Nuoret köyhempiä kuin ennen - mitä tapahtuu yhteiskunnallemme?

joo enpä tiedä miten itelleni käy..varmaa sotealan töissä raadan itteni loppuun pikkupalkalla :=) no saas nähä..ehkä ei kannata huomista murehtia.ei kyllä oo ihme ettei lapsiakaan synny kun eihän kenelläkään ole varaa!

Niinpä. Kun ei oikein uskalla edes ottaa lemmikkiä, niin lapsi on vielä kaukaisempi ajatus. Luulen, että länsimainen yhteiskunta on tullut tiensä päähän, kituminen jatkuu tosin muutaman vuosikymmenen. Se mitä itse olen tekemässä, hankin hieman maata ja talviasuttavan talon maaseudulta, lisäksi kerään jonkin verran sekä rahaksi muutettavaa omaisuutta ja ennen kaikkea tietoa omavaraisuudesta yms. Ja hankin steriloinnin heti kun mahdollista, ei siksi etten haluaisi lapsia, vaan siksi etten halua heidän kärsivän.

Tiedostan muuten sen, ettei vanhemmillakaan ole tässä maailmantilanteessa helppoa. Tiedän, että esim. viisikymppisten voi olla vaikea löytää uutta työtä, jos vanhasta joutuu luopumaan. Usein kuitenkin vanhemmilla ihmisillä on hankittuna lapset, hyvässä lykyssä maksettuna koti, kesämökki, autot, ja muuta omaisuutta säästössä. Kyllä minusta tuntuu hurjalta ajatella, etten ehkä kokisi noita asioita koskaan, koska rahaa ei ole. Elän toki säästäväisesti, ja tähtään mm. omistusasuntoon, mutta melko hitaasti projekti etenee näillä palkoilla.

Ap

Jaa, tämä on vähän 50-50. Itse en usko siihen, että 30 ja alle olisivat mitenkään erilaisessa tilanteessa kuin esim. 10 vuotta vanhemmat. Alavalinnat toki vaikuttaa millaiselle palkkakehitykselle pääsee mukaan, mutta paljon on kyse kyllä myös siitä kuinka paljon ollaan valmiita tekemään töitä ja miten halukkaita ottamaan riskiä. Kyllä ne yt:t potkii ulos vanhempiakin samalla tahdilla kuin nuorempia ja tulevaisuus on yhtä epävarmaa myös siellä. Lapset tehty, iso laina ja päällisin puolin kaikki jees - mutta samat huolet on niilläkin.  

Omat vanhempani asuivat parisuhteensa alussa rintamamiestalon yläkerrassa vuokralla, ei puhettakaan kivasta kaksiosta kaupungin keskustassa. Äitiyslomaa oli 3 kk, lapsille ei löytynyt hoitopaikkoja, oli pakko pärjätä yhden palkalla eli ei matkusteltu viikonloppuna Prahaan ja toisena Barcelonaan, ei ollut merkkilaukkuja, lapselle kolmia erilaisia rattaita, ei kalliita haalareita. Kulutettiin vähemmän ja elettiin niukemmin! Sossusta ei saanut euroakaan apua eikä asumistukea tunnettu.

Pätkätyöt oli ihan tuttu asia 80-luvullakin, silloin ne olivat niin normaali juttu, ettei niistä tehty isoja juttuja.

Valmistuin lähihoitajaksi 2010. Jo opiskeluaikana kaikkea työntekoa leimasi sana "säästäminen". Ihan kaikessa säästettiin, esim. käsipapereista lähtien. Oli lomautuksia ja sitten "vapaaehtoisia omia lomia".

Kaikesta säästämisestä ja tiukentamisesta ja tsemppaamisesta huolimatta vastineeksi ei ole tullut kuin pelkkää keppiä. Määräaikaisuuksia olen tehnyt jatkuvasti, päiväkodissa työvuoteni kestää säännöllisesti elokuun alusta toukokuun loppuun. Kesäksi potkitaan pihalle ja olen työkkärin listoilla. Ei se työkkärissäkään ketään oikeasti kiinnosta. Jatkuvasti tehdään alimiehityksellä töitä ja vaatimukset kuitenkin kasvaa kaikenaikaa.

