Lue keskustelun säännöt.
Asumme köyhinä rikkaiden joukossa. Lasten takia ahdistaa.
09.08.2007 |
Asumme Espoossa ns. hienostoalueella. Saimme asunnon täältä monien sattumien summana 10 vuotta sitten. Olemme kuitenkin todella pienituloisia. Kaikki naapurit sen sijaan ovat erittäin hyvin toimeentulevia/rikkaita.
Lapsemme ovat iältään vähän alle kymmenestä vähän yli kymmeneen. Heillä on täällä kaverit, harrastukset, koulut jne. Nyt etenkin vanhimman kanssa on kuitenkin tullut eteen tilanteita, joissa kavereiden " luokkatietoisuus" tuntuu heränneen. Kaverit puhuvat siitä, että lapsellamme ei ole yhtä paljon ja yhtä hienoja tavaroita, vaatteita jne, emme matkustele ulkomailla, ei ole hienoja autoja eikä isoa trampoliinia (sic!). Epäilen, että iän myötä tämä vain lisääntyy, ja lapset jäävät ehkä syrjään kaveriporukasta senkin vuoksi, etteivät voi lähteä mukaan laskettelureissuille jne. eivätkä joka kerta edes leffaan/ulos syömään jne.
Kannattaisiko myydä asunto ja muuttaa jonnekin muualle, jossa emme erottuisi kaikkein köyhimpinä vaan lapset voisivat elää samanlaista elintasoa kuin muutkin, eivät siis koko ajan erottuisi joukosta " huonompina" ? Asunnosta saisi voittoakin (toisaalta tässä on halpa vastike, joten kuukausittaiset elinkustannukset varmaan nousisivat, jos muuttaisimme, eikä myyntivoitto tietenkään rittäisi loputtomiin). Toisaalta vaikeaa olisi lapsille myös aloittaa alusta uudessa ympäristössä ja vieraassa koulussa.
Periaatteessa on kaunis ajatus, että lastemme pitäisi ymmärtää, että raha ja omaisuus ei ole tärkeää ja että kaveri ei ole kunnon kaveri, jos hylkää sellaisten asioiden perusteella. Näin tietysti yritämme opettaa ja elää. Käytännössä vain on aika raskas taakka murrosikään tulevan kannettavaksi, jos kaverit jättävät yksin sen takia, että on " liian köyhä" , ja saa koko ajan tuntea olevansa muita huonompi.
Kommentit (56)
Me olemme myös etsimässä isompaa asuntoa Espoosta ja tuo sama asia on meillä mielessä. Olemme molemmat hyväpalkkaisia mutta meillä ei ole perittyä rahaa tms. En tiedä asutteko te siellä W:llä alkavalla asuinalueella mutta se on meilläkin ollut yhtenä vaihtoehtona. Saisimme sieltä vaatimattoman rivariasunnon, jostakin muulta " normaalilta" asuinalueelta isonkin esim. paritalon. W:n puolesta puhuu hyvät kulkuyhteydet työpaikoille ja esim. Hesan keskustaan. Olemme kuitenkin itse kallistumassa jonkun normaalimman, kuitenkin rauhallisen ja hyvätasoisen alueen (esim. Nöykkiö, Olari, Latokaski, Laaksolahti... ) puoleen juuri nimenomaan tuosta kuvailemastasi syystä.
Itse en osaa sinua lähteä neuvomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus tietysti otti päähän, mutta ei se nyt mitenkään hirveästi haitannut. Asukaa vaan onnellisena siellä. Köyhien lähiöissä lapsenne voivat helposti joutua huonoille raiteille.
Vitonen, ainakaan minun lapsuudessani ei kyllä ollut ihan samalla tavalla hienostoalueita kuin nyt. Siis erot eivät olleet ihan niin räikeitä mielestäni. En tosin asunut pääkaupunkiseudulla.
Ap.
