Voiko Asperger johtua kasvatuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiriini kuuluvalla lapsella on tutkimukset menossa, aspergerista kysymys, paitsi että eihän sellaista diagnoosia taideta enää nykyään antaa.

Olen ymmärtänyt, että vanhempien ja lapsen kommunikaatiota tutkitaan todella paljon diagnoosia tehdessä, ja prosessi on varsin rankka vanhemman kannalta. Totta kai neurologinen poikkeavuus vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan, ja kukapa rakastava vanhempi ei miettisi, onko omalla toiminnallaan ja omilla kasvatusperiaatteillaan ehkä pahentanut lapsen ongelmia.

Tällä palstalla aina viljellään myyttiä, että adhd johtuu rajojen puutteesta. Mutta useammin taitaa olla kysymys siitä, että vanhemmat vaativat erityislapseltaan kohtuuttomia, koska eivät ole selvillä hänen kyvyistään.

Ai jaa. Teinipojallani on AS. Kävimme koulupsykologilla, joka teki kognitiiviset testit ja tutki jollain testeillä yhtenä päivänä AS-piirteitä, me vanhemmat täytimme pari kyselyä. Pääsimme neurologille, joka ihan paperille kirjattujen tietojen perusteella teki diagnoosin. Ei todellakaan ollut rankka prosessi ja jos kommunikaatiota välillämme tutkittiin, se kyllä tehtiin aivan hienovaraisesti. Näin siis aivan kunnallisella puolella.

Itse asiaan: poika on ollut "erikoinen" aina, ihan vauvasta lähtien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pidemmälle tiede on kehittynyt, sitä useammat ennen kasvatuksen aiheuttamina pidetyt oireet ja sairaudet on pystytty todistamaan luonteeltaan synnynnäisiksi ja/tai fysiologiaan perustuviksi. Ennen Viagran keksimistä erektiohäiriö oli aina päässä. Skitsofrenia oli äidin syytä kuten myös autismi. Lukihäiriö oli laiskuutta.

Samoin ennen uskottiin, että kasvatuksella voi muuttaa tytön pojaksi ja toisinpäin. Tuli kokeiltua esim. peniksensä menettäneiden vauvojen kanssa. Ylläri: ei niistä tullut tyttöjä vaikka kuinka kasvatettiin. Silti jotkut vielä uskovat, että homouskin voidaan "parantaa", vaikka todellisuudessa ihmiset ovat sukupuoleltaan ja suuntautumiseltaan ihan sellaisia kuin ovat ja sillä piste.

Uusimpia havaintoja on, että pakko-oireisilta ihmisiltä ilmeisesti puuttuu aivoistaan jotakin tiettyä proteiinia, mikä aiheuttaa pakko-oireet, joita tähän asti on siis pidetty kasvatuksesta johtuvina psykiatrisina tiloina.

Ap sanoo tässä vain viattomasti pohdiskelevansa. Sopii tiedostaa, että nämä viattomat pohdinnat ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat autismin kirjon häiriötä potevien vanhemmille suurta kipua. Vielä 80-luvulla autistien ja aspergereiden äitejä kiusattiin ja nöyryytettiin leimaamalla heidät tunnekylmiksi vanhemmiksi, jotka ovat tuhonneet lapsensa. Aiheutetun tuskan määrä on sanoinkuvaamaton.

Ympäristö toki muokkaa aivoja. Useimmiten kyseessä on tuolloin esim. äidin hormonitoiminta ja sairaudet raskauden aikana, ympäristömyrkyt ja hormonihäiritsijät, ravinto jne. Esimerkiksi autismin, adhd:n ja oppimisvaikeuksien lisääntyminen saattaa johtua ympäristömme muutoksista. Esimerkiksi miesten siittiöiden määrä on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä; ei olisi ihme, vaikka jotakin merkittävää tapahtuisi ihmisten aivoissakin.

Aika mustavalkoista ajattelua. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Neurobiologinen alttius ei poista psyykkisen altistuksen mahdollista vaikutusta.

Synnynnäisen neurologisen sairauden kohdalla kyllä poistaa. Autismiin on GENEETTINEN alttius, mutta se on 100-prosenttisesti neurologinen, synnynnäinen sairaus. Eli äläpä sotke asioita keskenään.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi mukavaa näin neurologisesti poikkeavan lapsen vanhempana aina lukea näitä epäilyjä, että josko sittenkin johtuisi kasvatuksesta. En nyt ala asiaa sen enempää perustelemaan, mutta oman lapseni kohdalla ei todellakaan johdu.

