Onko väärin elää ja olla aina vaan omalla mukavuusalueellaan?

Minulle on elämä tarjonnut jännitystä esim. vakavan sairastumiseni myötä. Olen saanut sen kautta todella haastaa itseäni monta kertaa ihan ilman omaa valintaa.

Vaikea käsittää, miksi siitä ei saisi nauttia, jos kaikki on hyvin ja saa tehdä itseään kiinnostavia asioita. Jos jollain onnekkaalla elämä ei ole vaikeaa, onko siitä muka pakko tehdä sellaista? Itse ajattelin ainakin viettää loppuelämäni mahdollisuuksien mukaan juuri niiden asioiden parissa, jotka tuntuvat tärkeiltä ja tuottavat iloa.

Tässä taas halutaan ymmärtää sama asia eri tavoin. Joku ajattelee, että mukavuusalueelta poistuminen tarkoittaa, että jatkuvasti kiduttaa itseään ja tekee kaiken mahdollisimman hankalaksi itselleen. Toisen mielestä kyse on siitä, ettei joka päivä olisi täsmälleen samanlainen kuin muutkin. Ei kai kukaan ole sanonut, että siellä epämukavuusalueella pitäisi olla koko ajan? Mutta jos ei koskaan siellä käy, ei minusta voi kauheasti kehittyä. Jokainen kuitenkin tehköön omat päätöksensä.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla. Mutta ei sitten kannata hämmästyä jos ei vaikka pääse haluamaansa työhön jos ansioluettelosta käy ilmi ettei ole koskaan käynyt kotikaupungin ulkopuolella tai tehnyt mitään kiinostavaa. Mutta jos on täysin kunnianhimoton ja tyytyy siihen mitä saa niin ihan ok.

Mitä nämä "kiinnostavat" asiat ovat? Jotakin, mikä tekee muihin vaikutuksen? Itse ainakin tykkään puuhastella minua kiinnostavien asioiden parissa ihan omaehtoisesti. Se on minusta tosi mukavaa, ja sitä kautta olen ammattinikin löytänyt. Epämukavaa olisi vastaavasti tuskailla jonkin minulle aivan yhdentekevän asian kuten perhe-elämän tai ryhmäliikunnan kanssa.

No ihan konkreettisesti valitsin tänään uusia työntekijöitä (nuoria). Joukossa oli muutama cv jossa opiskelu oli kaikki kotikaupungissa, ei mitään vaihtoja tai vapaaehtoistyötä, ehkä töissä kaupan kassalla. Näitä ei tule valituksi kun joukossa on myös vaihdossa olleita useaa kieltä puhuvia relevanteissa paikoissa vapaaehtoistyötä tehneitä. Silti molemmat haluaisivat meille töihin.

Ei tulisi kyllä mieleenkään kärvistellä vaihdossa tai tehdä ikävää vapaaehtoistyötä vain siksi, että se joskus tekisi johonkuhun työnantajaan vaikutuksen. :) Eivätköhän noita asioita teneet ole ihan omia mielenkiinnonkohteitaan seuranneet. Ei siinä mistään epämukavuudesta ole kysymys. Monellehan se seikkailumatka ulkomaille on opiskeluvuosien odotettu kohokohta...

Vierailija kirjoitti:

Tässä taas halutaan ymmärtää sama asia eri tavoin. Joku ajattelee, että mukavuusalueelta poistuminen tarkoittaa, että jatkuvasti kiduttaa itseään ja tekee kaiken mahdollisimman hankalaksi itselleen. Toisen mielestä kyse on siitä, ettei joka päivä olisi täsmälleen samanlainen kuin muutkin.

Tuo jälkimmäinen on ainakin aivan älyvapaa ja virheellinen määritelmä. Kyllä epämukavuusalueeseen tulee liittyä jollakin tavalla epämukavuuden kokeminen.

