Lue keskustelun säännöt.
Tunnetko varovasti-ihmisiä?
07.06.2016 |
Olen alkanut nimittämään omaa äitiäni varovasti-ihmiseksi. Mietin vaan, että onko se enemmän sukupolvi- vai persoonakysymys.
Äitini tyypillisiä lauseita ovat "ihan vähän vaan", "jotain hyvin vaaleaa vain" ja "ettei kukaan näe". Kun hän sisustaa, tärkeintä on, ettei missään ole väriä, koska väreihin voi kyllästyä niin nopeasti. Jos jossain kankaassa on kuviota, sen pitää olla "jotain ihan pientä vaan, ettei kyllästy".
Jos hän meikkaa, hän laittaa "jotain hyvin vaaleaa vaan (voitte kuvitella, mitä se tarkoittaa huulipunassa kun on pakkomielle ostaa jotain vaaleaa, jonka ei kuitenkaan saisi näkyä)". Pihan kasvit valitaan niin, ettei naapurit näe hänen pihaansa, vaikka se tarkoittaisi umpeenkasvanutta ryteikköä, jossa ei hyttysten takia voi olla.
Ja vaatteet tottakai pitää olla joko haaleaavaaleaa tai mustaa säkkimäistä peittävää, ettei kukaan vaan näe. Jos siihen koruja, niin "ihan jotain pientä vaan" ja sitten on pikkuruisia riipuksia ja korviksia.
Lääkkeitäkin hän ottaa "ihan vähän vain" - jos lääkäri määrää annostuksen niin hän ottaa varmuuden vuoksi siitä kolmasosan.
Kun joku tietokoneohjelma, sanotaan vaikka Word, ehdottaa uutta päivitystä, hän kirjoittaa ylös varmuuden vuoksi jokaisen tekemänsä napin painalluksen ja OK:n ja arkistoi tiedot varmuuden vuoksi mappiinsa.
Kaikki tehdään niin saakelin varovasti, että en edes ajattele meneväni hänen kanssaan kauppaan, sieltä ei pääse pois kun leipää ei voi ostaa vatvomatta kymmentä minuuttia.
Pääsittekö jyvälle? Onko teidän 50-luvulla syntyneet äidit samanlaisia?
Kommentit (70)
Minun 47 syntynyt äiti on melkein yhtä hillitty ja vaatimaton, itse olen asteen verran näkyvämpi. Kyllä se taitaa olla sukupolvi- ja kulttuurikysymys. On pidetty hyveenä vaatimattomuutta ja kohtuutta, toisten huomioimista.
Omien lasteni ikäiset, parikymppiset siis, sen sijaan menevät jo ihan toiseen äärilaitaan. Kaikkialla pitäisi näkyä ja kuulua ja olla ainutlaatuinen persoona. MINULLA ON OIKEUS! on oikein päivän sana. Äärimmäiset huomionkipeät esittelevät somessa vartaloaankin kaikkine reikineen. Vastenmielistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai minä - hoen lapsilleni että varovasti kun riehunvat liikaa tai pomppivat sängyllä
Tämä on suomalaisen kulttuurin ärsyttävimpiä puolia! Pitäisi olla niin saakelin hajuton ja mauton ettei vaan "tule sanomista". Liekö luterilaisen kirkon oppien peruja vai mitä... Katson iloissani uutta sukupolvea, joka uskaltaa olla vähän räväkämpi!
Oman lähipiirini 50-luvulla tai aiemmin syntyneet ovat usein myös "mitähän kaikki muut ajattelee"-ihmisiä. Tärkeintä ei ole olla ja hankkia mitään siksi, että haluaa, vaan joko niin, että kaikki on kateellisia (yleensä miehet ajattelee näin) tai niin, ettei kenelläkään ole vaan mitään sanottavaa (naiset).
Minä tykkään hillitystä ja hiljaisesta kulttuuristamme. Heti alkaa ärsyttää ja olo on kiusaantunut, kun lähettyvillä alkaa huutaa ja juoksennella vaikka somalinaisten porukka tai romaniäiti lapsineen.
Usein kun niin kovin haluttaisiin olla "eläväisiä ja ei-suomalaisia" mielikuvissa on jokin "eloisa ja räväkkä italialainen" käsien huitominen ja äänekäs nauru, varsinkin jos se temperamenttinen ja värikäs ihminen saa olla itse! Mutta miettikääpä tosiaan mitä se tarkoittaa vaikka metrossa tai bussissa, kauppakeskuksessa ja kirjastossa. Tykkäättekö oikeasti kälättävistä läheisistä ympärillänne??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on ap varovAINEN ihminen. Ihan on tuolle suomen kielessä adjektiivi.