Sen sijaan siitä, että asiaa on epäilty ihan koulupsykologien yms. toimesta on ollut lapselle ihan hirvittävän paljon haittaa, koska se on hidastanut oikeanlaisen avun saamista ja vienyt kohtuuttomasti vanhempien voimavaroja tilanteessa, jossa niille olisi tärkeämpääkin käyttöä.

No, lapsella on nyt diagnoosi ja siihen liittyvä riittävä tuki, mutta toivoisin ettei kenenkään erityislapsen ja perheen tarvitsisi kokea vastaavaa.

Minusta taas on ikävää, kun jokainen anonyymikin pohdinta otetaan henkilökohtaisesti. Oman itsensä vuoksi ei kannattaisi. :) Minusta aloitus oli hyvä, kun se on joskus käynyt itsellänikin mielessä sosiaalista ympäristöäni seuratessa. Yleisen pohdinnan ei pitäisi loukata ketään. Teidän kohdalla ei varmastikaan ole kasvatuksen puutteista kyse, mutta jonkun toisen kohdalla niin voi aivan hyvin olla, joten sen takia asioita on parempi tutkia kuin lyödä lapselle väärä diagnoosi.

Anonyymit keskustelupalstakirjoittelut eivät ole tutkimista.

Pohdittava asia myös koskettaa joitain ihmisiä ihan oikeassa elämässä, joille väkisinkin asiaan tulee henkilökohtainen tuntuma.

Jos lähdetään vastaavasti pohtimaan tällaisten aloitusten motiivia, niin on aika vaikea nähdä, että näillä olisi tarkoitus millään tapaa auttaa kyseisistä asioista kärsiviä ihmisiä.

Kyllä minua ainakin auttaa, koska olen itsekin näitä asioita pohtinut joten on mielenkiintoista keskustella aiheesta muidenkin kanssa.

T:asperger

Niin minustakin - muiden kanssa, joilla on omakohtaista kokemusta tai perusteellisesti omaksuttua tutkimustietoa aiheesta. Itseäni ei ainakaan hyödytä keskustella ihmisten kanssa joilla on mielipiteitä/ajatuksia, jotka eivät perustu oikeastaan mihinkään.

Siinä tapauksessa suosittelen sinua poistumaan keskustelusta, jotta muut voivat jatkaa sitä rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Minä uskon, että myös mielenterveysongelmiin on joku fyysinen syy jossain kohti ihmisessä. Siis voisivat pohjimmaltaan olla jotain kemiallisia tai hormonaalisia tai ehkä jopa jotain bakteeriperäisiä oireita ihmisessä.

Katsoin juuri telkkarista, miten esimerkiksi toksoplasma vaikuttaa rotan aivoihin niin, että se rupeaa käyttäytymään uhkarohkeasti siksi, että jäisi paremmin kissan saaliiksi ja virus leviäisi sitten paremmin eteenpäin.

 

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, sitähän se tarkoittaa. Jos mielisairauksilla ei olisi fyysistä "syytä" tai paremminkin ilmenemismuotoa, ei lääkkeillä olisi niihin vaikutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiriini kuuluvalla lapsella on tutkimukset menossa, aspergerista kysymys, paitsi että eihän sellaista diagnoosia taideta enää nykyään antaa.

Olen ymmärtänyt, että vanhempien ja lapsen kommunikaatiota tutkitaan todella paljon diagnoosia tehdessä, ja prosessi on varsin rankka vanhemman kannalta. Totta kai neurologinen poikkeavuus vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan, ja kukapa rakastava vanhempi ei miettisi, onko omalla toiminnallaan ja omilla kasvatusperiaatteillaan ehkä pahentanut lapsen ongelmia.

Tällä palstalla aina viljellään myyttiä, että adhd johtuu rajojen puutteesta. Mutta useammin taitaa olla kysymys siitä, että vanhemmat vaativat erityislapseltaan kohtuuttomia, koska eivät ole selvillä hänen kyvyistään.

Ai jaa. Teinipojallani on AS. Kävimme koulupsykologilla, joka teki kognitiiviset testit ja tutki jollain testeillä yhtenä päivänä AS-piirteitä, me vanhemmat täytimme pari kyselyä. Pääsimme neurologille, joka ihan paperille kirjattujen tietojen perusteella teki diagnoosin. Ei todellakaan ollut rankka prosessi ja jos kommunikaatiota välillämme tutkittiin, se kyllä tehtiin aivan hienovaraisesti. Näin siis aivan kunnallisella puolella.

