Viisaus ja älykkyys

Palstalla on jonkinmoisena mantrana, että viisaus ja älykkyys ovat eri asioita. Eivät ole.

Mitä on älykkyys (ja siis viisaus, mutta ihan sama)? Onko palikkatesteissä pärjännyt henkilö älykäs? Saattaa tulla aikamoisena yllätyksenä, mutta kukaan ei tiedä ja palikkatesteissä pärjännyt on pärjännyt palikkatesteissä. Ah, mutta palikkatesteissä pärjääminen korreloi menestymisen kanssa länsimaisissa yhteiskunnissa. No, ensinnäkin tietty osa meidän yhteiskunnistamme on rakennettu palikkatestejä arvottaviin suuntiin. Toisekseen meidän yhteiskunnissamme palikkatestimäistä osaamista harjoitetaan paljonkin, esimerkkinä matematiikka. Ei siis ole ihme, että kun älykkäät ja tyhmät saavat harjoitusta palikkatestimäisissä asioissa, niin älykkäät pärjäävät hyvin sekä palikkatesteissä että menestyvät yhteiskunnassa muutenkin. Älykkyyden mittamisen ja määrittämisen vaikeuksista oli aikanaan hurjasti puhetta, kun The Bell Curve ilmestyi.

Käytännössä älykkyyden määrittämisen helppoudesta puhuu ja siihen uskoo (tai ainakin väittää uskovansa) yhteiskunnan kerma, hyväosaiset rikkaat, jotka suhtautuvat köyhiin ja huono-osaisiin ylimielisesti. On selvää, että köyhillä ja huono-osaisilla on köyhyydestä ja huono-osaisuudesta johtuvia heitä tyhmentäviä taustatekijöitä. Esimerkiksi yhteiskunnan kerma saa enemmän palikkatestimäistä koulutusta ja huono-osaiset vähemmän (koulutusta ylipäätään). Kuitenkin yhteiskunnan alakerroksista on noussut aina (älynsä ansiosta) ihmisiä, vaikka kuinka vähän, mutta silti. Kun nyky-yhteiskunta on tasavertaistunut, niin köyhemmät ja huono-osaisemmat ovat nousseet hyvinkin korkealle, esimerkkinä merkittävässä määrin Suomessa alkanut koulutuksellinen tasa-arvo on nostanut yliopiston professoreiksi ihmisiä hyvinkin vaatimattomista taustoista.

On siis hyvä syy uskoa, että älykkäitä ja tyhmiä ihmisiä löytyy kaikkialta. Ihmisten jakautuminen älykkäisiin ja tyhmiin ei myöskään ole kovin erilaista eri puolilla maailmaa. Kun jossain päin maailmaa kysyttiin "älykkyyskysymyksiä", saatiin erikoisia tuloksia (meidän kannaltamme). Kysyttäville kerrottiin, että joutsenet ovat yleensä valkoisia, mutta ?Jamaikalla on mustia joutsenia. Sitten heiltä kysyttiin, että ovatko kaikki joutsenet valkoisia. Vastaus oli, että ovat(, koska he ovat nähneet vaan valkoisia joutsenia). Olivatko (kaikki) vastaajat siis tyhmiä? Voihan itseään huijata ja sanoa, että joo, mutta kamoon, ei todellakaan.

Käytännössä älykkyystutkimuksessa on hurjasti tällaisia vaikeuksia. Tästä seuraa, että joku jako viisauteen ja älykkyyteen ei ole tutkimustasolla olemassa. Teknisinä käsitteinä voimme siis unohtaa eronteon viisauteen ja älykkyyteen.

Joka haluaa, voi kahlata 90-luvun nyyssien sfnet-hierarkian alla olevaa keskustelua älykkyydestä. Siihen aikaan keskusteluun osallistui vielä asioista perillä olevia ihmisiä. Nykyään he hukkuisivat mantrojaan huutavaan massaan, jos vaivautuisivat mitään kirjoittamaan.

Viisaus ja älykkyys ovat suomen kielessä aika lailla synonyymejä, ne siis tarkoittavat käytännössä samaa asiaa. Itse sitä asiaa on tietysti vaikea, oikeastaan mahdoton, määritellä. Eikä siinä ole mitään erikoista, sillä sanojen määrittely on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta. Tätä, sanojen merkitystä, tutkii kielitieteen osa-alue semantiikka. Koska suurin osa ihmisistä ei tiedä kielitieteen perusasioita ja aktiivisesti kieltää ne, jos niitä hänelle kerrotaan, niin on luultavaa, että mikään selitys ei vakuuta maallikkoa kieleen liittyvissä asioissa.

Koska maallikko osaa puhua, hän luulee, että hän tietää jotain kielitieteestä. Koska maallikon äidinkieli on suomi, hän luulee, että hän erityisesti osaa sanoa suomen kielestä hyvinkin paljon. Kummatkin luulot ovat vääriä.

