Lue keskustelun säännöt.
Mä oon 40-vuotias, ja vasta eilen tajusin jotain joka muuttaa koko mun elämän
10.03.2017 |
Kuvitelkaa pimeä, kostea ja kylmä vankityrmä jossain unohdetussa kellarissa. Siellä kellarin nurkassa kyyhöttää onneton ihmispolo, laiha, hoitamaton, kärsinyt, alistunut. Sitä on kohdeltu väkivalloin vuosikausia, ruokittu homeisilla leivänkannikoilla ja likavedellä. Ei ihmiskontakteja, ei rakkautta, ei lämpöä, ei mitään.
Se olen minä. Kaikki nämä vuodet olen kohdellut itseäni kaltoin kaikin mahdollisin tavoin. Siitä on tullut niin automaattista, etten ole enää edes tajunnut koko asiaa. Tokihan olen ulkoisesti viettänyt ns. normaalia elämää, saanut lapsia, käynyt töissä, mutta sisäisesti olen ollut tuo kurja, kahlittu, alistettu olento. En ole sallinut itselleni mitään positiivista, mukavaa, kivaa tai edes hyvää. Olen aina elänyt kaikille muille, ollut kaikkia muita varten, mutta itseni olen hylännyt ihan täysin.
Nyt olen siinä pisteessä, 40-vuotiaana, että tuntuu kuin olisin satavuotias. Olen sairastunut vakavasti sekä fyysisesti että psyykkisesti enkä ole tällä hetkellä edes työkykyinen. Näin loppuun olen itseni säälimättä ajanut.
Ja vasta eilen, kiitos ihanan terapeuttini, tajusin koko asian. Eilisestä lähtien olen ihmetellyt tätä asiaa. Tajunnut, että minullakin on oikeus hyvään. Minulla on oikeus hyvään ja ravitsevaan ruokaan. Minulla on oikeus asioihin, jotka tuottavat minulle hyvää mieltä. Minä saan tehdä asioita joissa ajattelen vain itseäni. Tiedättekö, musta tuntuu ihan siltä niinkuin joku ois avannut mun kahleet, jättänyt tyrmän oven auki ja sanonut, että olet vapaa. Eikä tuota ovea enää ikinä suljeta. Saan vihdoinkin astua pois siitä vankilasta ja elää.
Olen maistanut ruuan eri tavalla kuin ennen. Aiemmin söin vain jotain, jolla siirsin nälkää. Jos söin ollenkaan mitään. Nyt en enää "ruoki" itseäni pelkällä leivällä ja kahvilla. Mä oon ansainnut oikeaa, terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Kävin ulkona kävelemässä, koska tuntui siltä että se ois kivaa. Tuttuun tapaan samantien tuli sellainen ajatus, että mitä turhaa, siellä on loskaa ja märkää ja harmaata ja kylmää. Mutta työnsin tuon vanginvartijan puheen pois mielestäni ja menin ulos. Suljin silmät, hengitin syvään ja nautin raikkaasta ilmasta, kuuntelin kevään lintujen laulua. Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin tunsin pientä onnen väreilyä sisälläni. Olen jo pitkään halunnut ostaa itselleni jumppakuminauhan. Tiedättehän, sellaisen muutaman euron hintaisen kuntoiluvälineen. Olen kuitenkin työntänyt koko ajatuksen syrjään ja ollut sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä laittaa rahaa sellaiseen. Tänään kävin ostamassa sen :)
Ihan kuin oisin melkein syntymässä uudelleen. Ihan kuin olisin elänyt koko elämäni kaikki aistit suljettuna, ainoana tehtävänä vain pysytellyt hengissä. Mutta nyt joku avasi tuon vankisellin oven ja mun kahleet. Ovesta kajastaa kutsuva valo, ja tiedän että vihdoinkin on mun vuoro astua siitä ovesta vapauteen ja elämään, joka on täynnä värejä, lämpöä, ääniä, makuja, kokemuksia.
