Asumme köyhinä rikkaiden joukossa. Lasten takia ahdistaa.

taliteettiä...Usein itse asiassa sellaiset " melkein hyvätuloiset" ovat pahempia juppeja kuin vanhan rahan kunnolla rikkaat...Täytyy esittää vähän parempaa kuin edes ollaankaan.



Kuvailuni oli kärjistys, ja jokaisella asuinalueella löytyy ihimisiä ja kasvattajia joka lähtöön. Mutta fakta myös on, että tietyillä alueilla asuu prototyyppisesti tietynlaisia ihmisiä. Olen muuten asunut lapsuuteni Lauttasaaressa, ja aika valkoista, hyvätuloista ydinperhettä sieltäkin löytyy suurimmaksi osaksi =). Vertaapa vaikka Larussa asuvia perheitä Kalliossa asuviin. Aika vähän löytyy maahanmuutajia, yksinhuoltajia, opiskelijoita tms. Ja Lauttasaaressa kun nuo neliöhinnat ovat 3500 euroa -> niin onko ihmekään. Onhan se Laru heterogeenisempi kuin vaikkapa Kaivari tai Etu-Töölö, mutta ei kyllä sieltäkään löydy sellaista utopiaa, jossa kaiken väriset ja ikäiset ihmiset kohtaisivat erilaisissa elämäntilanteissa ja perhe-muodoissa...



terv: 16

Omasta lapsuudestani/nuoruudestani muistan sen, että aina kaikkea vertailtiin ja kaikella kehuskeltiin; " meidän isä onkin.." , se on kai normaalia ja siihen törmää asuinalueella kuin asuinalueella. Itse olen työläisperheestä, mutta ei minua kyllä ikinä siitä syystä syrjitty, vaikka kaverien vanhemmat olikin parempituloisia.

Esim. lääkäri reseptiä kirjoittaessaan saattaa laittaa tavallisesta poikkeavan annosteluohjeen. Tällöin hänen tulee kirjoittaa reseptiin annostelun perään (sic!), jotta apteekki voi myydä lääkkeen tällä annostelulla.

Mekin asumme melko hyvätuloisella ja erittäin porvarillisella alueella ja kovasti houkuttaa muutto hieman heterogeenisemmalle alueelle. Mielellään alueella saisi olla kohtuullisesti maahanmuuttajiakin.

ja täällä lapsilla on jos jonkinlaisista perheistä olevia kavereita. Jotkut ovat ihan tavallisia " elämäntapatöölöläisiä" , jotka asuvat vuokralla hyvinkin ahtaasti, mutta arvostavat mm. autottomuutta, toisilla taas on isot asunnot ja rahaa moniin kaukomatkoihin vuodessa ja toipa lasteni koulukaverin isä joskus tyttärensä kouluun autonkuljettajan kuskaamalla virka-autollaan, isällä kun tunnetusti ei ollut ajokorttia :)



Yllättävän vähän lapset näihin eroihin kuitenkin reagoivat. Osittain ehkä vaikuttaa se, että meidän koululaiset ovat poikia, mutta ei vanhemmillakaan tunnu olevan sen kummemmin eroa siinä, onko luokkakaverin isä TV-julkkis vai vahtimestari.



Toisaalta, ei tarvita kuin yksi luokkatietoinen perhe, niin koko luokan / kaveripiirin arvot saattavat heilahtaa täysin. Meillä on ehkä ollut hyvä onni, koska lasten luokille on sattunut vanhempia, joille lasten henkinen hyvinvointi on selvästi taloudellisia arvoja tärkeämpi.

16 kirjoitti kauhistelevansa, kun teinit puhuvat niistä...



Kyllä minun käsitykseni mukaan muutkin kuin ns. rikkaat käyvät matkoilla ja varmasti se pleikkarikin löytyy aika monesta kodista.



En kiellä, etteikö erottelua voisi esiintyä, mutta tuo nimenomainen esimerkki oli mielestäni suorastaan naurettava.



