Lue keskustelun säännöt.
Mä oon 40-vuotias, ja vasta eilen tajusin jotain joka muuttaa koko mun elämän
10.03.2017 |
Kuvitelkaa pimeä, kostea ja kylmä vankityrmä jossain unohdetussa kellarissa. Siellä kellarin nurkassa kyyhöttää onneton ihmispolo, laiha, hoitamaton, kärsinyt, alistunut. Sitä on kohdeltu väkivalloin vuosikausia, ruokittu homeisilla leivänkannikoilla ja likavedellä. Ei ihmiskontakteja, ei rakkautta, ei lämpöä, ei mitään.
Se olen minä. Kaikki nämä vuodet olen kohdellut itseäni kaltoin kaikin mahdollisin tavoin. Siitä on tullut niin automaattista, etten ole enää edes tajunnut koko asiaa. Tokihan olen ulkoisesti viettänyt ns. normaalia elämää, saanut lapsia, käynyt töissä, mutta sisäisesti olen ollut tuo kurja, kahlittu, alistettu olento. En ole sallinut itselleni mitään positiivista, mukavaa, kivaa tai edes hyvää. Olen aina elänyt kaikille muille, ollut kaikkia muita varten, mutta itseni olen hylännyt ihan täysin.
Nyt olen siinä pisteessä, 40-vuotiaana, että tuntuu kuin olisin satavuotias. Olen sairastunut vakavasti sekä fyysisesti että psyykkisesti enkä ole tällä hetkellä edes työkykyinen. Näin loppuun olen itseni säälimättä ajanut.
Ja vasta eilen, kiitos ihanan terapeuttini, tajusin koko asian. Eilisestä lähtien olen ihmetellyt tätä asiaa. Tajunnut, että minullakin on oikeus hyvään. Minulla on oikeus hyvään ja ravitsevaan ruokaan. Minulla on oikeus asioihin, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä. Minä saan tehdä asioita joissa ajattelen vain itseäni. Tiedättekö, musta tuntuu ihan siltä niinkuin joku ois avannut mun kahleet, jättänyt tyrmän oven auki ja sanonut, että olet vapaa. Eikä tuota ovea enää ikinä suljeta. Saan vihdoinkin astua pois siitä vankilasta ja elää.
Olen maistanut ruuan eri tavalla kuin ennen. Aiemmin söin vain jotain, jolla siirsin nälkää. Jos söin ollenkaan mitään. Nyt en enää "ruoki" itseäni pelkällä leivällä ja kahvilla. Mä oon ansainnut oikeaa, terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Kävin ulkona kävelemässä, koska tuntui siltä että se ois kivaa. Tuttuun tapaan samantien tuli sellainen ajatus, että mitä turhaa, siellä on loskaa ja märkää ja harmaata ja kylmää. Mutta työnsin tuon vanginvartijan puheen pois mielestäni ja menin ulos. Suljin silmät, hengitin syvään ja nautin raikkaasta ilmasta, kuuntelin kevään lintujen laulua. Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin tunsin pientä onnen väreilyä sisälläni. Olen jo pitkään halunnut ostaa itselleni jumppakuminauhan. Tiedättehän, sellaisen muutaman euron hintaisen kuntoiluvälineen. Olen kuitenkin työntänyt koko ajatuksen syrjään ja ollut sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä laittaa rahaa sellaiseen. Tänään kävin ostamassa sen :)
Ihan kuin oisin melkein syntymässä uudelleen. Ihan kuin olisin elänyt koko elämäni kaikki aistit suljettuna, ainoana tehtävänä vain pysytellyt hengissä. Mutta nyt joku avasi tuon vankisellin oven ja mun kahleet. Ovesta kajastaa kutsuva valo, ja tiedän että vihdoinkin on mun vuoro astua siitä ovesta vapauteen ja elämään, joka on täynnä värejä, lämpöä, ääniä, makuja, kokemuksia.
Nyt loppui itseni rääkkääminen ja kiusaaminen. Minulla on oikeus kokea arvostusta, hyväksyntää ja rakkautta, kuten kenellä tahansa muullakin. Tästä päivästä eteenpäin minä aion oppia rakastamaan itseäni ja kohtelemaan itseäni hyvin.