Nyt loppui itseni rääkkääminen ja kiusaaminen. Minulla on oikeus kokea arvostusta, hyväksyntää ja rakkautta, kuten kenellä tahansa muullakin. Tästä päivästä eteenpäin minä aion oppia rakastamaan itseäni ja kohtelemaan itseäni hyvin.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
hienoa, ap, et sietänyt sitten minkäänlaista vastamielipidettä näistä terapiassa löydetyistä ahaa-elämyksistä jonka kirjoitin? Vaan piti oikein poistaa: Minun kokemus tuollaisesta terapiasta on aika päinvastaista,koska olen sivusta seurannut erään läheisen terapia-asioita, ja kaikkea ikävää mitä siihen liittyy. En kritisoi terapiaa yleensä, enkä siitä saatavia hyötyjä, ainoastaan niitä tuulesta temmattuja ja jopa keksittyjä asioita. Terapiassa käyneelle kehitetään jostakin aivan uskomattomia lapsuuden kaltoinkohteluita, ja kaikenlaista pengotaan lapsuudesta mitä ei ole edes tapahtunut, ja sitten potilas on uhri asenteella kaikessa ja aina, hän oli uhri, hyväksikäytetty, mutta ei ikinä pystynyt muuttamaan mitään, tekemään mitään itsensä eteen, ja kaikki on aina muiden vikaa...Jopa valhemuistoja on "löytynyt" jne.Asioita, joita ei ole ikinä tapahtunut. Miten ihmeessä kukaan voisis edes muistaa tarkkaan mitä tapahtui 40 v. sitten? EI mitenkään.
"ikinä en ole saanut itselleni mitä olisin halunnut kuin vasta nyt, 40 v"
"nyt vasta saan luvan ostaa sitä mitä haluan"???
Hienoa. Valhetta. Eli sinut on sitten varmaan raiskattu miehesi taholta, koska olet lapsia saanut? Ja koulut jotka itse kävit, ei olleet sinun valitsemia vaan joku muu pakotti? Joopa joo.....
Haluan van vähän kritiikkiä näit terapia jutuja kohtaan, vaikuttaako terapeutin sama palkkio että alkaa "löytymään" juttuja joita ois "hyvä käsitellä"???
muutenkin miten sinä luulet, ettei ihminen muista 40 vuoden takaisia juttuja? Etkö todellakaan itse muista? Minä muistan monta aivan hyvin, eikä kyseinen muisto ole mihinkään muuttunut. Varsinkin muistan sen tunteen, jonka jokin väärin mennyt tilanne aiheutti. Mutta eihän sille mitään ole voinut tehdä, ja yhteiskunnassamme on jopa rakenteellista ajattelua, joka ylläpitää uhrien asemaa uhreina, koska jos kyseinen tilanne olisikin vaatinut uhrilta ns. huono käytöstä, niin sehän tuomitaan välittömästi, koska EI NÄHDÄ KOKONAISUUTTA. Sinä olet juuri sellainen uhrien aseman ylläpitäjä. Ja taidat itsekin olla jonkin sorttinen uhri.
t.kivikissäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun elämäni ei ole juhla. Olisikin vain kutsuttu (olisin jättänyt tulematta), mutta kun pakotettiin. Vaihtoehtoja ei annettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Onpa sulla kapeaa ajattelua. Ihminen voi hyvinkin tuntea olevansa ihan hukassa tai vailla kosketusta omiin tarpeisiinsa, vaikka valitsee miehen ja hankkii lapsia. Usein sitä tajuaakin erilaisia asioita itsestään vain elämää elämällä, eli juuri niitä valintoja tekemällä, joista myöhemmin on sitä mieltä, ettei olisi koskaan toiminut niin, jos itseä ei olisi aikoinaan satutettu.
Vai miten ihmisen pitäisi mielestäsi elää? Kädet ristissä peukaloita pyöritellen istua ja odottaa ihmeparanemistaan? Kyllä ihminen vain joutuu tekemään valintoja elämässä VAIKKA EI HALUAISIKAAN. En minäkään halunnut moniakaan valintoja, jotka olen joutunut tekemään, koska vaihtoehtona olisi ollut juurikin tuo paikoillaan päivästä toiseen istuminen. Oli vähän pakko valita muuta, vaikka kaikki inhotti. Niin olen kyllä helvetin onnellinen tuonkaltaisista oivalluksista, kuin ap:n, joita itsekin olen saanut kokea.