Jollei koskaan poistu mukavuusalueelta, ei opi tuntemaan itseään kovin syvällisesti. Eikä ihminen tuolloin myöskään osaa ehkä asettua toisen ihmisen asemaan. Lisäksi hän saattaa kuvitella itsestään paljon enemmän kuin mihin hän loppujen lopuksi pystyy. Hän saattaa myös aliarvioida muita.

Mutta en usko, että kukaan voi elää mukavuusalueella koko elämäänsä. Onneksi.

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla. Mutta ei sitten kannata hämmästyä jos ei vaikka pääse haluamaansa työhön jos ansioluettelosta käy ilmi ettei ole koskaan käynyt kotikaupungin ulkopuolella tai tehnyt mitään kiinostavaa. Mutta jos on täysin kunnianhimoton ja tyytyy siihen mitä saa niin ihan ok.

Mitä nämä "kiinnostavat" asiat ovat? Jotakin, mikä tekee muihin vaikutuksen? Itse ainakin tykkään puuhastella minua kiinnostavien asioiden parissa ihan omaehtoisesti. Se on minusta tosi mukavaa, ja sitä kautta olen ammattinikin löytänyt. Epämukavaa olisi vastaavasti tuskailla jonkin minulle aivan yhdentekevän asian kuten perhe-elämän tai ryhmäliikunnan kanssa.

No ihan konkreettisesti valitsin tänään uusia työntekijöitä (nuoria). Joukossa oli muutama cv jossa opiskelu oli kaikki kotikaupungissa, ei mitään vaihtoja tai vapaaehtoistyötä, ehkä töissä kaupan kassalla. Näitä ei tule valituksi kun joukossa on myös vaihdossa olleita useaa kieltä puhuvia relevanteissa paikoissa vapaaehtoistyötä tehneitä. Silti molemmat haluaisivat meille töihin.

Etkö tiedä mitä ne vapaaehtoistyöt ulkomailla saattavat olla? Biletystä, irtosuhteita, huumeitakin... Tiedän kun olen itse ollut nuorena "vapaaehtoistyössä" pitkin Eurooppaa. Kyllähän todennäköisesti sellainen joka asunut samassa paikassa pysyy teillä töissä pidempään, kuin nämä levottomat sielut, jotka eivät ole onnellisia missään ja pakenevat itseään ulkomaille kerta toisensa jälkeen.

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hanska kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla. Mutta ei sitten kannata hämmästyä jos ei vaikka pääse haluamaansa työhön jos ansioluettelosta käy ilmi ettei ole koskaan käynyt kotikaupungin ulkopuolella tai tehnyt mitään kiinostavaa. Mutta jos on täysin kunnianhimoton ja tyytyy siihen mitä saa niin ihan ok.

Mitä nämä "kiinnostavat" asiat ovat? Jotakin, mikä tekee muihin vaikutuksen? Itse ainakin tykkään puuhastella minua kiinnostavien asioiden parissa ihan omaehtoisesti. Se on minusta tosi mukavaa, ja sitä kautta olen ammattinikin löytänyt. Epämukavaa olisi vastaavasti tuskailla jonkin minulle aivan yhdentekevän asian kuten perhe-elämän tai ryhmäliikunnan kanssa.

No ihan konkreettisesti valitsin tänään uusia työntekijöitä (nuoria). Joukossa oli muutama cv jossa opiskelu oli kaikki kotikaupungissa, ei mitään vaihtoja tai vapaaehtoistyötä, ehkä töissä kaupan kassalla. Näitä ei tule valituksi kun joukossa on myös vaihdossa olleita useaa kieltä puhuvia relevanteissa paikoissa vapaaehtoistyötä tehneitä. Silti molemmat haluaisivat meille töihin.

Ei tulisi kyllä mieleenkään kärvistellä vaihdossa tai tehdä ikävää vapaaehtoistyötä vain siksi, että se joskus tekisi johonkuhun työnantajaan vaikutuksen. :) Eivätköhän noita asioita teneet ole ihan omia mielenkiinnonkohteitaan seuranneet. Ei siinä mistään epämukavuudesta ole kysymys. Monellehan se seikkailumatka ulkomaille on opiskeluvuosien odotettu kohokohta...

