Mitä ajattelette ihmisestä joka ei katso silmiin puhuessa?

Mitä mieltä olette ihmisestä, joka tuijottaa silmiin puhuessa?

Että on ujo. Koetan sitten puhuessani itse ottaa erilailla kontaktia, hymyillä ja tehdä sanoillani jotenkin selväksi, että olen oikeasti kiinnostunut mitä tällä ihmisellä on asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä olette ihmisestä, joka tuijottaa silmiin puhuessa?

Ahdistaisi. Siis jos koko ajan tuijottaisi.

Entäpä toisinpäin? Minulla on töissä naispuolinen työtoveri, jonka kanssa olemme hyvin paljon tekemisissä. Hän on kymmeniä vuosia minua nuorempi mutta voisin napittaa hänen ruskeita silmiään vaikka koko päivän.

Miksi ihmiset ylipäätään katsovat ensiksi silmiin toista ja keskuteltaessakin? Olen usein miettinyt, että miksei katsota vaikka kaulaan tai kämmenselkään? Viime aikoina olen myös huomannut, että kaikkein pienimmätkin eläimet katsovat aina silmiin ihmisiä.

Jos silmiin katsomaton puhuja on vastakkaista sukupuolta, voi kyseessä olla myös ihan vain torjunta. Jotkut vajaat ihmiset kuvittelevat silmiin katsomisen olevan seksuaalinen viekoitteluyritys ja siksi saatan katsella seinille puhuessani ihmisille, joille en todellakaan halua viestittää yhtään mitään kiinnostusta.

Taidan ottaa asian puheeksi seuraavan kerran psykiatrilla. Joskus olen koettanut vähän katsoakin mutta tulee kova jännitys. sellainen kuin esiintymiskammossa. Alan jopa täristä.

Hyvin nopeasti pystyn kyllä vilkaisemaan silmiin.

Niin voitais harjoitella sitä psykiatrin kanssa.

Mun äiti on sellainen, että kun alkaa oikeen selittää jotain asiaa, niin kääntää päänsä tyyliin seinää kohti. Tuntuu hölmöltä.

Mulla sama ongelma,vaikea katsoa silmiin toista keskustellessa. Varsinkin jos toinen tuijottaa kokoajan silmiin. Pakokauhu ja paniikki iskee.

Paras keino on, kun katsoo välillä melko nopeasti, jos ei koko ajan pysty katsoo.

Sama täällä. En vaan pysty katsomaan silmiin. Nopeasti kylläkin. Tulee epävarma olo. Anoppi aina muistuttaa asiasta, että pitäisi katsoa silmiin. Oon aina ollut huono siinä. Johtunee omasta epävarmuudesta.

Ujous.

Itellä alkaa karsastaan silmät, en ole edes varma katsonko silmiin vai minne kun menee ihan sumeaksi:/

no joo on ehkä parempi barbaran laulamana.

Itselläni on ADD ja on vaikea keskittyä puhuttavaan asiaan, jos samalla tapitan silmiä. On ollut sama ongelma pienestä pitäen. Olen kyllä yrittänyt parhaani mukaan treenata silmiin katsomista mutta tuntuu, että alan tuijottaa ja vastapuoli kiusaantuu ja kääntää katseen heti pois. Vaikutan varmasti hermostuneelta, kun vain vilkuilen silmiin mutta toivottavasti osaan edes muuten osoittaa, että kuuntelen kyllä ja olen kiinnostunut toisen kertomasta. En vain aidosti voi itselleni mitään.

En pysty ajattelemaan, mitä puhun, jos katson silmiin. Siis sanat menevät sekaisin ja puhun puutaheinää. Kyse ei kuitenkaan mielestäni ole jännityksestä. Jos joudun esim. muistelemaan ja kertomaan, mitä olen tehnyt eilen, en ikään kuin tavoita muistoja ja sanoja, jos keskityn katsomaan silmiin.

Jos tuntuu vaikealta katsoa toista silmiin, voi yrittää katsoa häntä kulmakarvojen väliin tai silmälasin sankoihin. Ei puhekaveri pysty kauempaa erottamaan, mihin katse on kohdistunut.

Mä keskityn paremmin kertomaani juttuun, jos en jatkuvasti katso silmiin. Muistaakseni ihan tutkittu juttu, että tarinoidessaan ihmisen on helpompi keskittyä kertomaansa kun ei joudu kohdentamaan katsettaan ja samalla tarkkaavaisuuttaan kuuntelijaan. Taijotain. En siis ajattele ihmisestä, joka ei katso minua silmiin mitään sen ihmeellisempää. 

Silmiin katsominen on tapakulttuuria joka pitäisi hallita tietyissä tilanteissa, mutta luonnollista se ei ole. Katson silmiin muodollisissa tilanteissa joissa sitä odotetaan, muuten en.

Ymmärrän kyllä, ettei ole järkeä koko ajan tapittaa intensiivisesti silmiin kun puhuu, mutta koen kyllä jossain määrin epäkohteliaana ja moukkamaisena jos keskustelukumppani ei katso silmiin edes yhtään. Tulee olo, että toista ei joko kiinnosta tai on tarkoituksella epäkohtelias, tai sitten on sairaalloisen ujo ja jännittynyt. Jokatapauksessa ei anna itsestään hyvää vaikutelmaa jos ei lainkaan katso silmiin ja pälyilee koko ajan muualle.

Tietysti riippuu tilanteesta. Jos esim. olen kaverillani kylässä ja juttelemme niin, että hän on vaikka tiskaamassa selin minuun, niin en tietenkään pahastu. Mutta jos vaikka töissä olen kollegan kanssa kahvipöydän ääressä juttelemassa ja toinen ei yhtään katso silmiin, niin pidän vähän tökerönä. Ja korostan, ettei siis koko aikaa pidä tapittaa, mutta jonkinlaista silmäkontaktia voisi pitää.