t.kivikissaäiti
en allekirjoita. Jos on joku vakava hyväksikäyttö, vaikka lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, niin harva siihen jää enää 20 vuotiaana. Jossain iässä se oma elämä otetaan väistämättä haltuun. Mutta nää lässsyn lässyn terapeutit ei ikinä saa "uhreja" ottamaan omaa elämäänsä haltuunsa jos ei sanota suoraan mitä asiakas ei halua kuulla, hänen OMASTA vastuustaan. Harva vakavasti kaltoinkohdeltu herää vasta 40 vuotiaana että näin on tehty hänelle. Lapset, oma perhe, se valitaan. Avioliitto, se valitaan. Harva väkisin viedään alttarille, se olisi laitonta. "oli vähän pakko valita muuta" tätä sinun pitäisi käsitellä terapiassa oikeasti, miksi sanot edellen että "sinun oli pakko valita"? Eikö siinä muka ollutkaan mitän hyvää silloin sinulle? Aivan taatusti oli. Kyseessä on joku muu juttu, esinm. että nyt haluatkin muita asioita kuin silloin nuorena halusit, jostain muusta syystä, ei siitä syystä että olit kaltoinkohdeltu. Ja, et tykkääkkään lapsiperheen arjesta. Tai et saanut niitä rikkauksia tai vaaleanpunaista unelmaa joista haaveilit, koska et tehnyt tarpeeksi työtä oman onnesi eteen. NÄMÄ asiat sinun pitäisi työstää.On ihan luonnollista että keski-iässä haaveet vaihtuu tai tajuaa että muut ovat omalla toiminnallaan savuttaneet enemmän kuin itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Onpa sulla kapeaa ajattelua. Ihminen voi hyvinkin tuntea olevansa ihan hukassa tai vailla kosketusta omiin tarpeisiinsa, vaikka valitsee miehen ja hankkii lapsia. Usein sitä tajuaakin erilaisia asioita itsestään vain elämää elämällä, eli juuri niitä valintoja tekemällä, joista myöhemmin on sitä mieltä, ettei olisi koskaan toiminut niin, jos itseä ei olisi aikoinaan satutettu.
Vai miten ihmisen pitäisi mielestäsi elää? Kädet ristissä peukaloita pyöritellen istua ja odottaa ihmeparanemistaan? Kyllä ihminen vain joutuu tekemään valintoja elämässä VAIKKA EI HALUAISIKAAN. En minäkään halunnut moniakaan valintoja, jotka olen joutunut tekemään, koska vaihtoehtona olisi ollut juurikin tuo paikoillaan päivästä toiseen istuminen. Oli vähän pakko valita muuta, vaikka kaikki inhotti. Niin olen kyllä helvetin onnellinen tuonkaltaisista oivalluksista, kuin ap:n, joita itsekin olen saanut kokea.
t.kivikissaäitien allekirjoita. Jos on joku vakava hyväksikäyttö, vaikka lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, niin harva siihen jää enää 20 vuotiaana. Jossain iässä se oma elämä otetaan väistämättä haltuun. Mutta nää lässsyn lässyn terapeutit ei ikinä saa "uhreja" ottamaan omaa elämäänsä haltuunsa jos ei sanota suoraan mitä asiakas ei halua kuulla, hänen OMASTA vastuustaan. Harva vakavasti kaltoinkohdeltu herää vasta 40 vuotiaana että näin on tehty hänelle. Lapset, oma perhe, se valitaan. Avioliitto, se valitaan. Harva väkisin viedään alttarille, se olisi laitonta. "oli vähän pakko valita muuta" tätä sinun pitäisi käsitellä terapiassa oikeasti, miksi sanot edellen että "sinun oli pakko valita"? Eikö siinä muka ollutkaan mitän hyvää silloin sinulle? Aivan taatusti oli. Kyseessä on joku muu juttu, esinm. että nyt haluatkin muita asioita kuin silloin nuorena halusit, jostain muusta syystä, ei siitä syystä että olit kaltoinkohdeltu. Ja, et tykkääkkään lapsiperheen arjesta. Tai et saanut niitä rikkauksia tai vaaleanpunaista unelmaa joista haaveilit, koska et tehnyt tarpeeksi työtä oman onnesi eteen. NÄMÄ asiat sinun pitäisi työstää.On ihan luonnollista että keski-iässä haaveet vaihtuu tai tajuaa että muut ovat omalla toiminnallaan savuttaneet enemmän kuin itse.
Olematta psykiatrian tai psykologian ammattilainen niin olen miettinyt näitä psyyken asioita paljon, enkä näe asiaa noin. Seksuaalinen hyväksikäyttö on hieman erilainen trauma kuin vanhemman jatkuva kaltoinkohtelu esimerkiksi henkisesti. Jos jollain on nuo molemmat, niin se on tietysti erittäin paha, mutta silloinkin voidaan puhua siitä, että mille tasolle kukakin elämässään tähtää. Minä tähtään korkealle hyvinvoinnissani, joku muu taas olisi ehkä jo tyytyväinen siihen, mitä mulla on. Mä en ole, koska minun taustallani olisi ollut mahdollisuudet niin paljon parempaan.