Itse asiaan: poika on ollut "erikoinen" aina, ihan vauvasta lähtien.

Tuossa iässä tutkimukset ovat jo kevyitä, koska teineille ei anneta niiden perusteella erityisopetusta tai terapiaa.

Lapsilla prosessi on paljon pidempi, yleensä 1-2 viikkoa osastotutkimuksia autismiyksikössä tai lastenpsykiatrisella osastolla, sisältäen toimintaterapeutin, puheterapeutin, yleislääkärin, lastenpsykiatrin ja neurologin arviot JA 1-2 viikkoa erilaisia omahoitajan kanssa tehtyjä tehtäviä JA geenitestit, unitutkimus, mahd. aivokuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pidemmälle tiede on kehittynyt, sitä useammat ennen kasvatuksen aiheuttamina pidetyt oireet ja sairaudet on pystytty todistamaan luonteeltaan synnynnäisiksi ja/tai fysiologiaan perustuviksi. Ennen Viagran keksimistä erektiohäiriö oli aina päässä. Skitsofrenia oli äidin syytä kuten myös autismi. Lukihäiriö oli laiskuutta.

Samoin ennen uskottiin, että kasvatuksella voi muuttaa tytön pojaksi ja toisinpäin. Tuli kokeiltua esim. peniksensä menettäneiden vauvojen kanssa. Ylläri: ei niistä tullut tyttöjä vaikka kuinka kasvatettiin. Silti jotkut vielä uskovat, että homouskin voidaan "parantaa", vaikka todellisuudessa ihmiset ovat sukupuoleltaan ja suuntautumiseltaan ihan sellaisia kuin ovat ja sillä piste.

Uusimpia havaintoja on, että pakko-oireisilta ihmisiltä ilmeisesti puuttuu aivoistaan jotakin tiettyä proteiinia, mikä aiheuttaa pakko-oireet, joita tähän asti on siis pidetty kasvatuksesta johtuvina psykiatrisina tiloina.

Ap sanoo tässä vain viattomasti pohdiskelevansa. Sopii tiedostaa, että nämä viattomat pohdinnat ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat autismin kirjon häiriötä potevien vanhemmille suurta kipua. Vielä 80-luvulla autistien ja aspergereiden äitejä kiusattiin ja nöyryytettiin leimaamalla heidät tunnekylmiksi vanhemmiksi, jotka ovat tuhonneet lapsensa. Aiheutetun tuskan määrä on sanoinkuvaamaton.

Ympäristö toki muokkaa aivoja. Useimmiten kyseessä on tuolloin esim. äidin hormonitoiminta ja sairaudet raskauden aikana, ympäristömyrkyt ja hormonihäiritsijät, ravinto jne. Esimerkiksi autismin, adhd:n ja oppimisvaikeuksien lisääntyminen saattaa johtua ympäristömme muutoksista. Esimerkiksi miesten siittiöiden määrä on romahtanut muutamassa vuosikymmenessä; ei olisi ihme, vaikka jotakin merkittävää tapahtuisi ihmisten aivoissakin.

Aika mustavalkoista ajattelua. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Neurobiologinen alttius ei poista psyykkisen altistuksen mahdollista vaikutusta.

Toki ihmiselle voidaan aiheuttaa kaltoinkohtelulla kaikenlaisia oireita. Mitään neurologista sairautta ei voi kuitenkaan aiheuttaa kasvatuksella. Ennen diagnoosia suljetaan pois kaltoinkohtelun mahdollisuus. Jos asperger johtuisi kasvatuksesta, miksi sitten perheissä voi olla vaikka viisi tervettä lasta ja yksi asperger?

Kiitos vastauksista! Ensimmäisellä sivulla varsinkin oli tosi hyviä kommentteja. Muotoilin ehkä aloituksen kysymyksen huonosti, sillä tarkoitin juuri sitä, että voiko kasvatus syventää autismikirjon häiriötä tai aiheuttaa sen oireita henkilöllä, jolla ei sitä ole. Sen tiesinkin, että kyseessä on neurobiologinen sairaus.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi mukavaa näin neurologisesti poikkeavan lapsen vanhempana aina lukea näitä epäilyjä, että josko sittenkin johtuisi kasvatuksesta. En nyt ala asiaa sen enempää perustelemaan, mutta oman lapseni kohdalla ei todellakaan johdu.