Mutta kun ihminen lähtee esimerkiksi vaihtoon, niin siellä tulee väistämättä eteen uusia tilanteita, joissa varmasti joutuu myös epämukavuusalueelle. Tietenkään itse vaihtoonlähdön ei tarvitse tuntua ikävältä tai jopa pelottavalta. Samoin vapaaehtoistyössä. Se tuo mukanaan niin vaihtelevia tilanteita, että varmasti joukossa on myös sellaisia, joissa työntekijä ei ole varmalla maaperällä. 

Mä viihdyn aina vain mukavuusalueella. En käy edes koskaan matkoilla koska ne aiheuttavat minulle stressiä ja epämukavuutta. En koskaan harrastaisi mitään enkä opettele mitään uutta mitä ei ole työn takia pakko. Olen valinnut myös ammattini luonteen mukaan - olen introvertti erakko joten olen valinnut työn jota voin tehdä lähes 100% etätyönä ja yksin.

Olen kuitenkin varsin menestynyt it-alalla ja tienaan hyvin, ja mulla on aineellisesti kaikki mitä elämässä tarvin. Hyvin tämä mukavuusaluetoiminta tuntuu toimivan :D

Oppiminen on nopeinta ja työ tehokkainta nimenomaan mukavuusalueella. Pelko ja epävarmuus halvaannuttavat luovuuden. Jokaisen olisi hyvä oppia tuntemaan oma mukavauusalueensa eli se, missä hän on parhaimmillaan. Mikä innostaa niin paljon, että sitä jaksaa tehdä pitkäänkin väsymättä? Kannattaa kehittää vahvuuksiaan eikä heikkouksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Oppiminen on nopeinta ja työ tehokkainta nimenomaan mukavuusalueella. Pelko ja epävarmuus halvaannuttavat luovuuden. Jokaisen olisi hyvä oppia tuntemaan oma mukavauusalueensa eli se, missä hän on parhaimmillaan. Mikä innostaa niin paljon, että sitä jaksaa tehdä pitkäänkin väsymättä? Kannattaa kehittää vahvuuksiaan eikä heikkouksiaan.

Tämä on tosi mielenkiintoista! Pitää ihan tosissaan miettiä esim omaa ammatinvalintaa. Olen myös introvertti, mutta valinnut alan sen mukaan että joutuisin puoliväkisin ihmisten kanssa tekemisiin ja nyt vuosia jo tätä sosiaalialan työtä tehneenä huomaan uupuvani. En vaan jaksa sitä että joka päivä tapaan kymmeniä eri ihmisiä. Taidankin alkaa opiskella joksku maalariksi tai koodariksi...

Olen turvallisuushakuinen. Arvostan harmoniaa, rauhaa ja pysyvyyttä.

"Mukavuusalue"-keskusteluja seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että 'mukavuusalueella' tarkoitetaan nimenomaan noita arvostamiani asioita. Sana 'mukavuusalue' trivialisoi näitä korkeita arvoja – tämä vähättely on nykyaikaiselle utilitaristiselle valtakulttuurillemme tyypillistä.

Turvallisuuskeskeisessä elämäntavassa korostuu itseisarvoisuus, haastekeskeisessä elämäntavassa välinearvoisuus.

_____________________________________________________________________________________________________

** Jumala syntyi ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa Kristuksessa, sovitti ihmisten synnit Golgatan ristillä ja nousi kuolleista! Joka uskoo Jeesukseen sovittajanaan ja herranaan, perii ikuisen elämän. **

Vierailija kirjoitti:

Jollei koskaan poistu mukavuusalueelta, ei opi tuntemaan itseään kovin syvällisesti. Eikä ihminen tuolloin myöskään osaa ehkä asettua toisen ihmisen asemaan. Lisäksi hän saattaa kuvitella itsestään paljon enemmän kuin mihin hän loppujen lopuksi pystyy. Hän saattaa myös aliarvioida muita.

