Oletteko te muut ns. hyvinkasvatetut kokeneet että se olikin vain yksi alistamisen muoto?

Vierailija kirjoitti:

Oletteko sanoneet vanhemmillenne, että he olivat itseasiassa niitä, jotka veivät maton jalkojenne alta? Että itse olisitte kyllä halunneet ja kyenneet puolustamaan itseänne, mutta vanhemmat kielsivät ja nyt kärsitte? Että mille tuntuu olla vanhempi, joka on pilannut lapsensa elämää?

Koen, että jokainen vanhempi tekee lastensa kasvatuksessa parhaansa ja katkeruuteni ei auta omaa tilannetta mitenkään. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja jos tunnistaa itsessään puutteita, niin helpompi vaan korjata kuin syyttää niistä muita.

Ylijäämänainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko sanoneet vanhemmillenne, että he olivat itseasiassa niitä, jotka veivät maton jalkojenne alta? Että itse olisitte kyllä halunneet ja kyenneet puolustamaan itseänne, mutta vanhemmat kielsivät ja nyt kärsitte? Että mille tuntuu olla vanhempi, joka on pilannut lapsensa elämää?

Koen, että jokainen vanhempi tekee lastensa kasvatuksessa parhaansa ja katkeruuteni ei auta omaa tilannetta mitenkään. Jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja jos tunnistaa itsessään puutteita, niin helpompi vaan korjata kuin syyttää niistä muita.

Minusta sellainen virhe taas on anteeksiantamaton, että lapsi itse tunnistaa ns. terveet toimintamallit, miten itseä puolustetaan vaikkapa, mutta vanhempi kertoo LAPSELLE, että tuo on väärin ja opettaa lapselle huonomman toimintatavan. Ja menee 4-kymppiseksi, että tajuat olleesi sitten oikeassa, mutta et osaa enää puolustaa itseäsi kuitenkaan. Tai siis et osaa olla levollinen ja hyvillä mielin siitä.

ap

En? Hyviä käytöstapoja ei ole koskaan tarvinnut hävetä. Eivät ne minusta silti tossua tee, pystyn tarvittaessa pitämään puoleni.

Kyllähän tämä hyvätapaisuuden vaatiminen sotii nykyaikaa vastaan. Minäminäminä.

Mutta rajanveto tuleekin osata tehdä siihen itsensä puolustamiseen, omien mielipiteiden kertomiseen ja itsetunnon kehittymiseen. Näitä pitää vahvistaa eikä mennä vanhaan "lasten kuuluu olla hiljaa ja aikuiset tietää paremmin"-kasvatukseen. Opettaa vain lapsille ne hyvät käytöstavat : kiitos, ole hyvä, oven avaaminen, vanhempien kunnioittaminen (joka ei poissulje omien mielipiteiden kertomista ja puolustamista).

Musta tollanen katkeruus ei ole mistään kotoisin. Mun vanhemmat tekivät parhaansa ja itse teen parhaani. Minä en ole kärsinyt siitä, että olen oppinut huomioimaan muita. Päinvastoin: huomaan, että se on nykymaailmassa aika harvinainen taito ja siksi sitä myös usein arvostetaan.

Vierailija kirjoitti:

En? Hyviä käytöstapoja ei ole koskaan tarvinnut hävetä. Eivät ne minusta silti tossua tee, pystyn tarvittaessa pitämään puoleni.

Hyvät käytöstavat ovat vähän eri asia kuin ns. hyvät käytöstavat.

ap

Mä koen, että olen nimenomaan saanut sillä paljon elämässäni, että olen osannut laittaa muut itseni edelle tarvittaessa. Jos joku päättää olla röyhkeä, se on sen häpeä. En toimi kuten toimin sillä ajatuksella, et saisin koko ajan siitä itselleni vähintään samassa määrin. Ja siltikin kuitenkin saan! Saan mahtavaa kohtelua muilta ja kaikki on elämässäni todella hyvin. Olen onnellinen! Ehkä se idea on siinä, ettei koko ajan laske mitä muut on itselleni velkaa joka asiasta, jonka olen tehnyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En? Hyviä käytöstapoja ei ole koskaan tarvinnut hävetä. Eivät ne minusta silti tossua tee, pystyn tarvittaessa pitämään puoleni.

Hyvät käytöstavat ovat vähän eri asia kuin ns. hyvät käytöstavat.

ap

Totta."Ns." jäi huomaamatta. -ed.