Siihen päälle kaikki muut toimet mitä hallitus on keksinyt. Viimeisimpänä tietysti tämä meidän lomarahojen leikkaaminen. Kyllä on tavallisen pulliaisen ostovoimaa leikattu ja rankasti.

Meillä on kaksi lasta, omaa kotia ei mutta koitamme säästää koko ajan. Toki se on haastavaa, etenkin nyt kun uuden lain mukaan asp säästäjällä pitää olla 10% omaa rahaa. Asunnot on kalliita nykyään, joten se käsiraha on useampi kymmenen tuhatta. Vuokrat on kalliita ja pelkkä asuminen vie tuloista 1/3. Meillä ei takaajiakaan omasta suvusta ole. Mutta ehkä vielä joskus saamme oman asunnon.

En silti kaikesta huolimatta ole täysin toivoton tulevaisuuden suhteen, uskon että pärjäämme. Me -80 luvun lapset ollaan kuitenkin monet opittu jo pienestä pitäen siihen että rahaa ei ole. Minulla ainakin köyhyys on leimannut elämää jo ihan lapsuudesta saakka. Pärjätty sitä kuitenkin on aina, ruokaa on ollut ja katto pään päällä. Kunhan ei erehdy ottamaan velkoja (kulutusluottoja, pikavippejä jne) niin kyllä sitä toistaiseksi vielä pärjää. Toki tästä on varmuus ja huolettomuus ja luottamus tulevaan usein kaukana.

Mistä taas olen todella, todella huolissani on omien lasteni tulevaisuus. Tuntuu että koko maailma on romahtanut kuopuksen syntymän jälkeen. Euroopan talous, Suomen talous, pakolaisongelma, terroristit ym. Pelottaa todella mitä tästä maailmasta on jäljellä meidän omille lapsille 20 vuoden päästä. Meidän maan päättäjiin olen pettynyt ja raskaasti, luotto on täysin pyöreä NOLLA.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, tämä on vähän 50-50. Itse en usko siihen, että 30 ja alle olisivat mitenkään erilaisessa tilanteessa kuin esim. 10 vuotta vanhemmat. Alavalinnat toki vaikuttaa millaiselle palkkakehitykselle pääsee mukaan, mutta paljon on kyse kyllä myös siitä kuinka paljon ollaan valmiita tekemään töitä ja miten halukkaita ottamaan riskiä. Kyllä ne yt:t potkii ulos vanhempiakin samalla tahdilla kuin nuorempia ja tulevaisuus on yhtä epävarmaa myös siellä. Lapset tehty, iso laina ja päällisin puolin kaikki jees - mutta samat huolet on niilläkin.  

Olen täysin eri mieltä siitä, että kyse olisi halukkuudesta tehdä kovasti työtä. Itseni mukaan lukien tiedän lukemattoman määrän ihmisiä, joilla on niin palava halu tehdä ja päästä näyttämään kykynsä, että se loistaa kilometrin päähän. Kunnianhimo olisi valtava, samoin kuin haasteiden kaipuu. Useimmille olisi tärkeää nähdä työnsä tulokset, ja päästä etenemään suoriuduttuaan hyvin. Monet (myös minä) lisäkouluttautuvatkin parantaakseen mahdollisuuksiaan.

En usko, että kenelläkään on helppoa nykyajan työelämässä. Kateuteni (paremman sanan puutteessa) vanhempia ihmisiä kohtaan perustuu ennen kaikkea siihen, että monilla heistä työura on alkanut parempina aikoina ja lähtenyt näin ollen vauhdikkaammin käyntiin, ja monilla on myös näin ollen ollut mahdollisuus hankkia niitä elämän perusasioita, kuten oma koti ja perhe.

Ap

Insinöörit pelastaa sinunkin tulevaisuutesi. Kysy vaikka Päivi Nergiltä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulun itse siihen sukupolveen (kolmekymppiset ja alle) joiden palkkakehitys jää auttamatta jälkeen aiemmin uransa luoneista. Olen valmistunut alalle, joka oli vielä joitain vuosia sitten niitä hyvin palkattuja ja "varmoja" valintoja. Sittemmin työpaikkojen väheneminen ja ylikoulutus ovat tehneet tehtävänsä, kuten monilla muillakin aloilla.

Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on vakityö. Palkkani on kuitenkin todella huomattavasti alle alan suositusten, ja työn vaativuuteen nähden olen todellakin alipalkattu. Miksi en etsi muita töitä? No minähän etsin, olen etsinyt jo kauan, mutta ilman menestystä. Ei kai pitäisi liikaa valittaa, kun samalla alalla on tuttuja työttömänä. Kun mietin muilla aloilla toimivia ystäviäni, niin aika samanlaista se on työelämä kaikilla. Poikkeuksena muutama lääkäri.

Minua oikeasti huolestuttaa meidän n. kolmekymppisten tulevaisuus. Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita. Tutuistani ei juuri kukaan ole hankkinut lapsia, ja vuokralla asuu suurin osa. En usko, että sellaista päivää tulee koskaan, että valtaosa meistä saisi hankittua esim. kesämökin kaiken muun lisäksi.

Työelämää määrittää työpanoksen vähäisen arvostuksen ja surkeiden rahallisten korvausten lisäksi muukin epävarmuus; on pätkätöitä, määräaikaisia sopimuksia ja muuta "kivaa". Suunnittele siinä sitten elämääsi pidemmälle.

Ainut lohduttava tekijä itselleni on se tieto, että suuri osa ikäisistäni on samassa tilanteessa siitä huolimatta, että koulutus on hankittu ja työkokemusta yritetään kartuttaa vaikka väkisin. Mutta kyllä kokonaisuus huolettaa. Missä vaiheessa me hankimme perheet tai kartutamme minkäänlaista omaisuutta? Näen tulevaisuuden todella pelottavana, enkä ole ainut. Kun vietän aikaa ystävieni kanssa, kääntyy puhe usein tähän kaikkien jakamaan epävarmuuteen, ahdistukseen ja pelkoon. Kovasta halusta ja kyvyistä huolimatta et välttämättä tässä maailmassa pääse enää mihinkään.

Joo, ei pätkätyöläisenä kauheasti tulevaisuutta suunnitella. Viime työpaikassa ei edes viikonloppuja, kun lauantain ja sunnuntain työtilanne selvisi vasta perjantaina iltapäivällä juuri ennen kuin lähti kotiin.

Luulen, että tulevaisuuden yhteiskunta tulee olemaan monella tapaa toisenlainen kuin nykyinen. Nykyiset nuoret aikuiset (80-90 -luvuilla syntyneet) ovat tottuneet aika toisenlaiseen työelämään, kuin vielä parikymmentä vuotta heitä vanhemmat. Suurilla ikäluokilla työelämään pääsy on ollut kokolailla varmaa, työsuhteet ovat olleet pitkiä ja palkatkin osaaville ihmisille hyviä. Korkeakoulututkinnot olivat harvinaisia, joten kaikille heille riitti töitä ja palkkaus oli näissä hommissa korkea. Vielä 60-luvulla syntyneilläkin ihmisillä työurat ovat olleet keskimäärin nousujohteisia nuoruudesta lähtien.

Nykyisin nuoriso on huomattavasti takavuosia koulutetumpaa ja yliopistotutkinto on melko yleinen. Työelämä on pirstaleista ja ehdot ovat monilla aloilla huonot. Tästä syystä monet tämän ikäluokan edustajat ovat tottuneet elämään ns. suu säkkiä myöten jo opiskeluajoistaan lähtien. Veikkaisin, että tämä tulee johtamaan eräänlaisen uuden "pula-ajan sukupolven" syntymiseen, joiden kulutustottumukset tulevat muistuttamaan 20-luvulla syntynyttä sukupolvea, joka joutui elämään koko nuoruusikänsä puutteessa.

Rahan säästämisestä tulee trendi, samoin kuin kierrätyksestä ja itse tekemisestä. Nytkin tämä on jo nähtävissä, sillä nuorten aikuisten keskuudessa esim. erilaiset second-hand -liikkeet ja kirpputorit ovat suuressa suosiossa. Palvelualat tulevat kärsimään siitä, että uusi sukupolvi on vanhempiaan kitsaampaa väkeä käyttämään rahaa ja tulevat tekemään enemmän asioita itse, kuin vanhempansa.