Kommentit (94)
Onneksi olkoon! Elämä on juhla, ja sinut on kutsuttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tsemppiä uuteen elämään, repäise oikein kunnolla!
Kaikkea hyvää, pidä huolta itsestäsi. <3
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
Arvostus ei ole oikeus, se pitää ansaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on aikaa "märehtiä", sillä useiden sairauksieni takia en ole tällä hetkellä työkykyinen vaan olen pitkällä sairauslomalla. Enkä olisi varmasti itse edes tajunnut koko asiaa, ellei terapeuttini olisi auttanut oivalluksessa.
Tietysti olen tajunnut, että elämäni on ollut kamalaa, rankkaa ja suhteellisen kurjaa. En vain ole tajunnut, että olen sisimmässäni sen itse itselleni aiheuttanut. Olen alistunut niin moneen kaltoinkohteluun, sekä itseni että toisten puolelta. Olen antanut toisten kohdella minua huonosti. Olen itse kohdellut itseäni huonosti. Jos olisin ollut itselleni lempeä ja rakastava, en varmasti olisi nyt tässä pisteessä missä olen. Juuri ja juuri hengissä.
Parempi tosiaan myöhään kuin ei milloinkaan. Olo on jotenkin niin helpottunut, että tekisi mieli vain itkeä. Mutta tällä kertaa helpotuksesta ja ehkä vähän onnestakin.
Toivottavasti olet Äitihullu, joka on vihdoin kokenut valaistumisen ja alkaa kohdella myös lapsiaan paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
Ei, miehet vaan tajuaa että elämä on lyhyt, nuoruus pitää saada takaisin.
Sitten ostetaan liian iso moottoripyörä ja vaihdetaan vaimo nuorempaan.
Minä luulen, että ap:n alitajunta on meidän useimpien ihmisten kokema. Harva vain huomaa sen.
Minäkin huomasin tuon joskus 45 v, vaikka ihan noin radikaali tuo mielikuva ei ollutkaan. Heräsin siihen, että olen sallin itselleni huuden huulipunan, mutta en vaatetta (se on ihan riittävä uusi jutska), sallin itseni käydä ulkona syömässä, mutta otin halvimman annoksen (pitäähän minun olla tyytyväinen tästäkin), ei minulle tarvitse ostaa synttärilahjaa (ei se juhla niin tärkeä ole), ei minulle tarvitse ostaa leikkokukkia (ne kuolee kuitenkin).
Sitten havaihduin, että miksi minä en salli itselleni parasta? Miksi tyydyn kakkosvaihtoehtoon? Miksi minä en ansaitse parasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtavaa, onnea! Elämän pienet ilot on niitä kaikkein parhaita ja aidoimpia ja niitä kannattaa tunnistaa lisää joka päivä! Olen nykyisin taipuvainen ajattelemaan, että pienet ilot on onnen salaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on aikaa "märehtiä", sillä useiden sairauksieni takia en ole tällä hetkellä työkykyinen vaan olen pitkällä sairauslomalla. Enkä olisi varmasti itse edes tajunnut koko asiaa, ellei terapeuttini olisi auttanut oivalluksessa.
Tietysti olen tajunnut, että elämäni on ollut kamalaa, rankkaa ja suhteellisen kurjaa. En vain ole tajunnut, että olen sisimmässäni sen itse itselleni aiheuttanut. Olen alistunut niin moneen kaltoinkohteluun, sekä itseni että toisten puolelta. Olen antanut toisten kohdella minua huonosti. Olen itse kohdellut itseäni huonosti. Jos olisin ollut itselleni lempeä ja rakastava, en varmasti olisi nyt tässä pisteessä missä olen. Juuri ja juuri hengissä.
Parempi tosiaan myöhään kuin ei milloinkaan. Olo on jotenkin niin helpottunut, että tekisi mieli vain itkeä. Mutta tällä kertaa helpotuksesta ja ehkä vähän onnestakin.
