Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun en halua kuin vain kuolla
17.04.2017 |
Elämä on epäonnistunut täysin. Kaksi työnantajaa meni konkurssiin, sairastuin vakavasti ja jäin työttömäksi. Vaikka onnistuin työllistämään itseni nopeasti oman yrityksen kautta ja saamaan velat maksetuiksi, on rahatilanne ollut niin tiukka, että olen joutunut asumaan vanhempieni luona jo toista vuotta vaikka olen yli 30.
Katsos, kun ansiosidonnaisen ollessa liian iso, niin vaikka velat vievät siitä kaiken, niin mitään yhteiskunnan tukea ei saa jos ei halua päästää velkojaan ulosottoon. Mitä en halunnnut, vaan itse maksaa ne pois.
Nyt on velat maksettu ja aloitan jo uudessa vakituisessa työssä.
Kaiken pitäisi olla siis parempaan päin. Vuokra-asunto etsinnässä, vaikka se aika paskalta tuntuukin kun Helsingin hinnoilla varaa ei ole kuin johonkin 20 neliön surkimukseen, samalla kun kaikilla tutuilla on ne miljoonan talot. Ja tietysti perhe ja lapset, mitä minulle ei ole. Ja suvun kesämökit ja huvilat.
Kun tein kaikki tyhmät päätökset, kuten kaksi maisterintutkintoa ja väitöskirjan, josta sitä velkaa tulikin, kun naiiviuttani uskoin, että huipputasoisesti tehty tutkinto, josta iso osa ulkomailla, mikä tuli valtavan kalliiksi, olisivat jotenkin mielekkäitä. Ja kyllä, työelämässäkin olen ollut, 22-vuotiaasta asti, jolloin sain ensimmäisen maisterintutkinnon valmiiksi, lukuunottamatta noita 4 väitöskirjan apurahavuotta. Mutta arvatkaa vain, kuinka paljon se opiskelu siellä USA:ssa maksaa ja kuinka paljon sitä Suomessa arvostetaan.
Joten joo, CV on huipputasoa, mutta eipä paljon ilahduta kun rahaa ei ole mihinkään ja perhe jäänyt perustamatta. Ja vanhemmat haukkuvat joka päivä epäonnistumisestani.
Joo, kyllä tästä nousen, vaikka pitääkin hyväksyä se, että olen siellä 20 neliön vuokrayksiössä asuva lapseton sinkku joka on vanhempiensa vihaama kun ei ole sitä perhettä, miljoonataloa ja ison yrityksen johtoryhmäpaikkaa kuten kaikilla tutuilla.
Mutta vaikeata se on. Miten tein kaikki väärät päätökset ja pilasin elämäni näin täysin? Miten kestää joka päivä tietäen olevansa vihattu, halveksittu epäonnistuja?
Kommentit (13)
Ehkä sun kannattaa keskittyä niihin asioihin, joissa olet onnistunut ja muistella, miksi halusit niitä. Nyt vaikutat keskittyvän siihen, että kakkua ei voi syödä ja säästää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on kaikki edellytykset hyvään elämään! Varmasti löydät vielä töitä. Kolmekymppinen nainen ehtii vielä perustaa perheen ja saada uran, etenkin kun paperit on.
Kuulostaa siltä, että sinun ongelmasi on masennus ja vanhempiesi ilkeä käytös ja kohtuuttomat odotukset. Voisitko muuttaa pois kotoasi? Vaikka sitten siihen pieneen yksilön nyt aluksi. Omassa kodissasi sinua ei kukaan hauku eikä arvostele. Siitä sitten pikkuhiljaa omaa uraa ja elämää rakentamaan. Tarvitsisit ehkä myös apua masennukseen. Sitä voi olla vaikea saada, mutta kun avun piiriin pääsee, elämänilo palaa vähitellen.
Älä aseta itsellesi liian korkeita tavoitteita. Esim. moni sinkku asuu Helsingissä melko vaatimattomasti. Jos ei ole kohtuuhyviä vakituloja eikä puolisoa, tilava omistusasunto hyvältä paikalta jää ihan varmasti haaveeksi. Se on vain hyväksyttävä. Tai ainakin sen asunnon saamiseen menee kauan.
Tsemppiä sinulle, olet vielä nuori!
Sä olet edelleen nuori ja kaikki on mahdollista! Ole ylpeä itsestäsi, olet hoitanut asiasi mallikkaasti tilanteessa jossa moni olisi heittänyt pyyhkeen kehään. Nyt valo alkaa pilkottaa kunhan pääset pois vanhempiesi nurkista ja töihin. Harkitse oikeasti asunnon etsimistä hieman kauempaa jos työn puolesta on mitenkään mahdollista. Voit säästää paljonkin. Sinulla on upea koulutustausta eikä se ole mitenkään hukkaan heitettyä vaikka et nyt juuri sitä pääse hyödyntämään. Maailma muuttuu. Opettele elämään kokemusten kautta, iloitsemaan pienistä. Ei niin suoritus keskeisesti että pitäisi olla sitä ja tätä ja jotenkin muiden silmissä onnistumaan tietyllä tavalla. Kun olet nyt elänyt vaikeampia aikoja osaat varmasti enemmän arvostaa helpompia aikoja kun niiden aika on. Parisuhteen löydät varmasti jos haluat ja perheenkin ehdit hyvin perustaa. Elämällä voi olla vaikka mitä yllätyksiä varallesi! Älä hätäile, elä päivä kerrallaan ja nauti matkasta!