Asumistottumukset muuttuvat ja näiden 80-90 -luvun nuorten aikuisten haaveissa on enemmänkin urbaani keskustayksiö isosta kaupungista tai pienehkö omakotitalo jostain maaseudulta. Vielä esim. 1980-luvulla muodikkaiden 300-neliöisten kivilinnojen rakentaminen tulee olemaan yhä harvinaisempaa, eivätkä ympäristötietoiset nuoret välttämättä tällaista edes haluaisi, vaikka rahaa olisikin. Samoin isojen autojen, veneiden, kultakellojen ja muun luksustavaran aika alkaa olla ohi. Rahaa käytetään sen sijaan matkusteluun ja elämyksiin, kuten ravintoloihin ja kulttuuriin. Velkaantumista monet halunnevat välttää viimeiseen asti ja luulen, että 80-90 -lukujen lapset ovat seuraava ikäluokka, joilta tulee jäämään jälkeläisilleen erittäin isoja perintöjä.

Tässä tällainen pieni trendiennuste näin tuota nuorten aikuisten ikäluokkaa edustavan historianopiskelijan näkökulmasta. Saa nähdä miten oikeaan tämä osuu.

Totta, mutta pitkälti myös asennekysymys. Ihan tavalliset bussikuski-lähihoitaja -pariskunnat ostavat asunnon ja tekevät lapsia. He vaan eivät haaveile mistään uudesta  300 000 - 400 000 € asunnosta vaan ostavat ensiasunnokseen pienemmän ja vanhemman asunnon, johon rahat riittävät. Ostavat isomman sitten, kun ensiasuntoa on maksettu tarpeeksi eikä uuteen tarvitse ottaa liian suurta lainasummaa. He myös ymmärtävät - kuten vanhempansakin aikoinaan - että asuntovelkaisena perheellisenä elintaso ei ole samanlainen kuin velattomalla sinkulla. Kesämökin ostavat sitten, kun asuntolaina on maksettu tai ainakin lähes kokonaan maksettu. Harva meistä teidän ikäluokkanne vanhemmistakaan omistimme asunnon lisäksi kesämökkiä kolmekymppisenä, vaikka pariuduimmekin yleensä jo viimeistään 25-vuotiaina ja otimme ensiasuntoon (joka yleensä oli yksiö tai kaksio) asuntolainan sen ikäisenä. Joskus musta tuntuu, että tämän päivän nuoret haluaisivat kolmekymppisinä samanlaisen elintason kuin mitä heidän vanhemmillaan oli vasta noin 45-50 -vuotiaina. Melko persaukisia mekin olimme aikoinaan asuntolainoinemme ja lapsinemme, ei ollut varaa ulkomaanmatkoihin eikä kosmetologilla käynteihin. Nuukasti elettiin ja haluttiin maksaa lainat pois mahdollisimman nopeasti.  

Olen 32 ja todella tyytyväinen, että lapset on jo tehty. Nyt tulee niin järjettömiä uudistuksia ja korotuksia, että eihän meillä olisi varaa nyt saada lapsia.

Kuntalisää leikattiin kunnassamme huomattavasti eli kotihoidontuelle ei olisi mahdollista jäädä niin pitkään kuin pystyin olemaan. Lapset pitäisi laittaa aiemmin hoitoon ja heti pienenä isompaan ryhmään korkeammilla hoitomaksuilla. Myös lapsilisää on leikattu. Asuminen ja liikkuminen on kallistunut, asuntolainaa ei myönnetä niin helposti, lapset pääsevät lääkärille huonommin jne.

Toisaalta kun mietin Suomen tulevaisuutta oikein pessimistisesti , niin lapsettomuus saattaisi olla parempi vaihtoehto.

Ennenkuin tilanne alkaa korjaantua tulee laajoja lakkoja ja sota.

Materiaa saa jatkossa ilmeisesti lähinnä perimällä - ainakin kasvukeskuksissa, missä asuntojen hinnat ovat yli kipurajan. 