Mutta en usko, että kukaan voi elää mukavuusalueella koko elämäänsä. Onneksi.

No jaa-a, pakko olla eri mieltä. Minun tuttavapiirissäni syvällisimmät ajattelijat kun tuntuu olevan erakkoluonteita, jotka viihtyvät mukavuusalueella, sivusta maailman menoa ja ihmisten touhuja katsellen.

Vierailija kirjoitti:

Oppiminen on nopeinta ja työ tehokkainta nimenomaan mukavuusalueella. Pelko ja epävarmuus halvaannuttavat luovuuden. Jokaisen olisi hyvä oppia tuntemaan oma mukavauusalueensa eli se, missä hän on parhaimmillaan. Mikä innostaa niin paljon, että sitä jaksaa tehdä pitkäänkin väsymättä? Kannattaa kehittää vahvuuksiaan eikä heikkouksiaan.

Täsmälleen näin. Kyllä maailman parhaat asiantuntijat työskentelevät tiukasti mukavuusalueensa ytimessä, omilla vahvuuksillaan, itselleen tuttujen ongelmien parissa. Ei keskiajan kirjallisuuden professori tee parasta työtään analysoidessaan japanilaista varjoteatteria, vaikka taiteen alasta molemmissa on kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Parhaat asiat voi löytyä sieltä oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Elämästä tulee tasaista (ja tylsää), jos ei uskaltaudu sen oman kuplan ulkopuolelle.

Minulle epämukavuusaluetta ovat yksinkertaiset ja rutiininomaisesti tehtävät.

Mukavuusalueellani olen silloin kun saan tehdä haastavia tehtäviä tai opin jotain uutta.

Ehkä ne rutiinihommatkin jotain opettaisivat mutta tuntuu kuin haaskaisin elämäni jos vaihtaisin sellaisiin tehtäviin. Se olisi henkinen kuolema.

Eiköhän epämukavuusalueen sisältö ole kaikille se, mikä on omalle temperamentille ja peloille haastava tilanne. Että pitää ottaa sietääkseen jotain, mitä normaalisti välttelisi. Vaikka sitten sitä tasaista arkea.

Kyllähän sillä aina arvonsa on. Pitää venyttää omaa maailmaansa, jotta tuntee olevansa laajemmin kotonaan. Joskus se tekee hiukan kipeääkin, ja sellainen kehittää luonnetta, koska sillä on tapana rajoittua, jos sitä ei lainkaan haasta maailma eikä ihminen ite.

Vaan kai ajatus yleensä on, että epämukavuusalueelle ei ole tarkoituskaan jäädä asumaan? Jos niin on tarkoitus tapahtua, ajatus on, että sen pitää laajeta uudeksi mukavuusalueeksi samalla?

Tuntuu, että itselläni ne kaikkein voimakkaimmat kokemukset elämässä ovat tulleet asioista, joita olen tehnyt mukavuusalueeni ulkopuolella: asuminen ulkomailla ulkomaalaisen perheen kanssa, työskentely maahanmuuttajien kanssa (johon minua pyydettiin ja pitkin hampain suostuin, koska oli toooodella kaukana mukavuusalueeltani), sosiaalisiin tilanteisiin itseni "pakottaminen" (yleensä olen erakko) jne. Silti pysyttelen mukavuusalueellani pääosan ajasta, jos en pysyttelisi niin uupuisin. Mutta pieninä annoksina epämukavuusalueelle meneminen yleensä antaa enemmän kuin ottaa. Kliseistä, mutta silloin "tuntee todella elävänsä".

"Mukavuusalueelta poistuminen" on vain nykyajan termi sille että pitäisi sietää ja lähteä mukaan kaikkien muiden älyttömiin tapoihin ja viirauksiin ja että ei saisi olla omia mielipiteitä.

Ei, se etten suostu lähtemään viinimatkalle bordeauxiin ei tarkoita että olen jämähtänyt omalle mukavuusalueelleni. Se tarkoittaa sitä että minusta viini on vain pahaa ja matkustelu sen perässä on älytöntä.