Lue keskustelun säännöt.
Mä oon 40-vuotias, ja vasta eilen tajusin jotain joka muuttaa koko mun elämän
10.03.2017 |
Kuvitelkaa pimeä, kostea ja kylmä vankityrmä jossain unohdetussa kellarissa. Siellä kellarin nurkassa kyyhöttää onneton ihmispolo, laiha, hoitamaton, kärsinyt, alistunut. Sitä on kohdeltu väkivalloin vuosikausia, ruokittu homeisilla leivänkannikoilla ja likavedellä. Ei ihmiskontakteja, ei rakkautta, ei lämpöä, ei mitään.
Se olen minä. Kaikki nämä vuodet olen kohdellut itseäni kaltoin kaikin mahdollisin tavoin. Siitä on tullut niin automaattista, etten ole enää edes tajunnut koko asiaa. Tokihan olen ulkoisesti viettänyt ns. normaalia elämää, saanut lapsia, käynyt töissä, mutta sisäisesti olen ollut tuo kurja, kahlittu, alistettu olento. En ole sallinut itselleni mitään positiivista, mukavaa, kivaa tai edes hyvää. Olen aina elänyt kaikille muille, ollut kaikkia muita varten, mutta itseni olen hylännyt ihan täysin.
Nyt olen siinä pisteessä, 40-vuotiaana, että tuntuu kuin olisin satavuotias. Olen sairastunut vakavasti sekä fyysisesti että psyykkisesti enkä ole tällä hetkellä edes työkykyinen. Näin loppuun olen itseni säälimättä ajanut.
Ja vasta eilen, kiitos ihanan terapeuttini, tajusin koko asian. Eilisestä lähtien olen ihmetellyt tätä asiaa. Tajunnut, että minullakin on oikeus hyvään. Minulla on oikeus hyvään ja ravitsevaan ruokaan. Minulla on oikeus asioihin, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä. Minä saan tehdä asioita joissa ajattelen vain itseäni. Tiedättekö, musta tuntuu ihan siltä niinkuin joku ois avannut mun kahleet, jättänyt tyrmän oven auki ja sanonut, että olet vapaa. Eikä tuota ovea enää ikinä suljeta. Saan vihdoinkin astua pois siitä vankilasta ja elää.
Olen maistanut ruuan eri tavalla kuin ennen. Aiemmin söin vain jotain, jolla siirsin nälkää. Jos söin ollenkaan mitään. Nyt en enää "ruoki" itseäni pelkällä leivällä ja kahvilla. Mä oon ansainnut oikeaa, terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Kävin ulkona kävelemässä, koska tuntui siltä että se ois kivaa. Tuttuun tapaan samantien tuli sellainen ajatus, että mitä turhaa, siellä on loskaa ja märkää ja harmaata ja kylmää. Mutta työnsin tuon vanginvartijan puheen pois mielestäni ja menin ulos. Suljin silmät, hengitin syvään ja nautin raikkaasta ilmasta, kuuntelin kevään lintujen laulua. Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin tunsin pientä onnen väreilyä sisälläni. Olen jo pitkään halunnut ostaa itselleni jumppakuminauhan. Tiedättehän, sellaisen muutaman euron hintaisen kuntoiluvälineen. Olen kuitenkin työntänyt koko ajatuksen syrjään ja ollut sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä laittaa rahaa sellaiseen. Tänään kävin ostamassa sen :)
Ihan kuin oisin melkein syntymässä uudelleen. Ihan kuin olisin elänyt koko elämäni kaikki aistit suljettuna, ainoana tehtävänä vain pysytellyt hengissä. Mutta nyt joku avasi tuon vankisellin oven ja mun kahleet. Ovesta kajastaa kutsuva valo, ja tiedän että vihdoinkin on mun vuoro astua siitä ovesta vapauteen ja elämään, joka on täynnä värejä, lämpöä, ääniä, makuja, kokemuksia.
