Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ihmeessä osaa antaa itselleen anteeksi ja hyväksyä sen, että on menettänyt elämänsä rakkauden eikä takaisin enää saa??
23.01.2017 |
Ja älkää sanoko, että aika auttaa, koska ei ole auttanut. Mennyt jo todella monta vuotta ja edelleen mua harmittaa ja kaduttaa, kun annoin asioiden mennä niin kuin ne meni. Ja edelleen mulla on ihan s****nan ikävä!! :(
Miten nämä tunteet saa pois?
Kommentit (54)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silleen että menet terapiaan käsittelemään ne. Ei ole normaalia vatvoa moisia asioita vuositolkulla. Mahdollinen oikea elämäsi rakkaus on luultavasti kävellyt ohitsesi koska märehdit menneitä.Irrota se tunnekoukku ja hanki elämä äläkä enää tuhlaa sitä moiseen turhuuteen. Ei se ois kuitenkaan ollut niin ihanaa kuin kuvittelet!
inhorealisti
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa
Joo, varmaan sitten 8-kymppisenä helpottaa, kun ei muista enää mitään muutakaan...
Ap.
No suoraan sanotusti joko annat itsellesi anteeksi tai pyörit itsesäälissäsi ja annat elämän mennä ohitse. Kumman ajattelet olevan itsellesi parempi vaihtoehto, kukaan ei voi tuota tehdä puolestasi. Murehtimalla asiat eivät parane, vaan muuttuvat suuremmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Silleen että menet terapiaan käsittelemään ne. Ei ole normaalia vatvoa moisia asioita vuositolkulla. Mahdollinen oikea elämäsi rakkaus on luultavasti kävellyt ohitsesi koska märehdit menneitä.Irrota se tunnekoukku ja hanki elämä äläkä enää tuhlaa sitä moiseen turhuuteen. Ei se ois kuitenkaan ollut niin ihanaa kuin kuvittelet!
inhorealisti
Ei ne rakkauden tunteet katoa ikinä mihinkään ja terapiaa on takana pari vuotta. En ole ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No joskus se toinen saattaa antaa anteeksi juuri silloin kun on mennyt tarpeeksi pitkä aika. Kuka tahansa joka saa tietää että on edelleen monen vuoden jälkeen ihan saatanan ikävä voi alkaa harkita sitä juttua uudestaan. Millaisessa elämäntilanteessa se toinen osapuoli on tällä hetkellä? Joskus elämäntilanteet muuttuvat ja yhtäkkiä voikin löytyä sopiva sauma mihin joku vanha rakas voi sopia väliin. Oletko milloin viimeksi keskustellut hänen kanssaan tästä asiasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa
Joo, varmaan sitten 8-kymppisenä helpottaa, kun ei muista enää mitään muutakaan...
Ap.
ei se helpota silloinkaan, kun sitten sie alat elämään uudestaan niitä aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haikailet jotain muistoa. Eiköhän senkin oikean rakkauden viat olisi puskenut esiin tai olisit tylsistynyt muuten. Tai ehkä se oli sun elämäsi rakkaus, mutta sä et ollut sen..
Tuskin menetit mitään todellisuudessa.
Joku jännämies ilmeisesti kyseessä, koska naiset ei koskaan itke kiltin miehen perään tuolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No suoraan sanotusti joko annat itsellesi anteeksi tai pyörit itsesäälissäsi ja annat elämän mennä ohitse. Kumman ajattelet olevan itsellesi parempi vaihtoehto, kukaan ei voi tuota tehdä puolestasi. Murehtimalla asiat eivät parane, vaan muuttuvat suuremmiksi.
Mutta miten sen anteeksi antamisen tekee? Miten sen osaa hyväksyä, että oli täydellinen mies, mutta ei olekaan enää?
Eikö aikaa todellakaan saa käännettyä taaksepäin??
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silleen että menet terapiaan käsittelemään ne. Ei ole normaalia vatvoa moisia asioita vuositolkulla. Mahdollinen oikea elämäsi rakkaus on luultavasti kävellyt ohitsesi koska märehdit menneitä.Irrota se tunnekoukku ja hanki elämä äläkä enää tuhlaa sitä moiseen turhuuteen. Ei se ois kuitenkaan ollut niin ihanaa kuin kuvittelet!
inhorealisti
Ei ne rakkauden tunteet katoa ikinä mihinkään ja terapiaa on takana pari vuotta. En ole ap.
