Kävimme esittelemässä vauvaamme miehen isovanhemmille ja vastaanotto oli kamala miehen isoisän osalta :(
Miehen isoisä sanoi siis, että "pitääkö noita joka tyttöystävän kanssa tehdä uusi"... Viittasi siihen, kun miehellä on edellisestä suhteesta lapsi ja kun me olemme olleet yhdessä vasta noin vuoden... Tuli hirveän paha mieli tuosta. Miten te olisitte suhtautuneet?
Kommentit (334)
Anna, kun arvaan: mies oli edellisen kanssa myös lyhyen aikaa, pöllähti lapsi ja sitten ero. Nyt toteuttaa samaa kaavaa uudelleen.
Vanhukset on, ikävä kyllä, usein tollaisia töksäyttelijöitä. Mieleni olisin pahoittanut itsekin, enkä hetkeen kyläilisi siellä.
Olipa huonoa käytöstä miehesi isoisältä. Pahoitteluni hänen puolestaan.
Isoisä oli täysin oikeassa. Vuoden olette olleet yhdessä, ja nyt jo pitää kakaroita vääntää.
Lopputulos on kaikkien arvattavissa.
Isoisä katsoo maailmaa eri vinkkelistä. Ennen oli erilaiset arvot; yksi perhe ja sillä selvä.
Lapsista on iso vastuu ja ei niitä pidäkään tehdä monen ihmisen kanssa. Nykyään se ei vaan ole niin justiinsa.
Vanhemmat ihmiset töksäyttelee, mutta tottahan se on. Turha pahoittaa mieltään.
Yhdessä vuoden ja siinä ajassa jo lapsi väännetty. Hohhoijaa, taitaa isoisäkin arvata miten tuossa käy. Nähnyt saman jo kerran aikaisemminkin.
Oikeassa pappa oli. Samoja ajatuksia varmaan monella, mutta vanhukset ja lapset saattavat sanoa asiat suoraan.
Niin, tottahan se puhui. Olet pamahtanut paksusi jo suhteenne alussa. Eronneelta ja jo yhden lapsen isältä todella typerää. En ymmärtäis minäkään teidän juttua enkä varmaan olisi kiinnostunut lapsesta koska yksi samanlainen on jo.
Ymmärrän pappaa. Olette sohineet ilman ehkäisyä ja heti lapsi alulle vaikkei edes tunneta toista. Täysin vastuutonta touhuahan se on. Ei vanhemmat (ja muutkaan järkevät) ihmiset ymmärrä sitä.
Jos kolmen kuukauden seurustelun jälkeen päättää perustaa perheen, niin joutuu kyllä varautumaan siihen, etteivät sitä kaikki pidä kovin fiksuna toimintana. Vanhat ihmiset eivät välttämättä enää vaivaudu korrektisti teeskentelemään vaan sanovat, niin kuin asian näkevät.
Lähistöllä asuu kaltaisesi, muutti lähes uuteen ok-taloon, josta äiti pienine lapsineen muutti eron vuoksi muualle. Ei varmaan kovin suosittua seuraa tämä uusi äippä puistossa jne.
Isoisää hirvittää katsella vierestä kun jälkikasvu lisääntyy vastuuttomasti. Olitte olleet yhdessä vasta pari kuukautta kun tulit AP raskaaksi. On se aika holtittoman oloista. Kuinka pitkä oli miehen edellisen suhteen kesto?
Rakkauslapsi...
Siis oikeasti - moni ajattelee käytännön asiat ensin. Vauvat on kivoja - joo.
Tosi kannustavaa täälläkin, ei olisi pitänyt kirjoittaa tänne mitään. :(
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tosi kannustavaa täälläkin, ei olisi pitänyt kirjoittaa tänne mitään. :(
Ap
Voi kyynel.
Vierailija kirjoitti:
Isoisää hirvittää katsella vierestä kun jälkikasvu lisääntyy vastuuttomasti. Olitte olleet yhdessä vasta pari kuukautta kun tulit AP raskaaksi. On se aika holtittoman oloista. Kuinka pitkä oli miehen edellisen suhteen kesto?
Ei olla lisäännytty vastuuttomasti kun molemmat haluttiin lapsi. Se vain kävikin nopeammin kuin yleensä, ei siinä ole mitään holtitonta. Ja vaikka oltiin oltu yhdessä vain vähän aikaa, ollaan kuitenkin alusta asti tiedetty, että tässä se on, molemmille se oikea.
Mielestäni todella törkeää miehen isoisältä tuo arvostelu, olisi voinut olla sanomatta mitään.
Ja miehen edellinen suhde kesti kolme vuotta, mutta sillä ei sinänsä ole merkitystä, koska asiat on eri tavalla nyt ja suhteet on erilaisia.
Ap
älä ap välitä. se isoisän kommentti oli piikittelyä miehellesi ei sinulle tai lapselle. jos joku haluaa tilanteesta loukkaantua, niin sitten miehesi. jos asia jäi sinua vaivaamaan voit jutella miehesi kanssa siitä miten hän asian koki. voi olla ihan tavallista piikittely heidän suvussaan, joten ei edes korvaan särähtänyt hänellä ja hyvä sitten niin
Kokemuksen ääni