Hirveä riita ysiluokkalaisen kanssa hakemisesta
Ysiluokkalainen poikani hakee tänä keväänä peruskoulun jälkeiseen koulutukseen. Poika on pärjännyt hyvin koulussa ja keskiarvo on vähän yli kasin, joten olin toivonut että hakisi lukioon ja sitten joskus yliopistoon.
Poika on kuitenkin päättänyt, että haluaa ammattikouluun ja maatalousalalle. Olen ihan ällikällä lyöty tästä päätöksestä, ei ole antanut mitään vinkkejä aiemmin tällaisesta kiinnostuskesta. Mutta lukeminen ei kuulemma innosta, hyvät numeronsakin on saanut omien sanojensa mukaan lähinnä muistin avulla, eikä halua käyttää vuosikausia koulussa pänttäämiseen.
Mun ja miehen on tosi vaikea hyväksyä tätä päätöstä. Väittää, että kyse on ihan omasta halusta, mutta pelottaa että kyse on jostain kaveriporukan painostuksesta (asumme maalaispaikkakunnalla, ja moni pojan kavereista on maatalosta kotoisin vaikka itsellä tai ihan lähisuvussa ei tällaista toimintaa ole) tai jostain maatalon tytöstä. Ylipäänsä pelottaa että poika heittää tulevaisuutensa hukkaan kun ei ymmärrä omaa parastaan.
Olin odottanut pojaltani suurempaa kunnianhimoa ja olen pettynyt. Tuli sitten huudettua että kotoa ei ainakaan tipu tukea penniäkään enempää kuin laki velvoittaa ja paskaisilla saappailla on tänne sitten turha palata. Itse en ole akateeminen, mutta mieheni on insinööri ja itse ja moni sukulainenkin on minun puolen sukuun toivonut tuosta ekaa akateemista.
Mitä ihmettä tehdä?
Kommentit (47)
Antakaa mennä nyt haluaamansa kouluun. Siellä hyvät numerot saatuaan pystyy kyllä jatkamaan koulutusta, ja pääsemään vaikka esim. agronomiksi.
lukiosta ei omalla kohdallani ollut mitään hyötyä, yliopistoon pääsee ammattikoulustakin
Millä tavoin poika on aikoinut ko. tutkinnolla työllistyä, kun teillä ei ole maatilaa?
Sitten jos esim. Isompana yliopisto-opiskelu kiinnostaa niin pääseehän sinne minkä ikäisenä tahansa. Sitä ammattia voi lähteä kehittämään, antaa siis pojan valita. Lukio ei ole muuta kuin yleissivistävä koulutus joka ei valmenna ammattiin.
Ymmärrän!
Pääseekö maataloihin sitten töihin?
Lukio on tosi tärkeä ja kasvaa henkisesti lukion aikana ja tietää silloin paremmin mitä tekee.
Kannattaa yrittää rauhoittua ja sitten puhua että miksi työnon tärkeää ja miksi palkka on tärkee että sen työn pitää elättää poikasi ja jos ei elätä niin omillansa on ja millä aikoo elää. Omalleni olen sanonut että ei Suomessa nälkään kuole mutta jos töitä ei saa niin rahat riittää ruokaan ja vuokraan, muuhun sitä ei jää. Että ankeaa on sitten nuoren elämä.
Vierailija kirjoitti:
lukiosta ei omalla kohdallani ollut mitään hyötyä, yliopistoon pääsee ammattikoulustakin
Ja sen kyllä huomaa :(
Matematiikka/fysiikka/kemia ja kieliopinnot ovat puutteellisia. Sitten pitäisi pärjätä samalla tasolla lukion käyneiden kanssa.
Osaako oikeasti päättää- eiks kuitenkin haeta useampaan-
Vierailija kirjoitti:
Sitten jos esim. Isompana yliopisto-opiskelu kiinnostaa niin pääseehän sinne minkä ikäisenä tahansa. Sitä ammattia voi lähteä kehittämään, antaa siis pojan valita. Lukio ei ole muuta kuin yleissivistävä koulutus joka ei valmenna ammattiin.
