Voiko Asperger johtua kasvatuksesta?

En tiedä, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, että ainakin minulla oli aika puutteellinen kasvatus. Ei mitään kauhean pahaa, mutta kuitenkin jotain. Asperger on diagnosoitu.

No nykytietämyksellä ollaan sitä mieltä, että autisminkirjon häiriöt johtuvat geneettisestä perimästä ja raskauden aikana saadusta hormonaalisesta (ilmeisesti stressihormonien ja testosteronin yhdistelmän) buustista (minkä takia niitä on enemmän pojilla kuin tytöillä).

Nykytiedon mukaan autisminkirjon häiriöitä ei voi aihetuttaa kasvatuksella eikä vuorovaikutuksen puutteilla. Todella puutteellisellä vuorovaikutuksella (tyyliin 1990-luvun romanialaiset lastenkodit, jossa lapset lukittiin vuosiksi häkkeihin ilman mitään ihmiskontaktia) voidaan kyllä saada aikaan erittääin autisminkaltaisia oireita, mutta ei autismia. Iitse asiassa autisminkaltaisista oireista kärsivien lasten perheen vuorovaikutusta tutkitaan diagnoosiprosessin yhteydessä aika pitkään ja aika monella tavalla. Asperger-diagnoosin yksi edellytys on, että oireet eivät aiheudu puutteellisesta kasvatuksesta tai vanhempien vuorovaikutusongelmista. Jos näyttää siltä, että näissä suhteissa on ongelmia, diagnoosiksi laitetaan jotain muuta (esim pelkästään käytöshäiriö tai vuorovaikutussuhteen häiriö).

Sen sijaan on kyllä ihan varma, että jos lapsella on autisminkirjon häiriö, se kyllä vaikuttaa vuorovaikutukseen sekä lapsen ja vanhempien että ennen pitkää kaikkien perheenjäsenten välillä. mutta tässä on syy-seuraussuhde nyt ihan päinvastoin kuin aapeen ehdotuksessa.

Ei riipu kasvatuksesta vaan on neurologinen häiriö. Assit ja huonosti  kasvatetut kakarat ovat kaksi  ihan erillistä ryhmää.

Vastikään Iltalehdessä oli artikkeli, jonka mukaan ainakin ADHD:ta saatetaan ylidiagnosoida sen sijaan, että keskityttäisiin lapsen kasvatuksen puutteisiin, mistä ADHD-piirteet artikkelin lähteen mukaan saattaa useasti johtua. En löytänyt juttua tähän hätään. Ehkä joku muu löytää? En sitten tiedä miten on assipiirteiden kohdalla. :)

Autismi on aivojen rakenteessa. Kasvatus ei vaikuta sen olemassaoloon.

Kasvatus voi kuitenkin vaikuttaa sekä neurotyypillisten että autististen lasten oireisiin. Oikeanlaisella kasvatuksella autistisen lapsen oireet lievenevät. Tietyllä tavalla vääränlaisella kasvatuksella autistiset oireet sen sijaan syvenevät, ja neurotyypillisellekin lapselle saattaa ilmaantua autismille ominaisia oireita, vaikkei varsinaista autismia voikaan puhjeta.

Minä synnyin lievästi autistisena. Aspergerin oireyhtymä oli pieni, melkein huomaamaton tekijä käytöksessäni, mutta vanhempani olivat puoliksi ihmisiä ja puoliksi peppuja ja tarjosivat minulle sen mukaisen kasvatuksen. En saanut mitään apua oireitteni kanssa, enkä saanut sellaista apua ja tukea mitä neurotyypillisetkin lapset tarvitsevat kasvussaan. Oikeassa perheessä olisin kai voinut oppia moniakin sellaisia taitoja, joita minulla ei syntyessäni ollut. Vaan en oppinut. Sen sijaan monet taitoni (esim. kanssakäynnin suhteen) jäivät niin käyttämättä, että olen unohtanut jopa joitain sellaisia taitoja, jotka vielä lapsena osasin. Aivojeni perusrakenne ei ole muuttunut, mutta kykyni käyttää aivojani tietyillä tavoilla on surkastunut. Toisinsanoen oireeni ovat syventyneet.

