Mun kaverisuhteissa käy AINA näin!

siis mä en ihanymmärrä. säkö siis alatk feidaamaan? no älä ala

Vierailija kirjoitti:

siis mä en ihanymmärrä. säkö siis alatk feidaamaan? no älä ala

No en, vaan en alunperinkään ole yhtä aktiivinen yhteydenpitäjä, mutta olen kyllä aktiivinen muuten. 

Kerro vastaus minullekin, kun saat sen selville. Itselläni hyvin samanlainen ongelma. On paljon entisiä kavereita, jotka ovat ongelmistaan avautuneet viikkojen/kuukausien/vuosien ajan, mutta ongelmien mentyä ohi yhteydenpito on loppunut. 

Olen sen verran ystävyydestä oppinut, että jotain pitää itsestäänkin jakaa, että ystävyys pysyy "tasaveroisena". Ehkä heille on alkanut tulla tunne, ettet luota heihin etkä halua antaa itsestäsi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Olen sen verran ystävyydestä oppinut, että jotain pitää itsestäänkin jakaa, että ystävyys pysyy "tasaveroisena". Ehkä heille on alkanut tulla tunne, ettet luota heihin etkä halua antaa itsestäsi mitään.

Tarkennan vielä, en tarkoittanut tätä mitenkään ylimielisesti. Olen itsekin ollut aiemmin kuuntelijan roolissa ja on tuntunut mukavalta, kun ystävyydet ovat edenneet siihen pisteeseen, että toinen luottaa minuun niin paljon (ja olen ehdottomasti sen arvoinenkin). Samalla olen ajatellut, etten viitsi toista rasittaa omilla vaikeuksillani, menneisyyden jutuilla tai murheilla. Muutama orastava ystävyys onkin sitten pikkuhiljaa hiipunut ja olen miettinyt mitä tein väärin. Sitten tajunnut, että juttu onkin nimenomaan siinä, etten viitsi "rasittaa" muita, jolloin ystävyys jää hyvin yksipuoliseksi siinä jakamismielessä. En ole muutenkaan sellainen että tuntuisi kovin luontevalta purkaa tuntojaan tai murheitaan, kun oppinut pärjäämään niiden kanssa yksin joten alussa se tuntui aika työläältäkin. Muutamalle luotettavaksi kokemalleni olen kuitenkin jonkin verran kertonut, ja kyllähän se sitten taas avaa sitä, millainen ihminen minä olen, kun lähtökohtani ovat tiedossa (ei mitään narkkijuttuja mullakaan, mutta kuitenkin omat vaikeuteni, kuten meillä kaikilla). 

Jo eka lause kertoo miksi sinulle käy noin.

Oletkohan sinä se sama henkilö joka on aiheesta aiemminkin kirjoitellut. No kuitenkin. Jos alat feidailemaan eikä sua kaverin jutut enää kiinnosta, niin ei siitä varsinaisesti tule olo että haluaisit kaveruutta jatkaa. Miksi alunperinkään otat kuuntelijan roolin, jos et sellainen oikeasti ole? Vai onko juttu siinä, että esität kuuntelevaa mutta sitten siihen kyllästyt? Vai onko niin että koska itselläsi on rankka tausta niin jo pienimmätkin toisen ihmsien huolet alkavat kyllästyttämään kovin pian? Tarkoitan näillä siis sitä, että jos et ole alunperinkään sellainen joka vastailisi huoliin niin älä esitäkään sellaista ja jos oikeasti kuulut niihin joita normi jututkin rasittaa niin olet sitten sellainen jo heti alusta saakka. Itselläkin on sellaisia kavereita, joille tiedän olevan turhaa puhua mistään vakavemmasta aiheesta. Siksi en ikinä heille avaudu.

Itsestäni kuitenkin eniten tuntuu että tuo sinun käytöksesi muutos ja viesteihin vastaamattomuus taitaa olla suurin syy miksi suhteet karisee. Mikä syy siihen sitten on?