Sen sijaan siitä, että asiaa on epäilty ihan koulupsykologien yms. toimesta on ollut lapselle ihan hirvittävän paljon haittaa, koska se on hidastanut oikeanlaisen avun saamista ja vienyt kohtuuttomasti vanhempien voimavaroja tilanteessa, jossa niille olisi tärkeämpääkin käyttöä.

No, lapsella on nyt diagnoosi ja siihen liittyvä riittävä tuki, mutta toivoisin ettei kenenkään erityislapsen ja perheen tarvitsisi kokea vastaavaa.

Minusta taas on ikävää, kun jokainen anonyymikin pohdinta otetaan henkilökohtaisesti. Oman itsensä vuoksi ei kannattaisi. :) Minusta aloitus oli hyvä, kun se on joskus käynyt itsellänikin mielessä sosiaalista ympäristöäni seuratessa. Yleisen pohdinnan ei pitäisi loukata ketään. Teidän kohdalla ei varmastikaan ole kasvatuksen puutteista kyse, mutta jonkun toisen kohdalla niin voi aivan hyvin olla, joten sen takia asioita on parempi tutkia kuin lyödä lapselle väärä diagnoosi.

Anonyymit keskustelupalstakirjoittelut eivät ole tutkimista.

Pohdittava asia myös koskettaa joitain ihmisiä ihan oikeassa elämässä, joille väkisinkin asiaan tulee henkilökohtainen tuntuma.

Jos lähdetään vastaavasti pohtimaan tällaisten aloitusten motiivia, niin on aika vaikea nähdä, että näillä olisi tarkoitus millään tapaa auttaa kyseisistä asioista kärsiviä ihmisiä.

Kyllä minua ainakin auttaa, koska olen itsekin näitä asioita pohtinut joten on mielenkiintoista keskustella aiheesta muidenkin kanssa.

T:asperger

Olen samaa mieltä, ja itsekin asperger. "Mielensäpahoittajavanhempien" vuoksi ei pidä jättää lapsen vuorovaikutussuhteita tutkimatta, koska "puutteellinen koti" voi aiheuttaa/pahentaa asperger-oireita, mutta autisminkirjon häiriötä ne eivät kuitenkaan saa aikaan, kuten sanottu. Ammattilaiset eivät tutki kiusallaan! Minunkin kohdalla tilanne on se, että uskon "puutteellisen kodin" pahentaneen synnynnäistä autismikirjon häiriötä, joten aihe on mielenkiintoinen.

Tässä kannattaa ottaa huomioon se, että autismikirjon häiriöt ovat myös perinnöllisiä (ei aina, on paljon muitakin syitä), joten vuorovaikutussuhteiden ongelmat voivat johtua siitä, että vanhemmallakin on häiriö.

Ammattilaiset ei tutki kiusallaan, mutta kyse olikin siitä, mitä hyötyä ei-ammattilaisten ja asiaa sen kummemmin tuntemattomien puuttumisella ja pohdinnoilla saavutetaan.

Itselläni on ollut lievän autismin piirteitä pienestä lähtien, ei kasvatus sitä aiheuttanut. Äiti huolehti minusta hyvin, isä ei välittänyt. Näin olen kuullut.

Minkälaisia oireita teillä muilla as-ihmisillä on? Ovatko nämä omani yleisiä? Olen nainen.

 Aika usein tulkitsen mieheni esittämän kysymyksen pelkäksi lauseeksi jolla todetaan jotain. Hämmästyn kun hän alkaa vaatimaan vastausta.

Minun on vaikea asettua muiden asemaan. Joudun ajattelemaan "ihmisillä on erilaiset aivot ja kokemukset, siksi he eivät tee samoja asioita kuin minä" tai "sairaus voi aiheuttaa epämielyttävää käyttäytymistä". Eli esimerkiksi jos jonkun alkoholinkäyttö on minusta liiallista ja inhottavaa, suhtaudun henkilöön suopeasti vasta sitten kun ajattelen käyttäytymisen johtuvan sairaudesta... Onko tämä edes autismia vai jotain pahempaa?

Minulla esiintyy stimmailua (heilutan käsiä nopeasti) kun innostun tai olen jännittynyt. Monta kertaa päivässä teen sitä, mutta en julkisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nykytietämyksellä ollaan sitä mieltä, että autisminkirjon häiriöt johtuvat geneettisestä perimästä ja raskauden aikana saadusta hormonaalisesta (ilmeisesti stressihormonien ja testosteronin yhdistelmän) buustista (minkä takia niitä on enemmän pojilla kuin tytöillä).

