Olen rakastunut parhaaseen ystävääni ja joudun kokoajan kuuntelemaan hänen suhdekuvioista

Tämä ahdistaa minua jatkuvasti ja koen tarvetta tunnustaa tämän jollekin edes anonyymina. Olen ollut jo vuosia rakastunut/ihastunut läheiseen ystävääni, vaikka tiedän että suhteemme ei tule koskaan syvenemään romanttiselle tasolle. En ole onnistunut koskaan tappamaan tunteitani vaikka en saa edes vastakaikua muuta kuin ystävyyden tasolla, mutta olen kuitenkin käytännössä tottunut siihen että olemme vain ystäviä. Ystäväni tietää että olen ollut ihastunut häneen ja meillä on aiemmin ollut isojakin kriisejä ja jopa riitoja aiheesta, mutta nykyään hän luulee, että ihastukseni on jo laantunut ja että olen siirtynyt eteenpäin. Todellisuudessa en ole päässyt emotionaalisella tasolla hänestä yli vaikka pystynkin nykyään olemaan ulospäin vain ystävä, eli tavallaan esitän ja kiellän itseltäni tunteeni. Tämä kuulostaa surkealta menettelytavalta mutta toisaalta olen jo ajat sitten tehnyt valinnan siitä että ystävyytemme on romantiikkaa tärkeämpää. En haluaisi joutua menettämään häntä kokonaan, kun tiedän jo nyt, ettei seurustelustamme koskaan tulisi mitään.

En ole kuitenkaan oikein koskaan oppinut elämään tämän mustasukkaisuuden kanssa. Ystäväni haluaa jatkuvasti avautua minulle ihastuksistaan, suhteistaan, eksistä ja nykyisistä... Koska olen "niin hyvä kuuntelija" ja "niin tärkeä hänelle". Annan kyllä ystävänä neuvoja ja yritän aina jaksaa kuunnella, mutta todellisuudessa sisälläni kuohuu edelleen joka kerta kun puhe kääntyy johonkin naiseen. Silloin avoimesti ihastuneena pyysin ihan suoraan, ettei hän kertoisi minulle näitä asioita mutta ystäväni ei silloin kunnioittanut pyyntöäni vaan puhui näistä silti, sillä hänellä ei muka ollut ketään muutakaan kenelle kertoa. Olen kuitenkin jo pitkään miettinyt, onko tuokaan toisaalta häneltä mitään ystävän käytöstä? Että tietoisesti jatkaa puhumista asioista joiden kuuleminen on minulle rankkaa? Vai onko tämä minulta liikaa pyydetty?

Ystäväni on minulle rakas mutta mielessäni on synkimpinä hetkinä käynyt sekin, voiko hän tavallaan käyttää minua ja tunteitani hyväksi. Saako hän ehkä jotain egon pönkitystä siitä, että tietää minun tulevan mustasukkaiseksi? Vai tarkoittaako hän minun parasta sillä että ikään kuin "palauttaa maan pinnalle" ja yrittää saada minutkin siirtymään eteenpäin? Se kun ei tunnu onnistuvan, vaikka kuulisin kuinka monesta uudesta ihastuksesta. :( Miksi ihmeessä olen näin säälittävän ripustautunut, ja kumpi meistä tässä on se huono ystävä? Onko väärin jättää ystävä, vai onko ystävyys kuitenkin loppupeleissä seurustelua tärkeämpi asia? Minulla ei ole mitenkään liikaa ihmisiä elämässäni muutenkaan. Olen aika yksinäinen jo valmiiksi ja se tässä ehkä eniten pelottaa, että mitä käy jos päästän irti siitä lähimmästä. Ystäväni myös varmasti loukkaantuisi tällaisesta päätöksestä syvästi, kun olen kerran jo luvannut, etten enää anna tunteille valtaa... Olenko petturi ja huono ystävä, jos sanon etten pystykään siihen? Mitä ihmettä teen?