Pitänee sanoa lapsille, että " älkää sitten vaan kertoko koulussa, että käytiin Kreikassa.. ja pleikkari pannaan piiloon, kun kavereita tulee käymään"



Onhan se kamalaa, jos jollekin kaverilla (=vanhemmille) tulee moisesta ökyilystä traumoja ja sen perusteella tehdään " rikkaat vs. köyhät" -asetelmia.



Huh,huh. Vähän realismia nyt kaivattaisiin taas mukaan.

Onko oikeasti 16 sitä mieltä, että matkailu on jotenkin elitististä? Itse olen todella onnellinen, että lapseni ovat pienestä pitäen päässeet tutustumaan eri kulttuureihin ja tottakai myös saaneet nauttia lämmöstä, uimisesta, nähtävyyksistä - milloin mistäkin.



En mitenkään voi nähdä siinä mitään pahaa enkä todellakaan pidä sitä jonain " rikkaiden hömpötyksenä."



Toki on niitä, joilla ei ole varaa matkustella enkä sitä arvostele. Mutta että sanotaan, ettei edes HALUA tarjota sitä lapsilleen.



Ai niin, on meillä se pleikkakin. Kaipa lapsemme siis ovat koppavia ja hemmoteltuja, kun elävät niin ylellistä elämää. Ja se vasta on kauheaa, että me vanhemmat ihan haluamme tarjota erilaisia elämyksiä heille emmekä ilmeisesti toimi lapsen parhaaksi ;)

Ihan OK että lapset pääsevät matkustamaan, mutta turha sitä on lasten edulla perustella.

Näitä samoja asioita mietin täällä minäkin. Korkeaa elintasoa en voi tarjota sen sijaan välittämistä, läsnäoloa ja rakkautta.



Lapseni luokalla on lapsia varakkaista perheistä. Ja murrosiässä lapsi on huomannut tämän eron mitä aineellista hyvää muilla on ja mitä meiltä puuttuu.



Kuitenkin keskustelujen tuloksena on että on tärkeintä että on oma perhe, koti, ruokaa ja vaatteita siis elämän perustarpeet tulee tyydytetyiksi. Olen puhunut lapsilleni että kannattaa opiskella ja hankkia sellainen ammatti jossa tienaa hyvin niin oma elintaso voi olla aikuisena parempi.



Taloudellisesta hyvästä ei olisi haittaa ja mieluusti vastaanottaisin paremman elintason mutta elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan.

nyt sanon, että haista kukkanen :D



Omatoimimatkailu on kovasti kasvanut ja myös meidän perheemme harrastaa juuri sitä. Majoitumme yleensä muualle kuin perushotelleihin ja todella tutustumme paikalliseen kulttuuriin -sen lisäksi, että nautimme esim. uimisesta, rantaleikeistä, shoppailusta jne. Vuokra-autolla tai paikallisilla liikennevälineillä pääsee moneen paikkaan.



Ja vaikka ei siihen kulttuuriin niin perehtyisikään, niin kyllä matkailu kaiken kaikkiaan on lapsen etu, jos lapsen ehdoilla matkustetaan.



En ymmärrä, miten joku voi edes todeta, ettei se sitä olisi - siis silloin, kun puhutaan perhematkailusta lapset huomioiden.



Olemme reissanneet lasten kanssa vauvaikäisestä saakka ja voin vakuuttaa, että muistoja ja kokemuksia on kertynyt. Niitä muistellaan ja niille nauretaan monissa yhteyksissä.



Vähimmilläänkin yhdessä matkailu nimenomaan lähentää perhettä ja luo niitä yhdessäolemisen kautta saatavia muistoja. Niitä saa tottakai myös kotimaassa matkaillessa, ei ulkomaille meneminen on mikään autuaaksi tekevä asia. Mutta sanomattakin on selvää, että " kaukana kotoa" ollessa monet muistot ja elämykset jäävät vielä paremmin mieleen.