Olen huolissani siitä, kuinka kuormittavaa moni työ on tällä hetkellä. Osa on fyysisesti, niin on aina ollut, mutta nyt myös hyvin suuri osa työtehtävistä ellei kaikki kuormittaa kognitiota - kuinka ihmisen aivot jaksavat tätä kaikkea multitaskaamista, mitä monessa työssä pakostikin on, esim. kouluissa, päiväkodeissa jne, missä pitää olla sata lasissa koko ajan ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa, havainnoida ja muistaa asioita enemmän kuin mikä on kohtuullista, päivästä ja vuodest toiseen, ilman "kevyempiä aikoja". Koko ajan pitää olla vähintään sataprosenttisen tehokas, tehokkaampi, tehokkain. Kuka jaksaa tuollaista kovinkaan pitkään? 

Vierailija kirjoitti:

Materiaa saa jatkossa ilmeisesti lähinnä perimällä - ainakin kasvukeskuksissa, missä asuntojen hinnat ovat yli kipurajan. 

Olen huolissani siitä, kuinka kuormittavaa moni työ on tällä hetkellä. Osa on fyysisesti, niin on aina ollut, mutta nyt myös hyvin suuri osa työtehtävistä ellei kaikki kuormittaa kognitiota - kuinka ihmisen aivot jaksavat tätä kaikkea multitaskaamista, mitä monessa työssä pakostikin on, esim. kouluissa, päiväkodeissa jne, missä pitää olla sata lasissa koko ajan ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa, havainnoida ja muistaa asioita enemmän kuin mikä on kohtuullista, päivästä ja vuodest toiseen, ilman "kevyempiä aikoja". Koko ajan pitää olla vähintään sataprosenttisen tehokas, tehokkaampi, tehokkain. Kuka jaksaa tuollaista kovinkaan pitkään? 

Toit esille hyvän näkökulman työn kuormittavuudesta. Minä voin aivan suoraan myöntää, että työni on minulle välillä melkein liikaa. Toisaalta onko ihmekään, teen käytännössä kahden ihmisen työt firman päätettyä vähän säästää. Työ on erittäin vastuullista, ja olisi kiva, jos sen aiheuttamasta väsymyksestä saisi korvaukseksi edes kohtuullisen palkan, mutta sen sijaan palkka on naurettavan alhaisella tasolla. Edelleenkin on se toinen työ hakusessa, toivottavasti joskus tärppää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että tulevaisuuden yhteiskunta tulee olemaan monella tapaa toisenlainen kuin nykyinen. Nykyiset nuoret aikuiset (80-90 -luvuilla syntyneet) ovat tottuneet aika toisenlaiseen työelämään, kuin vielä parikymmentä vuotta heitä vanhemmat. Suurilla ikäluokilla työelämään pääsy on ollut kokolailla varmaa, työsuhteet ovat olleet pitkiä ja palkatkin osaaville ihmisille hyviä. Korkeakoulututkinnot olivat harvinaisia, joten kaikille heille riitti töitä ja palkkaus oli näissä hommissa korkea. Vielä 60-luvulla syntyneilläkin ihmisillä työurat ovat olleet keskimäärin nousujohteisia nuoruudesta lähtien.

Nykyisin nuoriso on huomattavasti takavuosia koulutetumpaa ja yliopistotutkinto on melko yleinen. Työelämä on pirstaleista ja ehdot ovat monilla aloilla huonot. Tästä syystä monet tämän ikäluokan edustajat ovat tottuneet elämään ns. suu säkkiä myöten jo opiskeluajoistaan lähtien. Veikkaisin, että tämä tulee johtamaan eräänlaisen uuden "pula-ajan sukupolven" syntymiseen, joiden kulutustottumukset tulevat muistuttamaan 20-luvulla syntynyttä sukupolvea, joka joutui elämään koko nuoruusikänsä puutteessa.

Rahan säästämisestä tulee trendi, samoin kuin kierrätyksestä ja itse tekemisestä. Nytkin tämä on jo nähtävissä, sillä nuorten aikuisten keskuudessa esim. erilaiset second-hand -liikkeet ja kirpputorit ovat suuressa suosiossa. Palvelualat tulevat kärsimään siitä, että uusi sukupolvi on vanhempiaan kitsaampaa väkeä käyttämään rahaa ja tulevat tekemään enemmän asioita itse, kuin vanhempansa.

