Diagnosoikaa mut (tehtiinkö mulle lapsena pahaa: elän mielikuvitusmaailmassa mielikuvitusihmisten kanssa)

Voi olla, että lapsuudessasi on ollut vähintään jonkinlaista laiminlyöntiä, eikä sinua ole huomioitu tarpeeksi. Toki voi olla jotain vakavampaakin, tai sitten mitään. Jos yrität keskittyä muistelemaan lapsuuttasi, esim. vakokuvien avulla, jotain voisi ehkä palata mieleen?

Et sä nyt ihan "tervekään" ole. Yleensä tuon kaltainen mielikuvitus on pienillä lapsilla ja sekin sammuu. Tuon perusteella on kuintenkin mahdotonta "diagnosoida" mitään. Kerro vähän enemmän...

Millainen lapsuudenperhe sinulla oli? Kavereita? Miten koulu meni? Haittaako kertomasi oireilu nykyisin arkea? Onko sinulla epämääräisiä fyysisiä oireita? Oletko opiskellut itsellesi ammattia? Oletko työelämässä? 

Kavereita on, mutta ystäviä ei. Koulu on mennyt huonosti (en tiedä vaikuttiko syömishäiriö vai mikä siihen eniten, ahdisti vaan olla koulussa), mut oon ihan hyvässä työssä siitä huolimatta. Tykkään mun työstä, mutta nyt on vaan tosi stressaavaa ja kiireistä vaihetta.

Parisuhde on mennyt jo pidempään tosi huonosti :/

En oo kovin läheisissä väleissä vanhempien tai sisarusten kanssa.

Olen ihan samalainen kuin aloittaja, niin paljon tuossa tekstissäsi osui kohdalleni, että se oli kuin itseni kirjoittama. Minua on lapsena kiusattu niin sisarusten, vanhempien kuin koulutovereidenkin toimesta, kiusaaminen oli vuosia jatkuvaa ja joskus niin rajua että se jätti minuun syvät traumat, minulla on erittäin alhainen itsetunto, tunnen itseni, huonoksi, arvottomaksi ja mittättömäksi ihmiseksi.

Sosiaaliset vuorovaikutustaitoni ovat huonot ja minulla on erittäin paha sosiaalisten tilanteiden pelko, todella vaikea masennus, voimakas ahdistuneisuushäiriö ja ehkäpä jotakin muutakin ongelmaa siinä taustalla, mikä vain pahentaa asioita.

Olen ihan lapsuudestani saakka paennut kaikkea tätä minulle aiheutettua pahaa omaan sisäiseen mielikuvitusmaailmaani, joka tuntuu niin tutulta ja turvalliselta paikalta, se on paikka johon menen kun elämässäni ilmenee ongelmia tai olen äärimmäisen stressaantunut tai ahdistunut. Usein kuvittelen pään sisälläni kaikkia mahdollisia skenaarioita, mitä minulle voisi tapahtua, mitä teen, missä olen ja kenen tai keiden kanssa.

Yleensä nämä fantasiani pyörivät paljon vieraiden paikkojen ympärillä, kuvittelen itseni asumaan johonkin toiseen maahan, näissä fantasioissa olen usein joidenkin tunnettujen ja ihailemieni henkilöiden kanssa, teemme kaikkea kivaa yhdessä, saatan seurustella jonkun julkkismiehen kanssa, kuvittelen erilaisia tilanteita pääni sisällä mitä voisin tuon miehen kanssa tehdä, kuvittelen heidän jopa puhuvan minulle ja käyn päänsisäistä dialogia noiden ihmisten kanssa, näissä kuvitteellisissa tilanteissa.

Vietän fantasiamaailmassani suurimman osan päivästä, todellinen maailma tuntuu synkältä, ahdistavalta ja pahalta paikalta, kuvitteellinen maailmani on ihana paikka jossa olen onnellinen ja rakastettu, olen mielenkiintoinen ja hauska persoona, elämässäni tapahtuu kaikkea jännittävää ja teen siellä juuri niitä asioita, joita haaveilen tekeväni ulkomaailmassa, mutta en siihen kykene.

Mä oon yli 30 ja mielikuvitusmaailma on vasta nyt alkanut hiipua pois. Itselläni tuo tosin alkoi kun halusin kirjoittaa ja kehittelin tarinoita päässäni, yleensä nukkumaan mennessä. Tämä johti vuosien mittaan siihen, että aina väsyneenä mielikuvitusmaailma pääsi valloilleen ja sieltä oli vaikea rämpiä pois; koulussa en välttämättä edes tajunnut että tunti loppui ja luokka tyhjeni... Nukahdin myös todella nopeasti iltaisin, kun aivoille tuo mielikuvitusmaailmaan meneminen oli merkki siitä, että on aika nukkua, eräänlainen rutiini.