Kyllä ne muuten katoaa kunhan asian käsittelee ihan oikeasti eikä pakene reaalimaailmaa muistoihin. Mut onhan se helpompi räytyä kuin ottaa itseään niskasta kiinni ja lopettaa mielikuvittelu. Katsos kun se ei ole todellista. Se on vähän kuin lukis vaan harlekiineja eikä koskaan ikäviä juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika auttaa
Joo, varmaan sitten 8-kymppisenä helpottaa, kun ei muista enää mitään muutakaan...
Ap.
ei se helpota silloinkaan, kun sitten sie alat elämään uudestaan niitä aikoja.
Ainiin. Voi perse.
Ap.
Hanki elämä! Sulla taitaa olla liikaa aikaa miettiä teini ihastuksia, sehän se varmaan oli? Eli todellista elämää se teidän täydellinen rakkaus ole siis nähnytkään?
Muutama aikuisten vastoinkäyminen olisi kummasti muuttanut sitä oikean tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten nämä tunteet saa pois?
Sulla on toimimaton lähestymistapa, kuten olet jo huomannut. Miksi sun pitäisi saada ne tunteet pois? Se ei nimittäin onnistu. Aina kun tunteita yrittää mitätöidä, niin siitä seuraa ongelmia. Älä kiellä tunteitasi vaan anna niiden olla. Sen sijaan hyväksy tapahtunut ja mene eteenpäin. Siis ihan siinä samalla, kun annat niiden tunteidesi luvan olla olemassa. Niin se toimii.
Onko kyse varatusta miehestä tai miehestä jonka kanssa et ole elänyt arkea yhdessä?
Mikäli on niin et voi todellakaan tietää olisiko hän ollut elämäsi mies?
Mikä estää ettet voi olla enää miehen kanssa ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No suoraan sanotusti joko annat itsellesi anteeksi tai pyörit itsesäälissäsi ja annat elämän mennä ohitse. Kumman ajattelet olevan itsellesi parempi vaihtoehto, kukaan ei voi tuota tehdä puolestasi. Murehtimalla asiat eivät parane, vaan muuttuvat suuremmiksi.
Mutta miten sen anteeksi antamisen tekee? Miten sen osaa hyväksyä, että oli täydellinen mies, mutta ei olekaan enää?
Eikö aikaa todellakaan saa käännettyä taaksepäin??
Ap.
Vai täydellinen;) taitaa tyttörukalla aika kullata muistot.
Katse eteen päin, ei taakse päin. Tuo on varmaan vähän sama tunne kuin minulla se, jos jumitan vanhojen konsolipelien soundtrackien parissa liian pitkään. Tulee vain tunne, että ne ajat eivät palaa ja voisin kyllä tappaa itseni. Sitten muistan, että mitä kaikkea onkaan vielä edessä seuraavan 50 vuoden aikana ja suljen musat ja lähden salille katsomaan perseitä.
M35
Vierailija kirjoitti:
Silleen että menet terapiaan käsittelemään ne. Ei ole normaalia vatvoa moisia asioita vuositolkulla. Mahdollinen oikea elämäsi rakkaus on luultavasti kävellyt ohitsesi koska märehdit menneitä.Irrota se tunnekoukku ja hanki elämä äläkä enää tuhlaa sitä moiseen turhuuteen. Ei se ois kuitenkaan ollut niin ihanaa kuin kuvittelet!
inhorealisti
Tää on tyypillinen harhakäsitys. Just katsoin surututkijan haastattelun, jossa todettiin, että ihmiset kuvittelee surun olevan joku suoritus, jonka pitää päättyä jossain tietyssä ajassa.
On IHAN NORMAALIA vatvoa elämän isoja suruja vuositolkulla. Osa surusta jää tavallaan krooniseksi, osaksi persoonaa ja elämää.
Pikemmin olisi ehkä parempi hyväksyä tapahtunut ja hyväksyä se osaksi sun elämäntarinaa. Ehkä sitä kautta sydän avautuisi uusille mahdollisuuksille ja rakkauksille.
Alue: Aihe vapaa
Aika auttaa