Nyt loppui itseni rääkkääminen ja kiusaaminen. Minulla on oikeus kokea arvostusta, hyväksyntää ja rakkautta, kuten kenellä tahansa muullakin. Tästä päivästä eteenpäin minä aion oppia rakastamaan itseäni ja kohtelemaan itseäni hyvin.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.Siksi varmaan n.80% itsemurhan tehneistä suomalaisista on miehiä. Naiset käsittelevät asioita ja sitä kautta ymmärtävät olla itselleen armollisia. Miehet rypevät kurjuudessa ja itsesäälissä, kunnes ei enää nuppi kestä ja riistävät itseltään hengen. Miehet ovat ajattelemattomia ja heikkoja. Hyvä niin, naisten onkin mielekkäämpi viettää se onnen ja ilontäyteinen loppuelämä ilman niitä tunnelmaa latistavia murheessä vellovia miehiä.
Öööh, suurin osa itsemurhayrityksistä on naisten tekemiä, joten kaikki mitä juuri sanoit miehistä, kuvastaakin itse asiassa naisia. Jaxuhali!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.Siksi varmaan n.80% itsemurhan tehneistä suomalaisista on miehiä. Naiset käsittelevät asioita ja sitä kautta ymmärtävät olla itselleen armollisia. Miehet rypevät kurjuudessa ja itsesäälissä, kunnes ei enää nuppi kestä ja riistävät itseltään hengen. Miehet ovat ajattelemattomia ja heikkoja. Hyvä niin, naisten onkin mielekkäämpi viettää se onnen ja ilontäyteinen loppuelämä ilman niitä tunnelmaa latistavia murheessä vellovia miehiä.
Ehkäpä poikien ja miesten asema on erilainen verrattuna tyttöihin ja naisiin? Ihan fakta on miten pojan/miehen on vaikeampi saada apua mielenterveyden ongelmiin ihan niillä ensi askeleilla kun lanttu rupeaa viheltää. Minusta on jännää miten on tyttöjen talo mitä tuetaan yhteiskunnan tuella. Mutta missä on poikien talo? Minä tunnen muutaman miehen jotka ovat painaneet pitkää päivää työssään ja yöllä rakentaneet talon perheelle sitten talo on valmis kuluu muutama kuukausi niin vaimo lähtee... Itse en rakentanut taloa mutta koski ihan saatanasti kun puolisoni jätti minut vain 2 viikkoa sen jälkeen kun olin käynyt läpi avosydänleikkauksen. Siinä sitä heikkoutta sinulle...
Niin en halua mitään miehet vs. naiset tappelua koska me molemmat sukupuolet tarvitsemme toisiamme.
Kiitos kun kirjoitit tänne tästä. Minä olen tehnyt samaa kaiken ilon kieltämistä itseltäni ja uhrautumista toisten eteen koko elämäni vaikka olen vasta 25. Olin lapsuudenperheessäni kiltti ja hiljainen esikoinen, joka pakotettiin miniäidin rooliin, eli huolehtimaan pikkusisaruksista aivan kohtuuttoman suurella vastuulla. Tämä alkoi ollessani n. 7-vuotias. Omaan aikaan ja omiin kivoihin juttuihin ei ollut lupaa, edes läksyrauhaa en saanut. Joka päivä koulun jälkeen piti hoitaa muita, ja aamulla ennen kouluunlähtöä. Siinä pikkuhiljaa opin että olen olemassa vain muiden tarpeita varten. Opin että muut ovat tärkeitä, mutta minä ja minun asiani, edes koulunkäyntini ei ollut tarpeeksi tärkeä syy olla terveellä tavalla itsekäs. Minussa on paljon patoutuneita vihan tunteita. Lapsia en hanki koskaan. Sisälläni on voimakas raivontunne kaikkea ripustautuvuutta ja tarvitsevuutta kohtaan, en kestä edes hieman takertuvia ystäviä vaan laitan heti välit poikki. Heti jos joku vähänkin nojaa minuun, niin pakenen. Se on perua juuri tuosta, kun jouduin pienestä asti olemaan toisista vastuussa. Paloin jotenkin loppuun enkä kestä enää tilanteita joissa minun pitäisi huolehtia muista. Tämä nyt taisi mennä ohi aiheen. Mutta ajattelin kirjoittaa, jos joku muu tajuaisi tämän minun viestini kautta.
