Taidan vihata lastani... Taas meni pinna
7v vuotta ollut kauheaa lapsen ylivilkkauden takia.. Lapsi herättää niin paljon inhoa ja vihaa
Kommentit (63)
Onko ADHD?
Minussakin herättää oma lapsi vihaa ja menee pinna. Ei ole edes ylivilkas, on vain ei-aikuinen, eli ei tajua itsestään asioita, joita aikuinen ilman vaatimista tajuaa.
Minuakin vihattiin lapsena. Inhoan sitä, kun joitain on rakastettu. Se on epäreilua.
Mulla menee hermo meidän 5-vuotiaaseen. Ei ole adhd tai mitään muutakaan, mutta ihan joka asiaan pitää vängätä vastaan. Tekee ihan tahallaan kiusaa ja nauraa vaan, kun mulla hermo menee. Mihin tuon voi palauttaa?
Se on jännä asia, miten omaa lastaan rakastaa silloin kun hän on kiltti ka rauhallinen. Mutta silloin kun hänen käytöksensä on ei toivottavaa, raisua ja ilkeää niin silloin tuon rakkauden tilalle nousee inhon ja vihan tunteet. Ihan tuttuja tunteita täälläkin. 😒
Miksi sitä tunteekaan vihaavansa omaa lastaan, kun itseltä menee pinna?
En vain jaksa hymyillä lapselle tai edes puhua kun oksettaa tämä paska... Siis oikeesti vihaan... En halua olla samassa huoneessa lapsen kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä tunteekaan vihaavansa omaa lastaan, kun itseltä menee pinna?
Koska se lapsi on se syy siihen pinnan katkeamiseen.
Lapsi herättää kaikenlaisia tunteita. Onko kyse omasta väsymyksestä? Jos ei lapsi joskus herätä myös syviä rakkauden ja ilon tunteita, huolestuisin todella ja hakisin apua. Lapsi ei kasva tasapainoiseksi ilman rakkautta. Omalla lapsella on adhd ja muuta neurologista. Joskus on ollut raskaita hetkiä, mutta aina myös iloa ja naurua. Sydämessäni vaalin onnellisia hetkiä. Onnistumiset nimittäin tahtovat poikia uusia onnistumisia! Lapsi tarvitsee sitä, että joku aikuinen iloitsee hänestä ja hänen kanssaan. Jos tähän ei itse pysty, on oltava rohkea ja etsittävä muita aikuisia tueksi.
Ihan oikeasti! Muuten ongelmat tulevat jatkossa eteen entistä rajumpina!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitä tunteekaan vihaavansa omaa lastaan, kun itseltä menee pinna?
Koska se lapsi on se syy siihen pinnan katkeamiseen.
Niin no, aivan, mutta saisiko aikuinn ajatella niin...lapsellisesti? Siis penään kyllä aikuisen vastuuta kantaa vastuu omasta pinnanpalamisestaan, vaikka minullakin pinna palaa.
Oma masennus tai väsymys? Ei ole lapselle reilua elää rakkaudetta, hae apua tilanteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Oma masennus tai väsymys? Ei ole lapselle reilua elää rakkaudetta, hae apua tilanteeseen.
Ai ei ole reilua ;D No vöi vöi. Kuka korvaa mulle sen, ettei mua ole rakastettu? Paskat mä mistään oikeudesta tulla rakastetuksi, missä se mulle oli?
Aijaa, kivikissa äiti..
Kuule.. Rakasta vaan. Sun täytyy käsitellä tuo asia. Ymmärtää että et voi rakastaa ennenkuin annat anteeksi. Näet lapsessa piirteitä itsestäsi. Nouse kaiken yläpuolelle. Sun täytyy selvitä aikuisena ja vanhempana ihan jokaisen yksittäisen asian ja tilanteen kanssa. Yksi asia, tilanne ja haaste kerrallaan. Toi kiukuttelu ei auta. Et ole itsekään onnellinen, ennenkuin opit rakastamaan.
Ap ei ole kivikissaäiti! Mun pienin on 7v.
t.kivikissaäiti
Voi, luulin olevani ainoa, jolla vastaavia ajatuksia. On ollut niin vaativa alusta asti ja ikää nyt 7-vuotta. Kausittain vaihtelee vaikeasta tosi vaikeaan käytös, kokeiltu myös lääkitystä. Toisinaan ärsyttää jo se, että hän tuntuu olevan läsnä koko ajan. Toisaalta niin ihanaa, että lapsi on läsnä ja viihtyy kainalossa, mutta toisaalta niin ärsyttävää kun hetkeäkään ei saa olla rauhassa. Omaa toimintaa ei kykene ohjaamaan ja jos ei sano, että rakenna vaikka legoilla niin hän pyörii ympäri asuntoa levottomasti ja villitsee sisaruksia.
Uusin ärsyttävä vaihe "mikssssss" joka asiassa. Tänään sanoin ettei voi lähteä märillä hanskoilla kouluun ja hän vastaa "mikssss" tai sanoin ettei kävele eteisestä pois kuraisilla kengillä ja taas hän vastaa "miks". Ääääääää. Lähes jokainen vastaus on miks. Siis kymmeniä kertoja päivässä. Huh. Toisinaan hänestä pirskahtelee käsittämätön lapsen into ja ilo, jolloin sitä ajattelee että onpa hän hellyyttävä.
Sisarukset huomattavasti tasaisempia kavereita. Onneksi tukiverkko kunnossa. Kyllä se tästä, päivä kerrallaan. Jokainen aamu aloitetaan aina hyvillä mielillä.
Puolet hänen geeneistään on kuitenkin sinulta.
Siinäs näette, etten ole ainoa, joka kokee vihaavansa lastaan.
Vaikea siis silti tästä aloituksesta huolimatta ajatella, että ap:kaan oikeasti lastaan vihaisi.
t.kivikissaäiti
Mulla meni pinna 7-vuotiaaseeni eilen. En ole vielä ohi tilanteen. En vain pysty ymmärtämään, miksei lapseni voinut joustaa ja juoda hedelmälihamehua. Nyt lapsi kyselee mitä tehdään sunnuntaina. Ei kiinnosta tehdä mitään hänen kanssaan. Mies pakenee tietysti taas juoksemaan. Ja näköjään se 5v olikin kommentoijalla, ei ap:llä. En silti ole ap!
Soitin eilen sellaiseen vanhempainpuhelimeen ja se tyyppi ehdotti, että puhuisin lapsen kanssa tilanteesta vielä jos s vaivaa. En tajua mitä puhumista siinä enää on. Et juonut sitä mehua, tuskin sulle se, mitä äiti tässä haluaa mitään merkitsee. Nih.
t.kivikissaäiti
Varmaan tasaantuu. Voimia