Asperger on neurobiologinen autismikirjon häiriö. Asperger ei ole kasvatuksen tulos, mutta huonolla kasvatuksella tai kasvatuksen täydellisellä puutteella tilanne voi mennä katastrofaaliseksi. Itse kasvoin erittäin haitallisessä ympäristössä. Vanhempani laiminlöivät sellaisetkin asiat, joita tavallinenkin lapsi olisi tarvinnut. Vaikeuksiani ja oireitani ei huomioitu mitenkään ja vanhempieni mielestä olin "tahallaan rasittava ja veemäinen kakara". Päädyin työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena aikuisena. Olen täysin opiskelu-ja työkyvytön ja minua ei voida enää kuntouttaa. Oikeanlaisella kasvatuksella, tuella ja kuuntelemisella tilanne ei varmaan olisi näin huono. Edes se, että minua olisi uskottu, eikä esim. aistiyliherkkyyksistä olisi rangaistu väkivallalla, olisi tehnyt jo paljon. Minua mm. tukistettiin, jos en suostunut laittamaan tuskaisen pistelevää villapaitaa päälle. Tai jos en jaksanut tai pystynyt tekemään jotain, lyötiin, haistateltiin ja painostettiin. Sain ympäri korvia, jos en ymmärtänyt tai muistanut joitain asioita. Tietysti tilanne olisi vakava myös silloin, jos neurologisesti tyypillistä lasta olisi kohdeltu näin, mutta autismikirjon häiriöiset ovat entistäkin alttiimpia traumatisoitumaan syvästi, joten tähän on tultu, ettei minusta ole enää mihinkään.

Lähipiiriini kuuluvalla lapsella on tutkimukset menossa, aspergerista kysymys, paitsi että eihän sellaista diagnoosia taideta enää nykyään antaa.

Olen ymmärtänyt, että vanhempien ja lapsen kommunikaatiota tutkitaan todella paljon diagnoosia tehdessä, ja prosessi on varsin rankka vanhemman kannalta. Totta kai neurologinen poikkeavuus vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan, ja kukapa rakastava vanhempi ei miettisi, onko omalla toiminnallaan ja omilla kasvatusperiaatteillaan ehkä pahentanut lapsen ongelmia.

Tällä palstalla aina viljellään myyttiä, että adhd johtuu rajojen puutteesta. Mutta useammin taitaa olla kysymys siitä, että vanhemmat vaativat erityislapseltaan kohtuuttomia, koska eivät ole selvillä hänen kyvyistään.

Jos se on perinnöllistä niin eikö usein vanhemmallakin ole aspergerpiirteitä jotka osaltaan aiheutta heikon vuorovaikutussuhteen ja kenties pahentaa oireita?

Entäs aikuisena aspergerdiagnoosin saaneet, miten perheen vuorovaikutusta silloin arvioidaan  (vai pystytäänkö arvioimaan ollenkaan)? Luulisi aikuisten kohdalla olevan mahdoton arvioida onko kasvatus mennyt päin peppua vai onko kyse oikeasti sisäsyntyisistä piirteistä. Silti aspergerdiagnooseja annetaan aikuisillekin, moni jopa itse aikuisena diagnosoi itselleen sellaisen.

