Lue keskustelun säännöt.
Tietoisuus elämän rajallisuudesta ja siitä johtuva tuska
24.09.2016 |
Poteekohan kukaan muu samaa tuskaa? Minulla tämä räjähti käsiin esikoisen syntymän jälkeen, ja siitä on nyt vuosia. Olen tavallaan aina ollut pessimisti ja uskonut, että ihmiskunta saattaa jonain päivänä tyhmyyksissään posauttaa itsensä tältä pallolta tuonpuoleiseen, tai jokin kauhea kulkutauti saattaa iskeä, tai muuta vastaavaa. Viimeistään siinä vaiheessa pelimme on pelattu, kun aurinko vetelee viimeisiään ja maapallo kärventyy.
Totuus luultavasti on, että minä ja läheiseni ehdimme ennen tuollaisia tapahtumia kuolla luonnollisesti pois. Mutta jotenkin elämän rajallisuus ahdistaa minua suunnattoman paljon. Se ajatus, että vaikkapa sadan vuoden päästä minä ja rakas mieheni emme enää ole yhdessä. Hassua ajatella noin, kun kuolleena ei paljon osaa surra, mutta voisin alkaa ääneen itkeä heti, kun ajattelen tuota. Ja sama koskee lapsiani. Perheemme ei voi olla yhdessä ikuisesti, ja se on kauhein ajatus minkä tiedän.
Olen joskus yrittänyt tästä puhua, mutta muut ihmiset eivät yleensä halua puhua aiheesta, vaan sanovat jotain latteaa tyyliin "kaikella on aikansa", ja keskustelu on sillä kuitattu. Onhan tämä toki aika syvällinen ja pelottavakin puheenaihe, eli en sinänsä ihmettele ettei juttukumppaneita helposti saa.
Miten te suhtaudutte näihin asioihin? Minä en murehdi itseni puolesta, vaan perheeni. Haluaisin, ettemme joutuisi koskaan eroon toisistamme. Ja että se ero tulee olemaan lopulta aivan peruuttamaton. (On varmaan selvää, etten usko kuolemanjälkeiseen elämään). Hyi, kun taas alkoi ahdistaa...
Kommentit (48)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ahdista, koska uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään. Minulle tämä maanpäällinen elämä on vain yksi olemisen taso. Tämä karkea ja kova taso ei ole ainoa, mitä on olemassa, eikä tämä ole kenenkään loppullinen olotila.
Kutsukaa vaan hihhuliksi, ei haittaa pätkääkään. :)
Kuules hihhuli -olet väärässä.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Ja se on vaan hyvä asia.Kun kupsahdat niin ei kaikki siihen lopu. Huomaat aikanaan.
Ihan turha pelotella saduilla/uskontopaskalla.
Tarkoitukseni ei ollut pelotella ketään. En usko satuihin enkä uskontoihin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset toteavat "kaikella on aikansa" tms. ja vaihtavat puheenaihetta, koska elämän rajallisuus ja kuolema ahdistavat meitä kaikkia, myös uskovia. Eikä ole olemassa mitään hyviä keinoja päästä pakoon näiltä ajatuksilta, paitsi tietysti tuo, mitä useimmat tekevätkin: ei vaan ajattele kuolemaa. Se ei kannata, ahdistut vain lisää, ja elämäsi tulee entistä tuskaisemmaksi.
Ainut minua auttava keino päästä noista ajatuksista on keskittyä täysillä tähän elämään tässä ja nyt.
Jos et pääse tuskaisista ajatuksista itse tai läheistesi avulla irti, älä epäröi hakea ammattiapua. Sitä paitsi tuossa lienee masennustakin taustalla.
Haluan vain oikaista tuon käsityksen, että kuolema ahdistaisi kaikkia. Ei tosiaankaan ahdista, Esim. oma mummoni, joka on Jeesukseen uskova, odottaa jo innolla että pääsee Taivaan kotiin. Ja muutenkin ne uskovat, kellä on varmuus sydämessä, että pääsevät Taivaaseen niin ei heidän tarvitse olla ahdistuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ahdista, koska uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään. Minulle tämä maanpäällinen elämä on vain yksi olemisen taso. Tämä karkea ja kova taso ei ole ainoa, mitä on olemassa, eikä tämä ole kenenkään loppullinen olotila.
Kutsukaa vaan hihhuliksi, ei haittaa pätkääkään. :)
Kuules hihhuli -olet väärässä.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Ja se on vaan hyvä asia.Kun kupsahdat niin ei kaikki siihen lopu. Huomaat aikanaan.