Mulla noi tajuamiset ei tuu ihan noin isona pakettina, mutta viime viikolla alkoi muuttua se että minä aina sopeudun, minä olen kohtelias, minä myötäilen.
Minulle ja muille on lopulta parempi jos olen suora, kuin että esimerkiksi validoin ystävieni paskoja ratkaisuja jos he niin tuntuvat haluavan, esimerkiksi.
Isäni ja anoppini ovat suurta ikäluokkaa ja heidän köyhä lapsuutensa on tehnyt heistä todella nuukia ja askeettisia. Kaikki on aina liian kallista tai epäterveellistä tai turhaa. He ovat todella tuomitsevia.Enkä nyt puhu mistään himoshoppailusta, vaan ihan tavallisista lapsiperheen jutuista. On tärkeää päästä henkisesti tuollaisten ihmisten vaikutuspiiristä. Asenne ettei ansaitse itselleen mitään voi tulla sukupolvien takaa tämän maan köyhästä historiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni ja anoppini ovat suurta ikäluokkaa ja heidän köyhä lapsuutensa on tehnyt heistä todella nuukia ja askeettisia. Kaikki on aina liian kallista tai epäterveellistä tai turhaa. He ovat todella tuomitsevia.Enkä nyt puhu mistään himoshoppailusta, vaan ihan tavallisista lapsiperheen jutuista. On tärkeää päästä henkisesti tuollaisten ihmisten vaikutuspiiristä. Asenne ettei ansaitse itselleen mitään voi tulla sukupolvien takaa tämän maan köyhästä historiasta.
Anoppini ja isäni ovat myös suurta ikäluokkaa ja molemmat laittavat haisemaan minkä ehtivät kaikenlaiseen turhaan paskaan. Vielä pyytävät lapsiltaankin aina kun omat loppuvat. Ei olla autettu. Asenne näissä asioissa on oman pään sisällä, ei mikään sukupolvijuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.Siksi varmaan n.80% itsemurhan tehneistä suomalaisista on miehiä. Naiset käsittelevät asioita ja sitä kautta ymmärtävät olla itselleen armollisia. Miehet rypevät kurjuudessa ja itsesäälissä, kunnes ei enää nuppi kestä ja riistävät itseltään hengen. Miehet ovat ajattelemattomia ja heikkoja. Hyvä niin, naisten onkin mielekkäämpi viettää se onnen ja ilontäyteinen loppuelämä ilman niitä tunnelmaa latistavia murheessä vellovia miehiä.
Ehkäpä poikien ja miesten asema on erilainen verrattuna tyttöihin ja naisiin? Ihan fakta on miten pojan/miehen on vaikeampi saada apua mielenterveyden ongelmiin ihan niillä ensi askeleilla kun lanttu rupeaa viheltää. Minusta on jännää miten on tyttöjen talo mitä tuetaan yhteiskunnan tuella. Mutta missä on poikien talo? Minä tunnen muutaman miehen jotka ovat painaneet pitkää päivää työssään ja yöllä rakentaneet talon perheelle sitten talo on valmis kuluu muutama kuukausi niin vaimo lähtee... Itse en rakentanut taloa mutta koski ihan saatanasti kun puolisoni jätti minut vain 2 viikkoa sen jälkeen kun olin käynyt läpi avosydänleikkauksen. Siinä sitä heikkoutta sinulle...
Niin en halua mitään miehet vs. naiset tappelua koska me molemmat sukupuolet tarvitsemme toisiamme.
Poikien talö on vielä kai hetken Vallilassa, mutta muuttaa Kalasatamaan ihan just.
Ja miesten päivä on marraskuussa, oliko nyt 19.?
