Onko väärin elää ja olla aina vaan omalla mukavuusalueellaan?

Maailma muuttuu koko ajan. Vähän vaikeaa olisi monessa ammatissa jos ei yrittäisi pysyä muutoksessa mukana. Eläkkeellä voi himmailla, mutta vireimmät tekevät silloinkin monenlaisia juttuja, jopa opiskelevat.

Itse nautin toisinaan itseni haastamisesta, joten kai kukin tyylillään... Jos ajattelee asiaa pidemmälle, niin kansantalous -uskonto odottaa jatkuvaa kasvua ja arvonnousua, tavallaan se on luonnotonta, Mutta toisaalta osin välttämätöntä. Vain kuolleet kalat etenevät vain myötävirtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Maailma muuttuu koko ajan. Vähän vaikeaa olisi monessa ammatissa jos ei yrittäisi pysyä muutoksessa mukana. Eläkkeellä voi himmailla, mutta vireimmät tekevät silloinkin monenlaisia juttuja, jopa opiskelevat.

Mutta jatkuvasti uusien asioiden opiskelu ei ole välttämättä mukavuusalueelta pois. Ei ainakaan minulla.

Sen sijaan esimerkiksi näytelmäkerhoon liittyminen olisi, eikä kyllä kiinnosta tippaakaan.

Must on just ihanaa olla omalla mukavuusalueella. En tosiaan kaipaa mitään kunnianhimoisia asioita elämääni :)

Jos on itse onnellinen, niin ei ole väärin.

Samaa oon miettinyt. Mikäs siinä jos nauttii haasteista ja jaksaa yrittää jotakin asiaa miljoona kertaa että oppii sen, mutta ei kai kaikkien ole pakko elää niin. 

Kannatan omaa mukavuusaluetta. Olen kasvanut ja kehittänyt yms. aika kauan, kunnes tajusin, että ei siitä mitään palkaksi saa. Elämä on valintoja. Mieluummin elän miellyttävän elämän, kuin koko ajan pyristelen epämukavuusalueella odottaen, että siitä tulee joskus joku palkinto

Vierivä kivi ei sammaloidu. Ei kai siinä mitään väärää ole pysyä mukavuusalueellaan, mutta kehitys kyllä loppuu. Jos ei ole mielenkiintoa kehittää itsestään parempaa versiota niin eihän se pakko ole poistua mukavuusalueeltaan.

Vierailija kirjoitti:

Kannatan omaa mukavuusaluetta. Olen kasvanut ja kehittänyt yms. aika kauan, kunnes tajusin, että ei siitä mitään palkaksi saa. Elämä on valintoja. Mieluummin elän miellyttävän elämän, kuin koko ajan pyristelen epämukavuusalueella odottaen, että siitä tulee joskus joku palkinto

Jatkan vielä. Nautin nykyisin elämästä. On kiva työ ja lapset alkaa olla isoja ja muutenkin elämä mukavaa. Päätin, että nautin tästä päivästä mukavuusalueella. Kuten lenkillä. Juoksen mieluummin sillä tavalla lenkkini, että ne tuntuu hyvältä, kuin keuhkot vinkuen epämukavuusalueella.

Tahtoo olla niin, että jos jää kaikessa omalle mukavuusalueellen, huomaa päätyvänsä omalle epämukavuusalueelleen.

Esimerkiksi laiskottelu on kivaa. Mutta jos laiskottelee itsensä ulos työmarkkinoilta, huomaa pian, ettei rahan puute olekaan kivaa. Tai syöminen ja juominen on mukavaa, mutta lihavuus tai krapula ei olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierivä kivi ei sammaloidu. Ei kai siinä mitään väärää ole pysyä mukavuusalueellaan, mutta kehitys kyllä loppuu. Jos ei ole mielenkiintoa kehittää itsestään parempaa versiota niin eihän se pakko ole poistua mukavuusalueeltaan.

Eikai se oma kehitys ole vaan siitä kiinni, että hakemalla hakee itselleen jatkuvasti uusia haasteita? Kyllähän elämässä sattuu kaikenlaista, ja joudut kohtaamaan asioita, joita et ehkä haluaisi, jotka eivät ole "mukavia". Kehittyä voi silti ihmisenä, ihan vaan niin että elää päivästä toiseen, on muiden ihmisten kanssa tekemisissä ja miettii asioita välillä vähän syvällisemminkin. Mutta ei tämä minusta ole mitään mukavuusalueelta poistumista....

Parhaat asiat voi löytyä sieltä oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Elämästä tulee tasaista (ja tylsää), jos ei uskaltaudu sen oman kuplan ulkopuolelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierivä kivi ei sammaloidu. Ei kai siinä mitään väärää ole pysyä mukavuusalueellaan, mutta kehitys kyllä loppuu. Jos ei ole mielenkiintoa kehittää itsestään parempaa versiota niin eihän se pakko ole poistua mukavuusalueeltaan.