Tosin mulla ei olekaan mitään köyhien lähiöitä vastaan kun olen itsekin sellaisesta kotoisin ja tykkäsin siitä paikasta mielettömästi. Nyt me asutaan tällaisella hienostoalueella ja mua hirvittää jo valmiiksi minkälaista vertailua se on sitten kun lapset on siinä iässä... Me ollaan kyllä ihan varakkaita eli sitä puolta ei tarvi miettiä.
Muuttakaa siihen viereen T:llä alkavaan, mekin asutaan täällä tyytyväisinä pienituloisina. Tosin kerrostalossa, rivarista turha haaveillakaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Sanot lapsellesi, että teidän tulot ovat nyt nämä ja he voivat aikuisina yrittää tienata enemmän kouluttautumalla paremmin.
Kouluttautumalla paremmin? Mikähän vika on koulutuksessa jos opinnot kestävät lukion jälkeen neljä vuotta ja palkka n. 1700¿. Oisko kuitenkin kyse enemmän ammatinvalinnasta. Ei aina hyvä koulutuskaan takaa hyviä tuloja, jos ala on huonosti arvostettu.
Kunhan tokasin.
Olen itse kasvanut ns. keskiluokkaisen (tai sen alle) perheen lapsena ja kaverini oli lähes poikkeuksetta hyvä tuloisia/rikkaita. Minulla oli kyllä paljon merkkivaatteita, mutta matkustelu, isot ostokset, oma auto yms. olivat haaveita.
En kokenut mitään syrjintää tai kiusausta tilanteestani, mutta toisinaan se nolotti ja tuntui ikävältä. Harmitti kun kaverit pystyivät tosta noin vaan matkustelemaan useita ja useita kertoja vuodessa, saivat omia hevosia, paljon kalliita vaatteita, myöhemmin auton jne.
Eivät ne tietenkään ole todellisia Ystäviä jotka rahan takia hylkäävät, mutta eivät ehkä halua luopua omasta laskettelumatkasta yms. siitä syystä että joku ei pääse. Sitten kun aina tekee jotain kavereiden siivellä, alkaa tuntea kiitollisuuden velkaa. Kyllä mun on nyt tehtävä sitä ja tätä kun olen istunut sen auton kyydissä monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Ihan hyvä vaan, että lapset näkevät mitä hyvällä ammatilla saa aikaiseksi.
En nyt halua tässä tarkemmin selvittää elämänkohtaloitamme, mutta halusin kuitenkin tämän verran sanoa.
Ap.
Opiskelin, ja todellakin voi sanoa, ettei tällä alueella muita opiskelijoita asu! Yksinhuoltajia olen tavannut viiden vuoden sisällä kaksi lisäkseni (lapseni on ollut kahdessa eri päiväkodissa, jotka kummatkin tosi isoja, ja tosiaan kahteen ei-ydinperheeseen olen vasta törmännyt päiväkodeissa, puistoissa tai missään). Selänteen Teemuun olen kyllä törmännyt pari kertaa =).
Sain nykyisen asuntomme suhteilla, ja maksan siitä reilusti alle markkinavuokran. Sanottakoon, että olen ollut TODELLA kiitollinen ja onnellinen hienosta asunnosta hienolla alueella, mutta toisaalta juuri kuvailemasi kaltaiset tunteet ja ajatukset ovat käyneet päässäni useasti. Pienillä (alle kouluikäisillä) lapsilla nämä raha-asiat eivät onneksi ole vielä niin tapetilla (olen asunut täällä lapseni ollessa 2-7-vuotias), mutta kauhulla olen katsonut alueen varhaisteinejä ja jopa pieniä koululaisia ja kuunnellut heidän puheitaan pleikkareista, Egyptin matkoista jne, ja miettinyt, etten koskaan voi tarjota samanlaista elintasoa lapselleni. Tavallaan en myöskään todellakaan haluaisi tarjota.