Ja kyllä se aika paljon lähtee vanhemmista miten he lapsensa opettavat ystäviään arvotettavan. Joku mainitsi keskustelussa pleikkarin. Todellakin! Se riittää jo syyksi ettei joku lapsi tule kaverin luo kylään kun sillä ei ole pleikkaria!!! Meillä meni rikki pleikkari, ja samaan aikaan poikani kamut tekivät stopin meillä kyläilyyn.

Kummastellessani tätä lapselleni, tyyliin : miksei ne kamut voi tulla välillä meille? Lapseni totesi ettei ne tule kun ei ole sitä pleikkaria toiminnassa!

Tässä vaiheessa oppi 9v poikani ymmärtämään, mitä on oikea ystävyys! Ja nämä pleikkari-kamut jäivät kokonaan. Itse emme ole kovin suurituloisia, mutta en lukisi itseämme köyhiksikään. Muksut on oppineet että tavara ei ole tärkeetä, ja vaatteiden merkillä ei ole väliä. Ja nyt on oppineet että mistä sen oikean ystävyyden tunnistaa! Ja se ei ole sitä että jollakin on tosi hyvä pleikkaripeli!



Että ap:n huolet ymmärrän ihan täysin! Koita vain pitää itse pää kylmänä, ja selitä lapsillesi että tavaran vuoksi jos ollaan kavereita, niin ei ne ihmisestä sitten välitäkkään. Vaan omasta egosta! Ja vanhemmathan niitä lapsilleen tuputtaa! Lapset tuskin ymmärtäs muuten merkkien perään jos ei joku kaveri ala hokeen ensin että mullapas on tällanen merkki-paita ja makso niin ja niin paljon. Ja sullapa ei ole... jne.

ollaan sikarikkaita ja asutaan köyhällistön keskellä slummissa...;O

Jee näitä ihmisten huolia.....!

Ei mulla mitään ole maahanmuuttajia ihmisinä vastaan, mutta ihmeellistä että Suomessa ei suomalaiselle kelpaa toiset suomalaiset naapureiksi... Tietynlaista rasismia tuokin on, muiden kansallisuuksien läsnäolon parempana pitämistä.



Kokemuksesta voin kertoa että lapsiperheille varsinkin niille perheen lapsille!, sopii asuinalueeksi paremmin suomalaisten lapsiperheiden suosima ale. Silloin koulu on ja pysyy (kun lapsimateriaalia on , toisin kuin joillain opiskelijoiden tai vanhusten suosimilla alueilla) ja opetuskin siellä voi olla hyvää kun ei tarvitse keskittyä suomea puhumattomien ongelmiin.



Jos ap haluat lapsillesi huonon tulevaisuuden, niin muuttakaa vaan jonnekin Suvelaan tai Meri-Rastilaan. Siellä voit olla varma että lapsestasi tulee rasisti ja sinustakin aika pian :) .

Olen itse viettänyt lapsuuteni/nuoruuteni samantasoisten (varallisuus, koulutus) perheiden lasten kanssa, ja se oli helppoa. Kukaan ei saanut juurikaan enemmän kuin toiset. Tosin silloin ei käytykään matkoilla ja elämä oli aika paljon niukempaa kaikkiaan kuin nyt.



Nyt itselläni on 11-vuotias poika, ja onneksi asumme taas " tasapäisellä" alueella. Se on paljon helpompaa meille.



Sikäli olisin muuttamisen kannalla. Mutta koska lasten ystäväpiiri on jo muodostunut, samoin koulua käyty niin onhan muuttaminenkin haasteellista. Vaikeaa on varmasti. Koska murrosikäisille mainitsemasi ongelmat ovat oikeita ongelmia. Saattaapi käydä niin, että vaikka vanhemmat kuinka yrittäisivät opettaa pehmeitä arvoja ja sitä ettei raha tee onnelliseksi, lapsille jää kuitenkin mieleen nuoruudesta osattomuuden ja huonommuuden tunne. Ei välttämättä, mutta mahdollista :(

Haluatko sinä, että se yksi yksittäinen arvo saa teidän perheessänne niin suuren aseman, että se määrää asuinpaikankin. Jos muutatte tuon syyn vuoksi, niin etkö sillä viestitä lapsillesi, että se arvo, millä on merkitystä on raha. Että se määrää aivan kaiken.



