Millä perusteilla joutui apukouluun joskus -70-80-luvuilla?
Muisteltiin taannoin vanhojen koulukaverien kanssa peruskouluaikoja ja samalla tuli puheeksi silloiset apukoulut ja niiden kuulumiset, jotka apukoulussa olivat. Ja ihan tavallista "peruselämää" viettivät niiden mukaan, jotka heistä tiesivät.
Tuosta sitten alettiinkin pohtia, mikä oli peruste apukouluun joutumiselle tuohon aikaan. Riittikö, että oli vaikkapa oppimisvaikeuksia jossakin aineessa, "huono" käytös vai miksi sinne jotkut laitettiin? Jos heikkolahjaisuus olisi aina ollut syynä, luulisi sen huomaavan ihmisestä aikuisenakin ja hänen vaikuttavan hieman ns. erilaiselta. Ja nyt ei siis ole kyse nykyajasta, vaan tosiaan takavuosista.
Kommentit (107)
Tarkkikselle joutui huonon käytöksen perusteella, kyllä meillä apukoulussa oli downeja muita kehitysvammaisia.
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Minun miehen sisko oli apukoulussa kun mieheni kirjoitti ylioppilaaksi. Ei heistä nyt 30 vuotta myöhemmin huomaa paljon eroa.
Olen aloittanut kouluni v. 1970 enkä tiedä yhtään, joka olisi ollut apukoulussa.
Minänjoutuin apustudkouluun kun olen erikoislspdi
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
No kyllä ne vaan ihan apukouluja olivat vielä ap:n tarkoittamina vuosikymmeninä.
Ja saman olen huomannut, ne joiden tiedän apukoulussa aikanaan olleen, ovat ihan normaaleja perheellisiä, työssä käyviä ihmisiä, joista ei huomaa mitään "apukoululaisuutta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Ei, kyllä ne olivat tarkkailuluokan nimellä. Puheissa on saattanut vilistä vielä apukoulu-termi, mutta ne lakkautettiin jo 50-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Olen aloittanut kouluni v. 1970 enkä tiedä yhtään, joka olisi ollut apukoulussa.
Ei se silti tarkoita, etteikö sellaisia olisi ollut. Tai ehkä apukoulu ei sijainnut samoissa tiloissa "normaalin" koulun kanssa, jolloin ei sellaisesta välttämättä tiennytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Ei, kyllä ne olivat tarkkailuluokan nimellä. Puheissa on saattanut vilistä vielä apukoulu-termi, mutta ne lakkautettiin jo 50-luvulla.
Eikös se mennyt niin, että tarkkikselle joutuivat ne, jotka häiriköivät tai olivat muuten hankalia oppilaita, apukouluun taas ne jotka olivat "hitaita" tai oppimisvaikeuksisia. Tarkkiksellehan jouduttiin myös tavalliselta luokalta ja sieltä voitiin myös päästä takaisin tavalliselle luokalle, apukoulusta käsittääkseni ei.

Apukoulu ja tarkkailuluokka ovat kaksi aivan eri asiaa.

Samaa olin tulossa kommentoimaan, että tarkkailuluokka ja apukoulu olivat eri asia, erilaisille oppilaille. Eri asiat siis ja samassa koulussa voi olla tarkkailuluokka ja apukoulu, joissa oli käsittääkseni omat erityisopettajansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Ei, kyllä ne olivat tarkkailuluokan nimellä. Puheissa on saattanut vilistä vielä apukoulu-termi, mutta ne lakkautettiin jo 50-luvulla.
Eikös se mennyt niin, että tarkkikselle joutuivat ne, jotka häiriköivät tai olivat muuten hankalia oppilaita, apukouluun taas ne jotka olivat "hitaita" tai oppimisvaikeuksisia. Tarkkiksellehan jouduttiin myös tavalliselta luokalta ja sieltä voitiin myös päästä takaisin tavalliselle luokalle, apukoulusta käsittääkseni ei.
Just näin, paitsi 1980-luvulla apukoulun virallinen nimi oli harjaantumiskoulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Ei, kyllä ne olivat tarkkailuluokan nimellä. Puheissa on saattanut vilistä vielä apukoulu-termi, mutta ne lakkautettiin jo 50-luvulla.