Tuo, mitä sanoit " oikeiden arvojen" vaalimisesta kasvatuksessa on NIIN TOTTA: Olen aina yrittänyt opettaa lasta ottamaan leikkiin ne kaikkein syrjäisimmät lapset. Arvostamaan ihmisiä ihan muista kuin materiaalisista seikoista jne, mutta toisaalta se ryhmän " räikeästi erilaisen" rooli on aina hankala, oli kyseessä mikä asia tahansa. Jos kaikilla muilla on rahaa, materiaa, ulkomaanmatkoja jne, ja kaiken lisäksi he ovat vanhemmiltaan oppineet (ja tämä ikävä kyllä näyttäisi pitävän paikkansa ainakin monien naapureidemme kohdalla) materialla pätemisen mallin, niin silloin on aika vaikea olla se ainoa anti-materialisti, joka yritttää toistaa äidin oppeja " ihmisen arvostamisesta sisäisten seikkojen perusteella" . En missään nimessä haluaisi kasvattaa lastani pintaliitäjäksi, mutta en haluaisi myöskään heittää häntä ilmapiiriin, jossa on todella todella vaikeaa olla jotain muuta!
En ole vielä ratkaissut ongelmaa omalla kohdallani, joten en osaa neuvoa sinua ap, mutta muuttoa olen minäkin miettinyt toisinaan. Toisaalta lapsella on jo täällä kaveripiiri, ja tämähän on ihanaa aluetta lapsiperheelle. Omalla kohdallani asioita on " helpottanut" myös se, että olen nykyään (viimeiset 1,5 vuotta) avoliitossa oikein hyvätuloisen miehen kanssa ja itsekin juuri valmistunut ja työllistynyt akateemiselle alalle. Perhekuntamme tulot ovat siis rutkasti lisääntyneet opiskelija-yksinhuoltaja-ajoistani viimeisen vuoden sisällä...Oikeastaan voimme siis tänä päivänä elää tämän asuinalueen " standardien" mukaan, mutta tavallaan en haluaisi! En haluaisi kasvattaa lastani tällaiseen mentaliteettiin ja maailmankuvaan! Jotenkin minua ällöttää ympärilläni näkyvä kulutusjuhla: Kaikki hyvätuloiset, pikkaisen päälle kolmekymppiset, akateemiset, valkoihoiset ydinperheet trendikkäine lastenvaunuineen ja näyttelyesineiksi puettuine lapsineen.
Haluaisin, että lapseni näkisi ja oppisi elämää: erilaisia perhemuotoja, eri ikäisiä ja eri kulttuureita edustavia ihmisiä. Erilaisia koteja. Ja ennen kaikkea haluaisin, että lapseni saisi kulkea kultaista keskitietä: saada asioita ja tavaroitakin, kokea maailmaa (ulkomaanmatkat tuskin ovat paha asia), mutta kuitenkin ymmärtää, ettei kaikkea voi eikä tarvitse saada, ja ettei kukaan ole huonompi kuin toinen sen perusteella, mitä omistaa. Kuitenkin haluan lapsen asuvan turvallisella, rauhallisella asuinalueella. Meri ja luonto lähellä jne....Mutta mikähän olisi se utopia, jossa tällaisia arvoja opetetaan lapselle idyllisissä olosuhteissa? Ja kukapa täysjärkinen muuttaisi kivasta kodista kivalla paikalla huonommalle paikalle huonompaan kotiin vain " sisäisten arvojen" takia?
Ihmiset ovat lokeroituneet ja luokkaerot elävät. Ei sille minkään mahda. Pitää vain valita oma lokeronsa (ja kaikkihan kai valitsevat sen parhaan mahdollisen)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarkoitin sitä, että voivat itse kouluttautua omasta mielestään paremmin/soveliaammin alalle, jolla tienaa enemmän, jos niin haluavat tehdä. Itse en ole elämässäni halunnut sitä. Minulla on toisenlaisia arvoja, jotka menevät rahan editse.