Ymmärrän kyllä sen, että haluat suojella lapsiasi pettymyksiltä ja huonommuudelta. Mutta eikö sekin lähentele jo curling-vanhemmuutta, jos pettymysten välttämiseksi ryhdytään noin massiivisiin toimenpiteisiin.



Ymmärsin kyllä surusi ja tuskasi lapsen vuoksi. Tahallani tässä kärjistän ketjun virkistämiseksi. Mietin myös tuota, että miten sitä lapsen itsetuntoa voisi tukea, ettei ne pettymykset tuntuisi niin suurilta. Ja varmasti tuossa teini-iässä ei enää mitään poppakonsteja ole. Mutta minä yrittäisin sijassasi sinnikkyyttä. Eli juuri sitä, mistä tuolla on aiemmin jo puhuttukin. Puhuisin lapselle mahdollisimman vaihtelevin ja monipuolisin esimerkein siitä, miten teidän elämänne on hyvää. Ja Näkökulmaa antaisin myös siitä, mitä ongelmia rahakin voi tuoda tullessaan. Ja tietenkään murkku ei näistä jutteluista välttämättä innostu, mutta varmasti sinne pinnan alle jää ne annetut ajatukset talteen voimavaraksi tulevia pettymyksiä varten.

Olemme matkustaneet useimmiten seuramatkalla turistikohteeseen, koska näin saamme matkan helpoimmin ja usein jopa edullisimmin, mutta paikanpäällä vuokraamme auton ja lähdemme huristamaan. Saatamme yöpyä pari yötä jossain muuallakin, jos sen ansiosta näemme enemmän. Syömme paikallisten ravintoloissa, käymme paikallisissa konserteissa, vaellamme paikallisilla luontopoluilla...

Olemme molemmat lukeneet paljon (molemmilla yliopistotutkinnot, toisella kaksi). Minä olen ollut hyväpalkkaisissa töissä 23-vuotiaasta, mieheni 25-vuotiaasta. Olemme olleet ulkomailla " tienaamassa" pariin otteeseen, tosin kerran myös tuhlaamassa (mies opiskeli kalliin tutkinnon, minä kotona lapsen kanssa).

Omilla rahoilla (ja pienellä lainalla) ostimme talon Westendistä 32-vuotiaina, ja nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, on talo maksettu. Että kyllä palkkatuloillakin voi rikastua, tosin ulkomailla käyminen hieman nopeuttaa prosessia.

Vierailija:

Viittaan tuohon lauseeseesi että " hyvä vain, että lapset näkevät mitä hyvällä ammatilla saa aikaan" .

Sinänsä olet ihan oikeassa, näinhän asia periaatteessa on. Westendistä (joka on Suomen mittakaavassa yksi harvoista todella luksusalueista) vain ei yksikään nuori lapsiperhe osta isoa, hienoa asuntoa vain omilla palkkatuloillaan. Kyllä se niin on että isukin / mamman kukkaro on siinä ollut kuvioissa mukana myöskin.

Pari kommenttia tuli mieleen ainakin minulle. Kaikesta huolimatta Suomessa elintasossa on melko vähän eroja. Todellisia ökyrikkaita on todella vähän Suomessa, sen näkee jo siitäkin, että ei Suomessa ole juurikaan todellisia luksuskauppojakaan ihan yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Siksi en olisi kovin huolissaan siitä, että asuu ylemmän keskiluokan alueella Espoossa, ei se meno siellä niin kovin kummoista ole. Eli älkää siis häikäistykö. Useimmilla siellä asuvilla on asuntolaina ja töissä joutuu käymään tienatakseen.



