Lue keskustelun säännöt.
Olen suvun kesken oltaessa lähes aina surumielinen
"Syndroomainen"
15.08.2016 |
Nytkin lupauduin koko lomaksi, jota on vielä kaksi viikkoa jäljellä, oleilemaan lähisuvun (lapsuudenperhe ja muita lähiomaisia, yht. n. 10 hlöä) kanssa suvun kesäpaikassa. Alkupäivät menivät kivasti ja osallistuin keskusteluun ja illanviettoon. Nyt, kun on n. 5 päivää yhdessäoloa jo takana, tekee mieli vain vetäytyä koko ajaksi omiin oloihin, oman huoneen rauhaan. Tänään olen jopa itkenyt muutamaan kertaan. Ahdistus on niin kovaa.
Yhtäkkiä muistin, että minulla oli tätä samaa "oireilua" rippileirillä aikoinaan. Joku mainitsi kesäpaikkamme lähellä olevan seurakuntaleiripaikan, ja silloin muistin, että tällaista vetäytymistä, ahdistusta ja surumielisyyttä minulla oli silloin rippileirilläkin.
Sitä ei siis aiheuta sukuni, vaan se, että ylipäätään on paljon ihmisiä samassa paikassa. Mikäs syndrooma tämä tällainen on? Onko muita, jotka eivät kestä isoa määrää ihmisiä muutamaa päivää kauempaa ilman henkistä pahoinvointia ja syrjäänvetäytymisen tarvetta? Oletteko saaneet helpotusta asiaan jotenkin?
Kommentit (2)
Musta tuo on ihan normaalia. Teininä se oli itellä voimakkaampaa, nyt parikymppisenä ns. "jaksaa" jo pitempi aikojakin seuraa. Teininä lähin ihan perus sukujuhlissakin yleensä hetkeksi välillä omiin oloihini olemaan ja tavallaan lataamaan itteäni.
Ja silti koen että nautin hirveästi siitä ihmisseurasta, etenkin sukulaisistani ja olen tosi sosiaalinen :) Kaipaan vaan paljon omaakin aikaa vastapainoksi.
Kaikelle ei tarvitse olla mitään lääketieteellistä selitystä. Se on vaan ihmisen persoonaa se tämmöinen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sun pakko hengailla siellä? Kai sä pois voit lähteä?