Sinä, joka lähdit "ihan hyvästä" suhteesta - oletko katunut?

Lähdin, sain miehen joka sekoittaa pääni ja jota rakastan aivan hulluna. En siis kadu.

Vierailija kirjoitti:

Lähdin, sain miehen joka sekoittaa pääni ja jota rakastan aivan hulluna. En siis kadu.

Oliko hän mukana kuvioissa jo edellisen suhteesi aikana? Jos oli niin oliko ratkaisu itsestäänselvä vai vaikeampi?

-Ap

Aina kannattaa lähteä jännämiehen matkaan. Carpe dick, mammat.

Olin samassa tilanteessa n. 1,5 vuotta sitten ja kyselin myös täällä neuvoa tilanteeseen. Meillä oli kans kaikki "ihan hyvin"; ei riidelty muttei ollut kipinääkään.

Täällä keskustelu venyi pitkäksi ja n. 95% mammoista kannusti jäämään suhteeseen ja miettimään vielä, muuten kaduttaa myöhemmin kun jättää hyvän miehen.

Jatkoin tällöin suhdetta ja yritettiin panostaa siihen; matkusteltiin ja harrastettiin yhdessä ym.

Kuitenkin ajatus erosta muhi kokoajan takaraivossa ja puoli vuotta sitten en vaan jaksanut enään. Tuntui että elämä valuu hukkaan enkä enää tunne itseäni, tunnen vain tämän parisuhde-minäni.

Nyt olen ollut puoli vuotta sinkkuna, muutin pikku paikkakunnalta Helsinkiin ja nautin elämästäni.

Olen 22-vuotias ja suhde kesti 6 vuotta. Päätös oli todella vaikea mutta en ole katunut hetkeäkään. :) Näin jälkeenpäin varsinkin mietittynä ollaan exän kans niin erilaisia ihmisiä mitä silloin kun alettiin seurustelemaan. :D

Mieti tarkkaan, mutta älä pelkää itsenäistymistä, tää on tosi siistiä kun pääsee alkuun! :)

Joskus kadun. Ajauduin perustamaan uusperheen , ja vieläåkin joskus ajattelen, miten helppoa oli exän kanssa ydinperheessä.

Lähdin, en kadu. Totesin suhteen aikana että en ole ollenkaan parisuhdeihminen, ja haluaisin elää yksin. 8 vuotta olen jo elänyt, eikä mitään halua enää koskaan mennä parisuhteeseen.

Itsellä ei tuollaista tilannetta ole ollut, mutta kavereiden tarinoista voisi tehdä päätelmän, että jos nuorena (noin alle 27) eroaa, ovat eroajat olleet tyytyväisiä valintaansa. Hieman vanhemmat taas usein ovat katuneet. Ehkä siinä vaikuttaa nuo perheenperustamisasiat.

Minun mielestäni sinun ei kannata lähteä parisuhteesta noin vain, jos kuitenkin koet että rakastat miestäsi ja parisuhteenne on suht. ''hyvässä kunnossa''. Voisit vaikka ottaa asian puheeksi miehesi kanssa, keskustelkaa asiasta,  ja kerro hänelle että tunnet näin.

Itelläni oli sama ongelma pari kuukautta sitten; rakastin miestäni mutta mulla oli semmonen tunne et jokin yksinkertaisesti puuttui. Sanoin hänelle että tunnen näin, ja tultiin siihen päätökseen että pysytään enemmän erossa toisistamme vähän pitempää aikaa (ei asuta vielä yhdessä, ja ollaan oltu yli neljä vuotta yhdessä).

Meillä ainakin toimi tämä, ja nyt me molemmat tiedämme, että me ei haluta menettää toisiamme.

Kannattaa kokeilla erilaisia asioita ennen kuin teet jotain elämää mullistavaa päätöstä, jos et ole varma siitä mitä itse haluat.

Lähdin ja kadun. Sen jälkeen en olekaan ketään rakastanut, koska suhteet ovat olleet kamalia.