Et siis ole yksin tuon mielikuvitusmaailmasi kanssa, tosin syyt siihen voivat olla hyvin erilaiset. Itselläni oli myös teininä rankkaa. En viillellyt, mutta olin vakavasti masentunut ja kuolema oli lähellä jokusenkin kerran. Olen luonteeltani vahvasti introvertti, ja pakenen maailmaa edelleen monin eri tavoin. En ole aiemmin törmännyt muihin jotka olisivat eläneet vahvasti mielikuvitusmaailmassa, mukava tietää etten ole ainoa 🙃

T

Mulla on aina ollut myös noita "fantasioita". Kehittelen erilaisia tilanteita ja keskusteluja päässäni. Yksin ollessani puhun myös ääneen ja kävelen edes takaisin.

En ole koskaan ajatellut, että tämä liittyisi lapsuuteen. Tosin näissä unelmissa olen aina itsevarma (, mitä en oikeasti ole) jne.

Ilman mielikuvitusta ei syntyisi mitään luovaa. Kirjailijat suorastaan elävät sillä.

Tietysti, jos ajatusmaailmasta on vaikea päästä eroon ja se haittaa muuta elämää, pitää ehkä miettiä onko se ongelma.

Mielikuvitusmaailmassa ei ole mitään pahaa. itsekin olen elänyt "muualla" jo varhaisesta lapsuudesta ja edeleen lähes viisikymppisenä. Tämä "oikea" elämä nyt on vaan niin tylsää ja syvältä, että olen ansainnut parempaa. Osaan olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, mutta en nauti siitä. Mielestäni ystävät ovat turhia. Ainakin sellaiset, joiden seurassa roikutaan jatkuvasti.

Ja noi "onko tehty lapsena pahaa" voit unohtaa. Sellaset on järjestään valemuistoja. Jos on pakko kuvitella menneisyyttä, niin kuvittele siitä mukava. Ja nauti siitä, millainen olet!

Minä "harrastan" vähän samantapaista, mutta pienemmässä mittakaavassa (ei haittaa normaalia elämää eikä ole pakonomaista), vaikka takana on onnellinen lapsuus, ei ole kiusattu eikä teini-ikäkään ollut mikään hirveä. Kavereita on, tosin olen aina tykännyt yksinolosta ja vetäytymisestä omiin oloihini ja ajatuksiini. Kai tätä jonkilaiseksi pakenemiseksikin voisi kutsua.

Nukkumaan mennessä, tylsistyneenä jne. kuvittelen eläväni mielikuvitusmaailmassa ja kuvittelen sen tapahtumia ja käyn päänsisäisiä dialogeja kuten nelonenkin. Olen harrastanut tätä niin kauan kuin muistan, mutta en ole koskaan kertonut kenellekään, koska eihän tämä näin kirjoitettuna ihan normaalilta kuulosta. Kuitenkin pidän itseäni aika tasapainoisena ihmisenä. Jos asia kuitenkin häiritsee sinua, niin kannattaa mennä puhumaan siitä jonnekin!

Mun mielikuvitusmaailma liittyy todellisuuteen, mutta välillä tajuan, ettei todellisuudella kauheasti ole tekemistä asian kanssa. Äsken näin kaupassa kaverini - mielikuvituksessani käyn siellä usein ja juttelen, todellisuudessa viime kerta oli n. vuosi sitten. Ihmettelin kun kaveri vaan moikkasi lyhyesti, oikeasti se ei taida olla ihme, kun olen feidannut pari viimeistä aloitetta näkemiseen.

Sitten usein olen seurustelevinani yhden pojan kanssa, jonka vierailusta myös on melkein vuosi...

Vastaaja Nro 4, onko sulla parisuhdetta?

Mulla on täysin sama juttu! Mitä pahempi tilanne elämässä, sitä enemmän haluan paeta haavemaailmaani.

Erotan kyllä mikä on totta ja ei, mutta usein kuvittelen silti että elämäni on oikeasti vielä joku päivä sellaista mitä se on mielikuvitusmaailmassani mikä on kyllä epärealistista ja lähes mahdotonta.

Ei sinussa välttämättä ole mitään "vikaa". Mutta veikkaan, että psykiatri lätkäisisi sinulle (ap) ja tuolle toiselle vastaajalle (nro. 4) jonkun psykoosityyppisen diagnoosin siltä seisomalta ja neuroleptit saisit kaupan päälle. Kokemuksesta voin sanoa neurolepteistä sen, että todellakin yhtään minkään ajatteleminen loppuu siihen. Psykologi voisi olla oikeampi osoite, jos ihan oikeasti haluat kaivella menneitä.