Mutta tuo varmaan on yhdistelmä monia eri tekijöitä. Heimoasennetta, persoonallista luonteenpiirrettä, kasvatusta, ikäluokalle tyypillisiä juttuja.
Oma, 1934 syntynyt pohjalainen äitini on kyllä järkevä, ja miettii, kannattaako kalliita hankintoja tehdä muotiväreissä ja sopivatko sellaiset muuhun sisustukseen. Mutta ei hänelle tulisi mieleenkään alkaa lääkärin määräämiä annosteluita osittamaan; johan se nyt on ihan vaarallistakin, jos antibioottikuureista on puhe.
Eikä hän arastele tuolla lailla naapureitaan tai valintojen tekemistä.
Vaikka ylenpalttinen varovaisuus varmasti sinua ap ärsyttääkin, niin koeta olla ärsyyntymättä. Ei äitisi ole varovainen sinun kiusaksesi. Enemmän jahkailusta kärsii hän itse kuin sinä.
Tiedätkö, millaiset vanhemmat ja kotiolot äidilläsi oli? Enemmänkin veikkaan kasvatuksen ja synnynnäisten persoonallisuuspiirteiden yhdistelmää tuon varovaisuuden selittäjinä KUIN ikäluokkaa.
Mun äitillä on sama.
Sisustuksen pitää olla yksiväristä ja vaaleaa ettei siihen kyllästy.
Ei lainkaan ymmärrä että minä kyllästyn esim verhoihin jo ennen ripustamista jos ne on yksiväriset ja vaaleat. Huolissaan hössöttää valinnoistani "voivoi noihin kyllä kyllästyy nopeasti voivoivoi '.
Varmaan sukupolvensa tapa sisustaa ja suhtautua elämään. Äiti on kuusikymppinen. Hajuton, mauton ja väritön. Ja samanlaiseksi on yrittänyt minut kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuohon liityt myös kursailu, ettei vaan ole kellekään vaivaksi vierailulla varsinkaan. Ei minua varten mittään tarvi laittaa, istun vaan täällä nurkassa, etten oo kenkään tiellä....juu ja ei mitään lahjoja koskaan voi ottaa vastaan myöskään....puoli sukua on näitä. Haluamalla olla mahdollisimman huomaamaton tekee itsestään huomion keskipisteen.
Haha joo, nyt kun mainitsit, niin oma äitini oli samanlainen. En ole aiemmin asiaa niin pohtinut, mutta kyllä, juuri tuollainen hyvin vaatimaton ja varovainen kaikessa. Vasta kun muutin omilleni ja aloin sisustaa, huomasin miettiväni itsekin, että mitäs jos kyllästyn. Sitten oikein pysähdyin ajattelemaan, että mitäs sitten; sitten vaihdetaan! Enkä siis mikään kerska- tai kertakäyttökuluttaja ole itsekään, sen verran koitan järkevästi miettiä, mutta kuitenkin rohkeammin suhtaudun esim. juuri sisustamiseen, pukeutumiseen jne.
Matkoilla ei voinut oikein käydä, kun mitä ne ihmiset aattelee. Hyvä olla kotona vaan. Omaisuutta ei kannata haalia, kun "ei kukaan täältä mitään mukaansa saa".
Kaikille ihmisille piti olla mielin kielin, kiitellä ja kätellä ja niiailla joka välissä... Totta kai hyvät tavat on ollut hyvä opettaa, olen siitä kiitollinen, mutta kun tuntui, että kaikki muut ihmiset ovat arvokkaampia kuin minä. Omaa mielipidettä ei saanut kovin vahvasti tuoda esiin, mieluummin hymistellään ja ollaan samaa mieltä. Olen tässä koittanut omaa lastani opettaa toisenlaiseen käytösmalliin; hänen mielipiteillään on väliä, pakko ei ole halata sukulaistätejä jos ahdistaa, normaali kohteliaisuus riittää mutta kenenkään edessä ei tarvitse pokkuroida.
En ole mitenkään katkera äidilleni, jos siltä kuulostaa. Hyvä äiti oli, parhaansa tehnyt meidän lasten kanssa isän häivyttyä kuvioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon ikäpolven ihmiset (naiset) ovat tottuneet ajattelemaan säästäväisesti ja monikäyttöisesti. Vaatteiden, tapetin, verhojen, meikin, muodin tulisi kestää ajan hammasta, kun heillä ei ole sotien jälkeen ollut varaa edes tuhlata mihin tahansa mielen ailahdusten mukaan. Neutraalia vaaleahkoa on totuttu katselemaan pohjoismaisessa sisustuksessakin, toisin kuin vaikka kultaa ja oranssia, mustia sisustustarroja.
