Sain keskenmenon ja tuntuu niin pahalta
Olin juuri tottunut ajatukseen äitiydestä ja uskaltanut alkaa suunnitella tulevaa, kyseessä ensimmäinen raskaus. Vaikka raskaus oli vahinko melko tuoreen tuttavuuden kanssa, olimme asiasta erittäin onnellisia vaikka olikin aivan alussa. Nyt eilen rv 6+4 minulla todettiin ultrassa tyhjä kohtu, lähes kaikki jo tyhjentynyt n.vuorokauden kestäneen verenvuodon seurauksena. Järjellä ajatellen pääsin fyysisesti todella helpolla ja raskaus oli vasta hyvin alussa, mutta henkinn puoli on ihan toinen juttu.. Myöskään ultraavan lääkärin välinpitämätön asenne ja suoranaiset vittuilut lisäävät surua ja vihan tunteita. Miten tästä pääsee yli?
Kommentit (13)
Ajan kanssa.
On vain hyväksyttävä, että keskenmenot kuuluvat lapsien hankinta prosessiin. Vain reilusti alle 20% hedelmöittyneistä munasoluista syntyy koskaan lapsena maailmaan.
Yritä ajatella niin että tätä kautta sinusta tulee pian parempi ja valmiimpi äiti kun olet jo kerran saanut aloittaa matkan äitiyteen. Älä yritä tukahduttaa vihaa tai surua, anna niiden tulla ja haihtua.
Tuntuu varmasti pahalta. Kauheen yleistähän tuo on, mutta ei tietenkään vähennä surua. Tämä ei ole mitään vertailua, mutta itse en edes tule raskaaksi. Ja mitään muuta ei niin paljon miehen kanssa toivota kuin yhteistä lasta. Meillä ei edes ala raskaus että sikäli tuntuu aika toivottomalta.
Vierailija kirjoitti:
Ajan kanssa.
On vain hyväksyttävä, että keskenmenot kuuluvat lapsien hankinta prosessiin. Vain reilusti alle 20% hedelmöittyneistä munasoluista syntyy koskaan lapsena maailmaan.
Ei vaan 15- 20% raskauksista keskeytyy jo varhain.
Olipa pitkällä raskaus...yks solumöykky vaan tos vaiheessa.
Hedelmöityneistä munasoluista puolet kuolee heti ensimmäisiin solunjakoihin, joten kyllä tuo 20% on ihan oikein. Tarkka luku taisi olla 16-18% hedelmöityneistä munasoluista selviää vauvaksi asti.
Tästä ei vaan puhuta.
Lopussa lääkäri tokaisi minun itkiessäni siinä tuolilla että "tässä tää sun äitiyskortti, vaikket sillä mitään enää teekkään" ja naurahti päälle. Epäili myös koko raskautta kun kuulemma kohtu niin siisti jo, tänään taisi uskoa kun veren hcg vielä 74.
4. Olen todella pahoillani :/ -Ap
Vierailija kirjoitti:
Olipa pitkällä raskaus...yks solumöykky vaan tos vaiheessa.
Tiedän että alkio oli vain n.6mm kokoinen, mutta ajatus siitä että pieni sydän voisi jo pumpata verta ja 9kk päästä sylissäni olisi voinut olla vauva tekee aikamoisen pahaa.
Ajan kanssa, mielen sopukoihin jää kuitenkin ikuisesti ja aina välillä muistuu mieleen ja aiheuttaa itselleni pienen surumielen, vaikka tapahtumasta jo 10 vuotta. Itselle tuli km lomamatkalla, se oli hirveää vaikka englannilla toki pärjäsi. Tsemppiä <3, ainakin nyt tiedät mitä tahdot.
Vierailija kirjoitti:
Olipa pitkällä raskaus...yks solumöykky vaan tos vaiheessa.
Riippumatta siitä missä vaiheessa raskaus ja keskenmeno on, on naisella (ja miehelläkin) silti oikeus tuntea surua ja pettymystä siitä, ettei lasta tulekaan. Vanhemmuus on myös henkinen prosessi, ja jokainen kyspyy siihen omassa tahdissaan.
Eli vähän empatiaa kehiin. Jos ja kun itse joudut omassa elämässäsi kohtaamaan jonkin ikävän asian tai menetyksen, vaikka sitten jostain toisesta triviaalilta asialta kuulostavan lemmikkimarsun kuoleman, niin tuskin toivot, että sinun kokemaa suruasi vähätellään.
Aika parantaa, ihan varmasti.
Mullakin meni eka raskaus kesken rv 7, joten voin samaistua. Sen jälkeen olen saanut kaksi lasta, mutta esikoisen raskaus oli henkisesti rankka kun koko ajan pelkäsi, että verenvuoto alkaa taas.
Mä olen myös ajatellut, että ilman keskenmenoa mulla ei olisi juuri näitä lapsia.
Tsemppiä kovasti.
*myöskin. Anteeksi sekava viesti, pää on erittäin pyörällä tästä kaikesta. -ap