En. Hyväkäytöksisyys ja hyvyys saavat sekä minut että muut voimaan hyvin, ja lisäävät positiivisuutta maailmassa. En usko että narsistiset oman edun tavoittelijat voivat oikeasti olla onnellisia, he ovat yksinäisiä ja katkeria. Mitä useampi ihminen käyttäytyisi hyvin ja ajattelisi muitakin, sitä parempi paikka maailma olisi kaikille. Tiedän, että kaikki eivät missään nimessä ajattele näin - päinvastoin, mutta osaan kyllä pitää puoleni, enkä sokeasti toteuta ajatuksiani heitäkin kohtaan ja tule hyväksikäytetyksi, mutta en missään nimessä haluaisi myöskään olla samanlainen ja siten lisätä omaa panostani "väärälle puolelle".

Jos sinusta tuntuu tuolta, ehkä sinua on kasvatettu "liian kiltiksi", mikä on väärin sekin?

Multa on vedetty matto jalkojen alta juuri tuolla tavalla, ja aika rajusti. On kasvatettu niin ylikiltiksi, että oon aikuiseksi saakka ollut täysin kykenemätön itseni puolustamiseen, vihan ilmaisemiseen, omien tuntemusteni kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen, omien tarpeideni ääneen sanomiseen ym. Vanhempien toiminnan seurauksena mulla on ollut koulukiusaamista, kolme ihan sairasta parisuhdetta joissa on ollut rankkaa henkistä ja yhdessä seksuaalistakin väkivaltaa, ja muutama vääristynyt kaverisuhde. Oon pitänyt sellaista alistavaa ja kaltoinkohtelevaa tyyliä ihan normaalina asiana johon mun vain pitää alistua, joten aika monet ihmissuhteet ovat sitten menneet sen mukaisesti. Nykyään olen neljättä vuotta työkyvytön kun masennus paheni niin etten pysty juuri mihinkään, ja psykoterapia on pahasti kesken koska käsiteltäviä asioita on niin valtavasti. Kiitos vaan ihan vitusti äiti ja isä!

Vierailija kirjoitti:

Multa on vedetty matto jalkojen alta juuri tuolla tavalla, ja aika rajusti. On kasvatettu niin ylikiltiksi, että oon aikuiseksi saakka ollut täysin kykenemätön itseni puolustamiseen, vihan ilmaisemiseen, omien tuntemusteni kuuntelemiseen ja kunnioittamiseen, omien tarpeideni ääneen sanomiseen ym. Vanhempien toiminnan seurauksena mulla on ollut koulukiusaamista, kolme ihan sairasta parisuhdetta joissa on ollut rankkaa henkistä ja yhdessä seksuaalistakin väkivaltaa, ja muutama vääristynyt kaverisuhde. Oon pitänyt sellaista alistavaa ja kaltoinkohtelevaa tyyliä ihan normaalina asiana johon mun vain pitää alistua, joten aika monet ihmissuhteet ovat sitten menneet sen mukaisesti. Nykyään olen neljättä vuotta työkyvytön kun masennus paheni niin etten pysty juuri mihinkään, ja psykoterapia on pahasti kesken koska käsiteltäviä asioita on niin valtavasti. Kiitos vaan ihan vitusti äiti ja isä!

Niin juuri. Kyllä ihmettelen kun tullaan sanomaan, että vanhemmat tekee vain virheitä että se muka olisi lapsen vika jos vaurioituu. Miten jotkut ei tajua, että vaikkei mennyttä edes voisi korjata (onneksi usein aika paljon voi), niin syyllisyys pitää laittaa niille, keille se kuuluu? Jo se auttaa vähän, enemmän kuin vain "itkeä", että kaikki tekee virheitä.

ap

Toivottavasti en itse tee tätä vahingossa lapselleni. Miten lapselle sitten voi asettaa rajat, mutta kuitenkin kunnioittaa ja vaalia lapsen omaa tahtoa ja persoonaa? Itse nimittäin usein lapsen toimiessa oikein (suostuessa pukeutumaan, tottelemaan..) saatan sanoa: "Hyvä, oletpa kiltti!" Ehkä ei pitäisi käyttää kiltti-sanaa, jotta lapsi ei alkaisi ajatella että "kiltteys on tärkeintä".

Voinko kysyä miten sinua sitten kasvatettiin, jos koet että olet nyt "ylikiltti"?

Minut ja mieheni on molemmat kasvetettu ap:n kuvaamalla tavalla. Mies oppi pitämään puoliaan joskus teini-iässä, itse en osaa oikein vieläkään. En kuitenkaan koe mitään katkeruutta vanhempiani kohtaan, mies sen sijaan tuntee ja haluaakin kasvattaa lapsemme pitämään puoliaan.

Humalaisen isän rähinää kuunnellessani päätin ettei omien lasten tarvitse samasta asiasta kärsiä. Ja se päätös on pitänyt.

