Lue keskustelun säännöt.
Miten opitte leikkimään lasten kanssa?
19.02.2016 |
Itselläni ei ole lapsia ja vaikken millään lailla vihaa lapsia niin en oikein ole ikinä ollut lasten kanssa. Hävettää olla täysin kädetön kun käyn lapsellisten [sic] ystävieni luona kylässä. Ei leikki-ikäisten kanssa touhuamisen luulisi mitään salatiedettä olevan mutta en vain osaa. Kiusallista ja noloa. Miten tuota voisi oppia? Olen mies, mikäli se tähän mitenkään liittyy.
Kommentit (25)
Thanks! Pitää kai vaan treenata enemmän. Tuntuu että ne lapset aistivat että tää äijä on jotenkin vaivautunut ( tai mikä nyt onkaan sopiva sana) ja menevät itsekin johonkin defenssimoodiin. Yritän seuraavalla kerralla relata enemmän ja analysoida vähemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lasten kanssa tarvitse stressata. Lapsi ei analysoi sinua. Hän ottaa sinut vastaan sellaisena kuin olet. Ei lapsi kaipaa muuta kuin läsnäoloa.
Mä en ole oikeasti oppinut leikkimään vieläkään, mutta onneksi oma lapsi on jo leikki-iän ohittanut. Leikeissä mukana olen ollut kyllä, mutta mitään mielikuvitusta vaativaa "tää menis nyt tänne" -tyylistä leikkimistä en ole ikinä, edes lapsena, osannut harrastaa. Voi lapsen kanssa touhuta muutenkin kuin varsinaisesti leikkimällä. Meillä lapsi leikki isänsä tai kavereiden kanssa, minun kanssa on tehty palapeleja, rakennettu legoilla, piirretty, askarreltu jne. Tai sitten lapsi on leikkinyt vieressä ja minä vain "komppaan" :-D
Etkö sä tuota jo pienenä harjoitellut?
Vierailija kirjoitti:
Etkö sä tuota jo pienenä harjoitellut?
Siitä on niin kauan että olen jo unohtanut ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Istut vain siihen lattialle lapsen viereen ja kyselet leluista. Oma 2-vuotias tykkää kun hänen setänsä vain tulee istumaan ja katselemaan hänen leikkejään. Tykkää esitellä lelujaan ja on innoissaan kun joku on hänen touhuistaan kiinnostunut.
Mä olen joskus koettanut tuota, ja ne lapset vaan tuijottaa kuola valuen eikä sano mitään. Yritä siinä sitten kysellä, kun ei saa mitään vastausta tai reaktiota. Muuta kuin sen silmät ympyräisinä tuijottamisen... En ole viitsinyt enää yrittää vuosiin, kun lopputulos on aina sama. Noloa sitten poistua siitä lapsen vierestä ja selitellä "ei se vastannu mitään, en tiiä mitä tuolle sanois". Helpompi kun ignooraa lapset kokonaan, ei nolaa itseään tai sitä lasta.
Olen neljän lapsen äiti enkä ikinä leiki lasteni kanssa. Katselen kyllä mitä he tekevät ja kuuntelen heidän juttujaan hyvin kiinnostuneena. Esitän kysymyksiä ja olen innoissani kun hekin ovat, mutta en leiki heidän kanssaan. Pelata voin ja tarjoan heille välineitä tehdä juttuja, hommaan esim askarteluun tarvittavat jutut, mutta sitten he ovat omillaan. He askartelevat itse, mitä tarvikkeista keksivät ja leikkivät keskenään.
Kun lapsi näyttää lelua, sitä voi kehua hienoksi. Jos lapsi antaa, ota lelu omaan käteesi ja tarkastele sitä hetki, anna takaisin ja kehu vielä, miten hieno se on. Sitten vain katsot, mitä lapsi sillä tekee. Ei sen kummempaa. Jos et keksi sanottavaa, hymyile lapselle, kun hän katsoo sinua ja olet vain siinä vieressä. Tällä pääsee jo pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole oikeasti oppinut leikkimään vieläkään, mutta onneksi oma lapsi on jo leikki-iän ohittanut. Leikeissä mukana olen ollut kyllä, mutta mitään mielikuvitusta vaativaa "tää menis nyt tänne" -tyylistä leikkimistä en ole ikinä, edes lapsena, osannut harrastaa. Voi lapsen kanssa touhuta muutenkin kuin varsinaisesti leikkimällä. Meillä lapsi leikki isänsä tai kavereiden kanssa, minun kanssa on tehty palapeleja, rakennettu legoilla, piirretty, askarreltu jne. Tai sitten lapsi on leikkinyt vieressä ja minä vain "komppaan" :-D
Kirjoitin otsikoksi ensin 'miten olla lasten kanssa?' mutta se kuulosti jotenkin perverssiltä (miten niin ylianalysoin...) niin vaihdoin sen leikkimiseksi. Ystäväni lapset ovat upeita lapsia, sosiaalisia ja vilkkaita (niitä on neljä, osa adoptoituja niin että ikäerot eivät ole kovin suuria), ja heti kun kävelen ovesta sisään niin niitä on vaihteleva määrä roikkumassa käsissä ja jaloissa. Eli lapset eivät kyllä ujostele ja sitä enemmän hävettää etten osaa hanskata tilannetta.