En allekirjoita ollenkaan ajatuksiasi siitä, että haaveeni olisivat vain vaihtuneet. Siitä ei ole kysymys. On eri asia kokea oikeaa valinnan vapautta (eli päästä tahtomaansa asiaan) silloin kun valintoja tekee, tai valita vain pahoista se kaikkein vähiten paha. Kyllä mun oli vain pakko valita. Ei elämää voi vain elää niin, että istuu paikoillaan, koska ei haluaisi valittavissa olevista asioist yhtäkään. Tai että tavallaan tietää, mitä haluaisi, mutta sen saamiseksi ei ole keinoja.
Ja turha tulla sanomaan, että keinot pitää hakea, OLEN 20 VUOTTA HAKENUT. Nyt alkaa vähän löytymään niitä keinoja. Mitä mä sillä välillä sain? En mitään.
t.kivikissaäiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Onpa sulla kapeaa ajattelua. Ihminen voi hyvinkin tuntea olevansa ihan hukassa tai vailla kosketusta omiin tarpeisiinsa, vaikka valitsee miehen ja hankkii lapsia. Usein sitä tajuaakin erilaisia asioita itsestään vain elämää elämällä, eli juuri niitä valintoja tekemällä, joista myöhemmin on sitä mieltä, ettei olisi koskaan toiminut niin, jos itseä ei olisi aikoinaan satutettu.
Vai miten ihmisen pitäisi mielestäsi elää? Kädet ristissä peukaloita pyöritellen istua ja odottaa ihmeparanemistaan? Kyllä ihminen vain joutuu tekemään valintoja elämässä VAIKKA EI HALUAISIKAAN. En minäkään halunnut moniakaan valintoja, jotka olen joutunut tekemään, koska vaihtoehtona olisi ollut juurikin tuo paikoillaan päivästä toiseen istuminen. Oli vähän pakko valita muuta, vaikka kaikki inhotti. Niin olen kyllä helvetin onnellinen tuonkaltaisista oivalluksista, kuin ap:n, joita itsekin olen saanut kokea.
t.kivikissaäitien allekirjoita. Jos on joku vakava hyväksikäyttö, vaikka lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, niin harva siihen jää enää 20 vuotiaana. Jossain iässä se oma elämä otetaan väistämättä haltuun. Mutta nää lässsyn lässyn terapeutit ei ikinä saa "uhreja" ottamaan omaa elämäänsä haltuunsa jos ei sanota suoraan mitä asiakas ei halua kuulla, hänen OMASTA vastuustaan. Harva vakavasti kaltoinkohdeltu herää vasta 40 vuotiaana että näin on tehty hänelle. Lapset, oma perhe, se valitaan. Avioliitto, se valitaan. Harva väkisin viedään alttarille, se olisi laitonta. "oli vähän pakko valita muuta" tätä sinun pitäisi käsitellä terapiassa oikeasti, miksi sanot edellen että "sinun oli pakko valita"? Eikö siinä muka ollutkaan mitän hyvää silloin sinulle? Aivan taatusti oli. Kyseessä on joku muu juttu, esinm. että nyt haluatkin muita asioita kuin silloin nuorena halusit, jostain muusta syystä, ei siitä syystä että olit kaltoinkohdeltu. Ja, et tykkääkkään lapsiperheen arjesta. Tai et saanut niitä rikkauksia tai vaaleanpunaista unelmaa joista haaveilit, koska et tehnyt tarpeeksi työtä oman onnesi eteen. NÄMÄ asiat sinun pitäisi työstää.On ihan luonnollista että keski-iässä haaveet vaihtuu tai tajuaa että muut ovat omalla toiminnallaan savuttaneet enemmän kuin itse.
Minusta vain tuntuu, että sinun tavoitteesi onnellisuuden suhteen eivät ole kovinkaan korkealla, ja otat annettuna tietynlaisen kärsimyksen elämässä. Se on sinun valintasi. Minä en katso, että minun kuuluisi kärsiä yhtään siitä, mitä toiset ovat minulle aiheuttaneet, ja tavoitteeni on vapautua siitä kokonaan. En haluaisi olla noin negatiivisesti varautunut, kuin sinä. Ja suoltaa sitä vielä ympäristööni. Että sanot läheisillesi, että "oma vikasi kun voit pahoin." Ei todellakaan ole.
t.kivikissaäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Onpa sulla kapeaa ajattelua. Ihminen voi hyvinkin tuntea olevansa ihan hukassa tai vailla kosketusta omiin tarpeisiinsa, vaikka valitsee miehen ja hankkii lapsia. Usein sitä tajuaakin erilaisia asioita itsestään vain elämää elämällä, eli juuri niitä valintoja tekemällä, joista myöhemmin on sitä mieltä, ettei olisi koskaan toiminut niin, jos itseä ei olisi aikoinaan satutettu.
