Parisuhde asperger ihmisen kanssa ei onnistu.

No minä en ainakaan naisia kaipaa.

Minä olen as ja minulla on mies ja kaksi lasta. Hyvin on onnistunut jo 13 vuotta tämä suhde. Mies on myös hyvin introvertti ja itsekseen paljon viihtyvä, joten sovimme toisillemme siinä mielessä hyvin.

Mutta siis onhan niitä liittoja kuitenkin olemassa. Miten sinä sen selität, että kukaan normi ihminen ei jaksa kattella. Eli silloin se toinenkin on jollainlailla epänormaali tai vinksahtanut niinkö?

Asperger on samanlainen myrkky rakkaudelle, kuin narsimi tai persoonallisuushäiriö.

Ap

0/5

Minulle tuollainen omissa maailmoissa olo olisi sietämätöntä kumppanin taholta. Kokemusmaailma olisi liian erilainen. Tämä siitä huolimatta, että olen itse hyvin introvertti.

Mukavia ihmisiä voivat olla mutten usko heistä myöskään olevan hyviksi vanhemmiksi. Aikuiselta lapselta kannattaa kysyä jos asperger-vanhempi on sitä mieltä, että kaikki sujuu hyvin :) Normaali ihminen kokee asian helposti aivan toisin ja lapsi pyrkii miellyttämään vanhempiaan.

Aspergerin ongelma on juuri se, ettei rehellinen vuorovaikutus ole mahdollista poikkeavan kokemusmaailman vuoksi. Asperger-vanhempien lapsilla masennus ja merkittävät itsetunto-ongelmat ovat huomattavan yleisiä. Älkää missään tapauksessa ainakaan yksinänne kasvattako lapsia!

Tässä pohdittavaa:

http://koenraadt.info/essays/raised-by-autistic-parents.html

Up

Olen as ja takana on pitkiä parisuhteita. Nykyisen kanssakin olen ollut jo vuosia. Eivät kaikki assit ole samanlaisia.Ap yleistää katkerana liikaa.

Voisiko joku kertoa ,millainen on asperger mies parisuhteessa /isänä?

olen miettinyt oman puolisoni vetäytymistä ja omissa oloissaan viihtymistä jo kauan!!

joku tässä mättää..

Oikein tarkka kuvaus ja esimerkit olisivat mukavia kuulla.

Minä olen lievästi autistinen. Riitoja tulee välillä siitä kun tulkitsen kritiikin kohdistuvan minuun ihmisenä, puolustan näkemyksiäni omapäisesti ja jumitun yhteen asiaan. Esim kerran tuli riita siitä, kun minä vaan päätin haluta nukkumaan tasan kello 23 lauantaina. Suutuin lisää kun mies sanoi koko päivän olevan nyt pilalle. Jouduin selittämään että päivä alkoi yli 20 tuntia sitten joten eihän se kokonaan ole pilalla jos pari viimeistä tuntia vietetään huonossa tunnelmassa.

Minä en jaksanut aspergeria. Ehkä tunteet eivät vain riittäneet.

Miehellä ei ole diagnosoitu sitä "oikeasti", mutta epäilen aspergeria ja huomaan piirteitä. Hänen kahdella veljellään se on diagnosoitu.

Aluksi en huomannut mitään erikoista. Ajattelin että miehen jäykkyys joihinkin asioihin johtuu ujoudesta ja alkukankeudesta.

Paskanmarjat, ei asia muuttunut mihinkään parissa vuodessa (asuimme yhdessä). Mies oli hiljainen ja rauhallinen. On kyllä ns. järkevä ja hoitaa asiansa kunnolla (esim. työ ja talous), hatun nosto siitä. Mutta tunteellisesti tosi "vajaa". Ikinä ei ilahtunut pienistä asioista tai kokenut negatiivisiakaan fiiliksiä. Kaikki oli vain aina ihan ok, eikä näyttänyt tunteitaan/tiedostanut niitä eikä varsinkaan puhunut niistä.

