Miten ihmeessä osaa antaa itselleen anteeksi ja hyväksyä sen, että on menettänyt elämänsä rakkauden eikä takaisin enää saa??

Minulle kertoo paljon se että mies on itsekin voinut vuosia huonosti, koska eli noin. Ei rakastanut vaimoaan, mutta oli lapsien takia yhdessä. Etsi hyväksyntää muualta.

Sanoo edelleen minulle seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen, että on niin hyvä ja vapautunut olla kun ei tarvitse salailla mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko mitenkään mahdollista että tapaisit tuon elämäsi rakkauden ja puhuisit hänelle. Sanot että sinun on pakko saada kertoa kuinka kadut ja mahdollisesti pyytää jopa anteeksi (?). Se voi jo helpottaa jos saat sanottua nuo mielessäsi pyörivät asiat hänelle.

En kylläkään nyt neuvo että yrittäisit saada hänet takaisin vain sanomaan hänelle kaiken sen mikä vieläkin kummittelee mielessäsi.

Ollaan asiasta kerran jo puhuttukin, mutta ei se helpottanut ollenkaan. Enemminkin päinvastoin... Mutta olen ajatellut, että ehkä se juttelu nyt voisi auttaa, kun on taas kulunut aikaa. On vaan niin korkea kynnys ottaa mitään yhteyttä. Helpointa olisi, kun vaan osaisi hyväksyä ja unohtaa.

Ap.

Varsinkin, kun se heti alkaa sun kanssa salasuhteeseen ;)

No tämän tiedän ihan varmuudella.

Nyt on siis ehdotettu terapiaa ja lapsia. Jotain muuta vielä? Jotain sellaista, joka auttaisi just nyt ja heti?

Ap.

Oman kokemukseni mukaan ainoa idioottivarma keino unohtaa miehen on rakastua toiseen mieheen. Mmene ulos, kokeile deittipalstoja, tapaile miehiä, niin monta kun mahdollista. Joku niistä varmasti varastaa sydämesi.

Mieheni exä itki monta vuotta miehen perään, käyttäydyttyään ensin itse kamalasti. Mies oli sinkkunakin monta vuotta eikä ottanut takaisin. Sitten tapasi minut, ja ollaan tosi onnellisia. Exä tietää itsekin mokanneensa, ja silti lähettelee viestejä. Lopettais jo, toi on säälittävää.

Jos oot mun nykyinen tunteeton muija, niin Hei voisitko lähteä jo kävelemään siitä haikailemasta ja antaisit minullekin mahdollisuuden löytää sen oikean. Vaikka kuvittelet tekeväsi minut onnelliseksi vain olemalla yhdessä niin harhaluuloa se on.

Mdmdlsl kirjoitti:

Minulle kertoo paljon se että mies on itsekin voinut vuosia huonosti, koska eli noin. Ei rakastanut vaimoaan, mutta oli lapsien takia yhdessä. Etsi hyväksyntää muualta.

Sanoo edelleen minulle seitsemän vuoden yhteiselon jälkeen, että on niin hyvä ja vapautunut olla kun ei tarvitse salailla mitään.

Sanoit että jätti vaimonsa ja salarakkaansa koska halusi sun kanssa muutakin kun seksiä mutta hänellä olikin sitten jo lapsia... hohhoi.

Siis hänellä oli aikuisia & lähes aikusia lapsia ja minulla oli vauva. Hän oli päättynyt ettei lapsia enää halua ja minä sanoin että haluan.

Ollaan edelleen rakastuneita ja onnellisia. Myös minä olen elänyt sellaista elämää ennen miestäni ettei moni uskoisi. Lukuisia suhteita ja en ole oikeastaan koskaan keskittynyt vain yhteen mieheen. Olen ollut aina sellainen, että miehet kiinnostuvat ja ihastuvat helposti. Nykyään olen täysin uskollinen ja minun on hyvä ja turvallinen olla -kiitos mieheni.

Ellslzl kirjoitti:

Siis hänellä oli aikuisia & lähes aikusia lapsia ja minulla oli vauva. Hän oli päättynyt ettei lapsia enää halua ja minä sanoin että haluan.

Ollaan edelleen rakastuneita ja onnellisia. Myös minä olen elänyt sellaista elämää ennen miestäni ettei moni uskoisi. Lukuisia suhteita ja en ole oikeastaan koskaan keskittynyt vain yhteen mieheen. Olen ollut aina sellainen, että miehet kiinnostuvat ja ihastuvat helposti. Nykyään olen täysin uskollinen ja minun on hyvä ja turvallinen olla -kiitos mieheni.[/]

Nojoo, kyllähän ne ikäloput ukkomiehet mielellään tyytyy nuorempaan.

Menneen unohtaa luomalla uusia muistoja. Jos et ole löytänyt vielä yhtä hyvää, niin et ole antanut hänelle edes mahdollisuutta olla yhtä hyvä tai sitten et ole etsinyt tarpeeksi. Kannattaa muistaa, että kun aikaa kuluu, niin ihmiset muistavat helpommin pelkästään ne positiiviset asiat, eikä negatiivisia. Jos nyt hyppäisit yhtäkkiä takaisin tuohon tilanteeseen, jossa olit, niin se olisi kovin erilainen kuin muistat sen olleen.

Niin kauan kun odotat uuden olevan vain korvaaja edelliselle, niin tietenkään et löydä yhtä hyvää, koska kukaan ei ole yhtä hyvä olemaan hän kuin hän itse. Etsi ihan uutta ihmistä äläkä samanlaista ihmistä. 

Ap et varmaankaan tule tekemään asian eteen mitään vaan tyydyt märehtimään asiaa.

Et mitenkään, nyt hopihopi meet ja sanot sille oikeallesi että salasuhde niin se saa taas nauttia susta. Ah ihananaa...

Kaikkein parasta on olla yhteydessä siihen henkilöön, jota ikävöi ja jutella asiat halki ja poikki ja pinoon. Silloin molemmille tulee selvää siitä, miten asiat ovat ja onko jotakin tunteita vielä vaiko eikö.

Puhuminen on aina paras apu kaikkeen.

Ap. mustakin tuntui tuolta monta vuotta. Tosin aivan erilainen tilanne eli lasteni isä kyseessä. Silti pääsin yli lopulta, kun löysin vääristyneiden muistojen tilalle jotain oikeasti hyvää pakottamalla itseni pois siitä surusta, ahdistuksesta ja muusta.

Maailmassa on paljon miehiä. Suomessa on paljon miehiä. Kotikaupungissasi on paljon miehiä. Et voi kuvitella millään, että varattu mies olisi sinun ainut rakkautesi, koska hän ei olisi varattu, jos aidosti sinut haluaisi.

Mä veikkaan että ap on nelikymppinen nainen ja huomannut nyt että ei ole enää kuumaa kamaa naismarkkinoilla :) ap:lla on pitkä suhde joko takana tai meneillään ja ollut sivusuhteita.

Nyt sitten muistellaan vanhoja ja halutaan yhteen sen kenen kanssa oli kiihkeää ja joka petti vaimoaan hänen kanssa - silloin ap tunsi olevansa erityinen :)

Onnea matkaan ap :)

Mä veikkaan että ap on tylsistynyt nykyiseen ja haikailee ihanaa nuoruuden rakkautta. Teininä kaikki oli niin aitoa ja oikeaa, ei ahdistanut asuntolaina, työt, lapset jne.jne.

Ap annatko miehesi pitää sua hyvänä ja rakastaa? Vai oletko päättänyt että hän ei ole se oikea? Ja jos ei ole niin annatko hänelle mahdollisuuden löytää sellaista?