Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi et uskalla elää itsesi näköistä elämää?
22.02.2017 |
Vai onko ongelmasi ennemmin se, ettet tiedä, mitä asioita elämässä oikeasti pidät tärkeinä ja mitä haluat elämän sinulle tarjoavan?
Niin paljon näkee näitä parisuhteen, työn, lasten, harrastusten, ystävyyssuhteiden ja muiden elämänalojen kanssa kipuilevia naisia, että jotakin systeemistä tässä on taustalla. Lieneekö kasvatuksen syytä?
t. vapaaehtoisesti lapseton mies, joka purjehtii omia reittejään
Kommentit (61)
Rahan takia. Mulla ei ole koskaan ollut rahaa tarpeeksi itseni näköiseen elämään ja ei pidä myöskään purra ruokkivaa kättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ei ole olemassa mitään itsensä näköistä elämää.
No minä elän itseni näköistä elämää. Keskityn omaan ja läheisten hyvään oloon, en jaksa ajatella mltä se ulos näyttää tai kuinka pitäisi jonkun mielestä olla. Olkoon he onnellisia omilla tavoillaan.
Uskallan. Sain lapset nuorena (maisterina ennen varmaa uraa). teen koulutusta vastaamatonta työtä. Tavallaan houkuttelisi toki paremmat duunit, mutta niille pitäisi uhrata enemmän aikaansa, nyt osa-aikaisuus on työnantajalle ihan fine. Hakusessa on toki puolipäiväinen oman alan duuni. Asumme vuokralla, vaikka molemmilla on vakituiset työt. Auto on vanha romu. Moni ei varmaan uskoisikaan tilin saldoa. Downshiftaaminen ei ole pop vaikka mitä väitettäisiin. Mut ei haittaa, oon velaton, 15-20 vuoden päästä toivon mukaan taloudellisesti riippumaton, ja mulla on aikaa ja rakkaita ihmisiä joihin kuluttaa se.
Myönnän kuitenkin, että joskus on käynyt mielessä, että elämäni ei "näytä hyvältä". Mutta se rajoittuu lähinnä tilanteisiin joissa tutustuu uusiin ihmisiin. Läheiset ei ole mitään statushaukkoja, vaikka koulutettuja ovatkin, osa myös huomattavan varakkaita. Veikkaan, että some tekee tuhojaan mua vähän nuoremmille, kolmekymppiset sai vielä varttua ilman.
En tiennyt nuorempana mitä haluan vaan elin normien mukaan: 3 lasta,okt, naimisissa. Lapsia rakastan yli kaiken, mutta esim. Jos työtä ei tarvitsisi tehdä niin paljon ja lasten koulua käydä, viettäisin varmasti talvet jossain lämpöisessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hyvin kyllä uskallan enkä välitä ulkoisista paineista. Olen niin helpottunut että olen pystynyt luopumaan kaikenlaisista ihmeellisistä "pakoista", joiden noudattamisen luulin olevan jotenkin merkityksellisistä.
Ihanan vapauttavaa ymmärtää, että sillä ei ole mitään merkitystä jos joku on asioista eri mieltä tai paheksuu jotain tapojani toimia, jos itse koen ne oikeiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän pitkälti itseni näköistä elämää. Harmi vaan, että sinkkuna - riemumielin ottaisin elämääni miehen. Ei vaan ole kovin helppoa löytää hyvää (lue: ei peräkammarinpoikaa tai ryypiskelijää) vapaata, aikuista miestä.
N47
Ei ole kovin helppoa lähteä yksityisyrittäjäksi kun on asuntolaina, kolme lasta ja vakityö. Jos esim mieheni olisi varakkaampi ja olisi takuuvarma menestystie niin lähtisin yrittäjäksi... Näillä mennään mitä on 😒
Tahtoisin myös urheilla ja maalata (akvarelli) mutta mistäs revin ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän itseni näköistä, lapsen ja miehen kanssa, opiskellen ja tehden töitä. Tunnen ihmisiä jotka elää "hetkessä" ilman mitään järjellisiä pidemmän ajan suunnitelmia ja on olevinaan jotenkin niin paljon parempia, tyyliin "mä en ainakaa tekis 8-16 töitä toimistolla ikinä" mutta mua lähinnä säälittää ne enkä tosiaan haluaisi olla niiden elämäntilanteessa. Pelkään että jossain vaiheessa nekin tajuaa, että ei ne eläkään ikuisesti ja olis kivaa olla jotain pysyvääkin, mutta sitten onkin liian myöhäistä alkaa kartuttaan omaisuutta tai hankkiin lapsia. Siinähän reissaavat sitten jonkun tuuliviirin kanssa lopun ikäänsä "oman näköistä" elämäänsä.