Kyllä minun kaverini oli apukoulun opettaja vielä 1980-luvulla. Saattoi olla paikkakuntakohtaista, ketkä laitettiin apukouluun. Minun paikkakunnallani he olivat yleensä lievästi kehitysvammaisia tai kärsivät pahoista oppimisvaikeuksista. Tavallisesta lukivaikeudesta kärsivät olivat ihan normaaliopetuksessa, mutta kävivät kerran viikossa erityisopettajan luona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
Oli vielä 80-luvulla.
Ei, kyllä ne olivat tarkkailuluokan nimellä. Puheissa on saattanut vilistä vielä apukoulu-termi, mutta ne lakkautettiin jo 50-luvulla.
Vuoden 1985 koululait poistivat apukoulu-nimityksen. Sen tilalle tuli "mukautettu opetus".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.
No kyllä ne vaan ihan apukouluja olivat vielä ap:n tarkoittamina vuosikymmeninä.
Ja saman olen huomannut, ne joiden tiedän apukoulussa aikanaan olleen, ovat ihan normaaleja perheellisiä, työssä käyviä ihmisiä, joista ei huomaa mitään "apukoululaisuutta".
Kyllä, liekö apukouluun joutumisen syyksi riittänyt vaikkapa huono koulumenestys joissakin aineissa tai yleensä hitaampi oppimistahti, koska tosiaan itsekin entisiä apukoululaisia tiedän ja ihan perusduunia perusperheineen heillä on eivätkä mitenkään poikkea muista.
Harjaantumiskoulu oli eri asia kuin apukoulu. Harjaantumiskoulua käyvillä oli selvästi vaikeampi kehitysvamma kuin apukoulua käyvillä.
Meillä ainakin romanit olivat järjestäin apukoulussa. Se luokka oli eri rakennuksessa ja luulin, että se oli joku romaniluokka eli mustalaisluokka siihen aikaan. Heillä oli eri leikkipihakin. Ennen kouluun menoa olin leikkinyt romanilastenkin kanssa, mutta koulussa opin ettei niiden kanssa leikitä.
Tarkkailuluokka oli "villeille" lapsille, siis käytöshäiriöisille jotka eivät sopeutuneet perusopetukseen.
Apukoulu oli niille, jotka eivät selviytyneet normaalista peruskoulun oppimäärästä. Osalla oli keskittymisvaikeuksia ja pienessä luokassa keskittyminen oli helpompaa. Toki osa oli myös vähän heikkolahjaisempaa. Apukoulussa opettajalla oli enemmän aikaa jokaiselle oppilaalle pienestä ryhmästä johtuen.
Kumpikaan ei ollut mikään rangaistus tms. vaan aikana jolloin oli rahaa ja resursseja, annettiin yksilöllisempää opetusta pienluokassa sitä tarvitseville. Tarvittaessa tehtiin mukautettu opetussuunnitelma johonkin tai jopa kaikkiin aineisiin. Toki jos hommat sujui riittävän hyvin erikoisluokalla, siirryttiin takaisin normaalikouluun.
Sitten tuli lama ja ihan kaikki vaan integroitiin normaaliluokkiin. Ne tarkkiksen ja apukoulun oppilaat ovat nykyisin normaaliluokalla. Peruskoulun vaatimuksia on helpotettu huimasti, menneiden vuosien ala-asteen matematiikan oppimäärän kaikkia asioita ei nykyisin opeteta edes yläkoulun matematiikassa. Lisäksi nykyisin ketään ei juurikaan jätetä luokalle. Ne nykyperuskoulussa viitosen ja kuutosen oppilaat olivat ennen apukoulussa, nykyisin laahaavat muiden joukossa miten osaavat. Samoin se nykyinen luokan häirikkö oli ennen tarkkiksella saamassa erityistä tukea, ja normiluokissa oli siksi ennen parempi työrauha.
En kyllä tiedä, samoja perusteita ihmettelen esim. 90-luvun alkupuolelle. Käsittääkseni kaikki ne jotka olivat apukoululuokalla omassa koulussani ovat ihan normaaleissa töissä olevia ihmisiä nykyään ja osalla lapsia. Ei siis mitään tukityöllistettyjä jne.