Eihän ne tunteet ikuisesti ja aina voi roihuta, jos toisen kanssa arjen jakaa ja näkee joka päivä toista. Mutta jos suhde on hyvä ja turvallinen ja tuntee rakastavansa, niin se on tärkeintä. Ei se tylsistyminen elämään aina toisesta johdu, vaan ehkä kaipaat jotakin muuta uutta sisältöä ja tekemistä elämääsi. Yksinollessani olen tajunnut, että sellainen on ihan omalla vastuulla, että miten elämänsä kokee ja osaako itselle järjestää mielekästä tekemistä.

Kiitos vastauksista! Näistä jo sain uutta ajateltavaa.

-Ap

En kadu, koska nykyinen suhde on vielä parempi. En ehtinyt eroni jälkeen olla sinkkuna kovin kauan, kun tultiin kotiovelta iskemään.

Vierailija kirjoitti:

Lähdin, sain miehen joka sekoittaa pääni ja jota rakastan aivan hulluna. En siis kadu.

Kauanko olet tämän uuden kanssa ollut?

Kaduin eroa siitä ensimmäisestä avomiehestäni. Olimme nuoria, ja oli molemmilla juuri tuollainen epämääräinen levoton olo, ja tarve nähdä jotain muuta. Mitään varsinaista vikaa ei ollut. Hän on monta kertaa myöhemmin sanonut saman mitä olen itse ajatellut, että kaduttaa ja erosimme liian helpolla. Hän oli ja olisi ollut elämäni mies.

En sano ettei elämäni ihan ok olisi ollut nytkin, löysin miehen ja perustin perheen, erosin, löysin toisen jne. Hän teki aika lailla samoin omassa elämässään. Olen saanut ja antanut rakkautta. Mutta tavallaan se on vain sen paikkaamisen yrittämistä, että teimme silloin virheen.

Vierailija kirjoitti:

Kaduin eroa siitä ensimmäisestä avomiehestäni. Olimme nuoria, ja oli molemmilla juuri tuollainen epämääräinen levoton olo, ja tarve nähdä jotain muuta. Mitään varsinaista vikaa ei ollut. Hän on monta kertaa myöhemmin sanonut saman mitä olen itse ajatellut, että kaduttaa ja erosimme liian helpolla. Hän oli ja olisi ollut elämäni mies.

En sano ettei elämäni ihan ok olisi ollut nytkin, löysin miehen ja perustin perheen, erosin, löysin toisen jne. Hän teki aika lailla samoin omassa elämässään. Olen saanut ja antanut rakkautta. Mutta tavallaan se on vain sen paikkaamisen yrittämistä, että teimme silloin virheen.

Miksi ette palaa yhteen jos molemmista se olisi oikea ratkaisu? :) Vai onko jommalla kummalla tahollaan puoliso? Toivpttavasti rakkaus voittaa

Sekuntiakaan en ole katunut. Nykyään (etenkin näillä palstoilla) on todella vahva arvoisenne että parisuhde on jotenkin tavoiteltava tila ihmiselle ja siinä ollaan ja pysytään. Samalla muita ihmisiä suorastaan "painostetaan" jäämään omiin suhteisiinsa. Elämällä on kuitenkin niin paljon enemmän ja muutakin tarjottavaa kuin parisuhde. Olen ollut 10 vuotta kestävässä "ihan hyvässä suhteessa", jossa ei toisten menoja kytätty ikinä. Sain mennä tasan niin paljon kun halusin ja matkustin ystävien kanssa, opiskelin, harrastin. Ero oli silti paras päätös ikinä: olen saanut nähdä ja kokea niin paljon enemmän kuin koskaan suhteessa oli mahdollista. Tärkeintä oli ymmärtää, ettei parisuhde ole mikään arvo tai tavoiteltava asia elämässä. Sinkkuna olo (nykyään minulla on uusi suhde, mutta asun yksin ja näemme vain silloin tällöin ja muut ajan olen vapaa. Tätä kestänyt nyt 2 vuotta) on ollut elämäni parasta aikaa. Olen ollut onnellisempi kuin ikinä, mutta joskus myös surullisempi kuin ikinä. On ihanaa tuntea olevansa elossa ja enää "täydellä skaalalla". Muutin myös Suomesta pois ja matkustan joka kuukausi. Suosittelen ehdottomasti eroa, jos tuolta tuntuu.

