu.
Ymmärrän, että ikuisuuden asiasta jankkaaminen on raskasta. Mutta en todellakaan tarkoittanut sellaista tilannetta, jossa asiasta on jo puhuttu monta kertaa. Tarkoitin aloituksessani tilanteita, joissa toinen ei puhu asiasta. Ei sitä ensimmäistäkään kertaa. Ap.
Entä jos hän ei näe mitään syytä puhua siitä? Koska tietää, että toinen ottaa asian esille vain loukatakseen ja jotta säilyttää edes viimeiset itsekunnioituksen rippeet, on parempi kääntää selkänsä ja antaa asian olla.
Nyt en ihan ymmärtänyt. Miksi joku ottaisi jonkun ongelman ensimmäistä kertaa puheeksi vain loukatakseen?
Voisitko perustella, että miten muka vain toisella osapuolella olisi valta päättää mistä puhutaan ja mistä ei? Kirjoitit, että henkilö ei välttämättä näe mitään syytä puhua asiasta, ja silloin hän päättää että siitä ei sitten puhuta. Käyttää siis valtaa. Entä jos sille toiselle puolisolle asia olisi tärkeä? Entä jos sen toisen mielestä siitä olisi tärkeä puhua edes kerran? Ap.
En löydä sanoja ja toisaalta tuntuu, että suurentelen asiaa päässäni. Ymmärrän tehneeni väärin, kun olen suuttunut jostain pienestä ja pahennan sitä puhumattomuudella. Hiljaisuus alkaa painamaan ja ahdistamaan. Tiedän, että pitäisi sanoa jotain mutta mitään ei tule ulos.
Lopulta onneksi saan avattua asiaa ja puhumme riidan läpi. Koskaan ei olla menty riidoissa nukkumaan.
Asia voi olla vaikea, muuta jos siihen ei ole ratkaisua/mahdollisuutta itse vaikuttaa, niin silloin siitä jatkuva puhuminen turhauttaa.
Omassa parisuhteessani keskustelemme säännöllisesti asiasta, joka ei varsinaisesti kuulu meille kummallekaan, mutta siitä huolimatta saamme siitä riidan (tai ainakin pahan mielen) aikaiseksi joka kerta.