Äitini nousi lauantainakin varhain, teki viikkosiivouksen ja sen jälkeen leipoi, jos vaikka vieraita sunnuntaina tulee.

Ennen oltiin ahkeria

Oliko läski?

Minun äitini ei noussut. Kotirouvana vuosikymmenet, lastenhoitaja ja me isommat sisarukset hoidettiin lapset. Kauppias toi ruoat ja haki pyykit pesulaan.

Itse olen yrittäjä, aina tehnyt paljon töitä sen kodinhoidon lisäksi. Yleensä noussut neljän, viiden maissa. Jotta saan työt tehtyä ennen kuin lapset herää.

Aina kotiruokaa, kunnollista. Ei mitään pottua ja ruskeaa kastiketta.

Anoppi taas ei siivonnut ikinä. Ei ikinä. Ja töitäkään ei tietenkään tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Oliko läski?

ai äitini? ei ollut. sellainen kuin nyt 60-70 luvulla äidit olivat

Olin ennen kuin äitisi, nykyisin kuin sinä.... Pitäisi kai löytää se kultainen keskitie.

Silloin oli pakko olla ahkera, muuten olisi juoruttu, että on se Maire sitten laiska, ei siivoa ja nukkuu puolillepäivin (= herää aamukahdeksan jälkeen). Sosiaalinen kontrolli oli vahva, siitä ei sopinut luistaa.

Luojan kiitos itse pääsin eroon ajattelusta, että mitä ne naapuritkin sanoo. Oma äiti sanoi tuon ainakin kerran päivässä ääneen.

Äitisi meni varmaan myös aiemmin nukkumaan? Harrastiko kiliä, atk-taitoja, kuskasiko lapsia harrastuksiin?

Oletko laskenut, että mitä sellaista teet, mitä äitisi ei tee?

Tosiasiassa kyllä 80-luvulla oli yleisesti alhaisempi elintaso kuin keskimäärin nyt. kaikilla ei todellakaan ollut vielä sisävessaa, kunnallista vettä yms. esim. maalla nettiyhteyksistä puhumattakaan.

Tuosta leikkeleestä lauantaisin. Omassa lapsuudessani 80-luvulla oli ihan normaalia, että leikkeleitä yms. säännösteltiin. silti mielikuvissani meillä oli lpasuudessa enemmän leikkeleitä kuin omassa perheessäni nyt. Nuo kun ovat hyvä säätökohde. juurikin lauantaiksi ostetaan jotain spesiaalia leikkelettä :)

Meillä noustiin lapsuudenkodissa 70-luvulla viikonloppuisin 8 aikaan. Arkisin 6.

Mutta viikoloppuisin äiti nukkui aina päiväunet. Pullat ostettiin kaupasta. Siivooja kävi torstaisin.

Meillä oli auto. Äitini kävi sillä työssä, isäni ajoi polkupyörällä työhön.

Lapsia ei viety joka harrastukseen vaan esim liikkuminen tapahtui luonnollisesti, kun ei ollut nettejä ja telkkoja yms.

Leikemakkaraa ostettiin juurikin lauantaiksi, se oli valkoisessa paperissa ja kaupassa siivutettua.

Äitini teki samoin lauantaisin. Leipoi yleensä pullaa, joita saimme siivousurakan pääteeksi syödä.  Sunnuntaisin isäni huolehti keittiötöistä. Vei aamukahvin äidille sänkyynkin. Kummallakin vanhemmalla oli yksi lepopäivä viikossa.

Minun äitini nukkui lauantaisin krapulaansa pois ja kun heräsi, alkoi ryyppäämään. Minä siivosin, hoidin pikkusisarukset ja tein ruuat.

Nykyään nukun lauantaisin niin pitkään kun nukuttaa. Yleensä viimeistään yhdeksältä ylhäällä.

Yhteinen aamupala perheen kesken. Sitten leivotaan lasten kanssa viikon leivät ja ehkä jotain makeaakin.

Mies lähtee lasten kanssa ulkohommiin ja minä teen viikkosiivouksen. Loppupäivä menee yhdessä hengaillessa.