Kun kysyi jotain vaikeampaa niin meni ihan lukkoon. Ei osannut puhua vaikeista asioista, eikä nähnyt sille tarvetta. Joo, oikein parisuhde kun toisen kanssa ei voi jakaa mitään ajatuksia tai keskustella vakavasti. Tuntuu, että vaikka pari vuotta seurusteltiin niin en tunne ihmistä ihmisenä kun "ei anna mitään itsestään irti"... Paitsi ne pinnalliset asiat, missä on töissä, millainen auto, jne.. Ei osannut kertoa tunteistaan että tuntuuko joku hyvälle vai huonolle, tai jos tuntuu huonolle niin miksi. Tarvitsi näihin tyyliin viikon miettimisajan..

Ei spontaaniutta. Vanhat ja samat kaavat. Elämä oli tosi tylsää. Olin yksinäinen. Ei huumoria, ei naurua. Itse olen tosi nauravainen ja saatana saada sellasia "sekoamiskohtauksia" että alan vain hulluttelemaan ja nauramaan. Tämä oli miehestä ahdistavaa, ja usein suuttuikin minulle kun olin sellainen. Ei kestänyt sitä "riehumista" ja yhtäkkinäistä tunteiden/fiiliksen muutosta minussa.

Päivän keskustelut oli aina "samoja juttuja".. Samaa mantraa, miten töissä meni, jne.. Keskustelu oli tosi jäykkää ja väkinäistä.

Mies oli myös seksuaalisesti tosi haluton. Kerran kuukaudessa ehkä. Ero koitti siinä vaiheessa kun aloin tätä selvittämään, eikä osannut lainkaan sanoa mistä se voisi johtua. Tuntuu, että mietti koko ajan mitä tähän kuuluisi sanoa/mitä olisi järkevää sanoa, eikä sitä että miltä hänestä oikeasti sisällä tuntui ja mistä nämä ongelmat voisivat aidosti johtua. Tuntuu, että minun sanomisistani teki sellaisia "näin mun nyt kuuluu sanoa niin toi nainen on tyytyväinen" ja ripustui niihin lauseisiin, vaikka todellisuudessa niillä ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa. Esim nyt erottuamme jankkaa koko ajan, että haluaa mut takasin ja hänellä on kauheat halut koska luulee että juuri hänen haluttomuudensa vuoksi erottiin. Ei kuitenkaan osaa sanoa, mistä haluttomuus johtui.

Saattoi myös suuttua joutuessaan keskustelutilanteeseen, ja siksi "keksi" asioita mitä sanoa jotta pääsee keskustelusta karkuun, vaikka lopulta selvisi ettei oikeasti näitä sitten edes tarkoittanut.

Niin ja mies myös möllötti omissa oloissaan (katsoi televisiota eikä ikinä kysynyt haluaisinko esim katsoa jotain).. Emme ikinä tehneet yhdessä mitään.. Nauraneet yhdessä mitään. Mies ei tajua tilannekomiikkaa tai sarkasmia, otti kaikki kirjaimellisesti.

Lopulta oli pakko päästä pois, tai olisin itsekin tälläinen "elävä kuollut" möllöttäjä. Kyllä minun elämääni kuuluu nauru ja hulluttelu. Piste.

Mies tuntui aina niin etäiseltä, vaikka olikin lähellä. Ei tehnyt yhtään mieli avautua omista ongelmistaan, koska emme ikinä keskustelleet. Emme tapelleet IKINÄ kahden vuoden aikana, koska mies ei ymmärtänyt että miksi parisuhteessa pitäisi keskustella. Patosin kaikki sitten sisälleni.

Silti mies oli mustasukkainen jos esim. olin itse kännykällä/tietokoneella enkä hänen "seurassaan" vaikka itse möllötti katsoen sitä pirun televisiota.

Miehellä oli myös tosi outoja tapoja ja tosi outo tapa puhua/ilmaista itseään. Muistan ensimmäisillä kerroilla kun harrastimme seksiä, tokaisi mulle yhtäkkiä että "mitä runkkari"... Ja se oli hänen mielestään jotenkin kivaa.. Mitä ihmettä.. :D Ikinä ei muuten heittänyt juuri läppää, paitsi juuri tälläistä tosi omalaatuista ja tosi oudoissa tilanteissa.

Että ahdistaa tämä mitä tänne nyt kirjoitan. Takasin en menisi.

Tampereella kaikilla vissiin asperger.

Tuossa naapurissa asuu uraohjusperhe. Äiti on "maaninen" ja isä asperger. Kummatkin ovat todella asiantuntijatehtävissä ja huippuviroissa.

Ainakin he sopivat toisilleen...