Vai miten ihmisen pitäisi mielestäsi elää? Kädet ristissä peukaloita pyöritellen istua ja odottaa ihmeparanemistaan? Kyllä ihminen vain joutuu tekemään valintoja elämässä VAIKKA EI HALUAISIKAAN. En minäkään halunnut moniakaan valintoja, jotka olen joutunut tekemään, koska vaihtoehtona olisi ollut juurikin tuo paikoillaan päivästä toiseen istuminen. Oli vähän pakko valita muuta, vaikka kaikki inhotti. Niin olen kyllä helvetin onnellinen tuonkaltaisista oivalluksista, kuin ap:n, joita itsekin olen saanut kokea.
t.kivikissaäitien allekirjoita. Jos on joku vakava hyväksikäyttö, vaikka lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, niin harva siihen jää enää 20 vuotiaana. Jossain iässä se oma elämä otetaan väistämättä haltuun. Mutta nää lässsyn lässyn terapeutit ei ikinä saa "uhreja" ottamaan omaa elämäänsä haltuunsa jos ei sanota suoraan mitä asiakas ei halua kuulla, hänen OMASTA vastuustaan. Harva vakavasti kaltoinkohdeltu herää vasta 40 vuotiaana että näin on tehty hänelle. Lapset, oma perhe, se valitaan. Avioliitto, se valitaan. Harva väkisin viedään alttarille, se olisi laitonta. "oli vähän pakko valita muuta" tätä sinun pitäisi käsitellä terapiassa oikeasti, miksi sanot edellen että "sinun oli pakko valita"? Eikö siinä muka ollutkaan mitän hyvää silloin sinulle? Aivan taatusti oli. Kyseessä on joku muu juttu, esinm. että nyt haluatkin muita asioita kuin silloin nuorena halusit, jostain muusta syystä, ei siitä syystä että olit kaltoinkohdeltu. Ja, et tykkääkkään lapsiperheen arjesta. Tai et saanut niitä rikkauksia tai vaaleanpunaista unelmaa joista haaveilit, koska et tehnyt tarpeeksi työtä oman onnesi eteen. NÄMÄ asiat sinun pitäisi työstää.On ihan luonnollista että keski-iässä haaveet vaihtuu tai tajuaa että muut ovat omalla toiminnallaan savuttaneet enemmän kuin itse.
Ja vielä se, että vaikuttaako sinusta siis aloituksen kirjoitus tarinalta siitä, miten aloittaja terapiansa edetessä ei kanna vastuuta omasta elämästään? Ymmärrätkö lukemiasi asioita yleensä? Kun tuossahan on nimen omaan tilanne, jossa TERAPIAN TUELLA ap pystyy ottamaan omasta elämästään vastuun, EIKÄ ANNA KAKKAPASKOJEN TALLATA ENÄÄ ITSEÄÄN. Sanon siksi kakkapaskojen, vaikka täällä aina vastuutetaan ihmistä itse raivaamaan elämästään kusipäät pois, koska hyvä ihminen ei hyväksikäyttäisi toisen kyvyttömyyttä pitää puoliaan.
Terapia nimenomaan on tässäkin hyvä asia, terapiattomuus olisi jatkanut sitä, mitä itsekin halveksit, mutta kiellät terapian merkityksen asian saamiseksi kuntoon.
t.kivikissaäiti
Kivikissaäiti, älä ala dominoida jonkun muun ketjua vaan aloita oma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Onpa sulla kapeaa ajattelua. Ihminen voi hyvinkin tuntea olevansa ihan hukassa tai vailla kosketusta omiin tarpeisiinsa, vaikka valitsee miehen ja hankkii lapsia. Usein sitä tajuaakin erilaisia asioita itsestään vain elämää elämällä, eli juuri niitä valintoja tekemällä, joista myöhemmin on sitä mieltä, ettei olisi koskaan toiminut niin, jos itseä ei olisi aikoinaan satutettu.