Viittaan tuohon lauseeseesi että " hyvä vain, että lapset näkevät mitä hyvällä ammatilla saa aikaan" .
Sinänsä olet ihan oikeassa, näinhän asia periaatteessa on. Westendistä (joka on Suomen mittakaavassa yksi harvoista todella luksusalueista) vain ei yksikään nuori lapsiperhe osta isoa, hienoa asuntoa vain omilla palkkatuloillaan. Kyllä se niin on että isukin / mamman kukkaro on siinä ollut kuvioissa mukana myöskin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja samoin nro 16:n teksti todella hyvä!
exä kotoisin ns. paremmasta perheestä. Kun ostimme asuntoa, miehen vanhemmat avoimesti harmittelivat sitä, etten voinut saada omaa osaani asunnon hinnasta ennakkoperintönä kuten heidän poikansa.
Exäni sai todellakin oman puoliskonsa ennakkoperintönä ja minä otin oman puoliskoni lainaksi...
Eli kyllä minäkin ymmärrän hyväosaiset perheet sellaisina joissa on muutakin rahaa ja omaisuutta kuin palkkatulot. Exäni perheessä oli vielä sellainen tilanne, että jos jompikumpi aikuinen lapsi vaikka lainasi 3000 euroa esim tietokone/tulostinpaketin hankintaan, saattoi isä sitten sanoa, että ei sitä tarvitse takaisin maksaa. Toisen tilille sitten yllättäen tupsahti 3000 euroa, kun toinenkin oli sellaisen summan saanut.
Tämä oli todellakin ihan arkipäivää, ja molemmat sisarukset akateemisissa ammateissa.
Kerrankin vanhemmat tupsahtivat kylään papereiden kanssa. Olivat ostaneet järvenrantatontin puoliksi lastensa nimiin ja tulivat tästä kertomaan...
Mutta ei raha tee onnelliseksi. Nykyisen kanssa meillä on vain omat tulomme, eikä mitään perintörahoja, mutta elämä on muuten tosi paljon mukavampaa ja onnellisempaa !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
Oikeastaan voimme siis tänä päivänä elää tämän asuinalueen " standardien" mukaan, mutta tavallaan en haluaisi! En haluaisi kasvattaa lastani tällaiseen mentaliteettiin ja maailmankuvaan! Jotenkin minua ällöttää ympärilläni näkyvä kulutusjuhla: Kaikki hyvätuloiset, pikkaisen päälle kolmekymppiset, akateemiset, valkoihoiset ydinperheet trendikkäine lastenvaunuineen ja näyttelyesineiksi puettuine lapsineen.
Haluaisin, että lapseni näkisi ja oppisi elämää: erilaisia perhemuotoja, eri ikäisiä ja eri kulttuureita edustavia ihmisiä. Erilaisia koteja. Ja ennen kaikkea haluaisin, että lapseni saisi kulkea kultaista keskitietä: saada asioita ja tavaroitakin, kokea maailmaa (ulkomaanmatkat tuskin ovat paha asia), mutta kuitenkin ymmärtää, ettei kaikkea voi eikä tarvitse saada, ja ettei kukaan ole huonompi kuin toinen sen perusteella, mitä omistaa. Kuitenkin haluan lapsen asuvan turvallisella, rauhallisella asuinalueella. Meri ja luonto lähellä jne....Mutta mikähän olisi se utopia, jossa tällaisia arvoja opetetaan lapselle idyllisissä olosuhteissa?
Tulkaa Lauttasaareen, täällä eletään tuollaisessa utopiassa :) .
Tosissaan: Miksi ihmeessä ajattelet että varallisuus ja valkoihoisuus sulkisivat pois " pehmeät arvot" ? Lokeroit ihmisiä vähän liian herkästi nyt, luulen...
Mihin tuo (sic!) viittaa?
