Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa vanhemmille uskon kieltämisestä?
21.04.2017 |
Tarttisin apua. Oon siis 15v tyttö ja haluaisin kieltää uskon, mutta en uskalla. Pelottaa että menetän yhteyteni sukulaisiin ja ystäviin, varsinkin parhaaseen ystävään sillä hän ei ymmärrä uskon kieltämistä. Haluaisin kieltää uskon sillä en jaksa enää valehdella että uskon raamatun tapahtumiin (kaikkiin) ja en usko siihen että helvetti on oikeasti olemassa. En myöskään jaksa/halua käydä seuroissa sillä jotenkin ahdistaa mennä aina sinne. Jokin epäuskovaisten elämässä kiehtoo mua ja musiikki on lähellä sydäntä. Mulla on sellaisia unelmia joita en voi toteuttaa jos olen uskossa. Olen jutellut äitini kanssa ja kysellyt uskoon liittyviä asioita ja hän kysy et oonko kieltämässä kerta kyselen nii paljon kaikkee ja minä tyhmä menin sanomaan että en. Olisin halunnut sanoa että en tiedä sillä asiat ovat niin sekaisin. Miten voisin kertoa äitille ja ystäville että olen ajatellut kieltää uskon? En jaksaisi enää tätä valehtelua...
Kommentit (7)
Kerro niille et sulla on oikeus uskoa mihin itse haluat. Jos ne on sitä vastaan niin voit olla varma että he ovat aika kontrolloivia. Sun kehitykselle on tärkeää et tutkit uusia asioita turvallisesti ja löydät itsesi.
Pääasia on että löydä itsesi ja usko siihen missä on samoja arvoja mitä sulla on ja pyri tekemään hyvää muille, älä unohda itseäsikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ehkä kannattaa vaan purra hammasta ja odottaa että on täysi-ikäinen ja voi muuttaa pois kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Oletko antikristus!
Ei ole. Vaan fiksu luotettava tyttö. Hyvää kesää!
Ei kai sinulla ole asian kanssa erityinen kiire?
Älä mene seuroihin jos se ahdistaa. Kerro, ettet tahdo nyt tällä kertaa tulla. Sano, että tahdot miettiä asioita. Sen täytyy olla sallittua missä yhteisössä tahansa, sillä oman ajattelun kieltäminen on henkistä väkivaltaa.
Uskon asiat ovat ihmisen henkilökohtaisia. Ne on oikeus pitää ominaan. Uskovalle ne ovat ihmisen ja hänen valitsemansa jumaluuden välisiä. Silloinkaan ne eivät kuulu muille ihmisille.
Ota itsellesi aikaa miettiä mihin uskot, minkä koet oikeana itsellesi. Ei sinun tarvitse uskoasi aktiivisesti kieltää. Annat asioiden kypsyä. Sitten kun olet valmis, olet valmis, eikä asia enää tunnu vaikealta.
Yhteisössä sinun uskonnonvapauttasi ei puolusta kukaan muu kuin sinä itse. Muista aina, että siihen sinulla on silti oikeus. Eikä uskosi määrittele arvoasi ihmisenä.
Minä olen jokseenkin ikäisenäsi alkanut kysellä ja kyseenalaistaa. Lopputuloksena olen nykyään täysin uskonnoton ja kasvatan niin myös lapseni. Se on ollut perheelleni vaikea asia, he ajattelevat, että olen luopunut uskosta. Oikeasti minulla ei ole koskaan ollut uskoa, vain kasvatus siihen. He eivät pysty ymmärtämään tätä asiaa, mutta kykenevät hyväksymään silti minut omana itsenäni. Välimme ovat hyvät.
Onnea ja rohkeutta sinulle!
ehkä kerrot myöhemmin? Itse olin kans uskis perheessä, ja se kaikki kuulosti ihan paskalta. En oikeastaan koskaan ole kertonut vanhemmille että skeidalta kuulostaa. Kai ne jotenkin tajusi, ehkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää kertoa? Pidä asia omana tietonasi. Se ei ole valehtelua.
Oletko antikristus!