Asumistottumukset muuttuvat ja näiden 80-90 -luvun nuorten aikuisten haaveissa on enemmänkin urbaani keskustayksiö isosta kaupungista tai pienehkö omakotitalo jostain maaseudulta. Vielä esim. 1980-luvulla muodikkaiden 300-neliöisten kivilinnojen rakentaminen tulee olemaan yhä harvinaisempaa, eivätkä ympäristötietoiset nuoret välttämättä tällaista edes haluaisi, vaikka rahaa olisikin. Samoin isojen autojen, veneiden, kultakellojen ja muun luksustavaran aika alkaa olla ohi. Rahaa käytetään sen sijaan matkusteluun ja elämyksiin, kuten ravintoloihin ja kulttuuriin. Velkaantumista monet halunnevat välttää viimeiseen asti ja luulen, että 80-90 -lukujen lapset ovat seuraava ikäluokka, joilta tulee jäämään jälkeläisilleen erittäin isoja perintöjä.

Tässä tällainen pieni trendiennuste näin tuota nuorten aikuisten ikäluokkaa edustavan historianopiskelijan näkökulmasta. Saa nähdä miten oikeaan tämä osuu.

Historianopiskelijan kannattaisi kuitenkin miettiä, mitä kirjoittaa. Puhut 80-90 -luvuilla syntyneistä ja heidän suuriin ikäluokkiin (siis vuosina 1944-1949 syntyneistä) kuuluvista vanhemmistaan. Suurin osa 80- ja 90-luvuilla syntyneistä lapsista on syntynyt 50-60 -luvulla syntyneille vanhemmille, ei suinkaan suurille ikäluokille. Ihan vaan näin sivuhuomautuksena.

Kamoon. Valmistuin 1990 luvun lamaan alalle, jossa täystyöllisyys oli vaihtunut täystyöttömyyteen. Tuho työpaikkojen suhteen oli totaalinen - ja jätti jälkensä. Minulla ja miehelläni ei vieläkään ole omaa asuntoa, asossa asutaan. Kuten lukuisat kaverimme vaikka kohta viiskymppisiä ollaan. Mikä opiskelin lisää kun muutakaan ei ollut tarjolla, edes työttömyyskorvausta. Mutta kaoset hankottiin ja köyhäiltiin. Peruasäitiyspäivärahalla. Lasten jälkeen sain töitä, omalta alalta mutta lamaa edeltävään tasoon nähden pienemmällä palkalla. Tiedän siis vaikeudet, mutta kehotan olemaan lannistumatta. Ja jos tuntuu epäreilulta pitää toimia muutoksen aikaansaamiseksi. Minun elämäni on ollu antoisa ja etenkään lapsia en kadu. Toki mielelläni olisin upporikas ja pidän nykyistä menoa lyhytnäköisenä riistona. Mutta hauskaa on ollut, se on myös omasta asenteesta ja valinnoista kiinni. Maailmaa näkee, matkustamaan pääsee, enää voi vaikka omaisuutta ei olisi.

Omassa tuttavapiirissäni on vissiin käynyt hyvä tuuri kun työttömiä ei ole montaakaan. Suurin osakolmikymppisistä ovat väkitöissä, heillä on perhe ja parisuhde. Osa asuu omassa asunnossa, loput vuokralla. Etelänmatkoja eivät tee mutta noin muutoin tulevat ihan kivasti toimeen. Ja ovat siis ihan tavallisia duunareita (metallimiehiä, sairaanhoitajia, lähäreitä, laikkareita, kokkeja, myyjiä, ahtaajia, kirvesmiehiä, maalareita yms.). Emme asu pk-seudulla joten asunnotkaan eivät ole maksaneet maltaita.

Ja samanlainen tilanne on minulla ja miehelläkin. Itse olen laikkari, mies levyseppähitsari. Miehellä tosin on vähän väliä ollut lomautuksia mutta noin muutoin työtilanne on ollut vakaa. Lapsia kolme ja asunto oma (tai no, vielä vähän aikaa pankin).