Mitä vielä, muka kaikki vanhemmat yrittäisivät parhaansa. Eivät todellakaan yritä, vaan on monia vanhempia, jotka hankkivat lapsen vain, jotta heillä olisi täydellinen valta jotain kohtaa ja jotka voisivat toteuttaa omia narsistisia mielihalujaan lasta kohtaan.

Kun joku kyseli miten on kasvatettu, niin jo empatian puute vanhemmassa on saattanut olla se tekijä, joka aiheutti tämän, yhdistettynä siihen, että häpesi minua omana itsenäni. Empatiakyvytön vanhempi ei välitä vaikka lapsi polvillaan anelisi, että älä tee sitä tai tätä, hän tekee kasvatuksen nimissä. Ja jos lapsi on asiasta seuraavana päivänä surullinen, vihainen tai ihan mitä tahansa, niin siitä syyllistetään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Eli että ette ole hyötyneet mitään siitä että teidät opetettiin ajattelemaan muita ennen itseänne jne? Muut eivät ajattelekaan teitä, vaan ovat röyhkeitä? Jos joku on röyhkeä niin te te ette saa vastata siihen, koska se olisi huonotapaista?

Oletteko sanoneet vanhemmillenne, että he olivat itseasiassa niitä, jotka veivät maton jalkojenne alta? Että itse olisitte kyllä halunneet ja kyenneet puolustamaan itseänne, mutta vanhemmat kielsivät ja nyt kärsitte? Että mille tuntuu olla vanhempi, joka on pilannut lapsensa elämää?

Minä koin tämän ja oivalsin saman. Aika karua.

Minä olen juuri tuollainen ylikiltti  nöyristelijä. Ilmeisesti minut kasvatettiin ajattelemaan että kiltteys on tärkeintä ja aina myös kovasti kiiteltiin kun olen niin kiltti (voimakastahtoiseen veljeen verrattuna). 

Tästä on ainakin ollut se seurauksena etten etene urallani ja yksi työpaikkakin meni sivusuun kun toinen röyhkeämpi "omi" sen itselleen. 

Ap:lla on nyt selvästi mielessään joku kasvatustapa, jota hän ei saa sanottua kunnolla julki.

Hyvät käyöstavat eivät todellakaan ole mikään puute, saati että niistä pitäisi vanhempia moittia!! Niistä pitää vanhempia kiittää.

Mutta eri asia on sitten ns. kiltin tytön syndrooma eli se, että ei koskaan itselleen vaadi tai hakua mitään, eikä osaa pitää puoliaan.

Ne EIVÄT TODELLAKAAN OLE SAMA ASIA.

Minut on ainakin kasvatettu hyväkäytöksiseksi, ja olen siitä vanhemmille kiitollinen. Pyrin antamaan ihmisille tilaa, mutta osaan myös puolustaa itseäni. Ja totta vie, jos joku on röyhkeä ja käyttää minua hyväkseen, se onnistuu tasan yhden kerran, jonka jälkeen välit ovat menneet. Sanon myös kantani ihan suoraan tuollaiselle tyypille itselleen, en vain luimistele seinön vierellä.

Röyhkeällä ihmisellä loppuvat aika pian höynäytettävät, kun muutkin toimivat napakasti. Sen jälkeen hän onkin lopullisesti "jonon perällä".

Vierailija kirjoitti:

Kun joku kyseli miten on kasvatettu, niin jo empatian puute vanhemmassa on saattanut olla se tekijä, joka aiheutti tämän, yhdistettynä siihen, että häpesi minua omana itsenäni. Empatiakyvytön vanhempi ei välitä vaikka lapsi polvillaan anelisi, että älä tee sitä tai tätä, hän tekee kasvatuksen nimissä. Ja jos lapsi on asiasta seuraavana päivänä surullinen, vihainen tai ihan mitä tahansa, niin siitä syyllistetään.

ap

En ole kokenut mitään normaaliin kasvattamiseen kuuluvaa empatiaa sisältävää vaatimista, jossa toisaalta tuetaan lasta. En tiedä mitä se on. Tuen puute on yksi syy siihen, etten kykene pitämään puoliani. Se on siis nyt aikuisuudessa muodostunut sisäisen tuen itseä kohtaan puutteeksi.

Koen myös muutenkin ihmiset melko epäempaattisina. Nekin, jotka suureen ääneen ovat sitä olevinaan. Mieluummin tuomitaan, kuin kuunnellaan, mitä toisella on sanottavana ja tutustutaan. Kai se tuominta on keino pitää puoliaan itselle vieraita asioita vastaan. Syyllistyn tuomitsemiseen nyt kyllä itsekin, mutta en yritä leikkiä että olen tuomitsemaani ihmistä empaattisempi ihminen. En ymmärrä heitä, ja en pysty tutustumaan, koska minut tuomitaan aina ensin.

ap