Olisiko mahdollista ottaa etäisyyttä joksikin aikaa, että menisit vaikka yksin lomalle jonnekin ja katsoisit miltä olo tuntuu. Itse muistan aina pidempään erossa ollessa parhaiten miksi toista rakastan, kun arkena on aina liian pitkän aikaa. Kylki kyljessä kun on 16h vuorokaudessa niin toinen alkaa ärsyttämään. Esim. Työmatkalla tulee jo kuitenkin ikävä. Sitä kaipaa semmoista 100 % omaakin aikaa ilman että toinen on parin metrin päässä kokoajan toljottamassa.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei tuollaista tilannetta ole ollut, mutta kavereiden tarinoista voisi tehdä päätelmän, että jos nuorena (noin alle 27) eroaa, ovat eroajat olleet tyytyväisiä valintaansa. Hieman vanhemmat taas usein ovat katuneet. Ehkä siinä vaikuttaa nuo perheenperustamisasiat.

Johtunee varmasti myös siitä että nuorempana ei tunne itseään vielä kovin hyvin. Kun moni yli 30v on jo kokenut yleensä jo ainakin yhden suhteen ja myös elänyt yksin niin siinä näkee mitä suhteelta haluaa.

Ap, kukaan muu kuin sinä ei voi päätöstä tehdä eikä kenenkään muun tilanne ole samanlainen kuin sinun. Myöskään sillä ei ole mitään väliä mitä muut ajattelevat eroamisesta koska tämä on asia jonka teet itseäsi varten(erosit tai et). Eroamiseen on olemassa lukuisia syitä.

Itse olen eroamassa monenkin syyn takia joita muut eivät välttämättä ymmärtäisi. Luota siis siihen että sinä tiedät sisimmissäsi mitä tulee tehdä. Apua ajatteluun:

*onko elämänarvonne samankaltaiset? Esim. Tulevaisuudensuunnitelmat, haaveet, oma tila/toisen tila jne? Koetko olevasi henkisesti vapaa suhteessa?

*antaako toisen seura enemmän energiaa kuin ottaa? Haluatko viettää aikaa hänen kanssaan?

*oliko välillänne seksuaalista kemiaa suhteen alussa? Jos sitä ei ollut silloin, niin seksielämä suurella todennnäköisyydellä näivettyy joskus. (Toki se voi näivettyä aina, mutta puhun nyt omasta kokemuksesta...halut lähti tasaiseen laskuun n.3kk suhteen alusta).

Tsemppiä pohdintaan!

Perushyvä ja turvallinen liitto kesti 14 vuotta, 3 lastakin saatiin. Silti olin vain vaimo ja äiti, vailla todellista rakkautta ja arvostusta. Pitkään sinnittelin ja yritin mutta lopulta sain tarpeekseni ja lähdin lasten kanssa enkä ole hetkeäkään katunut!

3 vuotta myöhemmin löysin miehen jolle minä ja me olemme kaikki kaikessa ja joka osoittaa arvostuksensa joka päivä. Yhdessä on oltu jo 20v

Parisuhteen lopettamisella ei ole mitään tekemistä toisen menettämisen kanssa. Olen ystävä jokaisen exän kanssa, pitkien suhteiden ja lyhyiden seksisuhteidenkin kanssa. Vaikka suhteesta lopettaa ja muuttaa sen osan joka ei toimi, en ole koskaan nähnyt tarpeelliseksi poistaa ihmistä kokonaan elämästä. Miksi poistaisinkaan? Vaikka ero on kivulias paikka, on ex kuitenkin usein upea ystävä, joka tuntee ja ymmärtää hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Aina kannattaa lähteä jännämiehen matkaan. Carpe dick, mammat.

Hieno oivallus. Tosin itse kirjoittaisin kyseisen ilmauksen  carpe mentulam.

Iso yläpeukku!