Kuka jaksaa olla 8 tuntia intensiivisessä tunnevuorovaikutuksessa ja multitaskingissa 10 minuutin kahvitauolla? Kenen aivot kestää? Robotin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että tulevaisuuden yhteiskunta tulee olemaan monella tapaa toisenlainen kuin nykyinen. Nykyiset nuoret aikuiset (80-90 -luvuilla syntyneet) ovat tottuneet aika toisenlaiseen työelämään, kuin vielä parikymmentä vuotta heitä vanhemmat. Suurilla ikäluokilla työelämään pääsy on ollut kokolailla varmaa, työsuhteet ovat olleet pitkiä ja palkatkin osaaville ihmisille hyviä. Korkeakoulututkinnot olivat harvinaisia, joten kaikille heille riitti töitä ja palkkaus oli näissä hommissa korkea. Vielä 60-luvulla syntyneilläkin ihmisillä työurat ovat olleet keskimäärin nousujohteisia nuoruudesta lähtien.

Nykyisin nuoriso on huomattavasti takavuosia koulutetumpaa ja yliopistotutkinto on melko yleinen. Työelämä on pirstaleista ja ehdot ovat monilla aloilla huonot. Tästä syystä monet tämän ikäluokan edustajat ovat tottuneet elämään ns. suu säkkiä myöten jo opiskeluajoistaan lähtien. Veikkaisin, että tämä tulee johtamaan eräänlaisen uuden "pula-ajan sukupolven" syntymiseen, joiden kulutustottumukset tulevat muistuttamaan 20-luvulla syntynyttä sukupolvea, joka joutui elämään koko nuoruusikänsä puutteessa.

Rahan säästämisestä tulee trendi, samoin kuin kierrätyksestä ja itse tekemisestä. Nytkin tämä on jo nähtävissä, sillä nuorten aikuisten keskuudessa esim. erilaiset second-hand -liikkeet ja kirpputorit ovat suuressa suosiossa. Palvelualat tulevat kärsimään siitä, että uusi sukupolvi on vanhempiaan kitsaampaa väkeä käyttämään rahaa ja tulevat tekemään enemmän asioita itse, kuin vanhempansa.

Asumistottumukset muuttuvat ja näiden 80-90 -luvun nuorten aikuisten haaveissa on enemmänkin urbaani keskustayksiö isosta kaupungista tai pienehkö omakotitalo jostain maaseudulta. Vielä esim. 1980-luvulla muodikkaiden 300-neliöisten kivilinnojen rakentaminen tulee olemaan yhä harvinaisempaa, eivätkä ympäristötietoiset nuoret välttämättä tällaista edes haluaisi, vaikka rahaa olisikin. Samoin isojen autojen, veneiden, kultakellojen ja muun luksustavaran aika alkaa olla ohi. Rahaa käytetään sen sijaan matkusteluun ja elämyksiin, kuten ravintoloihin ja kulttuuriin. Velkaantumista monet halunnevat välttää viimeiseen asti ja luulen, että 80-90 -lukujen lapset ovat seuraava ikäluokka, joilta tulee jäämään jälkeläisilleen erittäin isoja perintöjä.

Tässä tällainen pieni trendiennuste näin tuota nuorten aikuisten ikäluokkaa edustavan historianopiskelijan näkökulmasta. Saa nähdä miten oikeaan tämä osuu.

Historianopiskelijan kannattaisi kuitenkin miettiä, mitä kirjoittaa. Puhut 80-90 -luvuilla syntyneistä ja heidän suuriin ikäluokkiin (siis vuosina 1944-1949 syntyneistä) kuuluvista vanhemmistaan. Suurin osa 80- ja 90-luvuilla syntyneistä lapsista on syntynyt 50-60 -luvulla syntyneille vanhemmille, ei suinkaan suurille ikäluokille. Ihan vaan näin sivuhuomautuksena.

Luepa teksti huolellisemmin uudestaan, niin havaitset etten puhu missään vaiheessa 80- ja 90-luvuilla syntyneiden ihmisten vanhempien kuuluvan suuriin ikäluokkiin, vaikkakin monet suurten ikäluokkien edustajat saivatkin lapsensa juuri 1980-luvulla (hankkivat lapsia monia aiempia sukupolvia vanhemmalla iällä keskimäärin).