No seksi ja läheisyys miehen kanssa kiinnostaa ja on ollut hyvää. Olen myös huolehtinut kodista, lapsista ja laittanut monesti ruokaa. Tosin mies on meillä parempi keittiössä. Minä taas pesen pyykit paremmin ja pidän enemmän rutiineista. Aspergerini vuoksi meillä ei voi olla paljoa tavaraa ja kaikella on paikkansa. Olen ollut havaitsevinani, että joillakin tavallisilla on ongelmia liiasta tavarasta myös? Näin pääni pysyy järjestyksessä, kun meillä on aika askeettista, mutta harkiten siistiä ja kaunista. Käyn töissä. Olen ehkä älykkäämpi kuin mieheni. Mieheni älykkyys on keskitasolla, mutta hänellä on hyvä sydän ja niin me tasapainotamme toisiamme. Hän ei arvostele minua enkä minä häntä. Omasta mielestänikin minä olen hyvä ihminen sisimmältäni, vaikka olenkin erilainen. Viihdyn paremmin lastemme ja tietenkin mieheni kanssa, kuin monien aikuisten. Mies löysi minulle yhden ystävän, joka on myös aspergeri (hänen ystävänsä vaimo). Aika hauskaa, en heti arvannut miksi hän ehdotti, mutta suostuin! Se, että on älykäs auttaa kyllä aspergerinkin kanssa rakentamaan ihmissuhteita.

Epäilen eräällä lähipiirissä tällaista. Omat havainnot:

-ei ymmärrä omia tunteitaan eikä voi sanoa että joku asia tuntuu hyvältä tai pahalta

-järkiperusteinen päätöksenteko

-kyvyttömyys sanoa kiitos tai anteeksi

-motorinen levottomuus (jalka vispaa toisen päällä ja käsiä hierotaan yhteen yms.)

-sosiaaliset tilanteet jotenkin vaikeita ja keinotekoisen näköisiä

-ei pidä kovista äänistä/ihmismassoista

Itselläkin on näitä pari mutta en oikein tiedä onko kyse vain ahdistuksesta vai tällaisesta.

miksi ei?=

.

Vierailija kirjoitti:

Asperger on samanlainen myrkky rakkaudelle, kuin narsimi tai persoonallisuushäiriö.

Ap

Suurin ongelma on se, että monet aspergerit on leimautuneet syyttä narsisteiksi ja persoonallisuushäiriöisiksi. Kiitos joidenkin valtakunnan tärkeilevien asiantuntijoiden kyökkispsykonarsistileikkien takia ja ihan oikeiden ihmisten jotka ei tajua eroa. Assit on usein todella sydämmellisiä ja velvollisuudentuntoisia ihmisiä eivätkä halua pahaa vaikka niin kävisi. Yleensä katkeavat velvollisuudentunnoissaan pyrkiessään hyvään.

Alexandra kirjoitti:

Epäilen eräällä lähipiirissä tällaista. Omat havainnot:

-ei ymmärrä omia tunteitaan eikä voi sanoa että joku asia tuntuu hyvältä tai pahalta

-järkiperusteinen päätöksenteko

-kyvyttömyys sanoa kiitos tai anteeksi

-motorinen levottomuus (jalka vispaa toisen päällä ja käsiä hierotaan yhteen yms.)

-sosiaaliset tilanteet jotenkin vaikeita ja keinotekoisen näköisiä

-ei pidä kovista äänistä/ihmismassoista

Itselläkin on näitä pari mutta en oikein tiedä onko kyse vain ahdistuksesta vai tällaisesta.

Joskus as ihmisten kesken syntyy vuorovaikutus jolloin sanoja ei paljon tarvita. Katseet ilmeet ja eleet kertovat onko jokin asia ok tai ei. Tai sanan kiitos. Ne asiat tuntee ja kokee ja se on upeeta. Joskus menee näin vaikka as ihmiset vaikuttaa joskus tunteettomilta. Monet on saanet nauttia as ihmisen empatiasta vaikka ei ole tajunnut. As ihminen jää silti helposti vaille ymmärrystä.

Vierailija kirjoitti:

Asperger on samanlainen myrkky rakkaudelle, kuin narsimi tai persoonallisuushäiriö.

Ap

olipa todella surkea vertaus.

narsismi on vakavin mielisairaus maailmassa, asperger ei.