Miksi aina puhutaan "vanhempien hylkäämisestä"

Tämä on täysin totta! 

Kaikki, jotka ovat saaneet osaksensa rakkautta, huolenpitoa ja kunnioitusta lapsuudessaan/nuoruudessaan välittävät vanhemmistaan. 

Näinhän se on.

En ole ollut tekemisissä vanhempieni kanssa yli vuosikymmeneen, eikä aikomusta ole tätä elämäni suuntaa muuttaa. Ja kyllä takana on painavat syyt.

Voisin kuvitella vanhempieni "itkevän" muille kuinka he ovat kaikkensa eteeni tehneet ja silti olen kiittämätön ja hylännyt. En ihmettelisi jos yrittäisivät ilman perintöäkin jättää. Ei tosin haittaa vaikka en saisi sieltä suunnasta senttiäkään.

Vanhemmilleni voisin kuitenkin sanoa että puhelin toimii toiseenkin suuntaan. Koskaan eivät ole minulle soittaneet, kysyneet mitä kuuluu, sanoneet ikävöivänsä. Ei edes silloin kun itse vielä jaksoin ylläpitää perhesuhteita.

On arvioitu, että 2 prosenttia väestöstä on psykopaatteja, narsisteja 1-9 prosenttia.  Luulen, että suurimmalla osalla heistä on lapsia. Ja heidän lapsensa ovat varmasti eläneet sellaisen lapsuuden, että eivät toivu siitä ikinä. Tällaisia lapsia on paljon joka sukupolvessa ja tulee aina olemaan. Toki on sitten lapsiakin joilla on persoonallisuuhäiriö ja sen vuoksi hylkäävät vanhempansa. Mutta ulkopuolisen ei pitäisi tuomita eikä asettua sen herttaisen näköisen vanhuksen puolelle. Massamurhaajakin näyttää vanhuksena hauraalta ja suojelua kaipaavalta.

Vierailija kirjoitti:

On arvioitu, että 2 prosenttia väestöstä on psykopaatteja, narsisteja 1-9 prosenttia.  Luulen, että suurimmalla osalla heistä on lapsia. Ja heidän lapsensa ovat varmasti eläneet sellaisen lapsuuden, että eivät toivu siitä ikinä. Tällaisia lapsia on paljon joka sukupolvessa ja tulee aina olemaan. Toki on sitten lapsiakin joilla on persoonallisuuhäiriö ja sen vuoksi hylkäävät vanhempansa. Mutta ulkopuolisen ei pitäisi tuomita eikä asettua sen herttaisen näköisen vanhuksen puolelle. Massamurhaajakin näyttää vanhuksena hauraalta ja suojelua kaipaavalta.

Moni persoonallisuushäiriökin johtuu huonosta laåsuudesta...

Kannattaa myös muistaa ettei ihmiset aina asu lähellä vanhusta, eikä kaikilla ole mahdollisuukksia järjestellä elämää niin että välimatka lyhenisi eli muuttaa itse tai tuoda vanhus lähemmäs. Jos etäisyyttä on satoja tai tuhansia kilometrejä (kaikki kun ei asu edes samassa maassa), niin paha sitä on jatkuvasti nähdä, soittaa tietysti voi.

Sitten on näitä, jotka kohtelevat lapsiaan epätasa-arvoisesti ja joku on perheen musta lammas. Tämä lapsi ei jaksa pitää yhteyttä sen kaiken kokemansa jälkeen. Olisi toivonut asioiden menevän ihan toisin ja kaipaisi hirveästi sitä lämpöä, jota muut saavat.

Olisit laittanut linkin, en löytänyt juttua.

No näinpä. Munkin äiti on varmaan tällainen myötätuntoa kerjäävä vanhus. Varmaan myötätuntoa tippuukin jos hän onnistuu piilottelemaan hoitamattomia mt-ongelmiaan. Liikkuu hihhuliuskovaispiireissä, joten ehkä tarinat uppoavat hyvinkin. Ihmisillä jotka tulevat hyvistä kodeista ei ole harmainta hajuakaan siitä miten hirveitä vanhemmat voivat lapsilleen olla. 