Nykytiedon mukaan autisminkirjon häiriöitä ei voi aihetuttaa kasvatuksella eikä vuorovaikutuksen puutteilla. Todella puutteellisellä vuorovaikutuksella (tyyliin 1990-luvun romanialaiset lastenkodit, jossa lapset lukittiin vuosiksi häkkeihin ilman mitään ihmiskontaktia) voidaan kyllä saada aikaan erittääin autisminkaltaisia oireita, mutta ei autismia. Iitse asiassa autisminkaltaisista oireista kärsivien lasten perheen vuorovaikutusta tutkitaan diagnoosiprosessin yhteydessä aika pitkään ja aika monella tavalla. Asperger-diagnoosin yksi edellytys on, että oireet eivät aiheudu puutteellisesta kasvatuksesta tai vanhempien vuorovaikutusongelmista. Jos näyttää siltä, että näissä suhteissa on ongelmia, diagnoosiksi laitetaan jotain muuta (esim pelkästään käytöshäiriö tai vuorovaikutussuhteen häiriö).

Sen sijaan on kyllä ihan varma, että jos lapsella on autisminkirjon häiriö, se kyllä vaikuttaa vuorovaikutukseen sekä lapsen ja vanhempien että ennen pitkää kaikkien perheenjäsenten välillä. mutta tässä on syy-seuraussuhde nyt ihan päinvastoin kuin aapeen ehdotuksessa.

Tämä.

Vielä ei tiedetä, onko autismikirjon häiriön taustalla vaikkapa jotakin raskausaikaista ympäristöaltistusta ja mikä rooli täsmälleen ottaen on geneettisellä alttiudella (kaikki autismilapset eivät synny kumminkaan sukuun, jossa on entuudestaan autisteja).

Mutta se tiedetään suurella varmuudella, että kyse on synnynnäisestä sairaudesta, ei kasvatuksen aikaansaamasta.

Mikä on toki toinen asia kuin se, miten hyvin kasvatus vastaa autismikirjolaisen erityisen tuen tarpeeseen. 

Autismi ei ole sairaus.

Minusta on outoa, että autismioireita voi kehittyä henkilölle (lapselle), jolla ei sitä oikeasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiriini kuuluvalla lapsella on tutkimukset menossa, aspergerista kysymys, paitsi että eihän sellaista diagnoosia taideta enää nykyään antaa.

Olen ymmärtänyt, että vanhempien ja lapsen kommunikaatiota tutkitaan todella paljon diagnoosia tehdessä, ja prosessi on varsin rankka vanhemman kannalta. Totta kai neurologinen poikkeavuus vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan, ja kukapa rakastava vanhempi ei miettisi, onko omalla toiminnallaan ja omilla kasvatusperiaatteillaan ehkä pahentanut lapsen ongelmia.

Tällä palstalla aina viljellään myyttiä, että adhd johtuu rajojen puutteesta. Mutta useammin taitaa olla kysymys siitä, että vanhemmat vaativat erityislapseltaan kohtuuttomia, koska eivät ole selvillä hänen kyvyistään.

Ai jaa. Teinipojallani on AS. Kävimme koulupsykologilla, joka teki kognitiiviset testit ja tutki jollain testeillä yhtenä päivänä AS-piirteitä, me vanhemmat täytimme pari kyselyä. Pääsimme neurologille, joka ihan paperille kirjattujen tietojen perusteella teki diagnoosin. Ei todellakaan ollut rankka prosessi ja jos kommunikaatiota välillämme tutkittiin, se kyllä tehtiin aivan hienovaraisesti. Näin siis aivan kunnallisella puolella.

Itse asiaan: poika on ollut "erikoinen" aina, ihan vauvasta lähtien.

Tuossa iässä tutkimukset ovat jo kevyitä, koska teineille ei anneta niiden perusteella erityisopetusta tai terapiaa.

Lapsilla prosessi on paljon pidempi, yleensä 1-2 viikkoa osastotutkimuksia autismiyksikössä tai lastenpsykiatrisella osastolla, sisältäen toimintaterapeutin, puheterapeutin, yleislääkärin, lastenpsykiatrin ja neurologin arviot JA 1-2 viikkoa erilaisia omahoitajan kanssa tehtyjä tehtäviä JA geenitestit, unitutkimus, mahd. aivokuva.

