Kenen läheisesi kuolemaa et kestäisi?
Tai onko sinulta kuollut joku läheinen, josta ajattelit, että et kestäisi jos hän kuolisi? Miten selvisit, vai selvisitkö?
Kommentit (82)
Läheinen kuoli ja kaikki on ollut sen jälkeen pelkkää alamäkeä.
En kestäisi jos mun sisarukset kuolisi, he ovat vielä pieniä, ala-asteella. Itse parikymppinen. Mulla ei ole vielä lapsia, mutta voisin kuvitella että omien lasten kanssa sama juttu.
Lapseni kuolemaa en kestäisi.
Tai pakko se olisi kestää mutta ilo menisi elämästä ja pohja pois.
Pakkohan se on kestää kenen kuolema vain, kun se tulee eteen.
Lapset pahin tietenkin, mutta niiden jälkeen varmaan exä. Rakastan häntä edelleen paljon.
Kyllä me kaikki kestettäisiin ihan kenen kuolema tahansa. Hyvin hyvin harva tappaa itsensä tai kuolee suruun, vaikka menettäisi koko sukunsa.
Tämä on ehkä hassua, mutta exän kuolema olisi kamalaa. (Varmaan pitkä menneisyyd ja puhumattomat asiat painaa). Mutta äitini kuolema on se, mistä tuskin pääsisin tässä tilanteessa yli, vaikka sekin on edessä tulevaisuudessa, jos en itse kuole jostaim syystä ensin. Paha mieli tulee ajatellessakin :(
Lapset ensimmäisenä ja sitten puoliso. Toisaalta jos puoliso kuolisi niin varmaan pakottaisi itseni jaksamaan lasten takia mutta lasten kuolema olisi kyllä ikuinen suru ja kauneinta mitä vanhemmalle voi tapahtua.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä me kaikki kestettäisiin ihan kenen kuolema tahansa. Hyvin hyvin harva tappaa itsensä tai kuolee suruun, vaikka menettäisi koko sukunsa.
Kestää on väärä sana.
Kaikki ei toivu koskaan läheisen kuolemasta.
Vierailija kirjoitti:
Lapset ensimmäisenä ja sitten puoliso. Toisaalta jos puoliso kuolisi niin varmaan pakottaisi itseni jaksamaan lasten takia mutta lasten kuolema olisi kyllä ikuinen suru ja kauneinta mitä vanhemmalle voi tapahtua.
Korjaan kauheinta, kiitos tästäkin autocorrect
Omat lapset. Asia jonka ylipääseminen olisi mahdotonta.
Puolisoni kuoleman ajattelu ahdistaa myös.
Muiden läheisten ei. Olen menettänyt äitini, joka oli todella läheinen ja hänen kuolemansa jälkeen en ole enää pelännyt isäni tai sisarusteni kuolemaa. Surullista ja kamalaahan se olisi, mutta tiedän että elämäni jatkuisi suht samanlaisena eteenpäin. Niinkuin nyttenkin.
Toivon kuolevani nuorena, en usko että ainakaan vielä pitkään aikaan osaisin hyväksyä vanhempieni kuolemaa tai että kestäisin elämääni ilman heitä. Samoin sisarukseni - joista yhden hautajaiset ei hänen menollaan valitettavasti varmasti ole kaukana...
Oman lapseni kuolema olisi pahinta, en tiedä selviäsinkö siitä. Mieheni kuoli yli 10 vuotta sitten äkillisesti ja se oli jo niin kova paikka,386 että on ihme, että olen tässä tänään suht koht järjissäni.
Läheisiä on kuollut, ja kaikkien kuoleman olen kestänyt. Toisten kohdalla suru on kestänyt pidempään kuin toisten.
Omien lasten, tai sisarusten lasten kuolema, voisi olla kyllä kamalaa ja tiukinta ikinä. Toivottavasti minä en moista joudu kohtaamaan.
Olen jo menettänyt perheeni (koska ovat kusipäitä), ja erosimme melkein rakastamani miehen kanssa. On tehnyt pahaa, mutta toivottavasti tulevaisuudessa osaan pitää pääni kylmänä vastaavassa tilanteessa. Toinen juttu on kylläkin se jos menetän oman tai jonkun toisen lapsen...
Mitä tarkoitatte "kestämisellä"? Tappaisitte itsenne tai tulisitte hulluksi? Ja luulette että näin oikeasti kävisi? Kyllähän surullinen voisi olla loppuikänsä, mutta kyllä kaiken kestäisi järjissään. Naiivia kuvitellakaan etteikö kestäisi.
Puolisoni. Välillä ahdistaa ja pelottaa ajatella sitä. Toivon, että kuolen itse ensin :(