Meilläkin lauantai oli siivous- ja leivontapäivä. Silloin oli vielä lauantaisinkin koulua, tosin lyhyt päivä. Kun tulin kotiin, otin vähän välipalaa ja aloin sitten puuhailla äidin apuna. Puistelin mattoja ja pyyhin lattioita. Ja mitenhän monta sokeri- ym. kakkua lienenkään lapsuudessani ja nuoruudessani vispannut. Niitä on monta! Viikonlopulla piti toki kahvin kanssa olla jotain muutakin kuin pelkkää pullaa, vaikka kyllä äidin pullakin oli tosi herkullista. Kun leipomukset olivat valmiit, työnnettiin uuniin lopuksi lihapotti tai jokin muu pitkän valmistusajan vaativa ruoka. Niin ja uunipuuro (riisi tai ohra) ja sen kanssa makiasoppa puolukoista. Ja jos minä sain päättää, niin uuniin työnnettiin myös uunimunavoikippo.

Omassa huushollissani en yksineläjänä ole ollut läheskään yhtä työteliäs ja toimelias kuin äitivainaa oli. Olen jopa vähän kapinoinut sitä jatkuvaa siivoamista ja ruuanlaittoa vastaan. Miksi pitäisi nuohota nurkkia, jos ne ovat ihan puhtaat. Tai miksi pitäisi pestä lattia konttaamalla kuten äitikin. En suostu! Eivät suostu muuten enää polvetkaan.

Meillä noustiin aikaisin joka päivä oli sitten arki tai pyhä, ei se talo lämmennyt itsestään jos et puita kantanut ja tulia tehnyt...nykyäänkin yhdeksää pidemmälle ei tekemälläkään unessa pysy.

Leivoin just. Illalla tein makaronilaatikon.

T. Työtön

Vierailija kirjoitti:

Aina kotiruokaa, kunnollista. Ei mitään pottua ja ruskeaa kastiketta.

Ennen toi pottu ja ruskeakastike oli kunnon kotiruokaa. Ja silti kersat oli hoikkia. Kyllä pottu ja ruskeakastike käy minusta edelleenkin kunnon kotiruoasta, kunhan lisää siihen vaikka jauhelihaa tai muuta protskun lähdettä.

Mäkin nousen aina aikaisin,myös viikonloppuisin. Usein siivoan lauantaisin. Arkisin herään 5.15 ja joskus puoli 5,jos juoksen töihin. Menen aikaisin nukkumaan. Tämä rytmi sopii mulle,joku toinen sopii taas toiselle.

Minä nousen edelleen lauantaina klo 6, vaikka ei tarvitse. Luen rauhassa lehdet ja sillä aikaa uunissa paistuu pataleipä. Pyykit koneeseen, tiskikone päälle, jotain extrasiivousta (meillä käy siivooja, mutta lauantaiaamuna on aikaa siivoilla keittiön kaappeja tai laittaa vaatehuone järjestykseen) tai kierrätykseen menevien laatikoiden kantamista autoon. Tänään omenasoseen tekemistä, puutarhan syyskuntoon laittamista.

Minusta elämä menee jotenkin hukkaan, jos sen ohi nukkuu.

Nykyään kannetaan niin paljon mainoksia postilaatikkoon, että niiden hävittämisessä on siivouksen kovin työ. Toinen on pyykkihuolto, pyykkiä riittää aina.

Kyllä me nykynaisetkin hoidetaan kotia, se vain tulee tehtyä siinä sivussa ja näin lauantaina ei halua kokea sitä kiireen tuntua.

Vanhempani olivat aamunatseja. Peittoja tultiin kiskomaan pois ja ikkunoita availemaan klo 9, vaikka ei olisi ollut kummempia suunnitelmia koko paivalle. Kun eihan sita nyt puoleen paivaan voi maata. Aikuisena en juuri koskaan ole herannyt ennen klo 11 viikonloppuisin tai lomilla.

Mun äiti oli kanssa tuollainen kuin ap:llä. Aamuisin huojui sängystä unettoman yön jälkeen, seinistä tukea ottaen. Mulla on mennyt överit toiseen suuntaan pelkästä pelosta tuollaista elämää kohtaan. Toivottavasti lapseni löytää keskitien.