Ok, en ole asiaan perehtynyt. Huvittaa vaan, kun jossain sanotaan, että testit ovat aina hyvin perusteellisia, eivätkä vanhemmat voi vaikuttaa niiden tuloksiin (jos joku vaikka väkisin haluaa diagnoosin lapselleen): minulle ainakin jäi vaikutelma, että ihan omilla sanomisillani oli iso merkitys. Tutkimukset tehtiin, kun lapsi oli 11-vuotias. Syksyllä voi olla, että pääsee toimintaterapiaan (on silloin 14-v.). Ehkä näissä on paikkakuntakohtaisiakin eroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi mukavaa näin neurologisesti poikkeavan lapsen vanhempana aina lukea näitä epäilyjä, että josko sittenkin johtuisi kasvatuksesta. En nyt ala asiaa sen enempää perustelemaan, mutta oman lapseni kohdalla ei todellakaan johdu.

Sen sijaan siitä, että asiaa on epäilty ihan koulupsykologien yms. toimesta on ollut lapselle ihan hirvittävän paljon haittaa, koska se on hidastanut oikeanlaisen avun saamista ja vienyt kohtuuttomasti vanhempien voimavaroja tilanteessa, jossa niille olisi tärkeämpääkin käyttöä.

No, lapsella on nyt diagnoosi ja siihen liittyvä riittävä tuki, mutta toivoisin ettei kenenkään erityislapsen ja perheen tarvitsisi kokea vastaavaa.

Minusta taas on ikävää, kun jokainen anonyymikin pohdinta otetaan henkilökohtaisesti. Oman itsensä vuoksi ei kannattaisi. :) Minusta aloitus oli hyvä, kun se on joskus käynyt itsellänikin mielessä sosiaalista ympäristöäni seuratessa. Yleisen pohdinnan ei pitäisi loukata ketään. Teidän kohdalla ei varmastikaan ole kasvatuksen puutteista kyse, mutta jonkun toisen kohdalla niin voi aivan hyvin olla, joten sen takia asioita on parempi tutkia kuin lyödä lapselle väärä diagnoosi.

Aloitushan on tyypillinen ns. vittuilualoitus, jonka tarkoituksena on saada näitä reaktioita.

Ehkä sellaisen henkilön mielestä, jonka näkemyksen mukaan muu maailma pyörii oman navan ympärillä.

?

Nimenomaan kyllä myötätunnosta nettikiusaajien uhreja kohtaan kommenttini kirjoitin.

Mutta kummallisesta syyllistävästä aloituksesta huolimatta keskusteluun on tullut ihan asiallisiakin kommentteja, joten ehkä avauksen muotoilu oli tahaton.

Täällä kun on eräs klassinen provoamisen muoto syyllistää kasvattajia ja kotioloja milloin mistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on outoa, että autismioireita voi kehittyä henkilölle (lapselle), jolla ei sitä oikeasti ole.

Olisiko silloin kuitenkin kyseessä oireet, jotka eivät ole yksinomaan autismiin kuuluvia.

Minulla ja sisarellani molemmilla on diagnoosi, mutta kasvatus on assipiirteiden vakavuuden kanssa suunnilleen päinvastainen. Minua pidettiin lapsena pimeässä, lukitussa kellarissa rangaistuksena ja tukistettiin ja lyötiin jopa kaverien edessä, jos sanoin jotain väärää. Lopulta kukaan kavereistani, joka oli nähnyt kotioloni, ei enää halunnut olla kanssani tai tulla meille edes koputtamaan oveen. Siskollani kuri on ollut lievempi, ja samaan aikaan kun hän syntyi ollessani kouluikäinen, minunkin kohteluani inhimillistettiin.

Minä olen meistä se, joka kirjoitti ällän paperit ja pääsi yliopistoon, ei ollut ongelmia koulussa tai niiden muutamien kaverien kanssa jotka onnistuin haalimaan lukiossa. Siskollani oli jatkuvasti väkivaltaisuusongelmia kouluaikoina ja kavereista tuli usein nopeasti pahimpia vihollisia, sossu ramppasi kotona ym.

Toisella vanhemmistamme on myös aivan selvät aspergerpiirteet, vaikka häntä ei ole diagnosoitu. Hän oli vanhemmistamme se kurituksen suosija.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiriini kuuluvalla lapsella on tutkimukset menossa, aspergerista kysymys, paitsi että eihän sellaista diagnoosia taideta enää nykyään antaa.

Olen ymmärtänyt, että vanhempien ja lapsen kommunikaatiota tutkitaan todella paljon diagnoosia tehdessä, ja prosessi on varsin rankka vanhemman kannalta. Totta kai neurologinen poikkeavuus vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan, ja kukapa rakastava vanhempi ei miettisi, onko omalla toiminnallaan ja omilla kasvatusperiaatteillaan ehkä pahentanut lapsen ongelmia.