Onkos tämä nyt sitten se klassinen haamukirjoittaja kun noin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoo :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan lapsen syntymän myötä tajusit, mikä valtava vastuu sinulla on. Ja miten riippuvainen itse olet toisista. Toivottavasti löydät keskusteluapua jostain. Siis ammatti-ihmiseltä, en tarkoita pappia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ei ahdista, koska uskon vahvasti kuolemanjälkeiseen elämään. Minulle tämä maanpäällinen elämä on vain yksi olemisen taso. Tämä karkea ja kova taso ei ole ainoa, mitä on olemassa, eikä tämä ole kenenkään loppullinen olotila.
Kutsukaa vaan hihhuliksi, ei haittaa pätkääkään. :)
Kuules hihhuli -olet väärässä.
Kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Ja se on vaan hyvä asia.Kun kupsahdat niin ei kaikki siihen lopu. Huomaat aikanaan.
Onkos tämä nyt sitten se klassinen haamukirjoittaja kun noin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoo :)
On, se on sellaista automaattikirjoitusta, jota Jeesus sanelee. Ite se toimii vain kirjurina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset toteavat "kaikella on aikansa" tms. ja vaihtavat puheenaihetta, koska elämän rajallisuus ja kuolema ahdistavat meitä kaikkia, myös uskovia. Eikä ole olemassa mitään hyviä keinoja päästä pakoon näiltä ajatuksilta, paitsi tietysti tuo, mitä useimmat tekevätkin: ei vaan ajattele kuolemaa. Se ei kannata, ahdistut vain lisää, ja elämäsi tulee entistä tuskaisemmaksi.
Ainut minua auttava keino päästä noista ajatuksista on keskittyä täysillä tähän elämään tässä ja nyt.
Jos et pääse tuskaisista ajatuksista itse tai läheistesi avulla irti, älä epäröi hakea ammattiapua. Sitä paitsi tuossa lienee masennustakin taustalla.
Haluan vain oikaista tuon käsityksen, että kuolema ahdistaisi kaikkia. Ei tosiaankaan ahdista, Esim. oma mummoni, joka on Jeesukseen uskova, odottaa jo innolla että pääsee Taivaan kotiin. Ja muutenkin ne uskovat, kellä on varmuus sydämessä, että pääsevät Taivaaseen niin ei heidän tarvitse olla ahdistuneita.
Uskovaisiahan se vasta ahdistaakin - niin paljon, että ovat ahdistuksen ja pelon vuoksi vaipuneet joukkopsykoosiin.
Minua ei ahdista elämän rajallisuus tai kuolema/kuolleena oleminen/olemattomuus, vaan mahdollinen kuolemaan liittyvä tai sitä edeltävä kipu ja pelko tuntemattomasta. Eli hetket ennen kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset toteavat "kaikella on aikansa" tms. ja vaihtavat puheenaihetta, koska elämän rajallisuus ja kuolema ahdistavat meitä kaikkia, myös uskovia. Eikä ole olemassa mitään hyviä keinoja päästä pakoon näiltä ajatuksilta, paitsi tietysti tuo, mitä useimmat tekevätkin: ei vaan ajattele kuolemaa. Se ei kannata, ahdistut vain lisää, ja elämäsi tulee entistä tuskaisemmaksi.
Ainut minua auttava keino päästä noista ajatuksista on keskittyä täysillä tähän elämään tässä ja nyt.
Jos et pääse tuskaisista ajatuksista itse tai läheistesi avulla irti, älä epäröi hakea ammattiapua. Sitä paitsi tuossa lienee masennustakin taustalla.
Haluan vain oikaista tuon käsityksen, että kuolema ahdistaisi kaikkia. Ei tosiaankaan ahdista, Esim. oma mummoni, joka on Jeesukseen uskova, odottaa jo innolla että pääsee Taivaan kotiin. Ja muutenkin ne uskovat, kellä on varmuus sydämessä, että pääsevät Taivaaseen niin ei heidän tarvitse olla ahdistuneita.
Uskovaisiahan se vasta ahdistaakin - niin paljon, että ovat ahdistuksen ja pelon vuoksi vaipuneet joukkopsykoosiin.