Vierailija kirjoitti:

Oletkohan sinä se sama henkilö joka on aiheesta aiemminkin kirjoitellut. No kuitenkin. Jos alat feidailemaan eikä sua kaverin jutut enää kiinnosta, niin ei siitä varsinaisesti tule olo että haluaisit kaveruutta jatkaa. Miksi alunperinkään otat kuuntelijan roolin, jos et sellainen oikeasti ole? Vai onko juttu siinä, että esität kuuntelevaa mutta sitten siihen kyllästyt? Vai onko niin että koska itselläsi on rankka tausta niin jo pienimmätkin toisen ihmsien huolet alkavat kyllästyttämään kovin pian? Tarkoitan näillä siis sitä, että jos et ole alunperinkään sellainen joka vastailisi huoliin niin älä esitäkään sellaista ja jos oikeasti kuulut niihin joita normi jututkin rasittaa niin olet sitten sellainen jo heti alusta saakka. Itselläkin on sellaisia kavereita, joille tiedän olevan turhaa puhua mistään vakavemmasta aiheesta. Siksi en ikinä heille avaudu.

Itsestäni kuitenkin eniten tuntuu että tuo sinun käytöksesi muutos ja viesteihin vastaamattomuus taitaa olla suurin syy miksi suhteet karisee. Mikä syy siihen sitten on?

Niin ja vielä: Kyllä itsestäkin on hyvä antaa kaverille asioita. Jos pidät itsesi liian yksityisenä, eihän ne kaverit sua ikinä oikeasti tunnekaan. Mitä jos kokeilisit kertoa enemmän itsestäsi? Ei tarvi alkaa mitään luurankoja maasta kaivamaan, mutta jotain henkilökohtaisempaa.

Lisäksi, jos kaveri ei ota yhteyttä. Ota sinä! Enemmän aktiivisuutta. Harva jaksaa olla ikuisesti se joka aina ottaa ensin yhteyttä. Jos on tottunut siihen, että toinen aina ottaa yhteyttä ja yhtäkkiä ei otakaan, nii nkannattaa miettiä voiko itse soittaa vai alkaa vaan myrtsimään sitä että "jaaha en kelpaakaan enää kaveriksi". Puhelin, tekstari mikä vaan ja otat siihen yhteyttä!

Kaikki kaveritko sulla on tuollaisia omasta elämästään vuolaasti valittavia tapauksia? Kummallista. Eivät kaikki naiset/miehet ole tuollaisia, joten keskity sellaisiin enemmän, niin sinusta ei muodostu pelkkää "kuuntelijaa". En minäkään jaksa olla älyttömän aktiivinen viestittelijä, mutta ei mun ystävyyssuhteissa siitä ole tullut mitään ongelmaa. On useita ystäviä ja kavereita, joiden kanssa viesteillään silloin tällöin, ehkä kerran kuussa tai parissa, ja nähdään kun molemmille sopii leffan, tms. merkeissä. Ehkä hakeudut vääränlaisten ihmisten seuraan? Nyt kun mietin, niin itse kyllä typistän orastavat tuttavuudet hyvänpäivänkavereiksi siinä vaiheessa, kun alkavat vain valittaa pitkästi omasta elämästään joka kerta kun olemme yhteydessä, eivätkä osaa "keventää" kaverisuhdetta muilla ja monipuolisimmilla aiheilla. 

Aloitus kuulostaa hyvin tutulta. Mä olen täällä viime aikoina kirjoittanut siitä miten jään herkästi kuuntelijan rooliin ystävyyssuhteissa ja miten väsyttävää se voi olla. En siis ole ap. Mä luulen että tää ongelma on melko yleinen, joten eiköhän meitä tänne vauvallekkin riitä avautumaan aiheesta, varsinkin jos ei omassa elämässä juuri kukaan kuuntele kun itse on aina se kuuntelija.  

Ehkä se, ettet enää vastaile kunnolla viesteihin viestittää kaverille ettet ole kiinnostunut hänestä? Ja jos et oikein osaa sanoa mitään esimerkiksi johonkin kaverisi ongelmaan, niin voihan senkin sanoa että valitettavasti en nyt osaa auttaa tuossa asiassa. Mitä kaverisi vastaavat jos ehdotat vaikka konserttiin tai leffaan menoa? Entä jos itse haluat puhua itsestäsi (en siis tarkoita välttämättä murheiden puimista vaan muuten vaan omasta elämästä tai omista ajatuksista puhumista) niin saatko puheenvuoroa? Haetko edes mitään "hauskanpito" tuttavuutta syvempää? 