Meikkaamaan on opetettu hillitysti, vain maksulliset naiset ja kevytkenkäiset laittavat räikeää punaista kynsiin ja huuliin. Meikkaaminen on tarkoittanut omien piirteiden kevyttä korostamista, ei naamarin maalaamista ja meikin leipomista kasvot pohjakankaana.
Lisäksi varsinkin tytöt on opetettu hiljaisiksi, vaatimattomiksi, helpoiksi ja huomaamattomiksi. Ei heidän tehtävänään ole ollut nousta ylös pulpetista ja huudella vastaan opettajalle sen paremmin kuin vanhemmilleen tai veljilleenkään. Omasta maineesta on pidetty huolta, "perheen likapyykki pestiin kotona", eikä jaettu Facebookiin avioliiton sänkypulmiakin.
Kai te ihan oikeasti ymmärrätte, että kuusikymppisillä takana on kulttuuri, perinteet, olosuhteet, historia? He ovat aikakautensa lapsia ja uudistuneet parhaansa mukaan kasvattaessaan omia lapsiaan (meitä nelikymppisiä). Yhä meissä näky vanhemmilta saatu kodin perintö ja käytöstavat, joita opetettiin vaikka koulussa. Olemme kasvattaneet teitä kaksikymppisiä oman taustamme värittäminä ottaen vaikutteita taas uudistuvasta maailmasta. Ja te saatta vaikutteita koko maailmasta enemmän kuin kukaan koskaan, olette kasvaneet internetissä. Kasvatatte omat lapsenne jälleen ihan eri tavalla ja koette vanhempanne muinaisjäänteiksi aikanne.
2
Kyllä minä liki kasikymppisestä äidistä tunnistan tuon sisustusjutun, koska eihän ennen sisustuksia vaihdettu.
Mutta jos tätä pula-ajan mentaliteettia ei oteta huomioon, niin en tunne tuollaisia ihmisiä.
n47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap esimerkiksi räväytti niin, että maalasi uuden talonsa sisäseinät harmaiksi. Ajatelkaa, miten hurjaa... Jopa tämä on äitini mielestä aivan kauhistuttavan radikaalia ja kyllästyttävää. Itse olen kyllä seiniä tyytyväisenä kymmenen vuotta katsellut. Äitini mielestä joku pastellisävypohjainen kukkatapetti olisi ollut vähemmän kyllästyttävä.
Kyse ei ole siitä, että pitäisi vetää överiksi, esitellä reikiään somessa ja käyttäytyä kuin romanit. Mutta joku tolkku. Eikö siinä jää kokonaan elämä elämättä jos koko ajan pitää elää "ihan vähän vaan"? Jos pitää valita tosi mieleisten mutta väriltään epätavallisten tai aivan mitäänsanomattomien silmälasikehysten väliltä, otetaan ne mitäänsanomattomat, jottei kyllästy. Vaikka tarkoitus on äidillänikin kuitenkin ostaa uudet lasit joka toinen vuosi.
Ap
Hyvä kysymys: miksi kyllästymistä pitää pelätä? Varattoman pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäpolven ihmiset (naiset) ovat tottuneet ajattelemaan säästäväisesti ja monikäyttöisesti. Vaatteiden, tapetin, verhojen, meikin, muodin tulisi kestää ajan hammasta, kun heillä ei ole sotien jälkeen ollut varaa edes tuhlata mihin tahansa mielen ailahdusten mukaan. Neutraalia vaaleahkoa on totuttu katselemaan pohjoismaisessa sisustuksessakin, toisin kuin vaikka kultaa ja oranssia, mustia sisustustarroja.
Meikkaamaan on opetettu hillitysti, vain maksulliset naiset ja kevytkenkäiset laittavat räikeää punaista kynsiin ja huuliin. Meikkaaminen on tarkoittanut omien piirteiden kevyttä korostamista, ei naamarin maalaamista ja meikin leipomista kasvot pohjakankaana.
Lisäksi varsinkin tytöt on opetettu hiljaisiksi, vaatimattomiksi, helpoiksi ja huomaamattomiksi. Ei heidän tehtävänään ole ollut nousta ylös pulpetista ja huudella vastaan opettajalle sen paremmin kuin vanhemmilleen tai veljilleenkään. Omasta maineesta on pidetty huolta, "perheen likapyykki pestiin kotona", eikä jaettu Facebookiin avioliiton sänkypulmiakin.