No varmasti on elämä vaikeeta, kun on asettanut itselleen noin kovat paineet ja tavoitteet. Vanhempienkaan asenteita tai oppia ei kenenkään kannata purematta niellä. Silläkö se onni tulee, että on se miljoonatalo, kesämökki ja omia lapsia? Tällaisetko ihmiset vain ovat onnellisia? Ihanko ei pienessä yksiössä vuokralla asuva sinkku voi olla onnellinen? Eiköhän sen onnen voi löytää ihan muistakin asioista kuin omasta omakotitalosta, kesämökistä tai lapsista. Mä en kyllä oikeesti voisi elää itseni kanssa, jos ajattelumaailmani olisi noin kapea ja kaavoihin kangistunut. Onneksi omaa ajattelumaailmaa, asenteitaan, unelmiaan, tavoitteitaan jne voi aina muokata ja muuttaa. Oppiminen on elinikäistä ja koskaan ei ole liian myöhäistä.
Myös ihmiset, joilla ei ole melkein mitään, voivat olla onnellista. Surullista, jos raha, materia, status ja saavutukset ovat tärkeintä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jessus, vaihtaisin osia kanssasi koska vaan. Minulla ei ole koulutusta, kaikki jäänyt kesken sairauden takia. En voi koskaan enää parantua. Sairaseläkeläisen elämää alle kolmekymppisestä ja niin pitkälle nitkutellaan että kuolo korjaa. Siihen tuskin montaa vuotta menee.
No byhyy kun ei ole miljoonataloa ja kaikkea luksusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rupea ryyppää niin muutkin tekee. Tai sitten lopetat itsesäälin, unohdat menneet ja teet itsellesi elämän.
"ei ole sitä perhettä, miljoonataloa ja ison yrityksen johtoryhmäpaikkaa kuten kaikilla tutuilla"
Mieti ketä ja mitä varten eläät? Kenen takia haluat näitä asioita joita yllä luettelet? Mitä sinä itse haluat?
Pahoittelen ilmaisua, mutta suosittelen haistattamaan pitkät muiden odotuksille! Olet saanut aikaiseksi mahtavia asioita ja ainoa, jolla on sanomista sinun elämään, olet sinä itse! Muiden ei voi antaa määritellä sinun elämäsi onnistumista tai epäonnistumista, näin jää ikuisesti onnettomaksi ja epävarmaksi eikä mikään menestys riitä!
Ja usko pois, siellä miljoonataloissa ja johtoryhmäpaikoilla voidaan olla myös onnettomia ja ongelmissa ja kokea elämänsä suureksi epäonnistumiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:ta siinä mielessä että onhan normaalia verrata tilannettaan ja elämäänsä omaan ympäristöön ja lähipiiriin. Vaikka moni kritisoi ap:n tunnetta koska itsellä on asiat vielä huonommin kannattaa muistaa ettei sitä itsekään vertaa itseään niihin joilla menee vielä huonommin kuten vaikka kehitysmaiden köyhiin vaan juuri siihen omaan ympäristöön. Jos kaikilla tutuilla menee itseään paremmin on helppo tuntea itsensä epäonnistuneeksi vaikka moneen muuhun verrattuna asiat olisivat loistavasti. Todellisuudessa aina löytyy joku jolla menee vielä huonommin kuin itsellä mutta se on laiha lohtu.
Vierailija kirjoitti:
"ei ole sitä perhettä, miljoonataloa ja ison yrityksen johtoryhmäpaikkaa kuten kaikilla tutuilla"
Mieti ketä ja mitä varten eläät? Kenen takia haluat näitä asioita joita yllä luettelet? Mitä sinä itse haluat?
Pahoittelen ilmaisua, mutta suosittelen haistattamaan pitkät muiden odotuksille! Olet saanut aikaiseksi mahtavia asioita ja ainoa, jolla on sanomista sinun elämään, olet sinä itse! Muiden ei voi antaa määritellä sinun elämäsi onnistumista tai epäonnistumista, näin jää ikuisesti onnettomaksi ja epävarmaksi eikä mikään menestys riitä!
Ja usko pois, siellä miljoonataloissa ja johtoryhmäpaikoilla voidaan olla myös onnettomia ja ongelmissa ja kokea elämänsä suureksi epäonnistumiseksi.
Totta. Sitten kun on lopulta saavuttanut "kaiken" ja huomaa ettei se tuonutkaan mukanaan onnea voi tipahtaa todella korkealta kun ymmärtää eläneensä koko elämänsä harhan varassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:ta siinä mielessä että onhan normaalia verrata tilannettaan ja elämäänsä omaan ympäristöön ja lähipiiriin. Vaikka moni kritisoi ap:n tunnetta koska itsellä on asiat vielä huonommin kannattaa muistaa ettei sitä itsekään vertaa itseään niihin joilla menee vielä huonommin kuten vaikka kehitysmaiden köyhiin vaan juuri siihen omaan ympäristöön. Jos kaikilla tutuilla menee itseään paremmin on helppo tuntea itsensä epäonnistuneeksi vaikka moneen muuhun verrattuna asiat olisivat loistavasti. Todellisuudessa aina löytyy joku jolla menee vielä huonommin kuin itsellä mutta se on laiha lohtu.
On vaan silti harvinaisen kapeakatseinen elämännäkemys ihmiseltä, joka on opiskellut paljon ja asunut pitkiä aikoja ulkomaillakin. Ikääkin on jo yli 30-vuotta ja silti ei ole elämästä mitään oppinut? Eikö edes vakava sairastuminen ja työttömyys ole "avannut silmiä" näkemään ja hahmottamaan mitkä asiat ovat elämässä oikeasti tärkeitä tai tuovat onnen? Tämä siis kaikki tulee mieleen Ap:n avauksesta.
Pakkoko siellä Helsingissä on olla? Missä tahansa muualla on paljon halvempaa olla köyhä työtön.