Omalla kohdalla olen tullut siihen tulokseen että ihmisiin jotka vielä nelikymppisenä ovat pahimpien painajaisten vakioamaa, ei tarvitse pitää yhteyttä, ei edes sen joulukortin vertaa jos ahdistaa. Mahdollinen pienen perinnön menettäminen on pikku juttu sen rinnalla että saan nyt elää rauhassa. EVVK.

Onneksi tästä on nykyään alettu vähän puhua, vaikka enimmäkseen tuo "söpöt hylätyt vanhukset"-kanta vielä jyrää julkisuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Taas Ilta-Sanomissa iso juttu, jossa asianajaja surkuttelee hylättyjä vanhempia.

Minä väitän, että ketään kunnialla vanhemmuutensa hoitanutta ihmistä ei tasan hylätä kevyesti. Kyllä siihen on oikeat ja painavat syyt olemassa, että lapsi ei enää jaksa olla tekemisissä. Ne värittyneet tarinatkin, joita sievät vanhukset värisevällä äänellä asianajajalleen uskovat eivät välttämättä ole lainkaan totta.

t. narsistiäidin paljon kärsinyt tytär

Totta. Mutta se ei muuta sitä miksikään, että narskumamma voi käyttää keinoarsenaaliaan viimeiseen saakka, ja se viimeinen on tietenkin testamentti. 

Asiasta sinänsä olen ihan samaa mieltä kanssanne. Mutta kommentti noihin juristien puheisiin: juristin tehtävä on nimenomaan olla asiakkaansa puolella ja ajaa asiakkaansa asiaa. Juristin tehtävä ei todellakaan ole olla puolueeton tai huomioida asiakkaansa (tässä tapauksessa ikääntyvien vanhempien) vastapuolen (tässä tapauksessa "vanhempansa hylänneen lapsen") näkökulmaa. On aivan selvää, että juristi puhuu asioista nimenomaan sen asiakkaansa näkökulmaa ajaen ja puolustaen, se on koko juristitoiminnan ydin. 

Vierailija kirjoitti:

Asiasta sinänsä olen ihan samaa mieltä kanssanne. Mutta kommentti noihin juristien puheisiin: juristin tehtävä on nimenomaan olla asiakkaansa puolella ja ajaa asiakkaansa asiaa. Juristin tehtävä ei todellakaan ole olla puolueeton tai huomioida asiakkaansa (tässä tapauksessa ikääntyvien vanhempien) vastapuolen (tässä tapauksessa "vanhempansa hylänneen lapsen") näkökulmaa. On aivan selvää, että juristi puhuu asioista nimenomaan sen asiakkaansa näkökulmaa ajaen ja puolustaen, se on koko juristitoiminnan ydin. 

Entä sitten? Ei kukaan täällä ole sen juristin kimppuun hyökännyt.

Tiedän, että oma isäni on valitellut ympäriinsä siitä mikä kiittämätön ja julma tytär olen, kun en tahdo häntä nähdä. Oli erityisen loukkaantunut kuulemma siitä, että ei saanut kutsua häihini. Kaikessa hän puhuu aina siitä mitä oikeuksia HÄNELLÄ pitäisi olla, mutta se on päässyt unohtumaan, että sellaisia on myös minulla. Minulla olisi esimerkiksi ollut mielestäni oikeus kasvaa turvallisessa ympäristössä, ilman jatkuvaa henkistä väkivaltaa ja pelkoa.