Mun villi veikkaus on se, että sulla on vaan hyvä mielikuvitus :) Siinä ei ole mitään vikaa. Eskapismi on ihan OK, jos sitä ei tee pakonomaisesti koko ajan. Minä pakenen paskaa maailmaa ja murheita hyvin usein tietokonepeleihin. Aikani pelaan (enkä tee muuta) ja sitten taas jaksan tätä reaalimaailman kuraa ihan uudella innolla.

Maladaptive daydreaming (pakonomainen haaveilu)?

Nimim. kokemusta

Valitettavasti ei ole normaalia ettet muista mitään lapsuudestasi. Osittainen muistinmenetys voi johtua traumatisoitimisesta. Itse olen traumatisoitunut. Minulla on ollut masennusta, syömishäiriö ja kaikenlaisia muita oireita, jotka johtuvat traumatisoitumisesta. Fantasiamaailma, hyvin monimutkainen sellainen, löytyy myös.

Yksi yleinen oire traumoista kärsivillä on tunne siitä ettei ole läsnä nykyhetkessä. Tuleeko sinulle koskaa olo kuin olisit unessa tai näkisit ja kuulisit muut ihmiset ikään kuin verhon tai sumun takaa?

Voi rakas nro 4:n kirjoittaja. Jos vaan voisin, niin ottaisin sun menneisyyden tuskan pois. Ja tietysti tämänkin hetken tuskan. Lämmin halaus sulle!

Minulla sama juttu. Kuvittelen itseni johonkin telkkariohjelmaan. Otan siitä henkilöitä ja kehitän oman tarinan. Pääasiassa yritän nopeuttaa nukahtamista. Olen 46 v ja normaalia perhe-elämää viettävä. Lapsuudesta ja nuoruudesta löytyy kiusaamista. Ja perheenikin taisi olla vähän seko..

kiitos kaikille viesteistä, etenkin neloselle :)

"Kiva" kuulla etten ole ainoa. Normaalisti tää ei haittaa arkea, mutta nyt kun ois paljon tärkeitä työjuttuja tehtävänä, niin mielikuvitusjutut haittaa. Toivottavasti ois ohimenevää :) 

yritin joskus kirjoittaa mielikuvitusmaailmaa ylös, mutta en oo hyvä kirjoittamanaan, niin se jäi. 

ap

Ap:lle vinkkinä, testaapa itsesi mikä olet MBTI persoonallisuustestissä. Voisit olla infj, ja  on aina sellainen ahaa-elämys kun sen lukee

Mulla on myös mielikuvitusmaailma, jossa on sekoitettuna todellisuutta ja fantasiaa. Olen päässäni kehitellyt tätä "toista elämää" ja yli 10 vuotta, mutta se ei mitenkään vaikuta normaali elämääni. Koen sen rentouttavana harrastuksena ja turvallisena tapana nukahtaa.

Minäkin olen uppoutunut mielikuvitusmaailmoihini lapsesta asti, ja teen sitä edelleen. Usein siirrän sinne kaikkia tosielämän asioita, ja saatan mielikuvituskavereiden kanssa esimerkiksi puhua jostakin minua vaivaavasta asiasta. Kuulostaa ihan hullulta näin kerrottuna, mutta en usko, että mulla varsinaisesti on "päässä vikaa" :) Tajuan todellisuuden ja mielikuvituksen eron, ja mulla on ihan tavallinen elämä johon kuuluu työ, perhe, ystäviä jne.

Mulla on ollut aika vaikea lapsuus ja teini-ikä, ja kotona "kylmä" ilmapiiri, masentunut äiti ei tainnut oikein jaksaa pitää seuraa, minun piti olla helppo ja huomaamaton. Mulla on muistoja jo tosi varhaisesta lapsuudesta, ja muistan että vietin pitkiä aikoja yksin sohvan takana pehmoleluni kanssa, ja muistan vieläkin, millaisia asioita mulla oli silloin tapana kuvitella.

En varsinaisesti koe kärsiväni tästä piirteestä, mutta joskus olo on kovin ulkopuolinen. Toisaalta uskon, että rikas mielikuvitusmaailma on auttanut mua selvitymään tosi vaikeista asioista. Olen taiteellisesti lahjakas, luova ja kekseliäs. Toisinaan pohdin, meneeköhän minulla paljonkin tästä elämästä ohi haaveilun takia, mutta  mielikuvitus ja sen tuomat ideat ja niiden toteuttaminen ovat sitä, mistä eniten nautin.