Äitini ja vauvauutinen. Outoa

Se oli pettynyt ja järkyttynyt, kun tiesi, että ootte muuttamassa ulkomaille -> vauva lähtee sinne mukaan?

Eihän me oltu lähdössä kuin vuodeksi. Ja juuri ennen lähtöä raskauduin. Vauva oli 4kk kun tulimme takaisin (syntyi vähän etuajassa). Ja vanhempani kävivät meitä siellä katsomassa kun vauva oli ihan pieni.

Ap

Ei uskaltanut? Pelkäsi että jotakin käy?

Tulee mieleen oma äitini. Olimme olleet yhdessä yli viisi vuotta, yritystä takana vuosi. Kerroimme heille ilouutisen, isä onnitteli iloisen hämmentyneenä, äiti hymyili vaisuna ja onnitteli myös edes katsomatta meihin. Asiasta ei siinä tilanteessa enempää juteltu.

Olemme kuitenkin äitini kanssa läheisiä ja myöhemmin hän kertoi minulle omista raskauksistaan ja keskenmenosta, joka vei melkein häneltä hengen. Kaipa hän pelkäsi minun puolestani. :) Ja onhan se hämmentävää kun omasta lapsesta tuleekin vuorostaan äiti. :)

No, äitisi järkyttyi. Joku järkyttyy tehtyään positiivisen raskaustestin. Joku (mahdollisesti nuorena itseään pitävä) järkyttyy saadessaan tietää tulevansa mummoksi. Pääasia se, miten mummo ja vaari suhtautuvat nykyään vauvaan.

Minä äitinä voin kertoa,että kun tyttäreni kertoi odottavansa lasta, mieleeni tuli ensimmäisenä pelko. Pelko siitä miten hän selviää raskaudesta, meneekö kaikki hyvin loppuun asti ,miten tyttäreni selviää jos tuleekin keskenmeno, kaikki mahdolliset komplikaatiot. En vielä ajatellut sitä lasta! On ihanaa saada lapsenlapsia!

Vierailija kirjoitti:

Eihän me oltu lähdössä kuin vuodeksi. Ja juuri ennen lähtöä raskauduin. Vauva oli 4kk kun tulimme takaisin (syntyi vähän etuajassa). Ja vanhempani kävivät meitä siellä katsomassa kun vauva oli ihan pieni.

Ap

Niin, siitä hän varmasti oli onnellinen, ettette lähteneet vallan ulkomaille. Mutta voi se silti olla ollut todella suuri järkytys, kun se vauvavuosi on kuitenkin aina se "The Vuosi". Ehkä hän oli hyvin onnellinen raskaudesta ja puolestanne ja olisi näyttänyt sen täysin erilailla, jos ette olisi olleet menossa pois. Nyt sattui tulemaan päällimmäisenä reaktiona "voi ei, miksi juuri nyt, kun ovat heti lähdössä pois!". Omalle äidilleni jo se oli raskas paikka, kun asuimme 200 km päässä, kun vauva syntyi. Sekin oli liian kaukana...

Minun äitini vastasi raskausuutiseeni, että hän oli tätini kanssa pohtinut jo asiaa. Ei ollut mikään ihme eikä yllätys, että vauva on tulossa. Aivan tavallinen juttu, jota sopii odottaa, kun on jo jonkin aikaa sitten naimisiin menty. Onneksi isovanhempien ja lastenlasten suhteet muodostuivat hyviksi sitten aikanaan kaikesta huolimatta.

Raskauduin?

Ennen ei raskausuutisiin ole ollut tapana onnitella vaan onniteltiin sitten, kun lapsi on syntynyt. Minä kyllä onnittelen, koska tiedän nykyisen tapakulttuurin sitä vaativan, mutta liiallisen hehkutuksen jätän väliin, varsinkin jos tiedän parilla olevan lapsettomuustaustaa.

Minulla oli ensimmäinen raskaus keskenmeno viikolla 18. Kun sitten olin taas raskaana, en tykännyt, että ihmiset onnittelee tai hehkuttaa raskaudesta ja tulevasta vauvasta. Onneksi mummot ymmärsi tämän sanomatta. Itse olin tyytyväinen tälläisestä. Halusin pitää raskauden mieheni kanssa yksityisenä.

Miksi joku muistelee tällasta vanhaa asiaa?