Tällä palstalla aina viljellään myyttiä, että adhd johtuu rajojen puutteesta. Mutta useammin taitaa olla kysymys siitä, että vanhemmat vaativat erityislapseltaan kohtuuttomia, koska eivät ole selvillä hänen kyvyistään.

Ai jaa. Teinipojallani on AS. Kävimme koulupsykologilla, joka teki kognitiiviset testit ja tutki jollain testeillä yhtenä päivänä AS-piirteitä, me vanhemmat täytimme pari kyselyä. Pääsimme neurologille, joka ihan paperille kirjattujen tietojen perusteella teki diagnoosin. Ei todellakaan ollut rankka prosessi ja jos kommunikaatiota välillämme tutkittiin, se kyllä tehtiin aivan hienovaraisesti. Näin siis aivan kunnallisella puolella.

Itse asiaan: poika on ollut "erikoinen" aina, ihan vauvasta lähtien.

Prosessi on helppo, jos kyseessä on tyypillinen tapaus. On kuitenkin paljon ns. rajatapauksia ja muita kuin asperger-tyyppisiä high functioning -autisteja, joiden kohdalla prosessi voi kestää jopa vuosikausia ja jossa läpikäydään lapsesta, vanhemmuudesta ja perheestä ihan kaikki, yhä uudelleen ja uudelleen useiden eri tahojen toimesta, alkuperäisen oireiston samalla ajan myötä peittyessä uusien oireiden ja ongelmien alle.

Saa olla vanhemmat henkisesti aika vahvaa tekoa, että selviävät ehjinä prosessista.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista! Ensimmäisellä sivulla varsinkin oli tosi hyviä kommentteja. Muotoilin ehkä aloituksen kysymyksen huonosti, sillä tarkoitin juuri sitä, että voiko kasvatus syventää autismikirjon häiriötä tai aiheuttaa sen oireita henkilöllä, jolla ei sitä ole. Sen tiesinkin, että kyseessä on neurobiologinen sairaus.

Ap

Toisin sanoen; ei voi aiheuttaa autistisia oireita henkilölle, jolla sitä ei ole. Autismin kaltaisia kyllä, muttei autitisia.

Erittäin, erittäin perinnöllinen. Mutta kun saa aspergerin niin kasvatuksella iso rooli siinä, kuinka sitten sen kehityshäiriön kanssa sitten pärjää. Vaatii vanhemmalta moninkertaisen työn normilapseen verrattuna. On pystytty jo paikantamaan sekin, mistä kohtaa kromosomeja periytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähipiiriini kuuluvalla lapsella on tutkimukset menossa, aspergerista kysymys, paitsi että eihän sellaista diagnoosia taideta enää nykyään antaa.

Olen ymmärtänyt, että vanhempien ja lapsen kommunikaatiota tutkitaan todella paljon diagnoosia tehdessä, ja prosessi on varsin rankka vanhemman kannalta. Totta kai neurologinen poikkeavuus vaikuttaa koko perheen dynamiikkaan, ja kukapa rakastava vanhempi ei miettisi, onko omalla toiminnallaan ja omilla kasvatusperiaatteillaan ehkä pahentanut lapsen ongelmia.

Tällä palstalla aina viljellään myyttiä, että adhd johtuu rajojen puutteesta. Mutta useammin taitaa olla kysymys siitä, että vanhemmat vaativat erityislapseltaan kohtuuttomia, koska eivät ole selvillä hänen kyvyistään.

Ai jaa. Teinipojallani on AS. Kävimme koulupsykologilla, joka teki kognitiiviset testit ja tutki jollain testeillä yhtenä päivänä AS-piirteitä, me vanhemmat täytimme pari kyselyä. Pääsimme neurologille, joka ihan paperille kirjattujen tietojen perusteella teki diagnoosin. Ei todellakaan ollut rankka prosessi ja jos kommunikaatiota välillämme tutkittiin, se kyllä tehtiin aivan hienovaraisesti. Näin siis aivan kunnallisella puolella.

Itse asiaan: poika on ollut "erikoinen" aina, ihan vauvasta lähtien.

Tuossa iässä tutkimukset ovat jo kevyitä, koska teineille ei anneta niiden perusteella erityisopetusta tai terapiaa.

Lapsilla prosessi on paljon pidempi, yleensä 1-2 viikkoa osastotutkimuksia autismiyksikössä tai lastenpsykiatrisella osastolla, sisältäen toimintaterapeutin, puheterapeutin, yleislääkärin, lastenpsykiatrin ja neurologin arviot JA 1-2 viikkoa erilaisia omahoitajan kanssa tehtyjä tehtäviä JA geenitestit, unitutkimus, mahd. aivokuva.