Vai miten ihmisen pitäisi mielestäsi elää? Kädet ristissä peukaloita pyöritellen istua ja odottaa ihmeparanemistaan? Kyllä ihminen vain joutuu tekemään valintoja elämässä VAIKKA EI HALUAISIKAAN. En minäkään halunnut moniakaan valintoja, jotka olen joutunut tekemään, koska vaihtoehtona olisi ollut juurikin tuo paikoillaan päivästä toiseen istuminen. Oli vähän pakko valita muuta, vaikka kaikki inhotti. Niin olen kyllä helvetin onnellinen tuonkaltaisista oivalluksista, kuin ap:n, joita itsekin olen saanut kokea.
t.kivikissaäitien allekirjoita. Jos on joku vakava hyväksikäyttö, vaikka lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, niin harva siihen jää enää 20 vuotiaana. Jossain iässä se oma elämä otetaan väistämättä haltuun. Mutta nää lässsyn lässyn terapeutit ei ikinä saa "uhreja" ottamaan omaa elämäänsä haltuunsa jos ei sanota suoraan mitä asiakas ei halua kuulla, hänen OMASTA vastuustaan. Harva vakavasti kaltoinkohdeltu herää vasta 40 vuotiaana että näin on tehty hänelle. Lapset, oma perhe, se valitaan. Avioliitto, se valitaan. Harva väkisin viedään alttarille, se olisi laitonta. "oli vähän pakko valita muuta" tätä sinun pitäisi käsitellä terapiassa oikeasti, miksi sanot edellen että "sinun oli pakko valita"? Eikö siinä muka ollutkaan mitän hyvää silloin sinulle? Aivan taatusti oli. Kyseessä on joku muu juttu, esinm. että nyt haluatkin muita asioita kuin silloin nuorena halusit, jostain muusta syystä, ei siitä syystä että olit kaltoinkohdeltu. Ja, et tykkääkkään lapsiperheen arjesta. Tai et saanut niitä rikkauksia tai vaaleanpunaista unelmaa joista haaveilit, koska et tehnyt tarpeeksi työtä oman onnesi eteen. NÄMÄ asiat sinun pitäisi työstää.On ihan luonnollista että keski-iässä haaveet vaihtuu tai tajuaa että muut ovat omalla toiminnallaan savuttaneet enemmän kuin itse.
Onko sinulla jokin fetissi pitää muut ihmiset pahoinvoivina, niin saisit itse siitä ilmaista nostetta kokea itsesi heitä onnellisemmaksi, koska sinä et viitsi tai kykene tutkimaan menneisyytesi haamuja? Asioita, jotka estävät sinua olemasta kaikkea sitä, mitä haluat? Ja sitten nillitätä niille, joilla on vielä kaipuu siihen. Olet mulle aika tuttu "hahmo", äidisssäni on juuri tuota samaa. Muiden onnen eteen jopa heitellään kapuloita, ettei oma henkinen vointi tuntuisi niin synkältä, koska asioitaan menneisyydestä ei osaa käsitellä :(
t.kivikissaäiti
Vierailija kirjoitti:
Kivikissaäiti, älä ala dominoida jonkun muun ketjua vaan aloita oma.
Ai? Ootsä se, jota tässä parhaillaan lainailen? :)
t.kivikissaäiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.
No ei tasan ole enemmän luppoaikaa. Suurimmassa osassa perheitä äidit tekevät enemmän kotitöitä, huolehtivat lasten vaatteista ja harrastusrumbasta, leipovat pullat kaikenmaailman kissanristiäismyyjäisiin, seisovat vielä myymässäkin ja käyvät töissä. Itselläni on isäni vielä sairastusalzheimeriin.
Ja naiset suorittavat ruuhkavuosissaan. Martyyreinä he luopuvat omastaan, jotta lapset saisivat. Ja lapset saavat aina ensin.
Minä olen vasta 45 ottanut omaa aikaa, harrastuksia, huolehdin ulkonäöstäni ja meikkaan. Ja osta itselleni vaatteita. Tunnistan niin ap:n viestin marttyyrin. Ja perkele kun se mies ei tajua ostaa mulle kukkia ostan itse.
Vierailija kirjoitti:
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Jos lapsi on jäänyt ilman vanhempiensa hyväksyntää ja rakkautta, häntä voi aikuisena ohjata valinnoissaan pohjaton halu saada rakkautta, hyväksyntää ja arvostusta.
Eräs ystäväni mm. valitsi aviomiehensä sen mukaan, kuka hänen vanhemmilleen kelpasi. Totta, ei häntä haulikolla uhattu tätä miestä naimaan, mutta on olemassa ns. psykologisia pakkoja. Mies ei ollut se, jonka hän olisi halunnut.