Eikös tuo trampoliini ole ihan oikein suomeksi kirjoitettu...? Vai oliko lauserakenteessa jotain häikkää?
Pyörittelemme varmaan tätä asiaa vielä pitkään, enkä osaa sanoa, mihin tulokseen tulemme. Ainakin esikoinen alkaa olla jo sen ikäinen, että hänetkin voi ottaa mukaan keskusteluun ja vaihtoehtojen puntarointiin. Joka tapauksessa olen saanut teiltä taas monenlaisia, hyviä näkökulmia asiaan.
Ap.
Olen kotoisin varakkaasta perheestä ja asuimme hyvätuloisten alueella (joku voisi käyttää sanaa luksusalue). Suurin osa ystävistäni oli niin ikään " kultalusikka suussa syntyneitä" ja kaikilla oli lukioiässä nuo jonkun edellä luettelemat merkkivaatteet, ulkomaanmatkat ja myöhemmin autot yms.
Ilmeisesti lapset / nuoret löytävät kuitenkin aina jotkut perusteet joilla lokeroida tai laittaa kavereitaan " paremmuus/kiinnostavammuusjärjestykseen" ... Noissa piireissä kiinnostavin ei ollut enää se jolla oli mageimmat kuteet tai lasketteluvehkeet jne. (koska kaikilla oli niihin varaa) vaan se joka pystyi erottumaan jollakin muulla tavalla. Esim. eräs taiteilijaperheen (ei niin varakkaan kuin muut, käsittääkseni) vesa oli arvostettu koska hänen vanhempansa olivat kiinnostavia ja erikoisia. Samoin erään toisen perheen (todella hyvännäköinen) lapsi jonka vanhemmista toinen oli ulkomaalainen oli erikoisemman taustansa ja kielitaitonsa sekä ulkomaalaisten sukulaistensa takia " magee" , kiinnostava ja haluttu kaveri jne.
Eli AP, muutto pois asuinalueeltanne ei välttämättä ratkaise mitään. Ja voihan olla niin että juuri teidän lapsenne ovat noita haluttuja kavereita tulevaisuudessa koska eivät ole sitä samaa " harmaata massaa" kuin muut.
vähän varakkaampien alueelta Vantaalta. Uusi kotitalomme on ihanan ja kodikkaan näköinen, mutta todella vaatimaton ja pieni asumus verrattuna suurimpaan osaan ympärillä olevista taloista. Mieheni kanssa alueella ajellessamme ja upeita taloja ihmetellessämme totesimme, että taitavat lapsemme saada rikkaita kavereita. Että se päivä saattaa tulla, jona lapsemme itkevät sitä " kun kaikki muut saavat mutta me ei." Ehkä se ei ole ollenkaan paha asia, että kouluja ei tällä alueella ei ole, vaan ne sijaitsevat ympäröivillä, huomattavasti keskinkertaisemmilla asuinalueilla. Jos lapset menevät lähimmälle ala-asteelle, heille tulee luokkatovereiksi niin rikkaiden vesoja, kaupungin vuokratalojen kasvatteja kuin maahanmuuttajiakin. Ehdottomasti mielestäni hyvä asia.
naapuruston lapset kerran ihan oikeasti pohtivat perheiden asemaa/menestystä/rahoja/hienoutta sen perusteella, kenen pihassa on suurin trampoliini. En oikein tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Siitä tuo sic.
Ap.
Sanot lapsellesi, että teidän tulot ovat nyt nämä ja he voivat aikuisina yrittää tienata enemmän kouluttautumalla paremmin. Voi olla, etteivät lapsesi edes halua tienata enempää.
Olen itsekin kotoisin ns. hienostoalueelta ja ei niin varakkaasta perheestä. Olen nykyään ihan tyytyväinen lähiöasuja. Perheemme keskitulot ovat alle keskitason. Suhteen rahaan ratkaisin kohdallani jo teininä, on sitten yksi huoli vähemmän.