Kai te ihan oikeasti ymmärrätte, että kuusikymppisillä takana on kulttuuri, perinteet, olosuhteet, historia? He ovat aikakautensa lapsia ja uudistuneet parhaansa mukaan kasvattaessaan omia lapsiaan (meitä nelikymppisiä). Yhä meissä näky vanhemmilta saatu kodin perintö ja käytöstavat, joita opetettiin vaikka koulussa. Olemme kasvattaneet teitä kaksikymppisiä oman taustamme värittäminä ottaen vaikutteita taas uudistuvasta maailmasta. Ja te saatta vaikutteita koko maailmasta enemmän kuin kukaan koskaan, olette kasvaneet internetissä. Kasvatatte omat lapsenne jälleen ihan eri tavalla ja koette vanhempanne muinaisjäänteiksi aikanne.
2
Buahahaha... ette ole vissiin koskaan nähneet 70-luvun sisustusta? Ihan on oranssia, kirkkaan vihreää, sinistä. Ja nimenomaan "tuon ikäpolven" tekemissä sisustuksissa. Meilläkin oli kotona kirkkaan oranssit kirjahyllyt, makkareissa kirkkaan punainen tapetti yhdellä seinällä, isoja graafisia Marimekon verhoja jne., sen 1934 syntyneen äidin valitsemina.
Ihmeen ikärasistinen ketju tämä. Jos jonkun oma äiti on varovainen jahkailija, se ei tarkoita, että kaikki saman ikäiset naiset olisivat samanlaisia.
Ovatko nykyajan 20-30-vuotiaat naiset kaikki samanlaisia? No ei.
On toki kullakin aikakaudella omat tapansa ja sosiaaliset norminsa. Mutta jopa ne iäkkäät naiset muuttuvat ja sopeutuvat uuteen aikaan. Eivät säily kuin jossain aikakapselissa muuttumattomina. Eli vaikka ikäluokalla on omia tekijöitä, niin väitän, että ne silti ovat vähäisempiä kuin kunkin oma kasvatus/geeniperimä.
7
Ap muistaa sitten olla esittelemättä omaa elämänfilosofiaansa lapsilleen oikeana. Ties vaikka nämä jälleen tykkäisivätkin säästäväisyydestä, hillitystä tyylistä ja vaatimattomuudesta ja seuraisivat mummonsa tai isomummonsa oppeja.
Joku puhui täällä kuusikymppisistä, jotka sotien jälkeen joutuivat sisustamaan säästäväisesti. Hei haloo! Heti sotien jälkeen syntyneet ovat jo 70-vuotiaita. Heidän sisustusta miettineet vanhempansa ovat jo 90-100 vuotiaita tai vanhempiakin, jos nyt ovat elossakaan.
Minunkin äitini pelkää voimakasta sisustuksessa ja vetoaa juuri 70-lukuun. Silloin hänkin maalasi kaapin ovet punaiseksi. Muistan, kuinka samat kaapin maalattin 80-luvulla beigeksi. "Ei kyllästy".
18, joo toi on ennemminkin totta. Että kun on hyvässä muistissa se 1970-luvun överiksi vedetty värien sekamelska, ei haluta enää "sinne suuntaan". Oltu ja koettu se jo!
Vähän samaa kuin itselläni kasarimuodin kanssa. Kun on itse aikoinaan kiertänyt diskoissa amerikkalaisen jalkapalloilijan näköisenä harteiltaan, ei kauheasti nappaa ajatus olkatoppauksista. Never ever again ;-)
7
Vierailija kirjoitti:
Ap muistaa sitten olla esittelemättä omaa elämänfilosofiaansa lapsilleen oikeana. Ties vaikka nämä jälleen tykkäisivätkin säästäväisyydestä, hillitystä tyylistä ja vaatimattomuudesta ja seuraisivat mummonsa tai isomummonsa oppeja.
Isoimmat lapsistani ovat nyt aikuisuuden kynnyksellä, ja heissä on nähtävissä enemmän tätä nykyajan somekulttuurin tuomaa itsensä korostamista. Myös rahankäyttö on toisenlaista kuin itselläni, mm. nauravat tavalleni käyttää leivinpaperi kahteen kertaan.
Eli suuntaa itsestäni varovaisempaan suuntaan ei ole nähtävissä toistaiseksi. Itsekin miellän kyllä itseni aika hillityksi ihmiseksi, mutta jos haluan harmaat seinät, en maalaa niitä valkoisiksi kyllästymisen pelossa. Tai jos pidän jostain isosta korusta, käytän sitä enkä sen tilalla kahta olematonta hilua. Tai jos lääkäri määrää lääkekuurin, syön sen enkä pelkää kuolevani antibioottien tai nenäsuihkeen sivuvaikutuksiin.
Ap
Joo tunnen