Minä en näe näitä toisiaan poissulkevina asioina. Kyllä minä mielestäni kehitän itseäni jatkuvasti omilla mukavuusalueillani. Töissä otan vastuuta erilaisista asioista kuin aikaisemmin, opiskelu itselleni kiinnostavalla alalla, leipomis- ja käsityöharrastuksissa kokeilen uusia asioita, matkustan uusiin kohteisiin jne. Nämä kaikki ovat minun mukavuusalueitani.

Olen kans miettiny samaa. Miksi pitäisi olla jatkuvasti haastamassa itseään? Samalla toitotetaan, että täytyy tehdä asioita, joita aidosti haluaa, eikä vahingossakaan suorittaa asioita. Eikö tuo pakollinen itsensä ylittäminen ole juuri suorittamista?

Menee melkein ot, mutta tulee mieleen, että ihmisten mukavuusalueet vaihtelevat ihan sikana. Itse esim. nautin metsässä samoilusta ja mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä on itselleni vaikkapa jokin paikka, jossa on paljon väkeä ja meteliä. Monellehan saattaa olla juuri päinvastoin.

Se on ihan oikein. Ihminen on onnellisin ja tekee parasta työtä mukavuusalueellaan. Epämukavuusalueella kannattaa käydä korkeintaan muutaman kerran vuodessa, esimerkiksi aloittaa joka syksy jokin yllättävä harrastus ja tehdä jotakin vähän pelottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Samaa oon miettinyt. Mikäs siinä jos nauttii haasteista ja jaksaa yrittää jotakin asiaa miljoona kertaa että oppii sen, mutta ei kai kaikkien ole pakko elää niin. 

Eikös tuossa olla sitten mukavuusalueella, jos nauttii noista asioista?

Saa olla. Mutta ei sitten kannata hämmästyä jos ei vaikka pääse haluamaansa työhön jos ansioluettelosta käy ilmi ettei ole koskaan käynyt kotikaupungin ulkopuolella tai tehnyt mitään kiinostavaa. Mutta jos on täysin kunnianhimoton ja tyytyy siihen mitä saa niin ihan ok.

Itse koen huonoa omaatuntoa, kun en haasta itseäni tarpeeksi. Olen ollut samassa työpaikassa pian 10 vuotta. Työ ei ole mitään kovin haastavaa, enkä ole edennyt työurallani ollenkaan, mutta työkaverit on mukavia, ja viihdyn siellä (ja onneksi on töitä!). Tein vain 2 lasta, koska pelkään että kolmas olisi sekoittanut pakkaa liikaa. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti... Olen aina ollut vähän sellainen varman päälle pelaaja, ja välillä mietin että pitäisi olla jotain muuta. Jotenkin on huono omatunto siitä, että minusta ei tullut mitään "suurta" ja että en saa aikaiseksi niin paljon asioita kuin jotkut ystävistäni esimerkiksi, jotka perustavat firmoja, muuttavat ulkomaille, opiskelevat jatkuvasti lisää, vaihtavat työpaikkoja, etenevät johtotehtäviin jne jne... -ap

Vierailija kirjoitti:

Saa olla. Mutta ei sitten kannata hämmästyä jos ei vaikka pääse haluamaansa työhön jos ansioluettelosta käy ilmi ettei ole koskaan käynyt kotikaupungin ulkopuolella tai tehnyt mitään kiinostavaa. Mutta jos on täysin kunnianhimoton ja tyytyy siihen mitä saa niin ihan ok.

Mitä nämä "kiinnostavat" asiat ovat? Jotakin, mikä tekee muihin vaikutuksen? Itse ainakin tykkään puuhastella minua kiinnostavien asioiden parissa ihan omaehtoisesti. Se on minusta tosi mukavaa, ja sitä kautta olen ammattinikin löytänyt. Epämukavaa olisi vastaavasti tuskailla jonkin minulle aivan yhdentekevän asian kuten perhe-elämän tai ryhmäliikunnan kanssa.

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla. Mutta ei sitten kannata hämmästyä jos ei vaikka pääse haluamaansa työhön jos ansioluettelosta käy ilmi ettei ole koskaan käynyt kotikaupungin ulkopuolella tai tehnyt mitään kiinostavaa. Mutta jos on täysin kunnianhimoton ja tyytyy siihen mitä saa niin ihan ok.

Mitä nämä "kiinnostavat" asiat ovat? Jotakin, mikä tekee muihin vaikutuksen? Itse ainakin tykkään puuhastella minua kiinnostavien asioiden parissa ihan omaehtoisesti. Se on minusta tosi mukavaa, ja sitä kautta olen ammattinikin löytänyt. Epämukavaa olisi vastaavasti tuskailla jonkin minulle aivan yhdentekevän asian kuten perhe-elämän tai ryhmäliikunnan kanssa.

No ihan konkreettisesti valitsin tänään uusia työntekijöitä (nuoria). Joukossa oli muutama cv jossa opiskelu oli kaikki kotikaupungissa, ei mitään vaihtoja tai vapaaehtoistyötä, ehkä töissä kaupan kassalla. Näitä ei tule valituksi kun joukossa on myös vaihdossa olleita useaa kieltä puhuvia relevanteissa paikoissa vapaaehtoistyötä tehneitä. Silti molemmat haluaisivat meille töihin.