Miten päin se mantra menikään? Niin, siis, öh, viisas on jotenkin oikeasti viisas, hän itse omakohtaisesti tekemällä ja vahvasti kokemalla on sen tiedon saanut. Älykäs on taas kirjaviises, ei tiedä mitään todellista, hänen tietonsa on pöyhkeää koppavaa akateemista ylimielisyyttä.

Mutta mutta, suomen kielessä ei viisas eikä älykäs tarkoita näitä asioita. Jos viisaudella tai älykkyydellää jonkinlaista eroa on, niin eivät ne mene tällaisia taistelulinjoja pitkin.

Tällä mantralla on toisenlainen selitys. Englanti ja wise versus intelligent. Siellä tällainen eronteko on. Selitys on siinä, että normannivalloituksen myötä senaikaiseen nykyenglannin esimuotoon tuli normanniranskasta (ei siis ranskasta!) lainasanoja (jonkin verran). Yleinen harhakäsitys on, että tällöin tuli ihan hirveästi romaanisia "ranskalaisia" lainoja ja "ranskan" vaikutus englantiin oli tuolloin "valtava". Tämä harhakäsitys on itse asiassa vielä paljon laajemmalle levinnyt kuin että viisas ja älykäs olisivat jonkinlaisia järkeviä tapoja kategorisoida älykkyyttä: esmes BBC:ssä historioitsijat ovat toistelleet tätä väitettä. Normannit kyllä valloittivat Englannin, mutta he olivat selvä yläluokka. Normanneja oli ehkä kymmeniä tuhansia, mutta englantilaisia oli yhtä paljon kuin nykysuomalaisia 5 miljoonaa. Normannien mukana lainasanoina englantiin tuli heihin elimellisesti liittyviä juttuja: esimerkiksi war ja porc. Koska normannit olivat yläluokka heihin liittyvät asiat olivat outoja, vieraita ja ei-todellisia, abstrakteja, "fiinejä". Siksi ruokana rahvaan pig olikin hovin herkku porc. Jo toinen sukupolvi normanneja oli sulautunut kielellisesti laajalti englantilaisiin. Sitten mennään ajassa satoja vuosia eteenpäin ja syystä sun toisesta ranska alkaa saada sijaa kansainvälisenä kielenä, diplomatiassa, tieteessä. Tällöin englantiin tuli paljon enemmän romaanisia tosiranskalaisia lainasanoja. Näiden mukana intelligent. Koska nämäkin lainasanat olivat paljolti rahvaalle vieraita, ne säilyttivät "ranskalaisten" lainasanojen "fiiniyden". Samalla englantilainen kansallistunto nousi. Muutos vei siihen suuntaan, että "ranskalaisia" lainasanoja alettiin osittain pitää näsäviisasteluna ja omaperäisiä germaanisia sanoja juurevina tosisanoina. Tietenkään maallikot eivät läheskään aina erottaneet, mikä oli germaaninen mikä "ranskalainen" sana (esimerkiksi war varmaan oli tosigermaaninen :-) ), mutta varmoina itsestään he paheksuivat kaikkea ei-englantilaista. Täten siis syntyi pikkuhiljaa juureva wise ja kirjaviisas intelligent.

Josta pääsemmekin Suomeen. Kun englantilaiset olivat alkaneet selittää, että älykkyys jakautuu syvästi kahtia, ja asiaan pitäisi kiinnittää huomiota, niin kaikenkarvaiset maallikot alkoivat levittää sanaa. Ja se levisikin kulovalkean tavoin. Joka haluaa voi kaivella vanhoja lähteitä ja etsiä tietoa, milloin tämä asia on saapunut Suomeen. Asiaa auttoi tietysti, että wise ja viisas ovat äänteellisesti (ja etenkin kirjoitettuna näyttävät olevan) lähellä toisiaan.

Tarinan opetus on se, että lähes kaikki luulonne ovat vääriä. Parempi olla pitämättä niitä tosina. Juuri äsken kuulin, että van Gogh ei olisi leikannut korvaansa irti vaan kyseessä olisi ollut Gaugain kapakkatappelussa. van Gogh ja Gaugain sopivat keskenään asian, jottei Gaugain olisi saanut asiaa kustannettavaksi ja menettänyt kaikkea: van Gogh sitten kertoi leikanneensa korvansa itse irti. Loppujen lopuksi uskon tähän asiaan enemmän kuin van Goghin korvan leikkaamiseen, koska joku itsensäviiltely jo aikuisella miehellä on harvinaista ja raha ja kapakkatappelu ovat ymmärrettäviä syitä. Ah, mutta sekopää korvansaleikkaaja on hyvä tarina, n'est-ce pas?