Jos ihminen saa uskostaan turvaa, kuolemanpelko vähenee/poistuu ja saa elämälleen suunnan ja tarkoituksen, niin mikä ongelma?! Toisen rauha, vaikka se perustuisi saunatonttuun, ei ole keneltäkään pois. Itse olen agnostikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset toteavat "kaikella on aikansa" tms. ja vaihtavat puheenaihetta, koska elämän rajallisuus ja kuolema ahdistavat meitä kaikkia, myös uskovia. Eikä ole olemassa mitään hyviä keinoja päästä pakoon näiltä ajatuksilta, paitsi tietysti tuo, mitä useimmat tekevätkin: ei vaan ajattele kuolemaa. Se ei kannata, ahdistut vain lisää, ja elämäsi tulee entistä tuskaisemmaksi.
Ainut minua auttava keino päästä noista ajatuksista on keskittyä täysillä tähän elämään tässä ja nyt.
Jos et pääse tuskaisista ajatuksista itse tai läheistesi avulla irti, älä epäröi hakea ammattiapua. Sitä paitsi tuossa lienee masennustakin taustalla.
Haluan vain oikaista tuon käsityksen, että kuolema ahdistaisi kaikkia. Ei tosiaankaan ahdista, Esim. oma mummoni, joka on Jeesukseen uskova, odottaa jo innolla että pääsee Taivaan kotiin. Ja muutenkin ne uskovat, kellä on varmuus sydämessä, että pääsevät Taivaaseen niin ei heidän tarvitse olla ahdistuneita.
Uskovaisiahan se vasta ahdistaakin - niin paljon, että ovat ahdistuksen ja pelon vuoksi vaipuneet joukkopsykoosiin.
Jos ihminen saa uskostaan turvaa, kuolemanpelko vähenee/poistuu ja saa elämälleen suunnan ja tarkoituksen, niin mikä ongelma?! Toisen rauha, vaikka se perustuisi saunatonttuun, ei ole keneltäkään pois. Itse olen agnostikko.
Heh, en minä muuta väittänytkään. :D
Evoluutio etenee ja lajit vaihtuu. Yksilöt kuolee ja parhaat geenit jää eloon.
Lopulta planeettaa kuumenee liikaa että elämä olisi mahdollista.
Jotku uudet mikrobit ehkä selviytyvät sittenkin, joten elämä jatkuu.
Nauti aikasi lajityypilliseen tapaasi läheistesi seurasta ja elä elämäsi.
Mikään ei keity elle kaikki kuole aikanaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä ahdistuksen tunteet tosiaan ilmestyivät lasten hankkimisen jälkeen. Vaikea sitä oli etukäteen ennustaa. Kun aloimme yrittää lasta, ei maailma vielä näyttänyt näin synkältä paikalta levottomuuksineen, talouden ongelmineen jne. Pahapa tuota on enää perua, voi olla että harkitsisin tarkemmin, jos tässä maailman tilanteessa olisin vielä lapseton.
Eroa en pelkää. En usko, että sellaista tuleekaan, mutta jos tulee niin sitten tulee. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Se mikä surettaa, on kuoleman lopullisuus.
ap
Saisitko lohtua ajatuksesta, että kuolema on se, mikä lopulta tekee elämästä kauniin. Ilman kuolemaa emme osaisi nauttia niin paljoa tästä hetkestä. Itseäni lohduttaa myös ajatus siitä, etteivät lapset ole "minun" tai kuulu "minulle". He kuuluvat elämälle ja maailmalle, ja siihen en voi vaikuttaa. En voi pitää heitä ikuisesti vierelläni ja omia heitä tai turvata heidän selustaansa. Se tekee kipeää, mutta on jokaisen äidin ja vanhemman edessä. Saan myös paljon lohtua siitä, että pelko lasten puolesta ja kyvyttömyys vaikuttaa lasten elämään tietyn pisteen jälkeen, ovat asioita, jotka jokainen äiti joutuu kohtaamaan. Miksi minulla olisi oikeus parempaan? Ehkä eniten lohduttaa juuri ajatus siitä, että tällaista elämä on ja näin sen kuuluukin mennä. Saman ovat kohdanneet kaikki äidit ennen minua ja kaikki äidit minun jälkeeni.
Kyllä. Ajatus kuolemasta ahdistaa todella paljon. Haluaisin kyetä elämään ikuisesti niin että pääsisin näkemään ihmiskunnan tulevaisuuden.
Sinun elämäsi on jo kuolemanjälkeistä elämää.
Vain kasvot vaihtuu, sielu on yksi.
Me olemme täällä vain kääntymässä.
Jokainen eletty hetki on samantien historiaa. Aika vain kulkee eteenpäin kohti loppua. Joten täytyy koittaa elää mukana. Ottaa tästä ajasta kaikki irti.