Sitten siitä kuuntelijan roolista. Moni ihmettelee että miksi sitten alkaa siihen että vain yksipuolisesti kuuntelee muiden murheita jos ei sellaisesta pidä. Yleensä siihen rooliin pikemminkin ajaudutaan, ei sitä välttämättä itse tietoisesti valitse. Jos on helposti lähestyttävä, ystävällinen, empaattinen, luotettava ja hyvä kuuntelija, niin sellaiselle ihmiselle myös mielellään avaudutaan, eikä siinä mielestäni mitään vikaa olekaan. En tiedä millainen ap on, mutta ilmeisesti kaverit kokevat että hälle on helppo avautua. Valitettavasti on sitten sellaisia ihmisiä, jotka saattavat alkaa käyttää hyvää kuuntelijaa pelkkänä terapeuttina eivätkä ole muuten kiinnostuneita hänestä ystävänä, ja jos sellaisesta tyypistä on kyse niin sellainen varmaan joutaakin mennä. Itse olen huomannut että on tärkeää muodostaa rajat esimerkiksi sen kuuntelun suhteen ja pitää niistä rajoistaan kiinni, silloin sua on vaikeampi käyttää kynnysmattona. Tää tosin on helpommin sanottu kuin tehty.

Minua ainakin ihmetyttäisi jos itse olen uskaltanut kertoa tuntemattomalle itsestäni paljon, ja toinen ei sitten kerro itsestään mitään. Tulisi sellaien kuva että okei, ei tuo ihminen edes halua olla ystävä, kunhan halusi vain udella minun asiani. Kylmä jääkuningatar fiilis siis, ylpeä ja sellainen että ihan varmasti kertoo eteenpäin. Harmittaisi että olen uskaltanut avautua. Todennäköisesti en haluaisi enää olla tekemisisää kyseisen ihmisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ihmetyttäisi jos itse olen uskaltanut kertoa tuntemattomalle itsestäni paljon, ja toinen ei sitten kerro itsestään mitään. Tulisi sellaien kuva että okei, ei tuo ihminen edes halua olla ystävä, kunhan halusi vain udella minun asiani. Kylmä jääkuningatar fiilis siis, ylpeä ja sellainen että ihan varmasti kertoo eteenpäin. Harmittaisi että olen uskaltanut avautua. Todennäköisesti en haluaisi enää olla tekemisisää kyseisen ihmisen kanssa. 

Kaikki ei koe kovin luontevaksi kertoa tuntemattomille itsestään paljon, itse olen ainakin sellainen että vaatii melko pitkän tuttavuuden ennen kuin alan sen enempää avautumaan. Toki voin elämästäni jotakin kertoa ja yleisellä tasolla keskustella asioista. 

On muuten mielenkiintoista millaisia tulkintoja ihmisen pidättyväisyys saattaa aiheuttaa. Olen pitkään ihmetellyt ylpeän mainettani joskus nuorempana kun olin ujo ja hiljainen. No siitähän se taisi johtuakin, kun olin ujo ja hiljainen :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ihmetyttäisi jos itse olen uskaltanut kertoa tuntemattomalle itsestäni paljon, ja toinen ei sitten kerro itsestään mitään. Tulisi sellaien kuva että okei, ei tuo ihminen edes halua olla ystävä, kunhan halusi vain udella minun asiani. Kylmä jääkuningatar fiilis siis, ylpeä ja sellainen että ihan varmasti kertoo eteenpäin. Harmittaisi että olen uskaltanut avautua. Todennäköisesti en haluaisi enää olla tekemisisää kyseisen ihmisen kanssa. 

Kaikki ei koe kovin luontevaksi kertoa tuntemattomille itsestään paljon, itse olen ainakin sellainen että vaatii melko pitkän tuttavuuden ennen kuin alan sen enempää avautumaan. Toki voin elämästäni jotakin kertoa ja yleisellä tasolla keskustella asioista. 