Äitini oli 20 isäni 21 kun synnyin ja minä 27ja mieheni 30 kun esikoiseni syntyi. Miehen vanhemmat suurin piirtein saman ikäisiä miehen syntyessä. Vanhemmiltani sen paremmin kuin mieheni vanhemmilta ei vastaanotto uutiselle ollut kovin lämmin eikä heitä lastenlapsi tuntunut paljoa kiinnostavan, tosin eivät suhtautuneet mitenkään vastustavastikaan. Pikemminkin välinpitämättömästi. Oletin että eivät olisi halunneet isovanhemmiksi vielä alle 50-vuotiaina. Varmaan joskus kuusissakymmensissä aikaisintaan. Eivät olleet myöskään kiinnostuneita hoitamaan lastenlapsiaan, ilmeisesti elivät sitä nuorten aikuisten vaihetta elämässään minkä mieheni kanssa elimme 20-30-vuotiaina. Juuri eläkkeelle jääneet isovanhemmat sopivimman ikäiset.

Vierailija kirjoitti:

Minä äitinä voin kertoa,että kun tyttäreni kertoi odottavansa lasta, mieleeni tuli ensimmäisenä pelko. Pelko siitä miten hän selviää raskaudesta, meneekö kaikki hyvin loppuun asti ,miten tyttäreni selviää jos tuleekin keskenmeno, kaikki mahdolliset komplikaatiot. En vielä ajatellut sitä lasta! On ihanaa saada lapsenlapsia!

Olin juuri tulossa kirjoittamaan samaa!

Mä en edes ensin pystyisi ajattelemaan sitä vauvaa ja tyttäreni äitiyttä ensisijaisesti, vaan päällimmäisenä olisi omat äidintunteeni - selviääkö tyttäreni, meneehän kaikki hyvin, eihän hänelle satu mitään eli monet huolenaiheet, joita äideillä on lapsiaan kohtaan. Sitä on edelleen huolehtiva äiti, oli lapsi kuinka aikuinen tahansa. Jännittäisin varmaan tyttäreni raskautta alusta loppuun. Ne vuodet ovat menneet niin nopeasti, ettei sydän eikä joskus aivotkaan pysy perässä. Vastahan hän lähti koulutielle, mutta on nyt jo aikuinen ja mahdollisesti kohta raskaana!

Onneksi tyttäreni tietää kuinka tärkeä tuleva vauva on, vaikka en kauheasti uskalla ajatella ja iloita tulevasta vauvasta vielä.

"Vanha kansa" ei onnittele kuin vasta vauvan synnyttyä. Näin toimii myös minun äitini, vaikka hän on vasta 59v.

Tulin 20-vuotiaana raskaaksi eikä muuten kukaan muu onnitellut kuin paras ystäväni ja miehen äiti. Omien sukulaisten kommentit oli luokkaa "voi ei". Olinhan minä nuori, mutta en kuitenkaan mikään teini niin aika törkeää.

Kun lapseni kolmekymppisenä kertoi raskaudestaan, olin niin liikuttunut että en pystynyt sanomaan mitään järkevää. Ja joo, olin myös huolissani omasta lapsestani, itse asiassa sydän oli yhtä aikaa onnesta ja pelosta mykkyrällä. Ja kaikki tyttären lapsuusvuodet vilisti nauhana silmissäni.

Ihan kauheeta kyllä miten voi mennä tolaltaan.

Itse tiesin aina että minun äidilleni minun synnytykseni on ollut hankala. Kun minut oli streriloitu eikä varmasti vauvoja enää ollut tulossa, äitini vasta kertoi, että meinattiin molemmat kuolla siinä hommassa, niin pahaksi en ollut tilannetta tiennyt. Äiti sanoi ettei kertonut ennen, koska ei halunnut että pelkään raskauksiani.

OLen onnitellut tytärtäni 4 kertaa raskaudesta, yhtäkään lapsenlasta ei silti ole. Seuraavasta kerrasta en enää onnittele.

Itse kerroin äidilleni raskaudesta vasta sitten, kun olin raskausviikolla 25 ja vatsa selkeästi näkyi. Niistä kahdesta keskenmenoon päättyneestä kerrasta en onnitteluja kaivannut.

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku muistelee tällasta vanhaa asiaa?

Porvoossa on tapana herätä vähän myöhään.

Vanha kansa ajatteli että raskaudesta ei saa onnitella, se tuo huonoa onnea. Vasta sitten onnitellaan kun vauva on syntynyt ja äitikin pysynyt hengissä.