Se valmentaa esim. sinne yliopistoon, eikä siitä ole haittaa myöskään ammattikoulu tai amk-puolella.
Ei teillä ole oikeutta toivoa pojasta suvun ensimmäistä akateemistä. Meillä on muuten sama tilanne. Poika ei halua lukioon, vaikka päätä ois. Ei halua kuulema lukea niin kauan, kun lukion jälkeen pitäisi vielä mennä yliopistoon.( siskonsa on yliopistossa ja poika on ihan varma,ettei sisko saa töitä kun valmistuu;) ) . Akateemisia meidän suvusta kyllä löytyy paljonkin, kun itsellä monta sisarusta ja heidän lapset opiskelleet pitkälle joten sen takia en poikaa patistele, mutta siltikin tuntuu,ettei poika vielä ymmärrä omaa parastaan. Mutta kai heidän täytyy valita se mikä hyvältä tuntuu, vaikka ei kai sitä tuossa iässä voi vielä edes tietää. Meillä isommilla tytöillä kaikilla mieli muuttui lukiossa ollessa ja hakivat opiskelemaan eri aineita, mitä vielä ysillä ajattelivat.
Vierailija kirjoitti:
Loppupeleissä se päätösvalta on itse pojalla.
Niin on mutta sitten on se vastuukin että elättääkö se työ ja saako maatalouden työtä!
Niin makaa kuin petaa.
Hyvä kuitenkin tietää ettei mamma ja pappa elätä.
Hei! Sanon näin nuoren ihmisen puolesta että anna lapses päättää. Ja eikö ne lukion jälkee mee kuitenki amiksee. Ja lukion jälkee voi olla ettei ees pääse mihinkää.
N18
No vähän päälle kasin keskiarvolla voi hyvin hakeutua amikseen. Jos keskiarvo alkaisi ysillä, niin ymmärtäisin riehumisesi. Eikä läheskään kaikista lukiolaista tule akateemisia. Mutta jos mieskin on kerran insinööri niin varmaan sitten.
Noh, hyvänä puolena maatalousloisena tienaa sitten hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lukiosta ei omalla kohdallani ollut mitään hyötyä, yliopistoon pääsee ammattikoulustakin
Ja sen kyllä huomaa :(
Matematiikka/fysiikka/kemia ja kieliopinnot ovat puutteellisia. Sitten pitäisi pärjätä samalla tasolla lukion käyneiden kanssa.
tiedän monia, jotka ovat suoraan ammattikoulusta hakeneet luonnontieteelliseen ja päässeet. ovat myöskin hyvin pärjänneet. se vaan vaatii itsenäistä työskentelyä enemmän

DI puolella kyllä huomaa puutteelliset perustiedot.
Vierailija kirjoitti:
Millä tavoin poika on aikoinut ko. tutkinnolla työllistyä, kun teillä ei ole maatilaa?
Lomittajan hommia voi olla. Tiedän muutamia jotka eivät edes työkkärin kirjoilla ilmeisesti enää ole koska kokemuksensa ja taitojensa vuoksi heidät pannaan lomittajaksi, eivätkä halua enää niitä töitä ottaa vastaan. Tarkoittaa ilmeisesti sitä että pari kertaa päivässä joutuu käymään kymmenien kilometrien päässä ruokkimassa elukat, silloin kun töitä sattuu olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Noh, hyvänä puolena maatalousloisena tienaa sitten hyvin.
Sinulla ei taida olla ihan ouikeaa käsitystä suomalaisen maanviljelijän arjesta.
Miehen lapsuudenkodin maatilalle ei löydy jatkajaa, kaikki sisarukset ansaitsevat paremmin nykyisissä töissään. Sisarusten koulutus amk tai yliopisto.
Loppupeleissä se päätösvalta on itse pojalla.