Mielenterveyspalvelut ovat sukupuolittamattomia, apua saa jos pyytää, mutta pyytäminen tässä on se ongelma.
Kilipää exäni ajoi minut diagnooseillaan terapiaan, ja siitä olen omasta puolestani tosi tyytyväinen. Sitten kun hänen itsensä täytyi hiukan käydä juttelemassa, niin kesken jäi.
Se avun saaminen ei onnistu jos syyttää ongelmistaan muita eikä mene itseensä. Sunkin kannattais exäsi konnamaisuuden sijaan miettiä sitä miksi sydämesi päätyi leikkauskuntoon ja miten voisit itse muuttaa niitä syitä.
Ihmiset tekevät kurjia temppuja toisilleen, mutta vain itseään voi muuttaa. Minäkin harmittelen sitä miten se exä aloitti prosessinsa mutta sitten jänisti. Että olis niin hyvä jos se olisi jatkanut, mutta kun mulla ei ole siihen mitään valtaa, vain itseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
Miehiä ei opeteta istumaan jalat supussa.
klo 9:08 | 11.3.2017
Donald Trumpin vihaiset puheet viime aikoina ovat johtuneet suomalaisesta maahantulopolitiikasta joka on ollut historiassa eikä nyt lähi aikoina erittäin kuolettavaa joitain ihmisiä kohtaan ja murhauttavaa sekä sellaista mitä rahalla ei ole voinut korjata. Nämä ketkä ovat syypäitä tähän niin pyydän että älkää horjuko ja pysykää rauhallisina. Nämä maahanmuuttajat ovat kärsineet tästä ja ne ketkä pyysin pysymään horjumatta ja rauhallisina. Please ja kuuntele minua kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa ap.
Itsekin olen matkalla todelliseen itseeni erään suuren kriisin myötä, jolloin pahin pelkoni toteutui.
Olen löytänyt monia kerroksia "persoonallisuutta", joka ei ole autenttista minääni vaan ympäristön minulle langettamaa, kuten esim. äitini negatiivisuus.
Koen, että tuo suurin varjo, joka häärää pilaamassa elämääni ja puhumassa valheita pääni sisällä on kuin jokin erillinen entiteetti, joka on kasvanut ja huijanut uskomaan, että se olen muka minä.
Se pieni ääni, joka oli joskus iso ääni kertoi että en ansaitse mitään jne. samoin kun sulla ap. Mutta nyt olen tajunut, että se en ole minä, se on varjo, joka onneksi on pienenemässä koska ei saa voimaa enää negatiivisista ajatuksistani.
Ensin pitää oppia rakastamaan itseään ja sitten rakastaa aidosti muita, tuntea myötätuntoa ja rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan, se on meidän kaikkien todellinen minä.
Aloittajan kirjoitus toi mieleen Dostojevskin kirjan Kirjoituksia kellarista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus. Tuleeko naisille vielä neljäkymppisenäkin näitä suuria "tajuamisia"? :'D Ettekö te jo tuossa iässä ymmärrä, että mikään ei tule kuitenkaan muuttumaan, vaikka kuinka yritätte itseänne kusettaa. Parin viikon päästä kaikki on ap:n elämässä kuten ennenkin, ja tämä "tajuaminen" on muisto vain. Lapsellista.
Tässä naisvihaa tihkuvassa töräyksessä on pointtinsa. Sain myös tuollaisen oivalluksen pari vuotta sitten. Se oli sitä aamuöistä tavallista mietiskelykärsimystä, joka johti oivallukseen siitä ettei millään ole mitään väliä ja kaikki ihmiset ovat idiootteja ja unessakävelijöitä.