Ihminen voi ns. oppia lapsena, että hänen tarpeet eivät ole yhtä tärkeät kuin toisten. Ystäväni koki, että hän on ns. velkaa vanhemmilleen sen, että valitsee heidän mieleisen aviomiehen. ihmiset, jotka kokevat olevansa velkaa vanhemmilleen ja kokevat, että joutuvat maksamaan sitä tekemällä vanhemmille mieleisiä valintoja, ovat yleensä lapsuudessaan kaltoinkohdeltuja, syyllistettyjä ja manipuloituja. He voivat valita mm. ammatin, asuinpaikan, puolison vanhempien toiveiden mukaan.
Heillä ei ole kosketusta omiin todellisiin tarpeisiinsa. He eivät ole koskaan uskaltaneet tehdä, kuten itse haluavat. Heille on selviö, että tehdään, kuten muut haluavat.
Pakottamista on siis monenlaista.
Usein nämä ihmiset heräävät tai saavat burn outin nelikymppisenä, menevät terapiaan ja tajuavat, etteivät ole eläneet itsensä näköistä elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh huh.
Miksihän vain naiset saavat tuollaisia "herätyksiä"? En ole koskaan kuullut kenenkään miehen tajunneen keski-ikäisenä, että on kohdellut itseään kaltoin.
Naisilla liikaa aikaa märehtiä? Totuus on että mitä enemmän luppoaikaa, sitä enemmän keksii ongelmia yms.Siksi varmaan n.80% itsemurhan tehneistä suomalaisista on miehiä. Naiset käsittelevät asioita ja sitä kautta ymmärtävät olla itselleen armollisia. Miehet rypevät kurjuudessa ja itsesäälissä, kunnes ei enää nuppi kestä ja riistävät itseltään hengen. Miehet ovat ajattelemattomia ja heikkoja. Hyvä niin, naisten onkin mielekkäämpi viettää se onnen ja ilontäyteinen loppuelämä ilman niitä tunnelmaa latistavia murheessä vellovia miehiä.
Silti naiset tekevät enemmän itsemurha yrityksiä. Onko kyseessä ns. huomiohuoraus jolla halutaan saada huomiota. Mies päättää tehdä itsemurhan niin hän tekee sen ja onnistuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ihan itte sinä ne lapset halusit, ap, samoin miehesi valitsit, koulut kävit. Ei niitä kukaan sulle väksin tuonut, vai? No miks et tee rikosilmotuta orjuudestasi jonka jouduit kokemaan? Koska sitä ei ole ikinä tapahtunut. herää! Itse sinä olet tiesi valinnut, halunnut, ja saanut. EI tässä maailmassa kukaan ruusuilla tanssi (ainakaan kovin pitkään) tai ole joku prinsessa. Mut tätä tää terapiahömppä on, ja saa aikaan, keski-ikäiset naiset uskoo sen kaiken mitä sanotaan, ja "nyt vastaa saa elää itselleen" ja muuta..Ehei! Ihan olet koko elämäsi elänyt itsellesi. Harvalla se lapsiperhearki on jotain unelmien täyttymystä muutenkaan...mut mitäs läksit!
Onpa sulla kapeaa ajattelua. Ihminen voi hyvinkin tuntea olevansa ihan hukassa tai vailla kosketusta omiin tarpeisiinsa, vaikka valitsee miehen ja hankkii lapsia. Usein sitä tajuaakin erilaisia asioita itsestään vain elämää elämällä, eli juuri niitä valintoja tekemällä, joista myöhemmin on sitä mieltä, ettei olisi koskaan toiminut niin, jos itseä ei olisi aikoinaan satutettu.
Vai miten ihmisen pitäisi mielestäsi elää? Kädet ristissä peukaloita pyöritellen istua ja odottaa ihmeparanemistaan? Kyllä ihminen vain joutuu tekemään valintoja elämässä VAIKKA EI HALUAISIKAAN. En minäkään halunnut moniakaan valintoja, jotka olen joutunut tekemään, koska vaihtoehtona olisi ollut juurikin tuo paikoillaan päivästä toiseen istuminen. Oli vähän pakko valita muuta, vaikka kaikki inhotti. Niin olen kyllä helvetin onnellinen tuonkaltaisista oivalluksista, kuin ap:n, joita itsekin olen saanut kokea.