Ei pitäisi olla vaikeaa mutta en vain osaa. Jatkan harjoittelemista. Kiitos kaikille vastaajille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istut vain siihen lattialle lapsen viereen ja kyselet leluista. Oma 2-vuotias tykkää kun hänen setänsä vain tulee istumaan ja katselemaan hänen leikkejään. Tykkää esitellä lelujaan ja on innoissaan kun joku on hänen touhuistaan kiinnostunut.
Mä olen joskus koettanut tuota, ja ne lapset vaan tuijottaa kuola valuen eikä sano mitään. Yritä siinä sitten kysellä, kun ei saa mitään vastausta tai reaktiota. Muuta kuin sen silmät ympyräisinä tuijottamisen... En ole viitsinyt enää yrittää vuosiin, kun lopputulos on aina sama. Noloa sitten poistua siitä lapsen vierestä ja selitellä "ei se vastannu mitään, en tiiä mitä tuolle sanois". Helpompi kun ignooraa lapset kokonaan, ei nolaa itseään tai sitä lasta.
Kun tulet siihen vierelle olet hetken aikaa se kaikkein kiinnostavin asia. Lisäksi 2-vuotias osaa jo ujostaa. Siinä menee hetken ennen kuin mikään leikkiminen alkaa. Sitä voi itse poimia vaikka legon lattialta ja alkaa kävelyttää sitä tyyliin "Tää menee nyt kauppaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole oikeasti oppinut leikkimään vieläkään, mutta onneksi oma lapsi on jo leikki-iän ohittanut. Leikeissä mukana olen ollut kyllä, mutta mitään mielikuvitusta vaativaa "tää menis nyt tänne" -tyylistä leikkimistä en ole ikinä, edes lapsena, osannut harrastaa. Voi lapsen kanssa touhuta muutenkin kuin varsinaisesti leikkimällä. Meillä lapsi leikki isänsä tai kavereiden kanssa, minun kanssa on tehty palapeleja, rakennettu legoilla, piirretty, askarreltu jne. Tai sitten lapsi on leikkinyt vieressä ja minä vain "komppaan" :-D
Kirjoitin otsikoksi ensin 'miten olla lasten kanssa?' mutta se kuulosti jotenkin perverssiltä (miten niin ylianalysoin...) niin vaihdoin sen leikkimiseksi. Ystäväni lapset ovat upeita lapsia, sosiaalisia ja vilkkaita (niitä on neljä, osa adoptoituja niin että ikäerot eivät ole kovin suuria), ja heti kun kävelen ovesta sisään niin niitä on vaihteleva määrä roikkumassa käsissä ja jaloissa. Eli lapset eivät kyllä ujostele ja sitä enemmän hävettää etten osaa hanskata tilannetta.
Ei pitäisi olla vaikeaa mutta en vain osaa. Jatkan harjoittelemista. Kiitos kaikille vastaajille.
Jos lapset itse ottaa noin paljon kontaktia, niin minusta riittää, että kuuntelet heitä ja vaikka vähän esität olevasi kiinnostunut. Kun he kertovat juttuja, kuuntele ja näytä vähän innostuneelta ja vastaa "Niinkö!" "Onpa mahtavaa!" "Ihanko tosi!" "No sepä on mukavaa!" Jos tajuat tarinasta jotain, voit esittää jonkin lisäkysymyksen. "Kuka se Iida on?" "Oliko siellä mukavaa?" "No mitä te teitte siellä?" Jos lapset repivät sinut lattialle, mene istumaan sinne ja katsele ja kuuntele. Anna lasten ohjata sitä tilannetta eteenpäin. Vähän niin kuin heittäydyt mukaan ja katsot, mihin lapset sen tilanteen vie. Sinun ei tarvi TEHDÄ mitään. Ja jos et keksi sanottavaa, niin riittää, kun seuraat ja kuuntelet, hymyile heille.
