Oletteko rakastunut ihmiseen jota ette voi saada?

En. En ole muutenkaan mikään turhamainen haihattelija ja tunteella kävijä.

Jennifer Lopez, ainakin kasvot ja pyllly

Jos on tunteita, niin on turhamainen haihattelia. Jaa...

Oikeastaan jokaiseen naiseen kehen olen ihastunut/ rakastunut en ole voinut heitä saada ainakaan nuoruuteni (nykytilanne) aikana.

Nuorena olen ollut ihastunut (en rakastunut..se vaatii vähän enemmän) pari kertaa toivottomasti ja yksipuolisesti.

Harvapa aikuinen julkkiksiin yksipuolisesti ihastuu ja niistä ihmisistä, joiden kanssa on usein tekemisissä,harva on oikeasti sellainen, jota olisi mahdoton saada.

En ole parisuhteessa, mutta olen toivottoman ihastunut (en sanoisi rakastumiseksi) henkilöön, jota en voi saada. Ei ole kyse mistään julkkiksesta, vaan miehestä, jonka luona vietin viime viikonlopun. Tiedän, että jutusta ei koskaan tule mitään, koska elämäntilanteet ja tulevaisuuden haaveet ovat niin erilaisia. Ja hänen tunteensa minua kohtaan ovat varmaan ihan olemattomat. Erityisen vaikeaa tämä on siksi, että on kuitenkin olemassa pienen pieni toivonkipinä, jota jaksan epätoivoisesti pitää yllä, vaikka järki sanoo, että tästä ei mitään hyvää seuraa.

Kerran jo yritin tämän miehen unohtaa ja päätin, etten enää tapaa häntä. Olin jo asian kanssa ihan sinut ja sitten hän lähetti viestin ja kysyi, koska voimme tavata. Tällä hetkellä olen tehnyt muka saman päätöksen, että en enää voi/saa tavata häntä, mutta tiedän, että heti, jos hän ottaa yhteyttä, juoksen hänen luokseen viivana.

Ei ole kivaa.

Kyllä, perheellisenä perheelliseen. Puolison ystävä. Aika tuhoon tuomittu ajatus.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko parisuhteessa olevat rakastuneet saavuttamaan kohteeseen? Julkkikseen, työpaikalla tai harrastuksessa tapaamaannne mieheen? tiedätte että ette voi saada häntä, mutta olette toivottoman ihastunut.

Ihastuin laulajaan, ruotsalaiseen. En tietenkään voi häntä saada, mutta en voi tunteilleni mitään. Kauan tätä kestää.....

Onko tuo laulaja Günther?

Menee ohi.

No mulla on kestänyt melkein 20 vuotta. Oma parisuhde on ihan kiva mutta aina kun tapaan saavuttamattoman ihastuksen niin joka kerta entistä vahvemmin koen että olisin saanut olla hänen kanssaan paremmin oma itseni.

Kyllä! Työpaikallani olleeseen mieheen. Itse olen parisuhteessa ja lapsia, mies lapseton ja sinkku. Pari vuotta silmäpeliä ja hienoa flirttiä, sitten mies joutui vaihtamaan työpaikkaa ja muutti toiselle puolen suomea. Yhä edelleen mietin häntä päivittäin, yöt näen unta hänestä. Rakastan kyllä miestänikin mutta tuossa toisessa miehessä vaan on sitä jotain. Täytyy vain kärsiä ja antaa ajan kulua...

Vierailija kirjoitti:

Harvapa aikuinen julkkiksiin yksipuolisesti ihastuu ja niistä ihmisistä, joiden kanssa on usein tekemisissä,harva on oikeasti sellainen, jota olisi mahdoton saada.

Tämän takia tuntuu niin typerältä olla 35-vuotias ja aivan lääpälläni erääseen maailmankuuluun muusikkoon, jo kuudetta vuotta. Tuo kyseinen muusikko on ensimmäinen ja ainoa ihminen maailmassa kehen ikinä olen tuntenut mitään seksuaalista vetoa, ja se alkoi siitä kun ensimmäisen kerran hänet telkkarissa näin. En osannut muuta kuin tuijottaa, varmaan oli posket punaisena ja suu kuivana...

En toki ole sokea, näen kyllä onko ihminen mielestäni hyvännäköinen vai ei. En vaan tunne mitään seksuaalista hyvännäköistäkään miestä kohtaan. Tuo ihastukseni sitten taas ei edes ole mitenkään erityisen komea, ja vähän turhan vanhakin oikeasti, mutta minkäs teet.. 

Kyllä, perheellisenä perheelliseen. Lasten kautta tuttava. Voi mennä pitkiä aikoja ettei nähdä ja sitten kun nähdään niin sitten huomaan taas että hupsista. En ole tehnyt mitään ruokkiakseni tuota ja olen varmaan liian tyly kun pelkään että paljastun. Enkä aio tehdäkään, mieli tekee tepposiaan jne.. tää on vaan mun mielessä ja sydämessä kun on ja sielä pysyy.

