Olin ostamassa autoa, myyjä puhui minusta "rouvana" mieheni kautta
Ei katsonut kertaakaan minua silmiin saati suunnannut kysymyksiään minulle.
Ihme käytöstä ja valitus lähti. Myyjä, viisikymppinen ukko, kyseli koko ajan mieheeni katsoen
"No mikäs väri rouvaanne miellyttäisi"
"Onkos rouvallanne toiveita, onko automaattivaihteisto, olisi helpompi ajaa"
"Mitäs, onko rouvanne kanssa ollut puhetta hintatoiveesta, tästä voisimme tehdä rouvallenne hyvän tarjouksen"
Siis olen yli 30v aikuinen nainen ja myyjä kohteli minua kuin olisin ilmaa tai vaikeasti kehitysvammainen jolle puhutaan avustajan kautta.
Kommentit (53)
Sanoitko sä sille itse mitään? Esimerkiksi että anteeks, mä olen tässä, voisitteko puhua suoraan minulle.
Hän korotti sinut niin korkealle jalustalle, ettei sinua voinut puhutella kuin palvelijan kautta, johon asemaan hän miehesi alisti.
Haluaako pikkurouva punaisen auton?
Et sitten rohkene kertomaan mistä noin kökköä palvelua sait? - Vaikka olen mies en haluaisi ostaa autoa liikkeestä josta saa moista palvelua. - Taitaa autoliikkeillä mennä liian hyvin ja varsinkin nyt kun Bernerin hanke otti aikalisän. Mutta ainakin uusien autojen kauppiaat ovat ennenkin osanneet ajaa asiaansa, että tuskin he tulevat olemaan se porukka joka kärsii... Enemmän tulee kärsimään tavallinen pullianen joka hankkii sen auton omilla rahoillaan.
Vierailija kirjoitti:
Sanoitko sä sille itse mitään? Esimerkiksi että anteeks, mä olen tässä, voisitteko puhua suoraan minulle.
Sanoin, tarjosi minulle vain karkkeja korista ja jatkoi puhumista miehelleni. Mieskin sanoi että ei hän ole autoa ostamassa, mutta myyjä sivutti tämän ja jatkoi
"No minä ajattelin että kun nyt näistä moottoritilavuuksista on puhe, niin kerron nyt sinulle"
Miksei suoraan sanonut "Elän kivikaudella ja pidän naisia älyltään kumisaappaan tasolla"
Ap
Etkö sanonut myyjälle kuka auton ostaa?
Taidat vähän liioitetella vai Porvoossako olitte autokaupoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoitko sä sille itse mitään? Esimerkiksi että anteeks, mä olen tässä, voisitteko puhua suoraan minulle.
Sanoin, tarjosi minulle vain karkkeja korista ja jatkoi puhumista miehelleni. Mieskin sanoi että ei hän ole autoa ostamassa, mutta myyjä sivutti tämän ja jatkoi
"No minä ajattelin että kun nyt näistä moottoritilavuuksista on puhe, niin kerron nyt sinulle"
Miksei suoraan sanonut "Elän kivikaudella ja pidän naisia älyltään kumisaappaan tasolla"
Ap
No mikset sinä sanonut että kun en näköjään saa täällä haluamaani palvelua, menen toiseen liikkeeseen. En ihan usko että kerrot nyt koko totuutta.
Rouva on pikkumainen nirppanokka, joka ei näytä ymmärtävän retoriikan eri tyylilajeja, sääli! No tosikko on tosikko!
Ei kuulosta uskottavalta, kannattaisi ap värittää näitä provoja vähän vähemmän
Jep, hieman meni yli.
Olen ollut usein autokaupoilla niin mieheni kanssa kuin yksinkin, ja olen aina saanut vain ja ainoastaan hyvää palvelua. Ikinä ei ole tullut mitään mikä olisi jäänyt mietityttämään. Ehkä ap:lla on nyt jotain vaikeuksia olla aikuinen yleensäkään kun piti näin typerää kirjoittaa.
Eikö itsenäinen, voimaantunut, omillaan toimeentuleva, rohkea ja moderni nainen pääse autokauppaan ilman miestään vuonna 2017?
Äitiäni kohdeltiin kuvailemallasi tavalla, mutta silloin elettiin 60-luvun alkua.
Aikuinen nainen eikä yksin sitä autoa saanut ostettua vaan piti se mies sinnekin ottaa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen nainen eikä yksin sitä autoa saanut ostettua vaan piti se mies sinnekin ottaa mukaan.
Jep. Ja itketään sitten niinkuin pikkurouvan pitääkin. Huhuuhhu
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen nainen eikä yksin sitä autoa saanut ostettua vaan piti se mies sinnekin ottaa mukaan.
No jos se mies halusi nähdä ne värimalit että voi illalla kotona kertoa mielipiteensä?

Mitä hiton väliä sillä miehen mielipiteellä jos itselleen on autoa ostamassa?
Mitä myyjä sanoi, kun ap huomautit asiasta?
Kyllä minä niin mieleni pahoitin ja kävin ostamassa polkupyörän ilman satulaa
Kai poistuit sieltä autoa ostamatta?