t.kivikissaäitien allekirjoita. Jos on joku vakava hyväksikäyttö, vaikka lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö, niin harva siihen jää enää 20 vuotiaana. Jossain iässä se oma elämä otetaan väistämättä haltuun. Mutta nää lässsyn lässyn terapeutit ei ikinä saa "uhreja" ottamaan omaa elämäänsä haltuunsa jos ei sanota suoraan mitä asiakas ei halua kuulla, hänen OMASTA vastuustaan. Harva vakavasti kaltoinkohdeltu herää vasta 40 vuotiaana että näin on tehty hänelle. Lapset, oma perhe, se valitaan. Avioliitto, se valitaan. Harva väkisin viedään alttarille, se olisi laitonta. "oli vähän pakko valita muuta" tätä sinun pitäisi käsitellä terapiassa oikeasti, miksi sanot edellen että "sinun oli pakko valita"? Eikö siinä muka ollutkaan mitän hyvää silloin sinulle? Aivan taatusti oli. Kyseessä on joku muu juttu, esinm. että nyt haluatkin muita asioita kuin silloin nuorena halusit, jostain muusta syystä, ei siitä syystä että olit kaltoinkohdeltu. Ja, et tykkääkkään lapsiperheen arjesta. Tai et saanut niitä rikkauksia tai vaaleanpunaista unelmaa joista haaveilit, koska et tehnyt tarpeeksi työtä oman onnesi eteen. NÄMÄ asiat sinun pitäisi työstää.On ihan luonnollista että keski-iässä haaveet vaihtuu tai tajuaa että muut ovat omalla toiminnallaan savuttaneet enemmän kuin itse.
Omalla kohdallani tämä meni niin, että kun olin terapeutin kanssa saanut käsitellä vaille jäämisiä ja traumoja kunnolla, ilman että terapeutti vähätteli kokemuksiani tai antoi minunkaan vähätellä niitä, haavat alkoivat pikkuhiljaa paranemaan. Tämän prosessin lopussa voimani ja itseluottamukseni lisääntyivät sille tasolle että oli aivan luonnollista ottaa elämä omiin käsiinsä ja tehdä siitä sellainen kuin olin aina halunnut.
Ongelmia käsitellessäni itkin sekä muiden minua kohtaan tekemiä vääryyksiä sekä asioita joita en itse koskaan tehnyt. Terapeutin tehtävä ei ollut eikä ole kertoa miten ajatella tai mitä tehdä seuraavaksi, vaan auttaa asiakasta käsittelemään asioitaan. Oma terapeuttini ei "sanonut suoraan" yhtään mitään. Kun itse vähättelin itseäni, syyllistin itseäni virheistä ankarasti ja soimasin itseäni, hän kiinnitti huomioni siihen mitä teen ja herätti minut miettimään kannattaako sitä jatkaa.
Olin terapian päättyessä juuri 40-vuotias. Noin kolmekymppisenä tapasin psykologin joka toimi ehdottamallasi tavalla, sanoi suoraan ja kaunistelematta mitä minun hänen mielestään pitäisi tehdä ja miten olin hänen mielestään turha valittaja. Koska itsetuntoni oli heikko ja kärsin masennuksesta, tämä tapaaminen syöksi minut vain syvemmälle masennukseen. Lässyttävä terapeutti sen sijaan sai ihmeitä aikaan, vaikka terapiaprosessin aikana keskityin siihen miten huonosti minua oli kohdeltu sekä muiden että itseni taholta.
Onpa sulla kapeaa ajattelua. Ihminen voi hyvinkin tuntea olevansa ihan hukassa tai vailla kosketusta omiin tarpeisiinsa, vaikka valitsee miehen ja hankkii lapsia. Usein sitä tajuaakin erilaisia asioita itsestään vain elämää elämällä, eli juuri niitä valintoja tekemällä, joista myöhemmin on sitä mieltä, ettei olisi koskaan toiminut niin, jos itseä ei olisi aikoinaan satutettu.
Vai miten ihmisen pitäisi mielestäsi elää? Kädet ristissä peukaloita pyöritellen istua ja odottaa ihmeparanemistaan? Kyllä ihminen vain joutuu tekemään valintoja elämässä VAIKKA EI HALUAISIKAAN. En minäkään halunnut moniakaan valintoja, jotka olen joutunut tekemään, koska vaihtoehtona olisi ollut juurikin tuo paikoillaan päivästä toiseen istuminen. Oli vähän pakko valita muuta, vaikka kaikki inhotti. Niin olen kyllä helvetin onnellinen tuonkaltaisista oivalluksista, kuin ap:n, joita itsekin olen saanut kokea.
t.kivikissaäiti