Miksi aviomiehenne ovat aina "sattumalta" hyvätuloisia?

Minun mies ei ole hyvätuloinen. En ole minäkään. Mutta minä olen perheemme suurituloisin.

Mun mieheni on pienituloinen, tosin peri ison omaisuuden.

Entä sitten? Kateus?

Minun mies on hyväntuulinen, se riittää. Osin omaa ansiotani.

Silloin kun mä valintani tein mun mies oli just lukiosta päässyt, pätkätöissä ja vailla koulutusta. Nyt on sitten toinen tilanne, mutta ei sitä silloin 26v sitten voinut tietää.

Kato ku niin kuuluu sanoa.

Minä rakastuin persaukiseen pätkätyöläiseen, joka jäi muutaman vuoden kuluttua työkyvyttömyyseläkkeelle. Omaisuutta on kertynyt jonkin verran, perimällä tulee aikanaan lisää. Tulot ovat pienet, mutta se ei haittaa, onni on tässä ja nyt, ollut jo toistakymmentä vuotta 💑

Yhdessä viidettä vuotta, olen määräaikaisella sopimuksella ollut pari vuotta ja tienaan nettona tuplasti miehen tuloihin verrattuna. Mies ollut vakituisena vuoden pidempään. N20&M21

Mun mies on keskituoloinen, kuten minäkin. Kun tutustuimme olimme molemmat opiskelijoita ja silloin jo tiesi, ettei meistä kumpikaan tule ainakaan työllä rikastumaan. Ja onnellisa ollaan edelleen, vuosien yhdessäolon jälkeen.

Kun opiskeli samaa alaa, niin on aika loogista, että molempien tulot ovat kutakuinkin samaa suuruusluokkaa. Tavatessamme opiskeluaikana kumpikin olimme yhtä persaukisia.

Heh! Me olimme tavatessamme molemmat persaukisia opiskelijoita. Sattumalta hänestä tuli kuitenkin uli hyvätuloinen. Tai ei ehkä niinkään sattumalla, vaan kovalla työllä on uraa tehnyt.

Mies oli ihan yhtä köyhä opiskelija kuin minä mennessämme naimisiin. Miehen urakehitys on ollut paljon parempaa omaani verrattuna, tosin olen joutunut joustamaan paljon miehen työn ja perheen takia omasta urastani. Varmaan ulospäin vaikuttaa siltä, että olen valinnut itselleni varakkaan ja hyvin menestyvän miehen päätellen siitä, että aika moni yllättyy siitä kuinka kauan olemme yhdessä olleet. Paljon on vuosiin mahtunut niin hyvää kuin huonoakin.

Ei se ollut sattumaa. Näin ensin nimen verotietolistan kärkikymmenikössä (pieni paikkakunta) ja sen jälkeen tajusin, että pitää etsiä käsiini tämä elämäni mies. Siitä on nyt 20 vuotta ja päätös oli ehdottomasti elämäni järkevin,

Ei mun miehellä ainakaan nykypäivän mukaan oo HYVÄT TULOT. Aika normit sanoisinko. Pärjätään, mutta ei voida esim extemporee repästä etelänmatkaa.

Mies oli köyhääkin köyhempi opiskelija kun aloimme seurustella. Minä olin vähän varakkaampi opiskelija koska sain äidiltäni rahaa joka kk vaikka en asunut enää edes kotona.

Mies on perus-inssi ja koska on ahkera ja fiksu (+säkää) niin nykyään on varakas.

Rakastin häntä köyhänä ja rakastan häntä varakkaana...

Mun miehellä on rikas huumorintaju, palkkatili ei niinkään. Ei sillä ole väliä :)

Rakastuin yliopistossa. Silloin olin niin nuori etten olisi osannut ajatella tulevaisuutta edes vuotta kauemmas, saati miettiä valmistumisen jälkeisiä tuloja. Eli mieheksi valikoitu hyvätuloinen juuri "sattumalta".

Mä valitsin aikoinaan ujon, persaukisen opiskelijan johon törmäsin opiskelijareinnoissa, alalla jolla ei todellakaan ole todennäköistä rikastua. Siitä on nyt 20 vuotta, tie on vienyt ulkomaille ja palkka on vähän keskitasoa korkeampi muttei mikään iso kuitenkaan. Mutta eipä sitä aikoinaan tiennyt muuta kuin että olin löytänyt tyypin joka tajuaa minua paremmin kuin kukaan muu, onneksi se ei ole muuttunut ja tunne on molemminpuolinen :)

No ei mun mies ainakaan ole. Ei nyt, eikä silloin 21v sitten kun  tutustuttiin. 

Jaa, mun mies tienaa 40 000/vuodessa et eipä se kauheen hyvätuloinen oo..