Lue keskustelun säännöt.
Tietoisuus elämän rajallisuudesta ja siitä johtuva tuska
24.09.2016 |
Poteekohan kukaan muu samaa tuskaa? Minulla tämä räjähti käsiin esikoisen syntymän jälkeen, ja siitä on nyt vuosia. Olen tavallaan aina ollut pessimisti ja uskonut, että ihmiskunta saattaa jonain päivänä tyhmyyksissään posauttaa itsensä tältä pallolta tuonpuoleiseen, tai jokin kauhea kulkutauti saattaa iskeä, tai muuta vastaavaa. Viimeistään siinä vaiheessa pelimme on pelattu, kun aurinko vetelee viimeisiään ja maapallo kärventyy.
Totuus luultavasti on, että minä ja läheiseni ehdimme ennen tuollaisia tapahtumia kuolla luonnollisesti pois. Mutta jotenkin elämän rajallisuus ahdistaa minua suunnattoman paljon. Se ajatus, että vaikkapa sadan vuoden päästä minä ja rakas mieheni emme enää ole yhdessä. Hassua ajatella noin, kun kuolleena ei paljon osaa surra, mutta voisin alkaa ääneen itkeä heti, kun ajattelen tuota. Ja sama koskee lapsiani. Perheemme ei voi olla yhdessä ikuisesti, ja se on kauhein ajatus minkä tiedän.
Olen joskus yrittänyt tästä puhua, mutta muut ihmiset eivät yleensä halua puhua aiheesta, vaan sanovat jotain latteaa tyyliin "kaikella on aikansa", ja keskustelu on sillä kuitattu. Onhan tämä toki aika syvällinen ja pelottavakin puheenaihe, eli en sinänsä ihmettele ettei juttukumppaneita helposti saa.
Miten te suhtaudutte näihin asioihin? Minä en murehdi itseni puolesta, vaan perheeni. Haluaisin, ettemme joutuisi koskaan eroon toisistamme. Ja että se ero tulee olemaan lopulta aivan peruuttamaton. (On varmaan selvää, etten usko kuolemanjälkeiseen elämään). Hyi, kun taas alkoi ahdistaa...
Kommentit (48)
Ja ajatella, että olet kuitenkin hankkinut lapsia, vaikka heitä odottaa parhaassakin tapauksessa monia ongelmia, sairauksia, kärsimystä ja vääjäämätön kuolema, vaikka mikään katastrofi kuten raiskaus, liikenneonnettomuudessa halvaantuminen, sota tai dementia ei entisestään kurjistaisikaan heidän elämäänsä. Sinä olet suoraan vastuussa kaikesta pahasta, joita lapsillesi tässä elämässä koituu.
Mahtaa olla raskasta elää tuon tiedon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna hevosten miettiä, niillä on isompi pää.
Minua ei ahdista, koska uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään. Minulle tämä maanpäällinen elämä on vain yksi olemisen taso. Tämä karkea ja kova taso ei ole ainoa, mitä on olemassa, eikä tämä ole kenenkään loppullinen olotila.
Kutsukaa vaan hihhuliksi, ei haittaa pätkääkään. :)
Lue vaikka Lorna Byrnee tai Michael Newtonia niin loppuu tuska elämän rajallisuudesta. Kaikki kirkastuu.
Nämä ahdistuksen tunteet tosiaan ilmestyivät lasten hankkimisen jälkeen. Vaikea sitä oli etukäteen ennustaa. Kun aloimme yrittää lasta, ei maailma vielä näyttänyt näin synkältä paikalta levottomuuksineen, talouden ongelmineen jne. Pahapa tuota on enää perua, voi olla että harkitsisin tarkemmin, jos tässä maailman tilanteessa olisin vielä lapseton.
Eroa en pelkää. En usko, että sellaista tuleekaan, mutta jos tulee niin sitten tulee. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Se mikä surettaa, on kuoleman lopullisuus.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käännä se rajallisuus myönteiseksi puoleksi. Kaikella todellakin on aikansa.
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ahdista, koska uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään. Minulle tämä maanpäällinen elämä on vain yksi olemisen taso. Tämä karkea ja kova taso ei ole ainoa, mitä on olemassa, eikä tämä ole kenenkään loppullinen olotila.
Kutsukaa vaan hihhuliksi, ei haittaa pätkääkään. :)
Kuules hihhuli -olet väärässä.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Ja se on vaan hyvä asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käännä se rajallisuus myönteiseksi puoleksi. Kaikella todellakin on aikansa.
Jehovan todistajien kysyessä, että enkö tahtoisi elää ikuisesti, vastasin rehellisesti, että en.
Mitään uutta ei voi syntyä ennen kuin vanha kuolee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset toteavat "kaikella on aikansa" tms. ja vaihtavat puheenaihetta, koska elämän rajallisuus ja kuolema ahdistavat meitä kaikkia, myös uskovia. Eikä ole olemassa mitään hyviä keinoja päästä pakoon näiltä ajatuksilta, paitsi tietysti tuo, mitä useimmat tekevätkin: ei vaan ajattele kuolemaa. Se ei kannata, ahdistut vain lisää, ja elämäsi tulee entistä tuskaisemmaksi.
Ainut minua auttava keino päästä noista ajatuksista on keskittyä täysillä tähän elämään tässä ja nyt.