Vierailija kirjoitti:

Asperger on neurobiologinen autismikirjon häiriö. Asperger ei ole kasvatuksen tulos, mutta huonolla kasvatuksella tai kasvatuksen täydellisellä puutteella tilanne voi mennä katastrofaaliseksi. Itse kasvoin erittäin haitallisessä ympäristössä. Vanhempani laiminlöivät sellaisetkin asiat, joita tavallinenkin lapsi olisi tarvinnut. Vaikeuksiani ja oireitani ei huomioitu mitenkään ja vanhempieni mielestä olin "tahallaan rasittava ja veemäinen kakara". Päädyin työkyvyttömyyseläkkeelle nuorena aikuisena. Olen täysin opiskelu-ja työkyvytön ja minua ei voida enää kuntouttaa. Oikeanlaisella kasvatuksella, tuella ja kuuntelemisella tilanne ei varmaan olisi näin huono. Edes se, että minua olisi uskottu, eikä esim. aistiyliherkkyyksistä olisi rangaistu väkivallalla, olisi tehnyt jo paljon. Minua mm. tukistettiin, jos en suostunut laittamaan tuskaisen pistelevää villapaitaa päälle. Tai jos en jaksanut tai pystynyt tekemään jotain, lyötiin, haistateltiin ja painostettiin. Sain ympäri korvia, jos en ymmärtänyt tai muistanut joitain asioita. Tietysti tilanne olisi vakava myös silloin, jos neurologisesti tyypillistä lasta olisi kohdeltu näin, mutta autismikirjon häiriöiset ovat entistäkin alttiimpia traumatisoitumaan syvästi, joten tähän on tultu, ettei minusta ole enää mihinkään.

Minulla samanlaisia kokemuksia. Uskon että jos olisin saanut enemmän tukea ja ominaisuuksiani olisi ymmärretty(ja autettu minua itseäni ymmärtämään niitä), tilanteeni nyt aikuisena olisi kovin erilainen. Sen sijaan aistiyliherkkyyksistäni tehtiin jatkuvasti ongelma, minua nöyryytettiin ja rangaistiin kaikesta, eikä vain kotona vaan myös koulussa 80-luvulla ei ymmärretty mitään aspergerpiirteitä. Olen myös kärsinyt ahdistuneisuudesta ja paniikkioireista koko elämäni, jo lapsena, mutta ahdistus on helpottanut kun aikuisena olen löytänyt sen syyn miksi olen tällainen, ja olen oppinut hyväksymään ja ymmärtämään itseäni.

Vaikea tietysti erottaa mikä on synnynnäistä ja mikä johtuu surkeasta kasvatuksesta, uskon että omalla kohdallani kyse on molempien summasta.

Voidaanko autismikirjon häiriö diagnosoida siis jo vastasyntyneeltä esim. tutkimalla aivojen rakennetta? Jos diagnoosi tehdään esim. vasta kaksivuotiaana, onhan siinä ollut kaksi vuotta aikaa, että ympäristö on vaikuttanut aivojen kehitykseen. Aivot ovat plastiset.

Kunhan pohdin. Tarkoitukseni ei ole syyllistää autismikirjon häiriöisten lasten vanhempia. :)

Ja tosiaan: aikuisetkin voivat saada Asperger-diagnoosin. Itsekin sain sen aikuisiällä, ja silloin ei ainakaan enää pohdita lapsuuden vuorovaikutussuhteita, joten uskon, että ylidiagnosointiakin tapahtuu.

Minä uskon, että myös mielenterveysongelmiin on joku fyysinen syy jossain kohti ihmisessä. Siis voisivat pohjimmaltaan olla jotain kemiallisia tai hormonaalisia tai ehkä jopa jotain bakteeriperäisiä oireita ihmisessä.

Katsoin juuri telkkarista, miten esimerkiksi toksoplasma vaikuttaa rotan aivoihin niin, että se rupeaa käyttäytymään uhkarohkeasti siksi, että jäisi paremmin kissan saaliiksi ja virus leviäisi sitten paremmin eteenpäin.