Niin, ulkoinen on sisäisen elämän heijastumaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varaudu siine, ap, että kaikki läheiset eivät tule hyväksymään "uutta" sinua. Ne jotka ovat passauttaneet itseään ja joiden puolesta olet ilman kiitosta juossut, joiden marmatusta olet kuunnellut, he eivät sulata uutta asennettasi. Mutta pysy lujana äläkä lipsu takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
Koska naiset unohtavat omat tarpeensa ja keskittyvät huolehtimaan muista useammin kuin miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
Mene muualle mussuttamaan.
Ap:lle tsempit :) !
Erittäin hyvä kirjoitus!
Sinulla on oikeus nauttia elämästä, tehdä sinua ilahduttavia asioita ja elää haluamaasi elämää.
Toivotan sinulle oikein hyvää jatkoa. :)
Mutmut, mistä tiedetään onko AP mies vai nainen?
Vaikuttaa siltä, että olet parantumassa pitkäaikaisesta masennuksesta. Onneksi sinulla on hyvä terapeutti. Kaikkea hyvää sinulle, nauti keväästä.☺
Olen nainen, ja lapseni ovat minulle maailman tärkein asia. Ja herkkä kohta. Antaisin lapsilleni aivan kaiken, mikä ikinä on minulle mahdollista. Ja olen antanutkin. Mutta itselleni en ole suonut murustakaan.
Esimerkiksi raha-asioissa, voin ihan hyvin antaa lapselle vaikka 20e kun tämä lähtee kaverin kanssa ulos mutta itselleni en millään viitsisi hankkia mitään edes parin euron hintaista kalliimmasta puhumattakaan. Uusia vaatteita en ole ostanut itselleni aikoihin, korjaan omia risoja mutta lapsilla on uudet vaatteet tietenkin. Kampaajalla en ole käynyt vuosiin, lapset toki pääsevät sinne parin kkn välein. Kun teen ruokaa, huolehdin että lapsilla on riittävästi ja syön vasta itse sitten jos jää. Usein jää sen verran, että siitä saa lapsille seuraavan päivän ruuan joten en syö itse ollenkaan, vaan tyydyn esim. siihen leipään.
Esimerkkejä olisi vaikka miten paljon jo ihan tästä perhe-elämästä, saati sitten miten olen kohdellut itseäni työ- tai muissa piireissä. Terveydestäni en tietenkään ole huolehtinut, en ole mennyt lääkäriin vaikka syytä olisi ollut koska "ei mulla niin väliä ole". En ole missään nimessä ollut marttyyri enkä itsesäälissä vellova, tuo armottomuus on vain ollut niin "normaalia" mulle etten ole sitä todellakaan edes huomannut. Vähän kuin väkivaltaisessa parisuhteessa elävä ei huomaa, ettei parisuhde ole normaali.
Kaikki pienikin asia, joka ois ollut minusta kivaa, on jäänyt tekemättä koska samantien tulee ajatus joka tyrmää koko idean. Ei kannata, ei ole järkeä, ihan turhaa, se maksaa, se vie aikaa, typerää touhua. Nyt tiedän, että tuo on valhetta, joka vain pyrkii estämään itseltäni kaiken.
Ja kiitokset kaikille ihanista tsemppiviesteistä, ihanaa kun kommentoitte. Mun oli vaan pakko kirjoittaa tämä asia ulos itsestäni, että tekisin sen itselleni vielä todellisemmaksi enkä unohtaisi tätä oivallusta :)
Hienoa!! :) älä päästä tosta olosta irti.
Mä oon miettinyt että elämä on nykyään ihan hirveen stressaavaa! Ja oon huomannut sen että mietin päivittäin todella syvällisesti kaikkia negatiivisia juttuja. Kuinka ihanaa ois vaan irrottaa niistä ajatuksista ja antaa olla. Ihan sama oonko täyttänyt jonkun odotukset esim.ulkonäöllisesti tai koulutuksen tai työn osalta. Ketä loppujenlopuksi kiinnostaa? Sua. Vaan sua.
A-ha!