"hei pieni kipinä, luulin et ei nähtäis

luulin et ei ikinä enää amor mua tähtäis

että sydän räjähtäis 

niinku boom boom

hei pieni kipinä, luulin et ei nähtäis

luulin et ei iho enää tälleen värähtäis

ettei mua kukaan herättäis"

Vierailija kirjoitti:

En ole parisuhteessa, mutta olen toivottoman ihastunut (en sanoisi rakastumiseksi) henkilöön, jota en voi saada. Ei ole kyse mistään julkkiksesta, vaan miehestä, jonka luona vietin viime viikonlopun. Tiedän, että jutusta ei koskaan tule mitään, koska elämäntilanteet ja tulevaisuuden haaveet ovat niin erilaisia. Ja hänen tunteensa minua kohtaan ovat varmaan ihan olemattomat. Erityisen vaikeaa tämä on siksi, että on kuitenkin olemassa pienen pieni toivonkipinä, jota jaksan epätoivoisesti pitää yllä, vaikka järki sanoo, että tästä ei mitään hyvää seuraa.

Kerran jo yritin tämän miehen unohtaa ja päätin, etten enää tapaa häntä. Olin jo asian kanssa ihan sinut ja sitten hän lähetti viestin ja kysyi, koska voimme tavata. Tällä hetkellä olen tehnyt muka saman päätöksen, että en enää voi/saa tavata häntä, mutta tiedän, että heti, jos hän ottaa yhteyttä, juoksen hänen luokseen viivana.

Ei ole kivaa.

Ehdin jo pelästyä että olen tietämättäni käynyt kirjoittamassa tuon viestin. Olen aivan vastaavassa tilanteessa, paitsi että olen mies ja kohteeni nainen. Tiedän sen ettei meistä koskaan tule paria, naisella on tunteita ystävyyden rajalle asti ja minulla siitä pari askelta eteenpäin. Hölmönä sitä vain toivoo että tilanne muuttuisi, järki kyllä sanoo että suhteestamme tulisi näissä olosuhteissa onneton, mut kun silti on se tunne et nyt löytyi vihdoinki se oikea. Asiaa ei suinkaan auta yhteiset ihanat viikonloput ja upea seksi.

Poistin jo kaikki yhteystiedot ja viimeisessä puhelussa toivotin kaikkea hyvää jatkossa ja ehdotin ettemme pitäisi enää yhteyttä. Nainen kuitenkin soitti ja epähuomiossa vastasin siihen, kaikki muistot ja tunteet pompsahtivat taas pintaan ja taistelu unohtamisesta alkoi taas alusta.

Vierailija kirjoitti:

En. En ole muutenkaan mikään turhamainen haihattelija ja tunteella kävijä.

En pidä itseäni turhamaisena haihattelijana, mut tunteilla käyn ehdottomasti. En osaa suhtautua ihastumisiin/ rakastumisiin järjellä vaan heittäydyn täysillä tunteiden vietäväksi. Joskus siinä satuttaa itsensä, mut kun sattuu se oikea kohdalle, niin se on ihanaa.

Olen naimisissa, ja silti haikaillut viimeiset pari vuotta työn merkeissä tapaamani miehen perään. Ei olla nähty reiluun vuoteen, tai oltu tekemisissä muutenkaan, mutta silti hän on ajatuksissani koko ajan. Ihmettelen omaa ihastumistani, olemme täysin erilaiset kaikin puolin, ja homma olisi varmaan muutenkin tuhoon tuomittu. Jos olisin ollut sinkku silloin, niin olisi kyllä yrittänyt vongata hänet sänkyyni, mutta en ollu, ja turha jossitella menneitä.

Taitaa olla aivan eri asia ihastua johonkin sellaiseen jonka oikeasti tuntee, kuten perhetuttuun, kuin johonkin julkkikseen, pomoon tai muuhun kaukaiseen mielikuvaan. Jälkimmäinen voi olla sellaista teinimäistä ihastumisharjoittelua tai sitten jostakin syystä suojelee itseään oikean parisuhteen ja vastuunoton "vaaroilta".

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, perheellisenä perheelliseen. Puolison ystävä. Aika tuhoon tuomittu ajatus.

TÄYSIN tuhoontuomittu. Jättäkää nyt h*lvetti toisten ystävät rauhaan. Ettikää omanne jostain!

Vierailija kirjoitti:

Olen naimisissa, ja silti haikaillut viimeiset pari vuotta työn merkeissä tapaamani miehen perään. Ei olla nähty reiluun vuoteen, tai oltu tekemisissä muutenkaan, mutta silti hän on ajatuksissani koko ajan. Ihmettelen omaa ihastumistani, olemme täysin erilaiset kaikin puolin, ja homma olisi varmaan muutenkin tuhoon tuomittu. Jos olisin ollut sinkku silloin, niin olisi kyllä yrittänyt vongata hänet sänkyyni, mutta en ollu, ja turha jossitella menneitä.

Hän olisi ehkä ollut biologisesti katsoen ihanteellinen kumppani sulle?