Olin tuona aikana muutaman viikon hyvin onnellinen ihminen. Keskityin hetkeen. Olen naiseksi keskimäärin suht mulkku, mutta tuolloin olin jopa harvinaisen mukava. Ja mukava minusta tuli myöntämällä olevani idiootti, ei haukkumalla muita idiooteiksi.
hienoa, ap, et sietänyt sitten minkäänlaista vastamielipidettä näistä terapiassa löydetyistä ahaa-elämyksistä jonka kirjoitin? Vaan piti oikein poistaa: Minun kokemus tuollaisesta terapiasta on aika päinvastaista,koska olen sivusta seurannut erään läheisen terapia-asioita, ja kaikkea ikävää mitä siihen liittyy. En kritisoi terapiaa yleensä, enkä siitä saatavia hyötyjä, ainoastaan niitä tuulesta temmattuja ja jopa keksittyjä asioita. Terapiassa käyneelle kehitetään jostakin aivan uskomattomia lapsuuden kaltoinkohteluita, ja kaikenlaista pengotaan lapsuudesta mitä ei ole edes tapahtunut, ja sitten potilas on uhri asenteella kaikessa ja aina, hän oli uhri, hyväksikäytetty, mutta ei ikinä pystynyt muuttamaan mitään, tekemään mitään itsensä eteen, ja kaikki on aina muiden vikaa...Jopa valhemuistoja on "löytynyt" jne.Asioita, joita ei ole ikinä tapahtunut. Miten ihmeessä kukaan voisis edes muistaa tarkkaan mitä tapahtui 40 v. sitten? EI mitenkään.
"ikinä en ole saanut itselleni mitä olisin halunnut kuin vasta nyt, 40 v"
"nyt vasta saan luvan ostaa sitä mitä haluan"???
Hienoa. Valhetta. Eli sinut on sitten varmaan raiskattu miehesi taholta, koska olet lapsia saanut? Ja koulut jotka itse kävit, ei olleet sinun valitsemia vaan joku muu pakotti? Joopa joo.....
Haluan van vähän kritiikkiä näit terapia jutuja kohtaan, vaikuttaako terapeutin sama palkkio että alkaa "löytymään" juttuja joita ois "hyvä käsitellä"???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
Siksi, että pojat kasvatetaan itsekeskeisiksi, poikien hedonismia tuetaan. Tytöt kasvatetaan kärsimään ja uhrautuvaisiksi. Tämä näin kärjistetysti sanoen, mutta ydin on totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.Siksi, että pojat kasvatetaan itsekeskeisiksi, poikien hedonismia tuetaan. Tytöt kasvatetaan kärsimään ja uhrautuvaisiksi. Tämä näin kärjistetysti sanoen, mutta ydin on totta.
Alistettu poika onkin sitten kaksinkertaisesti epäonnistunut, kun on henkilökohtaisen alistumisen lisäksi on vielä tunnettava häpeää sukupuoleensa kohdistettujen odotusten pettämisestä. Minä olen vasta päälle nelikymppisenä pyristelemässä eroon dominoivan isäni vallasta. Aika ja rahat pitäisi käyttää hänen tavoitteiden edistämiseen ja joudun käyttämään omia rahojani häneltä salassa. Nyt kun kykenen vähän ajattelemaan itseäni, tuntuu että unelmien toteuttaminen on jo myöhäistä. Elämä meni ohitse.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
Ehkä kilttimiehen pitäisi tutkia sisintään ja lakata vertaamasta itseään jännämiehiin. Olla oma itsensä👍
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus. Tuleeko naisille vielä neljäkymppisenäkin näitä suuria "tajuamisia"? :'D Ettekö te jo tuossa iässä ymmärrä, että mikään ei tule kuitenkaan muuttumaan, vaikka kuinka yritätte itseänne kusettaa. Parin viikon päästä kaikki on ap:n elämässä kuten ennenkin, ja tämä "tajuaminen" on muisto vain. Lapsellista.