Jos et pääse tuskaisista ajatuksista itse tai läheistesi avulla irti, älä epäröi hakea ammattiapua. Sitä paitsi tuossa lienee masennustakin taustalla.
Mua auttaa turvautuminen Jeesukseen, suosittelen. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ahdistaa myös ja valvon asiaa miettien usein öitä. Olen käsitellyt elämän rajallisuutta terapiassa mutta en ole vielä kokenut lopullista valaistumista asian suhteen. Kai se on joku ennakoiva kolmenkympin kriisi. Oman lisän ahdistukseen tuo se, etten halua lapsia ja näinollen en pysty jättämään itsestäni mitään tänne...
Olen vain yrittänyt muuttaa ajatteluani siihen suuntaan että kuolemassa ei ole mitään kamalaa koska siellä ei ole mitään. Se on vain palaaminen nolla-tilaan. Se ei ole mitään pahaa. Olen iloinen nyt, että minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja eläimiä mutta kun joudun heistä luopumaan niin ajattelen, että ovat päässeet lepoon. Niinkuin minäkin sitten aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ahdista, koska uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään. Minulle tämä maanpäällinen elämä on vain yksi olemisen taso. Tämä karkea ja kova taso ei ole ainoa, mitä on olemassa, eikä tämä ole kenenkään loppullinen olotila.
Kutsukaa vaan hihhuliksi, ei haittaa pätkääkään. :)
Kuules hihhuli -olet väärässä.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Ja se on vaan hyvä asia.
Kun kupsahdat niin ei kaikki siihen lopu. Huomaat aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nanao kirjoitti:
Minua ahdistaa myös ja valvon asiaa miettien usein öitä. Olen käsitellyt elämän rajallisuutta terapiassa mutta en ole vielä kokenut lopullista valaistumista asian suhteen. Kai se on joku ennakoiva kolmenkympin kriisi. Oman lisän ahdistukseen tuo se, etten halua lapsia ja näinollen en pysty jättämään itsestäni mitään tänne...
Olen vain yrittänyt muuttaa ajatteluani siihen suuntaan että kuolemassa ei ole mitään kamalaa koska siellä ei ole mitään. Se on vain palaaminen nolla-tilaan. Se ei ole mitään pahaa. Olen iloinen nyt, että minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja eläimiä mutta kun joudun heistä luopumaan niin ajattelen, että ovat päässeet lepoon. Niinkuin minäkin sitten aikanaan.
"Ovat päässeet lepoon", niin juuri. Jehovan todistajien kertoessa, että heidän paratiisissaan viljellään maata, ajattelin, että vieläkö tässä raskaisiin maataloustöihin pitäisi lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Nanao kirjoitti:
Minua ahdistaa myös ja valvon asiaa miettien usein öitä. Olen käsitellyt elämän rajallisuutta terapiassa mutta en ole vielä kokenut lopullista valaistumista asian suhteen. Kai se on joku ennakoiva kolmenkympin kriisi. Oman lisän ahdistukseen tuo se, etten halua lapsia ja näinollen en pysty jättämään itsestäni mitään tänne...
Olen vain yrittänyt muuttaa ajatteluani siihen suuntaan että kuolemassa ei ole mitään kamalaa koska siellä ei ole mitään. Se on vain palaaminen nolla-tilaan. Se ei ole mitään pahaa. Olen iloinen nyt, että minulla on ympärilläni ihania ihmisiä ja eläimiä mutta kun joudun heistä luopumaan niin ajattelen, että ovat päässeet lepoon. Niinkuin minäkin sitten aikanaan.
"Ovat päässeet lepoon", niin juuri. Jehovan todistajien kertoessa, että heidän paratiisissaan viljellään maata, ajattelin, että vieläkö tässä raskaisiin maataloustöihin pitäisi lähteä.
:DD haha niinpä
Vierailija kirjoitti:
Mua auttaa turvautuminen Jeesukseen, suosittelen. <3
Sinun jeesus on mielesi heijaste ja siten ei minkään arvoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ahdista, koska uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään. Minulle tämä maanpäällinen elämä on vain yksi olemisen taso. Tämä karkea ja kova taso ei ole ainoa, mitä on olemassa, eikä tämä ole kenenkään loppullinen olotila.
Kutsukaa vaan hihhuliksi, ei haittaa pätkääkään. :)
Kuules hihhuli -olet väärässä.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Ja se on vaan hyvä asia.Kun kupsahdat niin ei kaikki siihen lopu. Huomaat aikanaan.
Ihan turha pelotella saduilla/uskontopaskalla.
Altista itsesi filosofialle, niin minä tein. Selvitä mistä kuolemanpelkosi todella kumpuaa, älä pelkää kysyä itseltäsi vaikeita kysymyksiä.
Murehdithan sinä itsesi takia, koska sinä olet se, joka tuskailee tuon perheen eroamisen takia. Ero voi kuitenkin tulla jo ennen kuolemaa. Mitä turhaa murehtia asioista, joihin et voi saada täydellistä vastausta. Ehkä meillä on kuolemanjälkeinen elämä, ehkä ei, vasta kuoltuamme me sen tiedämme.
Onko sinulla kenties ongelmia eroamisen kanssa? et siedä ajatusta, että joudut eroamaan jostain?