Olen seurannut läheltä tapausta, jossa tunnevammaisen kodin lapset kehittivät piirteitä, jotka muistuttavat kovasti autismia. Esimerkiksi erittäin pahat puutteet vuorovaikutustaidossa ja kyvyssä keskutella jne. Toki voidaan kysyä oliko vanhemmillakin autismia mutta varmaa on että tuo kasvatus on pahentanut tilannetta kun ei ole opittu normaalia vuorovaikutusta ja miten ollaan toiselle kivoja.

Käsittääkseni huonolla kasvatuksella voi syventää ja pahentaa autismikirjon häiriön omaavien oireita. Autismikirjon häiriötä ei voi kasvatuksella aiheuttaa, vaikka autistisia piirteitä voi esiintyä huonon kasvatuksen johdosta neurotyypillisilläkin.

Tuntemani autistilapsi (diagnosoitu) tulee rajattomasta alkoholistiperheestä. Näin kuitenkin vain tässä yhdessä tapauksessa.

Tutkimuksista ja diagnosoimisesta kysyisin, että millä keinoilla sitten voidaan erottaa, jos puutteellisen kodin lapsella on autismikirjon häiriö, eikä vain kodin puutteellisuudesta aiheutuvia oireita?

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon, että myös mielenterveysongelmiin on joku fyysinen syy jossain kohti ihmisessä. Siis voisivat pohjimmaltaan olla jotain kemiallisia tai hormonaalisia tai ehkä jopa jotain bakteeriperäisiä oireita ihmisessä.

Katsoin juuri telkkarista, miten esimerkiksi toksoplasma vaikuttaa rotan aivoihin niin, että se rupeaa käyttäytymään uhkarohkeasti siksi, että jäisi paremmin kissan saaliiksi ja virus leviäisi sitten paremmin eteenpäin.

 

Mutta ympäristökihän voi aiheuttaa noita "fyysisiä syitä". Ympäristö, tekeminen ja kokemukset vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin.

Olen perusluonteeltani sosiaalinen, toisten seurasta nauttiva, mutta äitini (oli kotona koko lapsuuteni) oli niin syrjäänvetäytyvä, että jäin viettämään lapsuuttani yksin. Hän ei osannut neuvoa minua miten toimitaan kaverisuhteissa, kavereita ei juurikaan saanut tuoda kotiin (jos toin, niin sain kuulla, että menkää pihalle, eikä minulla ollut lelujakaan, jota kaverini ihmettelivät ja eivät sitten viihtyneetkään). Kavereiden luona käyminenkin oli yleensä liian vaarallista äitini mielestä. Vietin monta kesälomaa melko yksin. Kävin kaupassa ostamassa perheemme ruoat, jotta näkisin muitakin naamoja, kuin äitini.

Olen ainakin osannut lapsuuden kokemusteni jälkeen neuvoa omia lapsiani sosiaalisilla tikapuilla. Aikuisten kanssa en oikein osaa toimia. Olen erilainen ihan taustani vuoksi. En ole tottunut jakamaan tuntojani aikuisten kanssa. Suojaudun ihan vanhasta tottumuksesta. Keskustelen työasioista ja siinäpä se. Välillä innostun liikaa, kun jotain tapahtuukin. Saan tapahtumista energiaa, muuten meneekin madellen.

Ei voi, koska autismi on aivojen kehittymishäiriö eikä näinollen sitä voi parantaa paremmalla kasvatuksella. 

Opettajien mielestä olin hyvin älykäs lapsi, joka ei käytä kykyjään. En saanut mitään diagnoosia, koska pärjäsin koulussa hyvin. En juurikaan nähnyt vaivaa opintojeni eteen, mutta luin paljon aikani kuluksi kirjaston kirjoja. Olin myös matemaattisesti lahjakas.

17.

Kaipa joku pieni linkki voi olla olemassa. Erittäin huono kasvuympäristöhän vaurioittaa aivojen kehitystä (tunteita säätelevät alueet ovat niin aktiivisia huonossa kasvuympäristössä että haittaavat kognitiivisten aivojen alueiden kasvua) joten miksei.