Ja sitten toisekseen lapset vertailevat, sille ei voi mitään. Joku aiemmin mainitsi, että luokkaan ei tarvita kuin yksi erityisen luokkatietoinen, niin se pilaa kyllä ilmapiirin. Mä asuin lapsuuden maalla ja mun vanhemmilla oli keskimääräistä jonkun verran paremmat tulot. Tämä luokkatietoisen perheen lapsi otti tavaksi arvostella suureen ääneen sellaiset asiat kuin, että jollakulla oli uusi talvitakki tai farkut. Pahimmallaan muistan, että mentiin kaverini kanssa heille leikkimään ja hänen äitinsäkin yhtyi siihen arvosteluun, että miten jollain on varaa ostaa lapselle uusi talvitakki, kun edellistä on käytetty vasta kolme vuotta tai jotain.



Tässä asetelmat olivat siis toisinpäin kuin AP:n tapauksessa, mutta opetus lienee se, että ihmisten eriarvoisuus tulee esiin pienessä maalaiskylässäkin, saati sitten suuressa kaupungissa. Sitä ei pääse pakoon.



Mielestäni kannattaa keskittyä siihen, että pyrkii rakentamaan lapsille terveen itsetunnon, jonka varassa voi pahimmat vertailut ohittaa. Ei kannata sen rahan antaa kahlita omaa elämäänsäkään.

Ja sellaista se nyt vaan on. Ajattelen asiaa niin, että tunnen valehtelematta 40 yh:ta Lauttasaaresta, ja meidän perheen asiat nyt vaan ovat näin.



Lapset nyt aina yleistävät. Jos 5 % lapsista on varakkaista perheistä, se on nopeasti että kaikilla on.



Mä ajattelen näin:



Joka viidennessä liitossa on väkivaltaa, joka toinen avioliitto päättyy eroon, 14 % ihmisistä on homoja, 3 % ihmisistä on skitsofreenikkoja, tutkimusten mukaan joka kolmannella lapsella on lieviä masennusjaksoja, klassista maanis-depressiivisyyttä sairastaa noin prosentti väestöstä, Suomessa todettiin vuonna 2005 noin 27 000 uutta syöpätapausta.



Se ettei ole Pleikkaria, Mersua ja Kenzoa on hemmetin pientä!

Nykymeno mielestäni hieman muistuttaa sitä. Meidän kouluajan lapset vertailivat ja kilpailivat jatkuvasti siitä, kenellä oli parhaat lacostet, hienoimmat sisustukset, upeimmat purjeveneet, eniten ulkomaanmatkoja.



Minun vanhemmat olivat jo tuolloin ekotietoisia, käytimme usein tuttavilta saatuja vanhjoja vaatteita, emme lasketelleet, golfanneet, käyneet etelässä...



Sitten tuli lama ja näiltä eniten äänessä olleilta lapsilta perheineen valitettavasti putosi pohja pois. Kävi ilmi, että isot talot oli otettu hurjilla lainoilla tai jos oli peritty, niin muut lainat veivät asunnotkin. Kahdessa perheessä isä teki itsemurhan. Se oli aivan hirveää aikaa murrosikäisille lapsille.



Mutta meilläpä säilyi talo, elintaso, minulle maksettiin vaihto-oppilasvuosi ja ajokortti ja tuettiin vielä opiskeluissakin. Näin aikuisena ymmärrän, että näin haluan omankin lapseni kasvattaa. Opettaa säästämään, kunnioittamaan ympäristöä ja kasvamaan vahvaan itsetuntoon. Omat vanhempani aina totesivat minulle, kun itkin jotain mitä " kaikilla kavereilla" on, että se on niiden perhe, tämä on meidän perhe. Kun sinulla on sioan oma perhe, voit hankkiat, mitä aluat, mutta meillä eletään näin. Olen nyt todella kiitollinen vanhemilleni sekä taloudenkäytöstä että ennenkaikkea oikeanlaisesta itsetunnon kasvattamisesta.



Neuvoisin teitä vain opettamaan lapsille, että kaikilla ei ole niin paljon rahaa kuin miltä näyttää ja vaikka on, se ei tee heitä yhtään onnellisemmiksi, vaan onni tulee aivan muista asioita. Ja jos viihdytte kodissanne, niin älkää ihmeessä muuttako. Toisella alueella lapset vertailisivat toisiaan toisella tavoin.