Välillä vituttaa kuulla ulkopuoliselta, että isäni on taas aukonut päätään jossakin. Pienempi paha se silti on kuin yhteydenpito.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiasta sinänsä olen ihan samaa mieltä kanssanne. Mutta kommentti noihin juristien puheisiin: juristin tehtävä on nimenomaan olla asiakkaansa puolella ja ajaa asiakkaansa asiaa. Juristin tehtävä ei todellakaan ole olla puolueeton tai huomioida asiakkaansa (tässä tapauksessa ikääntyvien vanhempien) vastapuolen (tässä tapauksessa "vanhempansa hylänneen lapsen") näkökulmaa. On aivan selvää, että juristi puhuu asioista nimenomaan sen asiakkaansa näkökulmaa ajaen ja puolustaen, se on koko juristitoiminnan ydin. 

Entä sitten? Ei kukaan täällä ole sen juristin kimppuun hyökännyt.

No ei olekaan hyökännyt, vaan ihmetellyt, että miksi taas on juristin juttu lehdessä aiheesta, että kiittämättömät lapset hylkäävät vanhempansa, eikä siinä ole tuotu esille niiden lasten näkökulmaa. 

Otsikossahan kysytään, että miksi aina puhutaan vanhempien hylkäämisestä kun totuus on yleensä toinen. Vastasin otsikon kysymykseen, ja kerroin että siksi puhutaan vanhempien hylkäämisestä, kun juristit ajavat noiden vanhempien asiaa.

Jos traumaattisen lapsuuden eläneet lapset palkkaisivat juristin hoitamaan jotain paperiasioita vanhempiaan "vastaan" ja puhuisivat juristille miten kurja lapsuus heillä on ollut, niin sitten mediaan tulisi varmaan se toinenkin näkökulma.

En ole lukenut ks artikkelia, mutta sitäkin mietin että om myös mielensäpahoittajavanhempia, jotka kokevat jo 4x vuodessa näkemusen hylkäämisenä. On myös sellaisia isovanhempia, jotka kokevat hylkäämisenä senkin etteivät saa "osallistua" lapsiperheen arkeen kuin perheenjäsen, tai sellaisia jotka loukkaantuvat kun heille ei luoteta lapsia hoitoon syystä tai toisesta.

Helppoahan se sitten on pitkin kyliä ja pitäjiä selittää selän takana, että on niin hylätty ja unohdettu.

Vierailija kirjoitti:

Asiasta sinänsä olen ihan samaa mieltä kanssanne. Mutta kommentti noihin juristien puheisiin: juristin tehtävä on nimenomaan olla asiakkaansa puolella ja ajaa asiakkaansa asiaa. Juristin tehtävä ei todellakaan ole olla puolueeton tai huomioida asiakkaansa (tässä tapauksessa ikääntyvien vanhempien) vastapuolen (tässä tapauksessa "vanhempansa hylänneen lapsen") näkökulmaa. On aivan selvää, että juristi puhuu asioista nimenomaan sen asiakkaansa näkökulmaa ajaen ja puolustaen, se on koko juristitoiminnan ydin. 

Joo, mutta sitten toimittajan pitäisi myös ymmärtää tämä eikä päästää kaikkea suodattamattomana painoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiasta sinänsä olen ihan samaa mieltä kanssanne. Mutta kommentti noihin juristien puheisiin: juristin tehtävä on nimenomaan olla asiakkaansa puolella ja ajaa asiakkaansa asiaa. Juristin tehtävä ei todellakaan ole olla puolueeton tai huomioida asiakkaansa (tässä tapauksessa ikääntyvien vanhempien) vastapuolen (tässä tapauksessa "vanhempansa hylänneen lapsen") näkökulmaa. On aivan selvää, että juristi puhuu asioista nimenomaan sen asiakkaansa näkökulmaa ajaen ja puolustaen, se on koko juristitoiminnan ydin. 

Joo, mutta sitten toimittajan pitäisi myös ymmärtää tämä eikä päästää kaikkea suodattamattomana painoon.

