Häpeän elämääni niin paljon, etten halua tavata ihmisiä. Muita?

Urheilin, olin hyvä koulussa, suosittu kaveripiirissä, ei koskaan mitään ongelmia ulospäin.



Nyt olen 36v, köyhä ja lihava, ilman koulutusta, pahan masennuksen kourissa, joten näytän todella epäonnistuneeni elämässäni.

Eihän kukaan näe sisääni ja voi kuvitella että elämäni sisällöksi riittää vain ihanat lapseni, lukeminen, asioiden mietiskely:-)

ovat niitä sinulle merkityksellisiä asioita, niin miksi suotta häpeät? Ei tästä elämästä mitään numeroja jaella siitä, miten jokainen suoriutuu. Jos itse olet elämääsi tyytyväinen, miksi välität muiden mielipiteistä?

Ugly Betty eilen.

En nyt siis halua masentaa sua, mutta ehkä se lohduttaa, että et ole ainoa. Ihmeissäni yksi päivä kävin kaupassa ja siellä oli se 10-tyttö kassana. Siis mitä ihmettä hyvin koulussa pärjännyt nainen tekee kassalla?



Minä tiedän, että minusta moni ajatteli (olin aivan kammottava monsteri nuoruudessani, siis join viinaa kuin sieni) että " tosta ei ikinä tule mitään" ja nyt kun olen nähnyt vanhoja luokkakavereita moni on selkeästi hyvin hämmästynyt siitä, että minusta on tullut ihminen.



Tsemppiä ap!

minulla on vielä 3-kymppisenä opinnot kesken, töissä en ole ollut yli puoleen vuoteen, lapsi on turhaan tarhassa, kun en saa opiskeltuakaan, miehen kanssa menee kehnosti, olen ruma, asumme vuokra-asunnossa... En kerta kaikkiaan kestä tavata menestyneitä tuttavia.



ap

Vierailija:

ovat niitä sinulle merkityksellisiä asioita, niin miksi suotta häpeät? Ei tästä elämästä mitään numeroja jaella siitä, miten jokainen suoriutuu. Jos itse olet elämääsi tyytyväinen, miksi välität muiden mielipiteistä?

Uskon että siihen, ettei _todella_ aidosti välitä toisten mielipiteistä, tarvitaan joko todella vahva itsetunto, tai sitten jokin muu ominaisuus josta en vielä tiedä.

Itse kyllä olen osin sinut sen kanssa ettei minusta tullut sitä menestyjää, jota kaikki odottivat, mutta kuitenkin pelottaa se " mitä tuokin nyt ajattelee" . Pahinta on varmaan paino-ongelma, se kun näkyy selvästi päälle päin. Lapsuuden ja nuoruuden urheilu on pilannut kropan niin että voisin tällä hetkellä vain uida, mitä taas inhoan... Kai sitä ensimmäiseksi pitäisi päästä tästä masennuksesta eroon, että olisi voimia tehdä jotain jota inhoaa (=uida).

Kiitos sille joka kertoi muista ent. kympin tytöistä, ainakaan en ole sitten yksin täällä ojassani;-)

ap

Mä en ota tätä vuokralla asumista minään häpeän merkkinä omalla kohdallani.



Oletko saanut terapiaa lääkityksen rinnalla? Entä parisuhdeneuvontaa sen miehesi kanssa? Joskus se voi olla yksi juttu, joka aiheuttaa kaiken pahan.



Jos se on miehesi, joka saa sinut tuntemaan itsesi rumaksi, ja siitä olet masentunut alunperin, miehen kanssa menee huonosti jne. Ehkä koko solmu voisi lähteä aukeamaan, jos pistäisit miehen pellolle. Itselle uusi alku, uusi elämä. Masennus lievittää, jaksaa vähän kohentaa omaa ulkonäköä, jaksaa opiskella ja sitten mennä töihin.

Yrittäkää ensin hoitaa sitä niin jaksatte sitten tehdä jotain elämällenne ja häpeäkin hälvenee.