Ok, en ole asiaan perehtynyt. Huvittaa vaan, kun jossain sanotaan, että testit ovat aina hyvin perusteellisia, eivätkä vanhemmat voi vaikuttaa niiden tuloksiin (jos joku vaikka väkisin haluaa diagnoosin lapselleen): minulle ainakin jäi vaikutelma, että ihan omilla sanomisillani oli iso merkitys. Tutkimukset tehtiin, kun lapsi oli 11-vuotias. Syksyllä voi olla, että pääsee toimintaterapiaan (on silloin 14-v.). Ehkä näissä on paikkakuntakohtaisiakin eroja.

Erittäin paljon epäilen tuota toimintaterapiaa. Toimintaterapiaa perinteisessä muodossa annetaan lähinnä alle kouluikäisille asseille, jos heillä on motorisia lisäongelmia, mitkä ovatkin yleisiä.

Eiköhän kyse ole ennemminkin coaching-terapiasta tai neuropsykologisesta kuntoutuksesta, ne ovat suosittua ja toimivia muoto teini-ikäisillä asseillakin. Noiden antaja voi toki olla niihin erikoistunut toimintaterapeuttikin.

Vanhempien lausunnoilla on painoarvoa, kun arvioidaan oirehistoriaa. Eli sitä, milloin oireet ovat alkaneet ja millainen varhaislapsuus on ollut. Nämä siis juurikin siksi, että suljetaan pois vanhemmuuden aiheuttamia ongelmia. Autismikirjon häiriöt kun ovat varhaislapsuudessa selvästi erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nykytietämyksellä ollaan sitä mieltä, että autisminkirjon häiriöt johtuvat geneettisestä perimästä ja raskauden aikana saadusta hormonaalisesta (ilmeisesti stressihormonien ja testosteronin yhdistelmän) buustista (minkä takia niitä on enemmän pojilla kuin tytöillä).

Nykytiedon mukaan autisminkirjon häiriöitä ei voi aihetuttaa kasvatuksella eikä vuorovaikutuksen puutteilla. Todella puutteellisellä vuorovaikutuksella (tyyliin 1990-luvun romanialaiset lastenkodit, jossa lapset lukittiin vuosiksi häkkeihin ilman mitään ihmiskontaktia) voidaan kyllä saada aikaan erittääin autisminkaltaisia oireita, mutta ei autismia. Iitse asiassa autisminkaltaisista oireista kärsivien lasten perheen vuorovaikutusta tutkitaan diagnoosiprosessin yhteydessä aika pitkään ja aika monella tavalla. Asperger-diagnoosin yksi edellytys on, että oireet eivät aiheudu puutteellisesta kasvatuksesta tai vanhempien vuorovaikutusongelmista. Jos näyttää siltä, että näissä suhteissa on ongelmia, diagnoosiksi laitetaan jotain muuta (esim pelkästään käytöshäiriö tai vuorovaikutussuhteen häiriö).

Sen sijaan on kyllä ihan varma, että jos lapsella on autisminkirjon häiriö, se kyllä vaikuttaa vuorovaikutukseen sekä lapsen ja vanhempien että ennen pitkää kaikkien perheenjäsenten välillä. mutta tässä on syy-seuraussuhde nyt ihan päinvastoin kuin aapeen ehdotuksessa.

Tämä.

Vielä ei tiedetä, onko autismikirjon häiriön taustalla vaikkapa jotakin raskausaikaista ympäristöaltistusta ja mikä rooli täsmälleen ottaen on geneettisellä alttiudella (kaikki autismilapset eivät synny kumminkaan sukuun, jossa on entuudestaan autisteja).

Mutta se tiedetään suurella varmuudella, että kyse on synnynnäisestä sairaudesta, ei kasvatuksen aikaansaamasta.

Mikä on toki toinen asia kuin se, miten hyvin kasvatus vastaa autismikirjolaisen erityisen tuen tarpeeseen. 

Autismi ei ole sairaus.

Juu, autistit eivät halua puhua sairaudesta, mutta se nyt on sitten aika jonninjoutavaa halkoa hiuksia siitä, onko joku syndrooma vai sairaus. Ongelma kuitenkin, jos se on niin syvää, että vaatii terapiaa tai tukitoimia päiväkodissa/koulussa/töissä.

as-lapsen äiti