No siinä olet kyllä oikeassa, mutta onhan se nähty muutenkin: toimittajien ammattitaito tai halu tehdä laadukkaita juttuja on mennyttä elämää. Nyt halutaan tehdä vaan hyviä klikkiotsikoita, joiden takaa löytyy joku raflaava mielipide.

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut ks artikkelia, mutta sitäkin mietin että om myös mielensäpahoittajavanhempia, jotka kokevat jo 4x vuodessa näkemusen hylkäämisenä. On myös sellaisia isovanhempia, jotka kokevat hylkäämisenä senkin etteivät saa "osallistua" lapsiperheen arkeen kuin perheenjäsen, tai sellaisia jotka loukkaantuvat kun heille ei luoteta lapsia hoitoon syystä tai toisesta.

Helppoahan se sitten on pitkin kyliä ja pitäjiä selittää selän takana, että on niin hylätty ja unohdettu.

Juuri näin. Sitten tehdään lapsi perinnöttömäksi, tai ainakin yritetään, noin niin kuin viimeisenä näpäytyksenä, viimeisenä vallankäytön yrityksenä. 

Toimittajat nyt tulevat yleensä tasapainoisista perheistä. Toiseksi, ihmiset joilla on kaikki hyvin, mielellään ajattelevat ettei pahoja asioita tapahdu esim. avuttomille lapsille. Oman ikäisistä kusipäistä taas kaikilla on kokemusta.

Siksi on helpompi uskoa että tämän hetken aikuiset (lapset) ovat tarinan pahiksia eivätkä ne söpöt (avuttomat) vanhukset. 

Onneksi kaikki kaltoinkohdellut lapset eivät enää nykyään suostu mukisematta ottamaan pahiksen roolia vastaan aikuisena vaikka sitä kovasti tarjotaan. Niin, mikä olikaan se rikos? Vanhuksen hylkääminen vaiko se että aikuisena vihdoin pääsee karkuun väkivaltaisia/juoppoja/mielenvikaisia vanhempiaan?

Vierailija kirjoitti:

Taas Ilta-Sanomissa iso juttu, jossa asianajaja surkuttelee hylättyjä vanhempia.

Minä väitän, että ketään kunnialla vanhemmuutensa hoitanutta ihmistä ei tasan hylätä kevyesti. Kyllä siihen on oikeat ja painavat syyt olemassa, että lapsi ei enää jaksa olla tekemisissä. Ne värittyneet tarinatkin, joita sievät vanhukset värisevällä äänellä asianajajalleen uskovat eivät välttämättä ole lainkaan totta.

t. narsistiäidin paljon kärsinyt tytär

Sama täällä. Tiedän useita henkilöitä, jotka eivät käy katsomassa 40 vuotta ryypännyttä vanhempaansa (poliisi, ambulanssi, ulosottomies, useat seksikumppanit, tyhjä jääkaappi & ruokakomero, vanhempi kadoksiss 2 viikkoa), enkä heitä siitä moiti. Meidän sarjasta yksi ei käy. Minä esim. käyn. Tosin saan haukut joka kerta, että kun en käy riittävän usein, ja haukuttaan ns. kylilläkin, että on kelvoton lapsi ja osa tämän uskoo. Olen myös aina taloudellisesti auttanut vanhempaani.

Omasta mielestäni olen aika hyvä lapsi - käyn sentään muutaman kerran vuodessa katsomassa ja soittelen. Enää en yritä pelastaa, kun siinä miltei tuhosi itsensä.

Tiedän 30-vuotiaan tyttären, joka nukkuu samassa sängyssä äitinsä kanssa, kun tämä vierailee (isä kuollut). Itse en pystynyt edes koskettamaan vanhempaani kymmeniiin vuosiin. En ikinä nukkuisi edes samassa huoneeessa; sama talokin on olla liikaa.

Missä on söpöt ja kiltit mummot ja papat? Itse olen kohdannut enemmän hirviöitä.