Minultakin puuttuu raha itseni näköiseen ja haaveitten hulppeaan elämään. Lapsia sain ja vielä erosin. Moni vihjailee, että tarviisin uuden miehen, mutta elän elämääni, enkä riskeeraa sitä juuri nyt miehillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä elän, oon aina elänyt. Muutama vuosi sitten, kun tänne eksyin jonkun haun kautta, olin todella yllättynyt siitä, miten monista asioista ihmiset stressaa, erityisesti loppujen lopuksi tyhjänpäiväisten ihmisten mielipiteistä. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita mietittävänä, eikä kukaan miellytä kaikkia, aina on joku arvostelemassa, miksi siis näitä pohtia.
En minä mitään feikkaa (enää) mutta en kyllä teekään mitä haluaisin. Ei ole itseluottamusta, itsetuntoa eikä rahaa. Tosin, onhan tämäkin "minunnäköistä" elämää. Tällainen kun olen... mutta jos ei olis näitä estoja, olisi elämäni erilaista ja kivempaa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minä elän itseni näköistä elämää. Keskityn omaan ja läheisten hyvään oloon, en jaksa ajatella mltä se ulos näyttää tai kuinka pitäisi jonkun mielestä olla. Olkoon he onnellisia omilla tavoillaan.
Hieno homma. AP
Vierailija kirjoitti:
Elän itseni näköistä, lapsen ja miehen kanssa, opiskellen ja tehden töitä. Tunnen ihmisiä jotka elää "hetkessä" ilman mitään järjellisiä pidemmän ajan suunnitelmia ja on olevinaan jotenkin niin paljon parempia, tyyliin "mä en ainakaa tekis 8-16 töitä toimistolla ikinä" mutta mua lähinnä säälittää ne enkä tosiaan haluaisi olla niiden elämäntilanteessa. Pelkään että jossain vaiheessa nekin tajuaa, että ei ne eläkään ikuisesti ja olis kivaa olla jotain pysyvääkin, mutta sitten onkin liian myöhäistä alkaa kartuttaan omaisuutta tai hankkiin lapsia. Siinähän reissaavat sitten jonkun tuuliviirin kanssa lopun ikäänsä "oman näköistä" elämäänsä.
Miten omaisuus tai lapset ovat yhtään sen pysyvämpiä asioita kuin, se, mitä nämä tuttavasi tekevät, ja miten ne estävät ihmistä kuolemasta? En ymmärrä kommenttiasi ollenkaan. Mitä se pysyvyys on? AP
Olin kolmikymppinen, kun lopulta vakuutuin siitä, että minä itse tiedän parhaien, minkälaista elämää haluan elää, ja että minulla on todella oikeus sellaista tavoitella. Sen jälkeen ei ole pidätellyt mikään muu kuin mielenterveysongelmat. Rahan puutekaan ei ole este, koska omia arvoja voi toteuttaa aina.
Kai minä elän itseni näköistä elämää: hieman sekavaa ja kaaottista, mutta myös yllätyksellistä ja rentoa. Toisaalta koen olevani osittain neurologiani uhri (add) sekä olosuhteiden (pitkäaikaissairas kumppani, työttömyydet paikoitellen, taloudellinen epävarmuus). Ja toisaalta sitten ovat ideani 'hyvästä elämästä' muuttuneet useampaankin otteeseen vuosien myötä. Nyt tähtään siihen, että osaan iloita siitä mitä minulla on (olen aina ollut tässä aika hyvä, mutta nykytilanteessani on enemmän haastetta: ero, kolmen lapsen yh, pienipalkkainen tylsä työ, kiinnostavien (työ)projektien feidaaminen ajanpuutteen vuoksi...) ja yritän luoda lisää iloa ja valoa perheelle ja minulle henilökohtaisesti.
Ei ole rahaa :( jos olisi, tekisin kolmannen lapsen, rakennettaisiin omakotitalo, ostettaisiin labradorinnoutaja ja minä jäisin kotirouvaksi. Talvella lennettäisiin teneriffalle.
Ja voin sanoa että yllämainittu on taatusti yksi eniten inhotuista elämänmalleista näin vuonna 2017, mutta epätrendikkyydestään huolimatta se olisi juuri minun juttuni.
Olen sellainen kilttityttö, joka nielee muiden paskan, mutta omaa paskaa en osaa jakaa minnekään, joten se kertyy sisääni. Eläpä siinä oman näköistä elämää.
Ehkä se tästä, kun alan saamaan apua, olisin varmasti saanut aiemminkin, mutta kun aina PITÄÄ SELVITÄ YKSIN, etenkin yh:n... Muita autan ja yritän auttaa, kuuntelen ja hoidan. Aina olen ollut ne isot hartiat muille. Itse en sitä koskaan saanut, siksi tilanteeni on mennyt niin pahaksi.
n45v
Alue: Aihe vapaa
Monet valinnat (koulutus, perheen perustaminen, ammatti, asuinpaikka) tehdään niin nuorena, ettei siinä vaiheessa ole oikein toivoakaan vielä tuntea itseään. Ainakin lasten hankinta pitäisi kieltää alle 25-vuotiailta!