Ime munaa
Vierailija kirjoitti:
hienoa, ap, et sietänyt sitten minkäänlaista vastamielipidettä näistä terapiassa löydetyistä ahaa-elämyksistä jonka kirjoitin? Vaan piti oikein poistaa: Minun kokemus tuollaisesta terapiasta on aika päinvastaista,koska olen sivusta seurannut erään läheisen terapia-asioita, ja kaikkea ikävää mitä siihen liittyy. En kritisoi terapiaa yleensä, enkä siitä saatavia hyötyjä, ainoastaan niitä tuulesta temmattuja ja jopa keksittyjä asioita. Terapiassa käyneelle kehitetään jostakin aivan uskomattomia lapsuuden kaltoinkohteluita, ja kaikenlaista pengotaan lapsuudesta mitä ei ole edes tapahtunut, ja sitten potilas on uhri asenteella kaikessa ja aina, hän oli uhri, hyväksikäytetty, mutta ei ikinä pystynyt muuttamaan mitään, tekemään mitään itsensä eteen, ja kaikki on aina muiden vikaa...Jopa valhemuistoja on "löytynyt" jne.Asioita, joita ei ole ikinä tapahtunut. Miten ihmeessä kukaan voisis edes muistaa tarkkaan mitä tapahtui 40 v. sitten? EI mitenkään.
"ikinä en ole saanut itselleni mitä olisin halunnut kuin vasta nyt, 40 v"
"nyt vasta saan luvan ostaa sitä mitä haluan"???
Hienoa. Valhetta. Eli sinut on sitten varmaan raiskattu miehesi taholta, koska olet lapsia saanut? Ja koulut jotka itse kävit, ei olleet sinun valitsemia vaan joku muu pakotti? Joopa joo.....
Haluan van vähän kritiikkiä näit terapia jutuja kohtaan, vaikuttaako terapeutin sama palkkio että alkaa "löytymään" juttuja joita ois "hyvä käsitellä"???
Olet kyllä niin pihalla kuin lintulauta. Ensinnäkin viestin poistoa voi vaatia kuka tahansa, miksi oletat että se oli ap? Toisekseen se sinun esitystapasi oli niin epätasapainoista, että asetti kritiikkisi terapioista vähintäänkin mielenkiintoiseen valoon. Et vaikuttanut oikein uskottavalta, koska vaikutit niin tasapainottamalta.
Ja sanoit, että tuollainen on normaalia kärsimystä. Yleistä ja tavallaistahan se on, mutta silti epätervettä. Ap on oikealla tiellä käsitellessään asioita, sinä et vaatimalla muita hautamaan ne. Hautaa omat kokemuksesi, jos haluat, mutta älä oleta, että muut tahtoisivat tehdä samoin. Tai että heidän edes kannattaisi. Jos kokemus ei ole liian syvälle painunut, niin että se saadaan esiin ja käsiteltyä, se kannattaa käsitellä, tietenkin, eikä jättää kiveksi kengässä.
Jos kokemuksiin ei pääse edes tarttumaan, niin sittenhän tilanne on sama kuin sinulla, ettei niille enää voida mitään.
Ihana! Laitan ämän huoneentaulukseni. Sun sisällä on herännyt aivan mahtava vastaväittelijä! Omaani vielä odottelen, vaikka sekin on alkanut heräämään. Aion keskittyä nyt itseeni, oivalsin itse sen muutama päivä sitten.
Oivalsin, että en ollut koskaan keskittynyt siihen, miten mulla olisi hyvä olo, en kyllä siihenkään, miten muilla olisi, koska en varmaan yksinkertaisesti tiedä, miten muilla olisi hyvä olo, koska en tiedä miten itsellänikään olisi.
On ihanaa ajatella, kun lapset huutaa, marisee ja vaatii, että mä keskityn nyt itseeni, enkä esim. räjähdä heille :) Sekin on jo askel parempaan mulle, vaikken ole pitkiin aikoihin enää faktisesti huutanut, mutta mieli on tehnyt kyllä.
Mies on paikalla, jos aikuista tarvitaan. Ja kummallista kyllä, kun olen muistanut ajatella, että nyt mä keskityn itseeni, luvan kanssa, niin olen huomannut, miten paljon asioita siinä kuitenkin tekee myös lapsille eikä se ole siltä itseensä keskittymiseltä pois.
t. nim. "kivikissaäiti" vaikka se ei olekaan itseni itselleni antama nimitys