On muuten mielenkiintoista millaisia tulkintoja ihmisen pidättyväisyys saattaa aiheuttaa. Olen pitkään ihmetellyt ylpeän mainettani joskus nuorempana kun olin ujo ja hiljainen. No siitähän se taisi johtuakin, kun olin ujo ja hiljainen :D 

Juurihan sinä itse kerroit että olet saavuttanut ihmisen luottamuksen. Se että hän sinulle avautuu kertoo jo sen. Ei ujous ole mikään syy olla epäkohtelias, viileä ja kova. Olen itsekin ollut ujo koko elämäni mutta ystäville en tosiaankaan ole. Ystävyys toimii luottamuksen ja asioiden jakamisen kautta. Jos pimität omia juttujasi et ole kovin hyvä ystävä ja varmasti muiden mielenkiinto päinvastoin sinua kohtaan laimenee. Tuo vastauksesi itsestään kertoo jo sinusta paljon. Et vaikuta kovin mukavalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ainakin ihmetyttäisi jos itse olen uskaltanut kertoa tuntemattomalle itsestäni paljon, ja toinen ei sitten kerro itsestään mitään. Tulisi sellaien kuva että okei, ei tuo ihminen edes halua olla ystävä, kunhan halusi vain udella minun asiani. Kylmä jääkuningatar fiilis siis, ylpeä ja sellainen että ihan varmasti kertoo eteenpäin. Harmittaisi että olen uskaltanut avautua. Todennäköisesti en haluaisi enää olla tekemisisää kyseisen ihmisen kanssa. 

Kaikki ei koe kovin luontevaksi kertoa tuntemattomille itsestään paljon, itse olen ainakin sellainen että vaatii melko pitkän tuttavuuden ennen kuin alan sen enempää avautumaan. Toki voin elämästäni jotakin kertoa ja yleisellä tasolla keskustella asioista. 

On muuten mielenkiintoista millaisia tulkintoja ihmisen pidättyväisyys saattaa aiheuttaa. Olen pitkään ihmetellyt ylpeän mainettani joskus nuorempana kun olin ujo ja hiljainen. No siitähän se taisi johtuakin, kun olin ujo ja hiljainen :D 

Juurihan sinä itse kerroit että olet saavuttanut ihmisen luottamuksen. Se että hän sinulle avautuu kertoo jo sen. Ei ujous ole mikään syy olla epäkohtelias, viileä ja kova. Olen itsekin ollut ujo koko elämäni mutta ystäville en tosiaankaan ole. Ystävyys toimii luottamuksen ja asioiden jakamisen kautta. Jos pimität omia juttujasi et ole kovin hyvä ystävä ja varmasti muiden mielenkiinto päinvastoin sinua kohtaan laimenee. Tuo vastauksesi itsestään kertoo jo sinusta paljon. Et vaikuta kovin mukavalta.

Ööh, hetkinen, en nyt tainnut ymmärtää...? En ole siis ap. Ei kai se ettei ala suhteellisen tuntemattomille ihmisille helposti avautua syvimmistä tunnoistaan tarkoita sitä että ihminen on viileä ja kova? Olen kasvanut päihdeperheessä ja aika moni aikuiselämäni ongelma juontaa juurensa sieltä. Se on kuitenkin asia josta puhumista en koe kovin helpoksi (varsinkin kun siinä tulee väkisinkin puhuneeksi toisista ihmisistä ja en oikein tykkää puhua selän takana) ja ottaa aikansa ennen kuin tuosta pystyn avautumaan uusille tuttavuuksille, niistä suhteellisen uusista tuttavuuksistahan nyt olikin kyse.

Jotkut avautuvat ongelmistaan helpommin, toiset hitaamminen ja on aika mielenkiintoista että sä arvioit ihmisen mukavuutta sen perusteella kuinka helposti hän jakaa syvimpiä tuntojaan. Ja mitä tekemistä tällä koko hommalla on luotettavuuden kanssa?

-12