Koko kyläilyä ei tarvi olla lasten kanssa! Kun alat väsyä heihin, voit nousta ja sanoa, että menen nyt juttelemaan aikuisten kanssa.
T: neljän lapsen äiti
Kun oppii tuntemaan sen lähipiirissä olevan lapsen, mistä tykkää ja on kiinnostunut ja millainen persoona, varsinkin jos vielä muistaa, mitä edellisellä kerralla on puuhasteltu, sitten ei ole enää yhtään vaikeaa tuo oleminen. Varsinkin, jos löytää itsestään hiemankin leikkimieltä. :) Yhtä vähänhän ne lapset on geneerisiä olentoja kuin aikuiset, miehet tai naiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Istut vain siihen lattialle lapsen viereen ja kyselet leluista. Oma 2-vuotias tykkää kun hänen setänsä vain tulee istumaan ja katselemaan hänen leikkejään. Tykkää esitellä lelujaan ja on innoissaan kun joku on hänen touhuistaan kiinnostunut.
Mä olen joskus koettanut tuota, ja ne lapset vaan tuijottaa kuola valuen eikä sano mitään. Yritä siinä sitten kysellä, kun ei saa mitään vastausta tai reaktiota. Muuta kuin sen silmät ympyräisinä tuijottamisen... En ole viitsinyt enää yrittää vuosiin, kun lopputulos on aina sama. Noloa sitten poistua siitä lapsen vierestä ja selitellä "ei se vastannu mitään, en tiiä mitä tuolle sanois". Helpompi kun ignooraa lapset kokonaan, ei nolaa itseään tai sitä lasta.
Kun tulet siihen vierelle olet hetken aikaa se kaikkein kiinnostavin asia. Lisäksi 2-vuotias osaa jo ujostaa. Siinä menee hetken ennen kuin mikään leikkiminen alkaa. Sitä voi itse poimia vaikka legon lattialta ja alkaa kävelyttää sitä tyyliin "Tää menee nyt kauppaan".
No jos nyt ei kuitenkaan. Sanattomaksi vetää.
Mä sanon vaan: legot.
Siinä jää lapsi toiseksi, kun miehen päästää legolaatikon kimppuun. Tuollainen parivuotias osaa hyvin tätä "rinnakkaisleikkiä" että leikitään omaa leikkiä toisen kanssa.
Vähän vanhemmat sitten osaa leikkiä niin, ettei aikuisen tarvitsekaan kuin mennä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lasten kanssa tarvitse stressata. Lapsi ei analysoi sinua. Hän ottaa sinut vastaan sellaisena kuin olet. Ei lapsi kaipaa muuta kuin läsnäoloa.
Kyllä lapsi osaa analysoida toisten tunnetiloja sanattomasta viestinnästä. Vaikka toki tulkinta on heikompaa kuin aikuisella mm. kokemuksen ja tietämyksen puutteesta johtuen.
En vieläkään osaa leikkiä kuin omieni kanssa. En vain osaa olla luonteva ja heittäytyä vieraiden lasten kanssa leikkimään vaikka paljon leikin ja hölmöilen omien lasten kanssa.
Useimmat leikki-ikäiset tykkäävät, kun aikuinen "riehuu" niiden kanssa. Eli kanna niitä, roikota niitä, heitä ilmaan, pyöritä käsistä, juokse ja hypi kilpaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Istut vain siihen lattialle lapsen viereen ja kyselet leluista. Oma 2-vuotias tykkää kun hänen setänsä vain tulee istumaan ja katselemaan hänen leikkejään. Tykkää esitellä lelujaan ja on innoissaan kun joku on hänen touhuistaan kiinnostunut.
:' ) ♡
Päivitys. Olin taas kyläilemässä saman kaverin luona, ja nythän tämä menee jo paljon paremmin. Ehkä minulla on jotain toivoa kuitenkin :)
Siinä jää työasiat pois mielestä kun pääsee lego laatikon ääreen ja päästää mielikuvituksen lentoon. Pienemmille rakentelem. Ja isommille annan ehdotuksia ja vinkkejä.
Istut vain siihen lattialle lapsen viereen ja kyselet leluista. Oma 2-vuotias tykkää kun hänen setänsä vain tulee istumaan ja katselemaan hänen leikkejään. Tykkää esitellä lelujaan ja on innoissaan kun joku on hänen touhuistaan kiinnostunut.